Tunteellinen suhde Jumalaan

  Tunnen syvää rakkautta ja loputonta kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Joskus liikutun ilon kyyneliin ajatellessani evankeliumia ja Jeesuksen ihanuutta.

  Usko ei kuitenkaan perustu tunteisiin.

"Mikä lämmin läikähti rinnassani..."

  Kirjailija ja suomentaja Hilja Haahti (1874-1966) kirjoitti runon Huurteinen aamu. Kertoja lähtee aamuvarhain kävelemään metsään, "kuusten ja honkien holvistoon", ja ihastelee kuinka "joka oksalle aamu helmiä tuhlaa, sananjalka ja sammal viettävät juhlaa".

Runo päättyy sykähdyttäviin säkeisiin. Kertoja näkee huurteisessa maassa jalanjäljet: "Vain yhdet ainoat askeleet ovat valkoista polkua astuneet. Mikä lämmin läikähti rinnassani: on tästä kulkenut rakkaimpani."

Hän tuntee ensin rakkauden läikähtävän rinnassaan, ja vasta sitten tajuaa, mikä tunteen aiheutti: askeleet olivat hänen rakkaimpansa, ehkä puolison, jättämät.

Kuva: Unsplash / Annie Spratt

  Olen itsekin kokenut sen, että rakkauden tunne läikähtää sydämessä ennen kuin tiedostaa, mikä sen on aiheuttanut. Sellainen tunne on voimakkaasti kouraiseva ja liikuttava, koska tavanomaiset ajatukset rakkauden kohteesta ja suhteesta häneen eivät vielä ole vaikuttaneet siihen. 

Vaikka nuo ajatukset olisivat myönteisiäkin, ne ohjaavat tunnetta tiettyihin tuttuihin uomiin ja heikentävät sen latausta nimenomaan tunteena. Tiedostamista edeltävä tunne on puhdas tunne.

Muistan erään tällaisen kokemuksen muutaman vuoden takaa. Olin markkinoilla ihmisjoukon keskellä. Katsellessani joitain koriste-esineitä ihan omissa ajatuksissani tunsin yhtäkkiä selittämättömän rakkauden läikähdyksen sydämessäni. Korvani olivat hahmottaneet jotain tuttua ja rakasta arkisen puheensorinan keskeltä. 

Käännyin ympäri ja näin kojun, jossa myytiin sisustustauluja, niissä luki mietelauseita ja muita sitaatteja. Joku oli lukenut ääneen eräässä taulussa olevan sitaatin: "Minä olen tie, totuus ja elämä." (Joh. 14:6)

Entä uskoa nakertavat tunteet?

  Tuoreena uskovaisena ihmettelin, miksi pastorit ja raamatunopettajat niin paljon painottivat, että usko ei ole tunneasia. Jumalan sanaan täytyy vain luottaa, "tuntui miltä tuntui".

Se vaikutti melkein tunteiden vähättelyltä, ainakin verrattuna valtakulttuuriimme, jossa korostetaan tunteita ja "sydämensä seuraamisen" tärkeyttä. Yhtäkkiä olinkin keskellä ihan toisenlaista kulttuuria, jossa etsittiin vastauksia ja suuntaa elämälle Kirjoituksista, Jumalan ilmoituksesta.

Nyt ymmärrän miksi sitä on tarpeen painottaa.

  Rakkaudenläikähdykset ja vaikka voimakkaat kiitollisuuden tunteet Jumalaa kohtaan ovat ihania, mutta entä jos tunteet ovat kielteisiä: ahdistusta, epäluottamusta, häpeää, pelkoa, pettymystä...? 

Muistan jonkun uskovaisen tilityksen netissä. Anonyymi kirjoittaja kertoi, että hänestä oli alkanut tuntua, että Jumala oikeasti vihaa häntä. Hänelle ja hänen perheenjäsenilleen oli sattunut niin paljon menetyksiä ja kärsimystä, että hänen oli vaikea enää uskoa, että Jumala, joka oli sallinut sen kaiken, voisi rakastaa häntä.

Tuollaiset tunteet ovat inhimillisiä eikä niitä saa eikä tarvitse mitätöidä. Psalmien kirjoittajatkin ilmaisevat vuolaasti kaikenlaisia tunteitaan Jumalalle, mukaan lukien syvää epätoivoa. Yksi rajuimmista on psalmi 88, jonka kirjoittaja on vakuuttunut siitä, että Jumala on hänet hylännyt. Psalmi päättyy lohduttomiin sanoihin "nyt on seuranani enää pimeys."

Sain kuitenkin muiden keskusteluun osallistuneiden uskovaisten kanssa muistuttaa tätä nettikirjoittajaa, että usko ei perustu tunteisiin, vaan Jumalan sanaan, jonka ytimessä on evankeliumi: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16)

Jos kerran uskomme, että evankeliumi on totta, meidän on uskottava myös, että Jumala rakastaa meitä. Nettikirjoittaja kaikesta huolimatta kertoi uskovansa evankeliumin, kun kysyin. Hänen pahat kokemuksensa ja niihin perustuvat tunteensa vain "väittivät" vastaan. 

Evankeliumin sanoma eli Jumalan rakkaus Jeesuksessa on se suurin ja keskeisin asia uskonsuhteessamme Jumalan kanssa. Mikään onnettomuus tai kärsimys, jonka Jumala meille sallii, ei kumoa sitä eikä voi painaa vaakakupissa enempää. 

Ainut varma perusta

  Todellinen usko Jeesukseen ei perustu tunteisiimme ollenkaan, ei edes niihin hyviin tunteisiin, kuten voimakkaisiin rakkaudenläikähdyksiin tai hetkittäin tulvahteleviin ihaniin ilon ja kiitollisuuden tunteisiin. Se perustuu Jumalan lupauksiin Raamatussa. 

Koska entä sitten, kun jonain päivänä tunne-elämämme joutuu myllerrykseen? Entä jos vaikka uupumuksen, ruumiillisen kivun tai taloudellisten huolien takia ne ihanat tunteet vaimenevat ja niiden tilalle tulee surua, pelkoa, epäluottamusta... Silloinhan suhteemme Jumalaan on vaarassa luhistua.

Jumalan sanaan perustuva usko taas on varmalla perustuksella silloinkin. Jumalan Pyhä Henki voi toki synnyttää meissä ilon tunteita keskellä murhettakin, olen itsekin saanut sen kokea, mutta senkin edellytyksenä on usko, jonka perusta on Jumalan sana. 

"Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti." (Jes 40:8)

Psalmien parantava voima

  Raamatun Psalmit on Jumalan antama rukouskirja ihmisille. Aivan vapaasti omin sanoinkin voi rukoilla, mutta psalmit auttavat meitä ilmaisemaan itseämme Jumalalle.

  Ahdistuneelle raamatunlukijalle psalmit ovat aivan ihmeellinen apu.

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa...

 

"Herra on minun paimeneni,

ei minulta mitään puutu.

Hän vie minut vihreille niityille,

hän johtaa minut vetten ääreen,

siellä saan levätä." (Ps. 23:1-2)

Vaikeina hetkinä psalmit ovat olleet henkireikäni. Aloin ymmärtää psalmien erityisen hienouden ollessani sairaalassa kymmenisen vuotta sitten MS-taudin pahenemisvaiheen takia. Minulla ei vielä silloin ollut älypuhelinta, josta olisin voinut lukea Raamattua, mutta löysin sairaalan kirjahyllystä Uusi Testamentti ja Psalmit -kirjasen.

Ahdistuneena, masentuneena, huolestuneena tai peloissaan voi olla haastavaa keskittyä Raamatun opetusteksteihin tai teksteihin joissa kerrotaan tapahtumista. Psalmien lyhyeen kerrontaan sen sijaan on helppo syventyä ahdistuneenakin, ja Jumalan sana pääsee rauhoittamaan sydäntä.

Lyhyellä kerronnalla tarkoitan, että psalmeissa on tyypillisesti yksi ajatus per jae ja että kukin psalmi on oma itsenäinen kokonaisuutensa. Ja koska useimmat psalmit ovat melko lyhyitä, kokonaisuuden lukeminen yhdeltä istumalta on helppoa.

  Ehkä vielä tärkeämpi syventymistä helpottava ominaisuus on, että psalmeissa puhuja eli psalmista yleensä ilmaisee itseään tunteellisesti. Se ei tarkoita tunteiden myllerrystä ja sekasortoista kerrontaa, vaan että psalmista kuvailee sisäistä kokemustaan kokonaisvaltaisen avoimesti, usein vihlaisevin vertauskuvin: "Minut on unohdettu kuin olisin kuollut, minut on hylätty kuin särkynyt ruukku.", kuvailee Daavid psalmissa 31.

Kun tekstin puhujakin on tunteellisessa tilassa, eläytyminen siihen mitä hän sanoo käy luontevasti. Tässä ei aina edes ole merkitystä, mikä psalmistan tunnetila on – ilo ja riemu, ahdinko, epätoivo, huojennus – tai että onko se sama kuin itsellä sillä hetkellä. Sitä paitsi joissain psalmeissa puhuja ilmaisee aluksi ahdistusta ja epätoivoa, mutta lopuksi iloa, toivoa ja luottamusta Herraan.

Esimerkiksi psalmin 13 alussa murheellinen Daavid kokee Herran unohtaneen hänet: "Kuinka kauan, Herra, minut yhä unhotat, kuinka kauan kätket minulta kasvosi?", ja kuitenkin psalmi päättyy kiitollisuuteen: "Mutta minä turvaan sinun armoosi; riemuitkoon minun sydämeni sinun avustasi. Minä veisaan Herralle, sillä hän on tehnyt minulle hyvin."

Murhe vaihtuu iloksi, vaikkei rukoilija mainitse minkään maallisissa olosuhteissaan muuttuneen. Jumala vahvistaa ja rohkaisee ihmisen sydäntä, kunhan vain turvaudumme Häneen.

  Kolmas syy, miksi psalmeihin on helppo syventyä rauhattomassa mielentilassa on psalmien "hiljaisuus". Koska psalmit ovat rukouksia, niissä tyypillisesti puhutellaan Herraa sinä-muodossa – läsnä ovat vain rukoilija ja Jumala. 

"Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,

en pelkäisi mitään pahaa,

sillä sinä olet minun kanssani.

Sinä suojelet minua kädelläsi,

johdatat paimensauvallasi." (Ps. 23:4)

Jumalan rukouskirja ihmisille

  Uudessa Testamentissa kehotetaan uskovia viemään kaikki huolet rukouksessa Herralle: 

"Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil. 4:6-7)

Psalmit on Jumalan antama rukouskirja ihmisille. Se on täydellinen apu sellaisiin hetkiin, kun haluaa lukea Raamattua ja rukoilla samaan aikaan. Aina voi toki rukoilla ihan vapaasti omin sanoinkin, mutta joskus saattaa tarvita apua sen ilmaisemiseen, mitä haluaa Jumalalle sanoa.

  Psalmit on kirjoitettu Vanhan Testamentin aikaan, joten niissä ei puhutella Herraa nimellä Jeesus, mutta kristittynä minulla on evankeliumi sydämessäni, ja rukoilen aina Jeesuksen nimessä.

  Edellä mainitsin joitain psalmien keskittymistä helpottavia ominaisuuksia, kuten lyhyen kerronnan ja tunteellisen ilmaisun, mutta uskon psalmien, niin kuin koko Raamatun, olevan ihmeellinen kerrassaan selittämättömällä, yliluonnollisella tavalla. Sillä mikään muu teksti koko maailmassa, vaikka se olisi tarkkaan räätälöity ahdistuneelle lukijalle, ei anna samanlaista rauhaa sydämeen.  

"Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut

kaikkina elämäni päivinä,

ja minä saan asua Herran huoneessa

päivieni loppuun asti." (Ps. 23:6)