Tunteellinen suhde Jumalaan

  Tunnen syvää rakkautta ja loputonta kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Joskus liikutun ilon kyyneliin ajatellessani evankeliumia ja Jeesuksen ihanuutta.

  Usko ei kuitenkaan perustu tunteisiin.

"Mikä lämmin läikähti rinnassani..."

  Kirjailija ja suomentaja Hilja Haahti (1874-1966) kirjoitti runon Huurteinen aamu. Kertoja lähtee aamuvarhain kävelemään metsään, "kuusten ja honkien holvistoon", ja ihastelee kuinka "joka oksalle aamu helmiä tuhlaa, sananjalka ja sammal viettävät juhlaa".

Runo päättyy sykähdyttäviin säkeisiin. Kertoja näkee huurteisessa maassa jalanjäljet: "Vain yhdet ainoat askeleet ovat valkoista polkua astuneet. Mikä lämmin läikähti rinnassani: on tästä kulkenut rakkaimpani."

Hän tuntee ensin rakkauden läikähtävän rinnassaan, ja vasta sitten tajuaa, mikä tunteen aiheutti: askeleet olivat hänen rakkaimpansa, ehkä puolison, jättämät.

Kuva: Unsplash / Annie Spratt

  Olen itsekin kokenut sen, että rakkauden tunne läikähtää sydämessä ennen kuin tiedostaa, mikä sen on aiheuttanut. Sellainen tunne on voimakkaasti kouraiseva ja liikuttava, koska tavanomaiset ajatukset rakkauden kohteesta ja suhteesta häneen eivät vielä ole vaikuttaneet siihen. 

Vaikka nuo ajatukset olisivat myönteisiäkin, ne ohjaavat tunnetta tiettyihin tuttuihin uomiin ja heikentävät sen latausta nimenomaan tunteena. Tiedostamista edeltävä tunne on puhdas tunne.

Muistan erään tällaisen kokemuksen muutaman vuoden takaa. Olin markkinoilla ihmisjoukon keskellä. Katsellessani joitain koriste-esineitä ihan omissa ajatuksissani tunsin yhtäkkiä selittämättömän rakkauden läikähdyksen sydämessäni. Korvani olivat hahmottaneet jotain tuttua ja rakasta arkisen puheensorinan keskeltä. 

Käännyin ympäri ja näin kojun, jossa myytiin sisustustauluja, niissä luki mietelauseita ja muita sitaatteja. Joku oli lukenut ääneen eräässä taulussa olevan sitaatin: "Minä olen tie, totuus ja elämä." (Joh. 14:6)

Entä uskoa nakertavat tunteet?

  Tuoreena uskovaisena ihmettelin, miksi pastorit ja raamatunopettajat niin paljon painottivat, että usko ei ole tunneasia. Jumalan sanaan täytyy vain luottaa, "tuntui miltä tuntui".

Se vaikutti melkein tunteiden vähättelyltä, ainakin verrattuna valtakulttuuriimme, jossa korostetaan tunteita ja "sydämensä seuraamisen" tärkeyttä. Yhtäkkiä olinkin keskellä ihan toisenlaista kulttuuria, jossa etsittiin vastauksia ja suuntaa elämälle Kirjoituksista, Jumalan ilmoituksesta.

Nyt ymmärrän miksi sitä on tarpeen painottaa.

  Rakkaudenläikähdykset ja vaikka voimakkaat kiitollisuuden tunteet Jumalaa kohtaan ovat ihania, mutta entä jos tunteet ovat kielteisiä: ahdistusta, epäluottamusta, häpeää, pelkoa, pettymystä...? 

Muistan jonkun uskovaisen tilityksen netissä. Anonyymi kirjoittaja kertoi, että hänestä oli alkanut tuntua, että Jumala oikeasti vihaa häntä. Hänelle ja hänen perheenjäsenilleen oli sattunut niin paljon menetyksiä ja kärsimystä, että hänen oli vaikea enää uskoa, että Jumala, joka oli sallinut sen kaiken, voisi rakastaa häntä.

Tuollaiset tunteet ovat inhimillisiä eikä niitä saa eikä tarvitse mitätöidä. Psalmien kirjoittajatkin ilmaisevat vuolaasti kaikenlaisia tunteitaan Jumalalle, mukaan lukien syvää epätoivoa. Yksi rajuimmista on psalmi 88, jonka kirjoittaja on vakuuttunut siitä, että Jumala on hänet hylännyt. Psalmi päättyy lohduttomiin sanoihin "nyt on seuranani enää pimeys."

Sain kuitenkin muiden keskusteluun osallistuneiden uskovaisten kanssa muistuttaa tätä nettikirjoittajaa, että usko ei perustu tunteisiin, vaan Jumalan sanaan, jonka ytimessä on evankeliumi: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16)

Jos kerran uskomme, että evankeliumi on totta, meidän on uskottava myös, että Jumala rakastaa meitä. Nettikirjoittaja kaikesta huolimatta kertoi uskovansa evankeliumin, kun kysyin. Hänen pahat kokemuksensa ja niihin perustuvat tunteensa vain "väittivät" vastaan. 

Evankeliumin sanoma eli Jumalan rakkaus Jeesuksessa on se suurin ja keskeisin asia uskonsuhteessamme Jumalan kanssa. Mikään onnettomuus tai kärsimys, jonka Jumala meille sallii, ei kumoa sitä eikä voi painaa vaakakupissa enempää. 

Ainut varma perusta

  Todellinen usko Jeesukseen ei perustu tunteisiimme ollenkaan, ei edes niihin hyviin tunteisiin, kuten voimakkaisiin rakkaudenläikähdyksiin tai hetkittäin tulvahteleviin ihaniin ilon ja kiitollisuuden tunteisiin. Se perustuu Jumalan lupauksiin Raamatussa. 

Koska entä sitten, kun jonain päivänä tunne-elämämme joutuu myllerrykseen? Entä jos vaikka uupumuksen, ruumiillisen kivun tai taloudellisten huolien takia ne ihanat tunteet vaimenevat ja niiden tilalle tulee surua, pelkoa, epäluottamusta... Silloinhan suhteemme Jumalaan on vaarassa luhistua.

Jumalan sanaan perustuva usko taas on varmalla perustuksella silloinkin. Jumalan Pyhä Henki voi toki synnyttää meissä ilon tunteita keskellä murhettakin, olen itsekin saanut sen kokea, mutta senkin edellytyksenä on usko, jonka perusta on Jumalan sana. 

"Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti." (Jes 40:8)