Pohdintoja uhraamisesta

   Miten valita viisaasti ne asiat, joiden hyväksi tekee uhrauksia? Minkälaista uhrausta ei tarvitse koskaan katua?

Kaksi esimerkkiä 

  Uhraaminen tarkoittaa laajasti ymmärrettynä sitä, että antaa omastaan jotain kallisarvoista tärkeäksi katsomaansa tarkoitukseen. Tässä merkityksessä uhri voi olla mitä vain raha-avustuksesta, omaan aikaan, jopa omaan terveyteen ja henkeen.

Kuva: Pixabay / LukasJohnns

  Olen kuunnellut Ukrainan sotaan vapaaehtoistaistelijoiksi lähteneiden suomalaisten haastatteluja. Ihailen heidän haluaan auttaa ukrainalaisia. Toisaalta minua kiinnostaa valtavasti se, miten he ovat käsitelleet sen ilmeisen riskin, että voivat sodassa menettää terveytensä, vaikka raajansa tai näköaistinsa, tai jopa henkensä. Jotkut heistä ovat kertoneet vaarallisista taistelutilanteista, joissa vieressä oleva taistelutoveri on vammautunut pahasti tai kuollut. Suomalaisiakin on Ukrainan puolesta kuollut tietääkseni jo viisi.

Ovatko he käsitelleet riskin miten tarkkaan ennen päätöstään lähteä? Vai kuuluuko sotaan lähtevän tyypilliseen ajatusprosessiin se, ettei etukäteen jossittele liikoja? 

Entä jälkikäteen? Voiko ihminen katua sitä, että lähti sotaan? Mitä jos Ukraina häviää sodan (Jumala auttakoon ettei niin tapahdu, ja itse uskonkin Ukrainan voittoon)? Kokisivatko terveytensä menettäneet siinä tapauksessa, että heidän uhrinsa oli turha?

  Toinen, ihan erilainen esimerkki. Perheen perustaminen tarkoittaa nykyäänkin monelle uhraamista. Paitsi omasta ajasta ja voimavaroista, moni, yleensä nainen, joutuu luopumaan omasta urastaan joko osittain tai kokonaan. Toisaalta uhrin antanut myös saa paljon: lasten ja myöhemmin mahdollisten lastenlasten myötä elämään tulee ainutlaatuista rakkautta, jonka saa jakaa aviopuolisonsa kanssa vanhempina ja isovanhempina.

Mutta entä jos se yhteinen rakkaudentäyteinen tulevaisuus jääkin toteutumatta? Entä jos aviomies keski-ikäisenä ottaakin eron ja vaikka lähtee nuoremman matkaan? Ihana yhteinen tulevaisuus, jonka vuoksi uhrasi niin paljon, hajoaa kuin tuhka tuleen ilman omaa syytä. Lapsiaan tuskin kukaan katuu, mutta voiko joutua katumaan sitä, että antoi valtavan uhrin avioliittonsa eteen?

  Tässä sanan laajassa merkityksessä me kaikki uhraamme elämässämme jotain: aikaa, voimavaroja, unelmia, rahaa... Kuinka voimme uhrata siten, että vältämme katkeroitumisen, jos tavoittelemamme ja toivomamme hienot asiat eivät toteudukaan?

Pysyvästi arvokas tarkoitus

  Minua puhuttelee se tapa jolla uhraamista käsitellään Raamatussa. Uhrin antamisesta puhutaan myönteisenä asiana. Jumalan mielenmukainen antaja haluaa antaa täydestä sydämestään ja iloiten!

Iloinen uhraaminen edellyttää ensinnäkin, että olemme tehneet antamispäätöksen itsenäisesti, omasta halustamme. Pelkästään toisten painostuksen vuoksi ei kannata tehdä ainakaan suuria uhrauksia. Uhrin antaja antaa täydestä sydämestään ja iloiten siksi, että hän ymmärtää sen asian tai tarkoituksen arvon, jonka hyväksi uhraa. Jos teemme uhrauksen pelkästään jonkun toisen ihmisen painostuksesta, arvon ymmärtää se toinen, mutta emme me itse.

  Toiseksi, ehkä uhraamisen ilo selittyy Raamatun opetuksessa sillä, että kohteena oleva asia, tarkoitus tai taho on pysyvästi arvokas? Uhrin antaja tietää, että hänen tekemänsä uhraus ei tule koskaan olemaan turha, sillä se tarkoitus jonka hyväksi hän uhraa, ei koskaan menetä arvoaan.

  Sovellan periaatetta edellä mainitsemiini esimerkkeihin.

On itsestään selvää, että sotaan lähtevän välittömänä ja konkreettisena tarkoituksena on sodan voittaminen. Sen taustalla kuitenkin on suurempia, yleensä aineettomia ja arvoihin palautuvia tarkoituksia, kuten hädässä olevien lähimmäisten auttaminen ja oikeudenmukaisuuden puolesta taisteleminen. Eräs Ukrainan sotaan vapaaehtoisena lähtenyt suomalainen painottikin haastattelussa voimakasta haluaan auttaa. 

Auttaminen ja oikeudenmukaisuus eivät koskaan menetä arvoaan, kävi sodassa miten vain. Tällaisten asioiden puolesta taistelleen uhri ei koskaan ole ollut turha.

On ilmeistä, että avioliiton ja perheen hyväksi uhraava tavoittelee rakkaudentäyteistä loppuelämää yhdessä puolison kanssa. Mutta vaikka se ei lopulta toteutuisikaan, hänen ei tarvitse katua tekemäänsä uhrausta. Avioliitto Jumalan säätämänä liittona, rakkaus ja uskollisuus eivät koskaan menetä arvoaan.

  Elämme maailmassa jossa avioliittoja hajoaa ja oikeutettuja sotia hävitään, mutta vielä surkeampi olisi sellainen maailma, jossa kukaan ei koskaan uhraisi avioliiton, perheen, rakkauden, lähimmäisen auttamisen tai oikeudenmukaisuuden hyväksi.

Uhraaminen kristittynä

  Kristinuskossa uhraamisen kohde ei ole pelkästään pysyvästi arvokas, vaan katoamaton. Meidän tulee antaa katoavaisia asioita, kuten aikaamme, lahjojamme ja voimavarojamme, katoamattoman Jumalan valtakunnan hyväksi.

Kuva: Pixabay / Dennis Gries

 Kaikkein rajuimmalta kuulostava uhraamista kristityn elämässä käsittelevä kohta löytyy Roomalaiskirjeestä, jossa apostoli kehottaa uskovia antamaan ruumiinsa eläväksi uhriksi Jumalalle (Room. 12:1; käännös 1933/38). Ymmärrän sen tarkoittavan yksinkertaisesti, että kristityn tulee elää Jumalalle.

Jumalalle elämiseen sisältyy kaikki elämämme asiat, olipa kyse sisäisestä taistelusta syntiä vastaan, lähimmäisen rakastamisesta, parannuksen tekemisestä, syntiensä tunnustamisesta ja niiden anteeksiannetuiksi uskomisesta. Näissä ja kaikessa muussa meidän tulee luottaa ja turvautua Jumalaan.

Kun esimerkiksi autamme lähimmäisiämme, olemme uskollisia avioliitossa, julistamme evankeliumia tai taistelemme totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta, teemme sen Herralle. Monilla näistä teoista autamme lähimmäisiämme, mutta perimmäisesti palvelemme niillä Jumalaa.

"Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä." (1. Joh. 4:19)

Uskoakseni on niin, että mitä kokosydämisemmin elämme Jumalalle, sitä vahvemmaksi kasvaa uskomme Häneen. Yleensäkin vaikuttaa olevan niin, että sitoutuminen siihen tarkoitukseen, jonka hyväksi on tehnyt uhrauksia, kasvaa uhrauksen myötä. 

  Kaiken perustana kuitenkin on Jumalan tekemä uhraus. Se että me ylipäätään voimme elää Jumalalle ja että voimme saada ikuisen elämän Taivaassa, on mahdollista siksi, että Jumala antoi Poikansa Jeesuksen meidän syntiemme sovitukseksi. Jumala ei koskaan kadu mittaamattoman kallisarvoista uhria jonka antoi puolestamme rakkaudesta.

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16)

 

Taistelu hyvän ja pahan välillä – Ukrainan sodan synnyttämiä pohdintoja

  Sotia, loputonta asevarustelua, vainoharhaisia suurvaltajohtajia, monitulkintaista diplomaattista viestintää, mustia salkkuja joiden sisällä on kohtalokas nappi... 

Miksi maailman todellisuus on näin absurdin hirveä?

  Mitä rukoilen kaikkein eniten?

  

 Ihmissydämen tila

  Maailman pahuus osoittaa, että Jumalan sana on totta.

"Petollinen on ihmissydän,

paha ja parantumaton

vailla vertaa!

Kuka sen tuntee?" (Jer. 17:9; käännös 1992)

  Viime joululomalla juttelin läheiseni kanssa maailman turvallisuuspoliittisesta tilanteesta. Aiheeseen johdatti radiouutinen Putinin senhetkisistä viimeisimmistä siirroista. 

Millä mailla on ydinaseita ja mihin ne on suunnattu? Millaiset voimasuhteet maailmaan jäivät toisen maailmansodan jäljiltä? Entä kylmän sodan jäljiltä? Mitkä maat ovat liittolaisia keskenään? Mitä mikäkin diplomaattinen ilmaus tai ele suurvaltojen poliitikkojen neuvotteluissa tarkoittaa oikeasti? 

Keskustelun päätteeksi tuli hiljaisuus, mutta ilmaan jäi kysymys: miten maailman todellisuus on näin absurdin hirveä? Sotia, loputonta asekehittelyä ja -varustelua, suurvaltojen johtajien vainoharhaisuutta, arvoituksellista diplomaattista viestintää, mustia salkkuja joiden sisällä on koko ihmiskunnan kannalta kohtalokas nappi...

En kuitenkaan osannut silloin aavistaa, että kuluu vain kaksi kuukautta, kunnes Euroopassa oikeasti puhkeaa sota. 

  Jos ihmiskunta eläisi rauhassa, varmaankin epäilisin Raamatun sanomaa. Mutta koska todellisuus on sellainen kuin on, minun on helppo uskoa, että Raamatun kertoja totisesti on Jumala, joka näkee paitsi diplomaattisten naamioiden taa, myös jokaisen ihmisen sydämeen.

Minä, Herra, tutkin sydämet,

tiedän salaisimmatkin ajatukset. (Jer. 17:10)

Taistelulinja hyvän ja pahan välillä

  Entä maailman hyvikset? Syyllinenhän on Putin ja hänen hallintonsa ja kannattajansa! Käytännössä koko läntinen maailmahan yrittää lopettaa sodan!

  Sunnuntaina 27.2 järkytyin nähdessäni tuoreimmat uutisotsikot: "Putin määräsi ydinasejoukot valmiustilaan". Voiko tämä edes olla totta!? Olin tekemässä ruokaa ja kävin laittamassa lieden pois päältä, ettei se unohtuisi, jos joutuisin lähtemään väestönsuojaan jo seuraavien minuuttien aikana.

"Ei kukaan voi sentään olla niin hullu ja paha, että laukaisisi ydinaseet...", koetin rauhoitella itseäni samalla kun googlailin toimintaohjeita ydinsodan puhkeamisen varalle.

Kesken kaiken mieleeni tuli eräs mustavalkoinen valokuva muistaakseni yläasteen historiankirjan sivulta: tuhoutunut rannekello oli pysähtynyt osoittamaan aikaa 8.15. Päivämäärä oli 6.8 1945. Paikka oli Hiroshiman kaupunki Japanissa.

Ydinaseita on jo käytetty ihmiskunnan historiassa, kahdesti, Hiroshimassa ja Nagasakissa melkein kahdeksankymmentä vuotta sitten. Atomipommit räjäytti Yhdysvallat eli taho, joka tämänhetkisessä sotatilanteessa kuuluu rauhanrakentajiin. 

Ihmiset ovat taipuvaisia ajattelemaan kahtiajakojen kautta. Suurvaltapolitiikan ja maailmansotien suhteen perinteinen kahtiajako on ollut itä vs. länsi. Tämänhetkisessä sodassa itää pidetään Venäjän osalta pahiksena täydestä syystä.

Lopulta maailmassa ei kuitenkaan ole sellaista inhimillistä tahoa, jonka käsissä ydinaseet, tai mitkä tahansa aseet, eivät voisi olla tuhoisia. Ja se ei ole aseiden syy, vaan niitä käyttävien ihmisten.

Raamatun opetus kaikkien ihmisten syntisyydestä kohottaa tarkastelupisteen maailman kahtiajakojen yläpuolelle.

  Neuvostoliiton vainoista kärsineellä ja vankileireillä hirveyksiä nähneellä venäläiskirjailija Alexandr Solženitsynillä olisi ollut valtavasti syitä omaksua hyvikset vs. pahikset -ajattelutapa, mutta sen sijaan hän sanoi: "Taistelulinja hyvän ja pahan välillä kulkee halki jokaisen ihmisen sydämen."

Raamatussakin opetetaan hyvän ja pahan taistelun olevan käynnissä ihmisen sydämessä valintojen hetkellä. Jumala sanoi Kainille, kun tämä kateuttaan hautoi väkivaltaa veljeään Abelia kohtaan:

»Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan? Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa.» (1. Moos. 4:6-7; käännös 1992)

Mitä rukoilen eniten

  Kain valitsi pahan ja Putin valitsi pahan, mutta usein syntiset ihmiset valitsevat rakentaa rauhaa ja auttaa hädässä olevia. Nyt Ukrainan sodan aikana tavalliset ihmiset ovat auttaneet runsain rahalahjoituksin ja jotkut ovat jopa lähteneet sota-alueille viemään avustustarvikkeita ja kuljettamaan siviilejä turvaan.

  Tuhansien muiden kristittyjen tavoin olen rukoillut sodan keskellä olevien puolesta: että luodit viuhuisivat ohi, että tykkeihin ja ohjuksiin tulisi jokin vika, että kaupunkeihin vyörymässä olevat panssarivaunut sammuisivat ennen aikojaan, että Jumala estäisi hyökkääjiä näkemästä kohteitaan ja varjelisi Ukrainan presidentti Zelenskyiä murhayrityksiltä. 

Vihollisen puolesta olen rukoillut, että he kääntyisivät pois väkivallan tieltä. Sunnuntaina 27.2 rukoilin, että joku Venäjän armeijan komentoketjussa tulisi vaikka viime hetkellä järkiinsä ja estäisi ydinaseisiin kajoamisen, jos tilanne siihen menee. 

  Eniten rukoilen että ne, jotka eivät vielä ole uskossa Jeesukseen, uskoisivat Häneen, koska silloin Jumala voi rohkaista heidän sydäntään hädän hetkellä. "Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin?", Daavid kysyi ja jatkoi "Vaikka sotajoukko saartaisi minut, sydämeni ei pelkäisi" (Ps. 27:1-3).

Sitä paitsi vaikka tänä päivänä säästyisimme kuolemalta – sodassa luoti lentäisi ohitsemme tai jäisimme henkiin sairauskohtauksen sattuessa tai Jumala varjelisi, ettemme jää auton alle –, kuitenkin joskus jokainen meistä kuolee. Jumala lähetti Jeesuksen sovittamaan syntimme ja voittamaan kuoleman, että jokainen, joka uskoo Jeesukseen, pelastuisi ja saisi ikuisen elämän Hänen luonaan Taivaassa.

"Olkaa lujat,

ja olkoon teidän sydämenne rohkea,

te kaikki, jotka Herraa odotatte." (Ps. 31:25; 1933/38)