Voiko kohtaloaan muuttaa?

  Eräänä aamupäivänä kymmenen vuotta sitten tein itselläni filosofisen kokeen. Halusin selvittää, pystynkö muuttamaan kohtaloani.

  Jeesuksen sanat ihmisen tahdonvoimasta ja heikkoudesta kuvaavat täydellisesti tosiasiallista tilaamme.

Filosofinen ihmiskoe

  Tein itselläni filosofisen kokeen. Tästä on reilu kymmenen vuotta. Niihin aikoihin voin tosi huonosti, olin masentunut ja ihan ruumiillisesti väsynyt mm. MS-tautini ja monenlaisten huolien takia. Olisin halunnut harrastaa liikuntaa mutta olin niin uupunut etten koskaan vain saanut lähdettyä kävelylenkille.

Kuva: Unsplash / Diego Romeo

Eräänä aamuna herättyäni mielessäni oli kirkkaana lannistava ajatus: on kiveen hakattu etten tänäänkään tule lähtemään lenkille. Ajatus oli sanoiksi pukeutunut seuraus pitkään kypsyneestä äärimmäisestä turhautuneisuudesta tilanteeseeni. 

Sanonta "kiveen hakattu" ilmaisi että tilanteeni on varma, lopullinen ja muuttumaton. Toisin sanoen minun oli tullut aika myöntää itselleni, etten kerta kaikkiaan jaksa lähteä lenkille minään päivänä. Sen sijaan, että olisin suunnitellut lähtemistä ja epäonnistunut ja illalla harmitellut saamattomuuttani kuten kaikkina aiempina päivinä jo pitkän aikaa, oli tullut aika että hyväksyn kohtaloni.

Mutta jotain outoa tapahtui. Nimittäin heti sillä hetkellä kun ajattelin, että minun on aika hyväksyä kohtaloni, se kiveen hakattu kirjoitus, mieleeni juolahti toinen ajatus, ehkä vähemmän kirkas, mutta hyvin dramaattinen: tänään minun on lähdettävä lenkille, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Tunsin että kyseessä on suuri filosofinen koe, jossa minulle ratkeaa, onko minulla vapaata tahtoa vai ei. Olenko kohtaloni vanki vai en?

Minussa heräsi vahva tarve uhmata kohtaloani, muuttaa sitä. Uhmastani huolimatta ruumiillinen tilani ei kuitenkaan ollut muuttunut mihinkään. Joten uupumuksesta huokaillen ja siellä täällä tuntuvia kolotuksia ääneen sadatellen puin kengät ja takin päälleni... ja lähdin lenkille.

Tein vain lyhyen kävelyn, mutta olin niin iloinen! Olin muuttanut kohtaloani.

  On kolme tapaa nähdä, mitä tuona päivänä tapahtui. Ensimmäinen on, että ei ole kohtaloa joten mitään kiveen hakattua kirjoitusta ei ollutkaan – luulin vain että sellainen olisi. Tämän näkemyksen mukaan en todellisuudessa muuttanut mitään. 

Toinen tapa on, että kohtalo on olemassa, mutta sitä ei voi muuttaa, vaan se toteutuu aina jotain kautta. Tämän näkemyksen mukaan se mikä oli kiveen hakattu oli itse asiassa se että tulen sinä päivänä lähtemään lenkille, ja se sitten toteutui. 

Kolmas näkemys on, ja tähän uskon itse, että jonkinlainen kohtalo on olemassa, mutta sitä voi muuttaa. Oli todella kiveen hakattu, että en lähtisi lenkille, mutta hioin kiveen hakatun kirjoituksen pois lähtemällä lenkille. Uskon tähän näkemykseen vaistonvaraisesti. 

  Suomen kielen mahdollistama partitiivimuoto on tässä tärkeä. Lauseeni ei ole "muutin kohtaloni", vaan "muutin kohtaloani". Muutin sitä vähäsen. Muutin sitä sen verran, että nyt tiedän sen olevan muutettavissa. 

"Tahtoa ihmisellä on..."

  Siihen en nimittäin usko, että ihminen pystyisi vain lujasti päättämällä, tahdonvoimalla, muuttamaan koko elämänsä. On lukematon määrä tekijöitä, sellaisia jotka ovat tiedossamme ja sellaisia joita emme edes tiedä, jotka yhdessä aiheuttavat sen, mitä edellä kutsuin jonkinlaiseksi kohtaloksi. 

Joten filosofinen kokeeni ei johtanut tahdonvoiman ylistykseen. Kokeen ja sen tuloksen suurin anti oli, että uskoni ihmisen vapaaseen tahtoon ja valinnanvapauteen, vaikka kuinka rajalliseen, konkretisoitui, lujittui. Sain uutta uskoa omaan toimijuuteeni ja jonkinasteiseen valtaan omassa elämässäni.

  Jeesus toteaa Matteuksen evankeliumissa: 

"Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko." (Matt. 26:41)

 

Jeesuksen sanoissakin on tuo partitiivimuoto. Ihmisellä kyllä on sitä tahtoakin, jonkin verran ja joskus ehkä paljonkin, mutta olemme myös heikkoja emmekä aina pysty toimimaan niin kuin tahdomme. Olemme paitsi syntisiä, myös ihan aivotoiminnaltamme ja ruumiillisilta kyvyiltämme ja voimiltamme vajavaisia.

Ei minunkaan elämässäni tuona päivänä tapahtunut mitään suurta käännettä, että olisin siitä lähtien joka päivä, tai edes joka toinen päivä, ruvennut käymään lenkillä ja sen myötä kaikki olisi muuttunut. Kuitenkin jonkinlainen hidas prosessi lähti liikkeelle. Seuraavien vuosien kuluessa aloin liikkua hiljalleen enemmän ja enemmän, sain uuden lääkkeen MS-tautiin, sain tukea muilta ihmisiltä, sain apua Jumalalta. Tämän kaiken seurauksena harrastan nykyään liikuntaa aktiivisesti, ja mielialani on hyvä.

  On vielä eräs merkittävä kysymys: mikä taho oli hakannut kiveen sen kirjoituksen, jonka hioin pois lenkille lähtemällä? Jumala se ei ole: en usko että me ihmiset pystymme muuttamaan Jumalan päätöksiä, ja sitä paitsi miksi Jumala muka olisi halunnut estää minua lähtemästä lenkille? Vastaus on, että minä itse, olosuhteitteni lannistamana, olin hakannut kiveen sellaisen kohtalon, ja minä itse myös muutin kohtaloani, koska uskoin että Jumala on antanut minulle tahdonvapautta.

Onko ihmisellä vapaa tahto?

  Onko meillä vapaa tahto? Onko kohtalomme avoin vai suljettu?

Vapaa tahto, avoin kohtalo?

  En ole koskaan ollut yhteiskunnallisesti mikään vapausaktivisti. Koronarajoitusten aikana mietin onko minussa jotain vikaa, kun minua ei olisi liiemmin hetkauttanut edes täysi ulkonaliikkumiskielto. Ajattelin tilannetta siitä näkökulmasta, että rajoitukset olivat hyvin perustellut. Yhteiskunnallisista vapauksista lähinnä vain sananvapaus voisi saada minut nousemaan barrikadeille. 

Mutta on yksi tulokulma, joka sytyttää minussa tunteen palon vapauden puolesta. Se on kohtalon avoimuus. 

  Tuoreena uskovaisena koin jonkinasteisen kriisin luettuani teologisia tekstejä erilaisista tavoista ymmärtää Jumalan ennaltamäärääminen. Äärimmäisimmän tulkinnan mukaan jokaisen ihmisen iankaikkisuuskohtalo on Jumalan ennalta määräämä ja siten ihmiselle itselleen suljettu. Jotkut ovat ennalta määrättyjä pelastukseen, toiset kadotukseen, ja siinä se.

Kuulostaa hirmuiselta opilta. Mutta toden totta, Raamatussa on joitain jakeita, joista noin olisi pääteltävissä. Toisaalta Raamatussa on paljon kohtia, joissa ihmisiä puhutellaan aidosti ja ratkaisevalla tavalla tahdoltaan vapaina ja itse iankaikkisuuskohtalostaan vastuullisina.

Olenkin päätynyt kantaan, että Jumalan ennaltamääräämiseen liittyvät kysymykset ovat liian tähtitieteellisiä meille ymmärtää. Se että Raamattu saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta aiheen osalta, tarkoittaa vain, että meiltä ihmisiltä puuttuu tässä maailmanajassa riittävä tieto ja ymmärrys. 

  Saatavilla olevan tiedon perusteella oma näkemykseni on, että Jumala on ennalta määrännyt joitain asioita, esimerkiksi maailman kohtalon, mutta että jokaisella yksittäisellä ihmisellä on avoin kohtalo. Avoin kohtalo tarkoittaa mahdollisuutta vaikuttaa omaan kohtaloonsa ratkaisevalla tavalla. Se tarkoittaa myös, että ihmisellä on aidosti vapaa tahto, vaikka Jumala tietääkin etukäteen miten kukin meistä sitä tulee käyttämään.

Mielestäni ihminen pelkällä olemassaolollaan suorastaan ansaitsee aidosti vapaan tahdon! Jumala loi ihmisen itsestään erilliseksi olennoksi, jolla on tietoisuus ja omatunto, ja Raamatussa ihmistä puhutellaan vastuullisena teoistaan. Tähän pakettiin mielestäni kuuluu välttämättä vapaa tahto ja sen myötä avoin kohtalo.

On selvää, että kukaan meistä ei ansaitse hyvää kohtaloa. Itse asiassa syntisyytensä takia jokainen ihminen ansaitsee pahan kohtalon eli Helvetin! 

Ajattelen siis, että pahan kohtalon lisäksi jokaiselle kuuluu avoin kohtalo. Palaan tähän päällekkäisyyteen myöhemmin.

Tietämättömyys ja pelottava vapaus

  Katselin hiljattain erään juutalaisen rabbin opetusvideota aiheesta, ja hän korosti vapaata tahtoa nimenomaan Jumalan meille antamana ominaisuutena. Hän huomautti, että luonnontiedehän on käytännössä todistanut, että puhtaan materialistisesti katsoen ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, vaan että toimintamme on täysin determinoitua. 

Jos ja kun me ihmiset siis kuitenkin olemme edes jossain määrin tahdoltamme vapaita ja vastuullisia teoistamme, mistä muualta kuin Jumalalta olisimme ominaisuuden saaneet? Sen on pakko olla lähtöisin materialistisen todellisuuden ulkopuolelta, eli Luojalta.

  Jotta vapaasta tahdosta olisi meille hyötyä, tarvitsemme tietoa. Yksinkertainen esimerkki: kesälomamatkalla oleva Maija haluaa käyttää vapauttaan menemällä iltapäivällä pieneen rantakahvilaan josta on kuullut tuttavaltaan, mutta tietämättään lähtee kulkemaan väärää tietä ollen varma että se on oikea tie. Kun Maija lopulta löytää rantakahvilan, se on jo suljettu.

Jos Maija olisi kysynyt tietä vastaan tulleelta Liisalta, hän olisi löytänyt perille. Tieto oikeasta reitistä olisi auttanut Maijaa toteuttamaan vapaata tahtoaan, joka nyt jäi toteutumatta.

Entä sellainen tilanne, että joku kertoisi meille oikeasta tiestä, mutta kieltäytyisimme uskomasta?

Vapaus on pelottavaa. Olen jo riittävän vanha kyetäkseni näkemään, että jos olisin vapaasti nuorena saanut päättää joitain asioita elämässäni, olisin päätynyt katumaan niitä nyt myöhemmin. Onneksi kaikki toiveeni eivät toteutuneet.

Vapaan tahdon hyödyntämiseen tarvitaan paitsi tietoa, myös ymmärrystä ja viisautta arvioida, mikä on todellisesti ja pysyvästi hyvä päämäärä.

  Koska uskon Jumalaan joka on viisas, oikeamielinen, armollinen ja joka tietää tulevaisuuden ja jolla on hyvä tahto meitä ihmisiä kohtaan, ajattelen että voimme parhaiten toteuttaa vapaata tahtoamme siten, että luotamme Jumalaan. Olen varma, että Jumala haluaa auttaa meitä käyttämään vapautta, jonka on meille antanut.

Evankeliumi, vapauden sanoma

  Totesin edellä, että jokainen meistä ansaitsee syntisyytensä takia pahan iankaikkisuuskohtalon. Ja sen lisäksi kerroin ajattelevani, että jokaiselle kuuluu myös avoin kohtalo. 

  Evankeliumi, jota Jeesus käski julistaa kaikille luoduille, on minulle vahvasti avoimen kohtalon sanoma: menneisyydelle ja tekemillemme synneille emme mahda mitään, menneisyys on suljettu, mutta tulevaisuus on avoin! 

Menneisyytemme työntää meitä deterministisellä vääjäämättömyydellä tiettyyn suuntaan, oma syntimme työntää meitä kohti kadotusta, mutta pelastuksen evankeliumi avaa kohtalomme niin, että voimme välttyä siltä kohtalolta jonka omien tekojemme perusteella ansaitsemme.

Kun meille julistetaan Jumalan sanaa, meille annetaan tietoa, ja siten vapauttamme lisätään. Meille kerrotaan mikä tilanteemme on: olemme syntisiä ja jos jatkamme samaa tietä, päädymme kadotukseen, mutta jos käännymme Jeesus-tielle, pääsemme iankaikkiseen elämään Jumalan luo. 

Evankeliumissa meille avataan mahdollisuus hyvään kohtaloon Jumalan armosta.

"Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! Hänhän sanoo:

– Oikealla hetkellä olen kuullut sinua,

pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun.

Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä." (2. Kor. 6:1-2)