Keitä enkelit ovat?

  Serafit, kerubit, arkkienkelit... Enkelien tehtävä on ylistää Jumalaa ja palvella ihmisiä Jumalan käskystä.

  Raamatun valossa nykyinen "enkelibuumi", jossa ihmiset lumoutuvat enkeleistä ja hakevat heihin yhteyttä, ei miellytä paitsi Jumalaa, myöskään enkeleitä itseään. Enkelit eivät halua että teemme heistä numeroa! 

Jumalan käskyläisiä

  En pienenä erityisemmin tykännyt Suojelusenkeli-laulusta, joka ehkä tunnetaan paremmin alkusanoistaan Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Kaunis virsi se kyllä on, mutta sen tunnelma oli minusta jotenkin synkkä ja pelottava. Pimeä korpi, liukas käytävä, kotia ei näy... 

Suurin ongelma laulussa kuitenkin oli, että siinä ei mainita Jumalaa, vaan pelkkä ihana enkeli, joka käy lapsosen vierellä. Toki enkeli on Jumalan lähettämä, mutta maininta suoraan Jumalasta olisi tehnyt tunnelmasta turvallisemman.

Kuva: Unsplash / Simon Champagne

Koska olen lapsesta lähtien ajatellut näin, minun on ollut vaikea ymmärtää sitä uushenkisyyden, tai miksikä sitä nyt kutsuisi, keskuudessa yleistä ilmiötä, jossa haetaan turvaa ja apua nimenomaan enkeleiltä. Useat näistä ihmisistä kuitenkin vaikuttavat uskovan myös jumalan olemassaoloon. Miksi he eivät siis halua yhteyttä jumalaansa? 

Kaiketi hekin ajattelevat, että jumala on kaiken, ja siten myös enkeleiden, yläpuolella? Ajattelevatko he, että jumala on persoonaton ja siten hänelle ei varsinaisesti voi puhua? Vai ajattelevatko he, että jumalaa voi lähestyä vain "väliportaan" olentojen kautta?

  Kristinuskossa ja Raamatussa järjestys on selvä: rukoukset osoitetaan suoraan Jumalalle, joka on persoonallinen ja ymmärtää mitä meillä on sydämellämme. 

Ehkä maailman hierarkioiden takia monesta saattaa tuntua intuitionvastaiselta, että nimenomaan tulee mennä suoraan Korkeimman pakeille? Yleensähän organisaatioiden hierarkioiden huipulla olevia ei tavata, vaan asiat selvitetään väliportaiden toimijoiden kautta.

Todellisuudessa Jumalan suuruus ja mahtavuus mahdollistaa senkin, että vaikka Hän on korkea, Hän pystyy samaan aikaan olemaan läheinen jokaisen lapsensa kanssa.

Jumala on se, johon meidän tulee olla yhteydessä kaikissa mahdollisissa asioissa, eivät enkelit. Enkelit ovat Jumalan alamaisia. Hän halutessaan lähettää enkeleitään esimerkiksi varjelemaan meitä. Ajatus suojelusenkeleistä perustuu varmaankin alun perin psalmiin 91:

"Hän antaa enkeleilleen käskyn

varjella sinua, missä ikinä kuljet,

ja he kantavat sinua käsillään,

ettet loukkaa jalkaasi kiveen." (Ps. 91:11-12)

Serafit, kerubit, arkkienkelit, enkelit

  Jesajan kirjassa on erikoinen kohta. Profeetta Jesaja saa näyn: hänelle ilmestyy Jumala, jota tässä kohdassa kutsutaan Herra Sebaotiksi, ympärillään serafeja, enkeleitä joilla kullakin on kuusi siipeä. "Kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella verhosivat ruumiinsa ja kahdella lensivät." Kohta on minusta jopa hieman pelottava. Serafit vaikuttavat niin oudoilta. 

Eri tyyppisillä enkeleillä on erilaisia tehtäviä, ja serafien tehtävä on ylistää Jumalaa. Jesajan näyssä serafit toteuttivat tehtäväänsä:

"He huusivat toinen toiselleen:

– Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot!

Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.

Ovenpielet vapisivat äänten voimasta, ja huone tuli täyteen savua." (Jes. 6:3)

Ehkä vieläkin erikoisempi vaikutelma tulee kerubeista, enkeleistä, jotka Herra laittoi vartioimaan elämän puulle vievää tietä sen jälkeen, kun oli karkottanut syntiin langenneen ihmisen paratiisista (1. Moos. 3:24). Hesekielin kirjassa kuvaillaan kerubeja, että heidän koko ruumiinsa oli täynnä silmiä, heidän siivistään kantautui valtava kohina ja että kulkiessaan he liikkuivat neljään suuntaan ja että heillä oli neljät kasvot:

"Kullakin kerubilla oli neljät kasvot. Yhdet niistä olivat kerubin kasvot, yhdet olivat ihmisen kasvot, yhdet leijonan ja yhdet kotkan kasvot." (Hes. 10:14)

Kuvaukset saavat minut tuntemaan, että enkeleiden olemus on niin erilainen, Jumalalle niin täysin omistautunut, että meidän ihmisten on mahdotonta tuntea tai edes mitenkään syvällisesti ymmärtää heitä.

  Arkkienkelit eli ylienkelit ovat ymmärtääkseni enemmän ihmisen näköisiä. Raamatussa tietääkseni vain yhtä enkeliä, Mikaelia, kutsutaan ylienkeliksi. Mikaelin kerrotaan kamppailevan voittoisasti paholaista vastaan, ja hänellä on tärkeä osa Ilmestyskirjassa kerrottujen lopun aikojen tapahtumissa. Myös Gabrielin uskotaan olevan arkkienkeli. Gabriel on se enkeli, jonka Jumala lähetti tuomaan Marialle viestin, että tämä synnyttäisi pojan, Vapahtajan Jeesuksen. 

"Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: »Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!»" (Luuk. 1:28)

Enkelit ylipäätään tuovat Raamatun kertomuksissa usein ilmoituksia Jumalalta. Enkeli ilmestyi paimenille kedolla ja kertoi Vapahtajan syntymästä, ja haudalla naiset kohtasivat kaksi enkeliä, tai "kaksi miestä sädehtivissä vaatteissa", jotka kertoivat heille Jeesuksen nousseen kuolleista (Luuk. 2:9-11 ja Luuk. 24:4-7).

Kuva: Unsplash / Alexander Shustov

Langennut enkeli, Saatana, oli ymmärtääkseni alun perin arkkienkeli. Lankeemuksen myötä hänestä tuli Jumalan vastustaja ja meidän ihmisten vihollinen. Osa henkivalloista lähti seuraamaan Saatanaa. Raamatun mukaan Saatana tekeytyy valon enkeliksi yrittäessään johdattaa ihmisiä harhaan. Nykykulttuurissa, jossa ihaillaan ja lumoudutaan enkeleistä, tämä Raamatun varoitus on hyvä pitää mielessä. Kaikki valoa säihkyvän jumalalliselta vaikuttavat ihmekokemukset eivät oikeasti ole Jumalasta.

  Sitten ovat vain ihan enkelit sinänsä, joista Raamatussa kerrotaan siellä täällä. Esim. Raamatun alussa kerrotaan miehistä, jotka tulivat kylään Lootin kotiin. Näiden miesten kerrotaan olleen enkeleitä. Ilmeisesti he olivat ihan ihmisten näköisiä ja sulautuivat joukkoon. Heprealaiskirjeessä kerrotaan, että jotkut muukalaisia koteihinsa majoittaneet uskovaiset ovat tietämättään tulleet antaneeksi yösijan enkeleille. (Hepr. 13:2)

Enkeleiden nöyryys

  Sain ajatuksen kirjoittaa enkeleistä nähdessäni kesällä kaupungilla jonkun nuoren naisen paidassa tekstin Angel Queen, "enkelikuningatar". Teksti ärsytti ja myös huvitti minua.  Kuvioinnin tyylistä päätellen Angel Queen on jonkin animesankarittaren nimi. Kristinuskon viitekehyksessä nimi on ilmeinen oksymoron eli kaksiosainen käsite, jonka osat kumoavat toisensa. Sisäisesti ristiriitainen käsite.

Kuningattaren tuntevat kaikki, enkelit ovat muukalaisia maailmassa. Kuningatar antaa käskyjä, enkeli vastaanottaa Jumalan käskyjä. Kuningatar on sotajoukkojensa ylin komentaja, enkelit muodostavat Jumalan taivaallisen sotajoukon. Kuningatar vaatii itselleen ihmisten huomion, enkelit eivät halua huomiota itselleen, vaan Jumalalle.

Monet nykyään ihailevat ja haluavat yhteyden enkeleihin, mutta oikeasti enkelit eivät edes halua huomiotamme itselleen! He haluavat huomiota Jumalalle, kuten edellä mainituissa esimerkeissä ylistysenkelit eli serafit sekä Jumalan ilmoituksia ihmisille tuovat arkkienkelit.

Vain langennut enkeli Saatana, sekä muut hänen joukkoihinsa kuuluvat henkiolennot, on tässä juuri päinvastainen: Saatana haluaa huomion itseensä, tai itse asiassa hän haluaa vetää huomiomme keneen tai mihin tahansa muuhun, paitsi Jumalaan.

  Taivaallisista sotajoukoista puheen ollen, yksi ihanimmista enkeleitä koskevista kohdista Raamatussa on se, kun Herran enkeli oli tullut ilmoittamaan Jeesuksen syntymästä paimenille kedolla:

"Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

– Jumalan on kunnia korkeuksissa,

maan päällä rauha

ihmisillä, joita hän rakastaa." (Luuk. 2:13-14)

Pohdintoja Jobista: hyväosaisuus, huono-osaisuus ja usko

  Job oli hyväsydäminen lähimmäinen, oikeamielinen, jumalaapelkäävä. Hän myös kuului yhteisönsä hyväosaisiin: Jumala oli siunannut häntä suurella rakastavalla perheellä, terveydellä ja vauraudella.

Eräänä päivänä alkoi järkyttävien tapahtumien sarja, jonka myötä Job menetti perheensä, omaisuutensa, terveytensä ja asemansa kunnioitettuna yhteisön jäsenenä.

 Saatana ennusti, että Job tulisi menettämään myös uskonsa.

"Olin sokealle silmä, rammalle sauva"

  Raamatussa on kohtia, joissa kuvaillaan laupeutta tavalla, joka koskettaa sydäntäni ja innoittaa minua olemaan itsekin parempi ihminen. Yksi sellaisista löytyy Jobin kirjan luvusta 29, jossa kärsivä Job kuvailee millainen hän oli ennen kuin suuret onnettomuudet kohtasivat hänet:

"Ken sanani kuuli, ylisti onneani,
ken minut näki, vahvisti todeksi kaiken tämän:

Minä pelastin köyhän, joka pyysi apua,
ja orvon, jota kukaan ei auttanut.

Epätoivoon vaipuneet siunasivat minua,
lesken sydämessä minä herätin ilon.

Minä pukeuduin vanhurskauteen,
oikeudentunto oli viittani ja päähineeni.

Olin sokealle silmä,
rammalle sauva.

Köyhille minä olin isä
ja tuntematonta autoin saamaan oikeutta.

Minä murskasin pahantekijän leuan
ja tempasin saaliin hänen hampaistaan." (Job 29:11-17)

Joku voisi huomauttaa, että nuohan ovat Jobin omia sanoja itsestään – kuinka luotettava todistus sellainen muka on... Kirjan alussa kuitenkin on tehty selväksi, että Job oikeasti oli poikkeuksellisen oikeamielinen ja hyväsydäminen ihminen, sillä Jumala itse sanoo hänestä: "Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa." (Job 1:8)

  Job oli paitsi Jumalan uskollinen palvelija, myös yhteisönsä kunnioitettu ja rakastettu jäsen. Valitettavan usein tässä maailmassa yhteisöjen tukipilareiksi kutsutut ihmiset elävät kulissielämää tai ovat korruptoituneita omaneduntavoittelijoita. Jumalan todistuksesta kuitenkin päättelen Jobin olleen vilpitön hyväntekijä. Jumalahan näkee kaiken, myös jokaisen sydämeen. Miten siunattu Jobin yhteisö oli, kun heillä oli tuollainen tukipilari! 

Job ei auttanut vain omaa väkeään ja omaan yhteisöönsä kuuluvia ihmisiä, vaan kuten Jeesuksen vertauksen laupias samarialainen, hän välitti muukalaisistakin: "ja tuntematonta autoin saamaan oikeutta". 

  Lainaamani katkelman viimeinen lause kuulostaa tutulta: "Minä murskasin pahantekijän leuan ja tempasin saaliin hänen hampaistaan.". Daavidista, toisesta Jumalan palvelijasta, sanotaan Raamatussa jotain saman kaltaista. Se että toimii Jumalan silmissä hyvin ja oikein ei tarkoita pelkkää lempeyttä, vaan hyvyyteen kuuluu myös rohkeus taistella oikeuden ja totuuden puolesta pahantekijää vastaan.

Hyväosaisuus ja hyväntekeminen

  Jobin kertomuksessa tulee esille eräs ilmiö, josta ei kovin usein kuule puhuttavan: hyväosaisuus mahdollistaa hyvän tekemisen, kun taas huono-osaisuus vaikeuttaa sitä. Näin siis, kun puhutaan aineellisesta hyväosaisuudesta ja aineellisesta auttamisesta.

Jumala oli siunannut Jobia voimilla, terveydellä ja vauraudella, ja Job antoi tarvitseville siitä mitä oli saanut. Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa: "Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa." (Matt. 10:8) Job hyväosaisena eli tämän periaatteen mukaan vaurautensa ja voimiensa osalta.

Job itse oli myös tietoinen siitä, miten merkittävästi hyväosaisuus oli mahdollistanut hänelle hyvän tekemisen. Hän puhuu näistä kahdesta rinnan, kuin ne olisivat saman asian kaksi puolta: onneani ylistettiin ja kaikki näkivät että tein hyvää.

  Onnettomuuksien myötä Jobilla ei enää ollut voimia tehdä hyvää. Hän oli heikko ruumiillisesti ja ahdinkonsa uuvuttama mieleltään ja tahdonvoimaltaan. Lisäksi, jos hän olisi lähes kaiken menettäneenä ja märkivine paiseineen edes lähestynyt muita ihmisiä, nämähän olisivat juosseet kirkuen pakoon. 

Job oli menettänyt sosiaalisen pääomansa – se suorastaan oli muuttunut omaksi irvikuvakseen: aiemmin hän oli laajalti tunnettu vauraana hyväntekijänä, nyt hän oli yhtä laajalti tunnettu miehenä jolle oli lyhyessä ajassa tapahtunut käsittämättömiä, mykistäviä kauheuksia. Jobia oli alettu karttaa ja halveksia. Häntä kai luultiin Jumalan kiroamaksi.

  Huono-osaisenakin Jobissa silti oli nähtävissä edellä mainitsemiani ihania piirteitä, kuten lempeys ja rehellisyys.

Job ei teeskennellyt handlaavansa tilanteen, vaan valitti ääneen sekä julisti olevansa katkera. Lyhyessä ajassa hän oli muuttunut valoisasti hymyilevästä toivontuojasta yhteisönsä hylkiöksi, joka oli pelkkää luuta ja nahkaa. Job tiedosti muutoksen ja puhui siitä avoimesti. Hän tiesi rehellisyyden olevan välttämätöntä suhteessa Jumalaan: "Teeskentelijät eivät hänen eteensä pääse."(Job 13:16) 

Job ei ex-menestyjänä korottanut itseään muiden huono-osaisten yläpuolelle, vaan puhui uutta sosiaalista viiteryhmäänsä puolustaen. Joskushan ihmiset eivät siedä itsensä kaltaisia, siis ihmisiä joilla on samoja ongelmia tai heikkouksia, koska eivät kestä nähdä niitä itsessään, mutta lempeä Job toteaa yleisesti onnen hylkäämien puolesta: "Onnen hylkäämä ansaitsee halveksuntaa, sanovat ne, joilla ei ole huolia, ja töytäisevät vielä kerran sitä, joka jo horjuu." (Job 12:5)

  Yksi syy lisää tykätä Jobista on hänen huumorintajuisuutensa. Lienee mustaa huumoria, kun Job sanoo odottavansa että pääsee kuollessaan haudan multiin tervehtimään matoja: "Äitini, sisareni!" Ja kun Job vastaa ystäviensä nuhdesaarnoihin, joissa nämä besserwisseröivät hänen tilannettaan, hän sanoo ivallisesti mm.: "– No olivatpa äänessä viisaat miehet! Kun te kuolette, kuolee viisaus maasta!" (Job 12:2)

Vaikka nämä esimerkit eivät ole sellaista huumoria jonka on tarkoitus saada ihmiset puhkeamaan hyväntuuliseen nauruun, päättelen niistä Jobin olleen paremmin voidessaan hauska ja sympaattinen.

Saatanan teoria

  Jobin kirjan alussa Saatana esittää teorian: Job uskoo Jumalaan vain siksi, että hänellä on asiat niin hyvin.

Jumalan kehuttua Jobia Saatana sanoo: "Miksi ei Job olisi jumalaapelkäävä? Sinähän olet sulkenut hänet suojelukseesi, hänet ja hänen perheensä ja omaisuutensa. Olet siunannut kaiken mihin hän ryhtyy, ja hänen karjansa leviää yli maan. Mutta ojennapa kätesi ja tartu siihen mitä hänellä on. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!" (Job 1:9-11)

Miten tutun kuuloinen väite tässä maailmassa! Saatanan esittämään periaatteeseen törmää usein käänteisessä muodossa: miksi uskoisin Jumalaan, kun minulla on asiat niin huonosti? Joko Jumalaa ei ole, tai sitten Jumala ei rakasta minua!

  Job joutuu valtavien menetystensä myötä uskossaan kriisiin ja vaatii Jumalalta selitystä, mutta sittenkin todistaa Saatanan teorian vääräksi. Sen jälkeen kun hänen kaikki lapsensa ovat kuolleet ja hän on menettänyt koko omaisuutensakin, hän sanoo:

"– Alastomana minä tulin äitini kohdusta,
alastomana palaan täältä.
Herra antoi, Herra otti,
kiitetty olkoon Herran nimi!" (Job 1:21)

Ja kun Job kaiken lisäksi vielä sairastuu, hän käy vaimonsa kanssa sananvaihdon, jossa kirjaimellisesti kieltäytyy kiroamasta Jumalaa eli tekemästä sitä mitä Saatana oli vakuutellut tapahtuvaksi. Vaimo nimittäin puuskahtaa Jobille: "Kiroa jo Jumalaa ja kuole pois!", mutta Job vastaa: "Hullun puhetta, vaimo. Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai meidän on otettava myös paha." (Job 2:10)

  Kun tarkemmin ajattelee, niin vaikka Saatanan teorialle löytyy paljon kannattajia tässä maailmassa, se myös todistetaan vääräksi koko ajan: monien uskovaisten usko Jeesukseen on vahvistunut erityisesti kärsimyksessä. Lisäksi monet uskomattomat kääntyvät Jumalan puoleen juuri kärsimyksessä.

Kristinuskon ydinsanoma on evankeliumi eli ilosanoma pelastuksesta Jeesuksessa. Evankeliumin perusteella voimme aina luottaa Jumalan rakkauteen ja hyvään tahtoon meitä kohtaan, olimmepa hyväosaisia tai huono-osaisia tai jotain siltä väliltä. 

  Jobia sanotaan joskus Vanhassa Testamentissa olevaksi ennuskuvaksi Jeesuksesta. Jobkin oli Jumalan kärsivä palvelija kuten Jeesus maailmassa ollessaan. Mutta toisin kuin Jeesus, Job oli syntinen. Vaikka Job oli ihana, laupias ja oikeamielinen, hänkin tarvitsi lunastajaa eli Jeesusta: 

"Minä tiedän, että lunastajani elää.
Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina
ja lihani on riistetty irti,
minä saan nähdä Jumalan,
saan katsella häntä omin silmin,
ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo!
Tätä minun sydämeni kaipaa." (Job 19:25-27)

Pohdintoja hyvän- ja pahantiedon puusta

  Eedenin puutarhan keskellä kasvoi hyvän- ja pahantiedon puu, josta Jumala oli kieltänyt Aadamia ja Eevaa syömästä. Miksi? Onko Jumala tiedon hankkimista vastaan?

  Mikä se hyvän- ja pahantiedon puu oikein oli?

 Tietämistä hinnalla millä hyvänsä

  Katsoin nuorena alankomaalaisen elokuvan Spoorloos (1988). Elokuva on katoamismysteeri: nuori mies etsii epätoivoisesti tyttöystäväänsä, joka katosi jäljettömiin (hollanniksi "spoorloos") kesälomareissulla vuosia aiemmin. 

Hän ikävöi tyttöystäväänsä, mutta sitäkin suuremmaksi ongelmaksi hänelle muodostuu pakkomielle saada tietää, mitä tälle tapahtui.

Vuosia katoamisen jälkeen häneen ottaa yhteyden tuntematon mies, tyttöystävän kaappaaja. Tämä lupaa, että mies saa kaipaamansa tiedon, mutta vain yhdellä ehdolla, tai oikeammin sanottuna, vain yhdellä tavalla: hänen on suostuttava käymään läpi sama minkä tyttöystävä oli kokenut. Kokemalla kaiken itsekin hän saisi samalla vastauksen piinaavaan kysymykseensä.

Kaappaajalla oli filosofia, jonka mukaan todellinen tietäminen on mahdollista vain omakohtaisen kokemisen kautta. Hän esitteli filosofiaansa laajemmin: hän oli tehnyt elämässään erään sinänsä äärimmäisen hyvän teon – pelastanut hukkumassa olleen lapsen oman henkensä vaarantaen –, mistä hän päätteli olevansa kykenevä myös äärimmäiseen pahuuteen. Saadakseen tietää pitääkö teoria paikkansa hän oli tehnyt myös hirvittävän pahoja tekoja. 

Viimeistään tässä vaiheessa katsojalle selviää, että kaappaaja oli psykopaatti, joka suhtautui kaikkeen, myös pahuuteen ja kärsimykseen, puhtaasti henkilökohtaisen hyödyntavoittelun, eli hänen tapauksessaan tiedon saamisen, näkökulmasta.

  Mielestäni elokuva kuitenkin oli teemoiltaan syvällisempi kuin psykopaattijännärit yleensä. Kaappaajan filosofiassa oli lisäksi jotain tuttua: tieto hyvästä ja pahasta, joka oli mahdollista saavuttaa vain kokemisen kautta... 

Paljon myöhemmin tajusin, että teemoissa oli jotain samaa kuin Raamatun kertomuksessa Aadamin ja Eevan syntiinlankeemuksesta. Käärme houkutteli Eevaa syömään Jumalan heiltä kieltämästä puusta, ja sillä tavoin, kokemalla itse, tämä saisi ymmärrystä ja tietoa, jota Jumala panttasi. 

Onko Jumala tiedon hankkimista vastaan?

"Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän- ja pahantiedon puun." (1. Moos. 2:9)

"Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: 'Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman." (1. Moos. 2:16-17; käännös 1933/38)

 Joskus kuulee tulkintoja, että ennen syntiinlankeemusta Aadam ja Eeva olivat täysin tietämättömiä mistään. Eli heidän viattomuutensa ymmärretään kuin he olisivat olleet tahdottomia ja vailla ymmärrystä, jonkinlaisia nukkeja Jumalan nukkekodissa.

Käsitys ei pidä paikkaansa. Aadam ja Eevahan tiesivät kyllä mm. oikean ja väärän eron: Jumala oli kieltänyt heitä syömästä hyvän- ja pahantiedon puusta, ja käärmeen puhutellessa Eevaa tämä viittasi Jumalan kieltoon.

Käärme kuitenkin perusteli, että vasta syöminen kielletystä puusta saisi heidät tietoisiksi, heidän silmänsä avautuisivat ja he tulisivat Jumalan kaltaisiksi. 

Tekemällä sitä, minkä tiesivät rikkovan Jumalan tahtoa vastaan eli olevan väärin, he saisivat tietoa pahasta, ja sen kautta myös hyvä, joka oli ollut normaalitila, kirkastuisi heille – he tulisivat, niin kuin Jumala, tietämään hyvän ja pahan, kuten käärme vakuutteli.

  Jotkut ovat sitä mieltä, että käärme, eli sielunvihollinen Saatana, oli hyvällä asialla, koska se rohkaisi tiedonhankintaan ja ymmärryksen lisäämiseen. Jumalaa he puolestaan arvostelevat siitä, että Hän olisi halunnut pitää ihmisen tietämättömänä.

Mutta todellisuudessahan Jumala ei ollut tiedon hankkimista vastaan. Ongelmana oli, että Aadam ja Eeva tekivät sellaista, minkä Jumala oli kieltänyt. 

Tiedon lisääminen sinänsä, myös oman kokemisen kautta, on Jumalan tahdon mukaista: Hän kehotti Aadamia ja Eevaa syömään vapaasti muista puutarhan puista, ja voisin kuvitella, että Eedenin puutarhassa oli paljon tutkittavaa, aistittavaa, koettavaa, tiedettävää.

Kiellettyä sen sijaan oli, ja on edelleen, tehdä syntiä eli rikkoa Jumalan tahtoa vastaan, ja se on kiellettyä myös tiedon hankkimisen motiivista. 

  Saatana on kavala ja viekoittelee ihmistä Jumalan tahdon vastaisiin tekoihin mistä motiivista tahansa, mutta alkuperäisessä syntiinlankeemuksessa hän houkutteli tiedolla. Mitä hän lupaili, että ihminen tiedolla saavuttaisi?

"Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" 

Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'." (1. Moos. 3:1-3; 1933/38)

Valaistumispuu? 

"Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan". 

Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi." (1. Moos. 3:4-6; 1933/38)

  Kun käärme viekoitteli Eevaa syömään hyvän- ja pahantiedon puusta, se sai siitä seuraavan silmien avautumisen kuulostamaan ylevältä, kuin siitä seuraisi jonkinlainen valaistuminen, tietoiseksi tuleminen ilman mitään pimeyttä ja pahaa. Käärmeen puheiden takia Eeva alkoi nähdä kielletyn puun hedelmineen "houkuttelevana koska se antoi ymmärrystä".

Mutta mitä Jumalan kieltämästä puusta syömisestä todellisuudessa seurasi? 

Adamin ja Eevan silmät kyllä avautuivat, mutta eivät sillä tavalla kuin käärme oli antanut ymmärtää. Valaistumisen sijaan seurauksena oli alhainen olo – ymmärrys siitä, että he olivat tehneet väärin, syyllisyys ja häpeä Jumalan ja toistensa edessä, vastuun pakoileminen, toisen syyttäminen omasta teosta: Aadam syytti Eevaa ja Eeva käärmettä (1. Moos. 3:12-13). 

Lankeemuksesta seurasi yhä lisääntyvää pahuutta ja kärsimystä sekä Jumalan kirous joka teki elämästä vaivaista ja kämäistä (1. Moos. 3:16-19).

Hyvän- ja pahantiedon puu ei ollutkaan valaistumispuu. Eikä Jumala ollut sanonutkaan, että se olisi. Vain käärme sai Eevan ja Aadamin näkemään sen sellaisena. 

  On uskontoja, joiden mukaan valaistumista tavoitteleva ihminen tavoittelee oikeastaan jumalaksi tulemista. Tällaista lupaili Eedenin käärmekin. Saatanaa kutsutaan Luciferiksi, valonkantajaksi, ja hänet liitetään joskus edelleen tietoon, tietoisuuteen, valaistumiseen. Raamatussa Saatanan kuitenkin sanotaan petollisuuttaan vain tekeytyvän valon enkeliksi (2. Kor. 11:14).

Puu johon kajoaminen toi kuoleman

 

"Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!" Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu." (1. Moos. 3:22-23; 1933/38)

  Ennen kaikkea syntiinlankeemuksesta seurasi ihmiselle kuolema, sekä ruumiillinen että hengellinen, kuten Jumala oli varoittanut. Sen käärme oli kieltänyt: "Ette suinkaan kuole." Jeesus sanoi Saatanan olevan valehtelija sekä murhaaja alusta asti (Joh. 8:44). 

Kielletystä puusta syötyään ihminen oli edelleen vain ihminen – nyt syntinen, vaivainen ja kuolevainen. Ihminen sai kokemuksen kautta tietää sen, mistä Jumala oli heitä varoittanut.

  Mikä se hyvän- ja pahantiedon puu siis oikein oli? Oliko se ihmeellinen puu, jonka hedelmiin oli pakattu tietoa hyvästä ja pahasta? Vai oliko se tavallinen hedelmäpuu, jonka teki erityiseksi se, että Jumala oli kieltänyt koskemasta siihen? Ajattelen itse jälkimmäisellä tavalla. Kun Aadam ja Eeva söivät Jumalan heiltä kieltämästä puusta, heidän silmänsä avautuivat sille tosiasialle, että he olivat nyt rikkoneet Jumalaa vastaan.

  Kertomuksen lopussa Jumala karkotti Aadamin ja Eevan paratiisista, jotta nämä eivät nyt, syntisinä, söisi paratiisiin keskellä, hyvän- ja pahantiedon puun vieressä kasvavasta elämänpuusta, ja näin eläisi ikuisesti. Paratiisista karkottaminen oli mielestäni Jumalalta armollinen teko. Miten kauheaa olisi, jos tämä maallinen syntinen elämä vaivoineen olisi se elämä, joka kestäisi ikuisesti!

Mutta Jumala oli tarkoittanut Aadamin ja Eevan, ihmisen, ikuiseen elämään yhteydessään. Siksi Hän lähetti Jeesuksen sovittamaan syntimme ja antamaan meille vanhurskauden ja ikuisen elämän.

Pohdintoja sielunvihollisesta

  Millainen on Saatana, Jumalan vastustaja ja ihmisen sielun vihollinen? Mihin hän pyrkii? Onko Saatanaa syytä pelätä? Mikä on paras ase sielunvihollisen juonia vastaan?

Jumalan vastustaja

  Satanistit sanovat pitävänsä Saatanaa symbolina sille, että ihminen uskoo itseensä Jumalan sijaan. Eli siinä missä kristinusko edustaa uskoa Jumalaan, satanismi edustaa ihmisen uskoa itseensä. Mutta onko Saatana sellainen persoona, joka sopii symboloimaan ihmisen uskoa omaan itseensä?

Raamatun perusteella vaikuttaa, että Saatana vähät välittää siitä, mihin joku uskoo, kunhan hän vain ei usko Jeesukseen. Joten uskoipa ihminen Jumalan sijaan itseensä, toisiin ihmisiin tai ihmisyyteen, johonkin ideologiaan tai maailman uskontoon, rahan mahtiin, luontoon tai vaikka ei yhtään mihinkään, Saatana on tyytyväinen. Saatana katsoo voitokseen sen, jos ihminen ei usko Jeesukseen Herranaan ja Pelastajanaan ja siten tulisi Jumalan lapseksi ja pelastuisi. 

Päättelen näin jo siitä, että hepreankielinen Saatana-nimi, jota Raamatussa paholaisesta käytetään, tarkoittaa suomeksi vastustajaa. Saatana on Jumalan vastustaja; se on hänen elämäntehtävänsä. Saatana ei mielestäni siis ole sopiva symboli millekään uskolle tai ylipäätään millekään positiiviselle pyrkimykselle, koska yli kaiken muun hän edustaa epäuskoa Jumalaan. 

Se että joku uskoo itseensä Jumalan sijaan on vain yksi vaihtoehto, joka kyllä kelpaa Saatanalle siinä missä moni muukin. Ja koska Jumalan tahto on, että ihmiset uskoisivat Jeesukseen syntiensä sovittajana ja elämänsä Herrana ja siten pääsisivät Hänen luokseen, Saatana pyrkii yli kaiken muun estämään sitä toteutumasta. 

  Kuulin kerran luonnehdinnan, että Saatana ei pysty luomaan mitään, hän pystyy vain tuhoamaan, ja sen takia, kateellisesta vihasta, hän on omistanut kaiken aikansa Jumalan luomistyön tuhoamiselle. Kaikki nimitykset ja luonnehdinnat, joita Raamatussa käytetään Saatanasta, ilmaisevatkin juuri tuhoamista, hajottamista ja alas repimistä: valheen isä, murhaaja, varas, kiusaaja jne.

Jobin kirjan alussa kerrotaan Jumalan ja Saatanan välisestä keskustelusta. Jumala kysyy Saatanalta, mistä tämä tulee ja saa vastauksen: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta" (Job 1:7; käännös 1933/38). Saatana siis vain kuljeksii ympäriinsä maailmassa eksyttämässä ihmisiä, etteivät he löytäisi Jumalan tielle tai etteivät pysyisi sillä. Hänellä ei ole mitään muuta päämäärää kuin Jumalan päämäärän vastustaminen.

Saatana pyrkii siihen, että ihminen tuhoutuisi hänen kanssaan, sen takia hän on paitsi Jumalan, myös ihmisen vihollinen, sielunvihollinen.

"Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä." (Joh. 8:44)

Valaa epäuskoa Jumalan sanaan

  Saatanasta puhutaan joskus siihen tyyliin, että hän olisi vain ärsyttävä kiusankappale, ei vaarallinen, vaan pikemmin kuin jonkinlainen ihmisen epämääräinen kaveri, joka aina välillä onnistuu vähän vetämään nenästä. Leikkimieliset nimitykset, kuten vanha vihtahousu, ovat esimerkkejä tästä.

Raamatun perusteella mielikuva on väärä. Ihmisen syntiinlankeemus, ja sen myötä hirvittävä pahuus ja monenlaiset kärsimykset sekä kuolema ja ero Jumalasta, sai alkunsa siitä, että Saatana onnistui "vetämään nenästä" ihmistä Eedenin puutarhassa. Ei siis mikään pikkujuttu. Saatanan tahto ihmisiä kohtaan on paha, ja hän on meitä ovelampi.

"Nainen vastasi käärmeelle: "Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: 'Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.'" Silloin käärme sanoi naiselle: 'Ei, ette te kuole.'" (1. Moos. 3:2-4)

Tapa jolla Saatana huijasi ihmistä aikojen alussa on sama, joka hänellä on käytössään tänä päivänäkin: hän valaa ihmisiin epäuskoa Jumalan sanaa kohtaan. Hän pyrkii siihen, että ihmiset torjuisivat Jumalan sanan ja että nekin, jotka uskovat siihen, epäilisivät ja lopulta hylkäisivät sen.

  Saatana viekoittelee ihmisiä syntiin monin eri tavoin. Raamatussa mainitaan eräs hänen toimintatapansa: "tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi" (2. Kor. 11:14) Kun mietin, miten tämä ilmenee nykymaailmassa, mieleeni tulee "rakkauspuhe", jolla kaunistellaan ja pyritään oikeuttamaan monenlaisia syntejä. Samalla jätetään huomiotta, yritetään selittää tyhjiin ja uudelleentulkitsemalla väännellä Jumalan sanaa muuksi kuin mitä se on.

Nykyään puhutaan rakkaudesta ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin, tai ainakin rakkaus-sanaa viljellään ahkerasti. Rakkaudella, joka samastetaan empatiaan ja muihin tunteisiin, puolustellaan mm. aborttia, samaa sukupuolta olevien avioliittoa, biologisten tosiasioiden vastaisten sukupuolikäsitysten hyväksymistä, avioeroa ja perheen hajottamista uuden rakkauden löytymisen takia, eutanasiaa... 

Raamatusta napsitaan asiayhteydestä irrottaen kohtia, kuten "Jumala on rakkaus", mm. edellä lueteltujen asioiden tueksi. Todellisuudessa ne ovat räikeästi Raamatussa ilmoitettua Jumalan tahtoa vastaan. 

"Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee." (Jaak. 4:7; 1933/38)

Syyttäjä

  Kun ihminen on valmis tekemään parannuksen, valmis tunnustamaan Jumalalle syntinsä ja pyytämään anteeksiantoa, Saatanasta kuoriutuu syyttäjä. Hän ryhtyy syyttämään ihmistä Jumalan edessä eli esittämään, ettei tämä syntiensä takia kelpaa Jumalalle. Synnintuntoon tullut ihminen voi joutua sielunvihollisen kylvämien epäilysten valtaan ja kokea, ettei hän kelpaa Jumalalle eikä voi saada syntejään anteeksi. 

Syyttäjänä Saatana paitsi koettaa vakuutella, ettei Jumala olisi armahtavainen, myös esittää asiat siten, että pelastus olisi ansaittava omin teoin. Tämä on taas vain yksi reitti, jota pitkin Saatana hyökkää Jumalan sanaa vastaan – onhan Raamatun ydinsanoma evankeliumi: Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen pelastamaan syntisiä.

"– Nyt on pelastus tullut, meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti ja hänen Voidellullaan valta. Nyt on Syyttäjä syösty alas, tuo, joka meidän Jumalamme edessä syytti veljiämme päivin öin. He voittivat hänet, Karitsan veri ja heidän todistuksensa toivat heille voiton." (Ilm. 12:10-11)

Paras ase sielunvihollisen hyökkäyksiä vastaan onkin Raamattu, jossa kerrotaan, että Jumala antaa syntejään katuvalle anteeksi Jeesuksen ristinsovituksen tähden, että evankeliumi on tarkoitettu julistettavaksi kaikille luoduille (Mark. 16:15) ja että pelastus on yksin Jumalan armosta (Ef. 2:8-9).

"Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1. Joh. 4:9-10; 1933/38)

  Synnintunto sinänsä on siis hyvä asia, Jumalan sanan kuuluukin saada ihminen ymmärtämään ja tunnustamaan syntisyytensä. Mutta Jumalan tahdon mukainen synnintunto johtaa parannukseen, Hänen anteeksiantonsa vastaanottamiseen ja uuteen elämään uskossa Jeesukseen. Saatanan syytösten päämääränä taas on, että ihminen vaipuisi epätoivoon.

  Vaikka tässä kirjoituksessa olen pohtinut Saatanaa ja hänen juoniaan, normaalissa arjessa en juuri ajattele koko asiaa. Keskityn sen sijaan Jumalaan ja Hänen sanaansa. Kristityn elämän ei kuulu olla Saatanan pelkäämistä, vaan elämistä evankeliumin ilossa, Jumalan sanaan luottaen. Sillä vaikka Saatana on meitä ihmisiä ovelampi, Jumala on viisaudessaan ja voimassaan kaiken yläpuolella.  

Jeesus on jo tuonut meille voiton vihollisesta. Saatana itsekin tietää, että hänen aikansa on käymässä vähiin. Ilmestyskirjassa kerrotaan, että aikojen lopussa hänet tullaan heittämään ikuiseen tuleen (Ilm. 20:10).