Lääkkeitä katastrofiajatteluun

   Minulla on aina ollut taipumus maalailla mielessäni kauhukuvia ongelmien paisumisesta ja kaiken hajoamisesta. Sitä kutsutaan katastrofiajatteluksi tai joskus mörköjen pelkäämiseksi. Kolme sanontaa ovat auttaneet minua; yksi on isältäni, toinen äidiltäni ja kolmas Vanhan Testamentin Jaakobilta.

"Asioilla on tapana järjestyä"

  Parikolmekymppisenä opiskelijana kärsin sairauksienpelosta. Minulla oli outoja, vaihtelevia oireita, joita kirjoitin ylös ja joille yritin hakea selitystä lääkärikirjoista ja lääketieteellisistä artikkeleista. Vietin tällaista elämää yhtäjaksoisesti muutaman vuoden.

Kerran ollessani opiskelijaterveydenhuollon lääkärin vastaanotolla luin oireitani muistilapuilta sekä ehdotin pariakin eri diagnoosia ja tutkimuksia niiden poissulkemiseksi. Polveilevan yksinpuheluni jälkeen lääkäri pamautti: "Minusta vaikuttaa, että sä pelkäät nyt mörköä."

Loukkaannuin hieman, koska oireeni olivat ilmeisen todellisia ja ruumiillisia eivätkä psykosomaattisia laadultaan (vuosia myöhemmin sain todella diagnoosin MS-taudista, joka selitti ne kaikki). Toisaalta näin, että lääkäri tarkoitti hyvää. Juttelimme pelosta ja lähdin vastaanotolta hieman kevyemmällä mielellä sillä erää. Taisin saada myös lähetteen joihinkin tavallisiin verikokeisiin, varmaan ihan mielenrauhani vuoksi.

Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että vaikka oireideni aiheuttajana ei ollutkaan mörkö eli kuviteltu pelko, vaan oikea sairaus, samalla pelkäsin myös mörköä. Ymmärtämättäni harjoitin vuosien ajan jatkuvaa katastrofiajattelua. Mielessäni väikkyi sekasortoisia kauhukuvia sokeutumisesta, pyörätuolista ja pysyvästi laitoksessa asumisesta. Mikään niistä ei ole toteutunut vieläkään, kaksi vuosikymmentä myöhemmin.

  Isäni käyttää sanontaa "asioilla on tapana järjestyä". Nuorena epäilin sitä, koska ymmärsin sen väärin. Sanontahan ei tarkoita, että lopputulos olisi välttämättä toiveiden mukainen, vaan se tarkoittaa, että sitä mukaa kun asiat etenevät ja pelot joko toteutuvat tai jäävät toteutumatta, tilanteeseen alkaa löytyä sopiva suhtautuminen. Tiedon ja kokemuksen lisääntyessä uuteen, tuntemattomaan tilanteeseen alkaa hahmottua jonkinlainen kartta mielen sisällä. Sekasorto muuttuu järjestykseksi.

Mörön pelkääminen ja MS-diagnoosin saaminen on loistava esimerkki sanonnan paikkansapitävyydestä. Oireiden pähkäilyn lopputulos ei ollut toiveideni mukainen, vaan sain todella diagnoosin sairaudesta, jota olin pelännyt. Toisaalta sekasorto on diagnoosin myötä muuttunut järjestykseksi. Olen vapautunut ahdistuksesta, jossa tietämättömyyden ja kauhukuvien pyörittelyn takia vietin vuosikausia.

"Jos se on Herran tahto, niin käyköön niin"

  Tämä lainaus, ainakin suurin piirtein, on Vanhan Testamentin Jaakobilta, joka oli menettänyt rakkaan poikansa Joosefin. Eräänä iltana muut pojat palasivat paimenesta, mutta Joosef oli kadonnut. Veljet ojensivat isälle Joosefin repaleisen vaatteen. Isä päätteli, että petoeläimet olivat raadelleet pojan kuoliaaksi ja oli siitä lähtien surun murtama.

Katovuosien koittaessa Jaakobille tuli lisää surua ja huolta. Tilanne oli se, että hän menetti jo toisen poikansa, Simeonin, veljesten ollessa ruoanhakumatkalla Egyptissä. Egyptin käskynhaltija oli epäillyt veljeksiä vieraan valtakunnan vakoojiksi eikä ollut päästänyt Simeonia palaamaan kotiin muiden kanssa. Seuraavalle matkalle Jaakobin piti päästää myös kuopuksensa, Benjamin. Tuo Egyptin salaperäinen käskyhaltija oli esittänyt moisen vaatimuksen.

Jaakob ei millään olisi päästänyt poikiaan lähtemään. Egypti oli selvästi vaarallinen paikka. Mutta puute ja kurjuus pahenivat ja alkoivat kääntyä nälänhädäksi. Lopulta Jaakob, raskain sydämin, antoi pojilleen luvan lähteä uudestaan matkalle: 

"Jumala, Kaikkivaltias, auttakoon teitä, kun joudutte sen miehen eteen, niin että hän päästää Simeonin ja myös Benjaminin lähtemään kanssanne. Mutta jos minun täytyy menettää lapseni, käyköön sitten niin." (1. Moos. 43:14)

Jaakob oli varmaan viettänyt useita päiviä huoneessaan rukoillen ja käyden läpi erilaisia lopputuloksia uhkaavalle tilanteelle: ilman ruokaa he kaikki kuolevat varmasti, toisaalta Egyptin-reissu sisälsi lukemattomia vaaroja, esim. rosvojoukko saattaisi hyökätä erämaassa tai perillä Egyptissä he saattaisivat muukalaisina joutua jälleen epäilysten kohteeksi ja päätyä vankilaan tai jopa surmatuiksi.

Jaakobin sanoista kuultaa nöyryys Kaikkivaltiaan edessä ja sen kautta rauhan saaminen. Se oli palauttanut hänen toimintakykynsä. Jaakob hyväksyi pahimman kauhukuvansa mahdollisena lopputuloksena ja osana Herran suurta suunnitelmaa. 

Olen itse käyttänyt menetelmää tilanteissa, joissa olen ollut pelkojen lamauttama. Tämä Jaakobilta oppimani menetelmä on hieman eri kuin pelkkä Herran haltuun -asenne. Tässä kerta kaikkiaan kuvitellaan se pahin lopputulos ja tietoisesti käynnistetään prosessi sen hyväksymiseksi. Jos se pahin tapahtuukin, niin ainakin on jo aloittanut asian käsittelyn jollain tavalla.

Saattaa kuulostaa vanhalta tutulta "pessimisti ei pety"-ajatukselta, mutta ei kyse ole siitäkään, koska olennaista tässä on Jumalan tahtoon nöyrtyminen: "tapahtukoon sinun tahtosi".

"Kyllä kaikki vielä iloksi muuttuu"

  Tyypillisesti katastrofiajattelu liitetään persoonallisuuden piirteeseen, jossa ihminen pyrkii täydelliseen oman elämänsä hallintaan. Kauhukuvissa elämä riistäytyy hallinnasta... Toki se että kaikki lähtökohtaisesti olisi omassa hallinnassa on ilmeinen virheoletus.

En itse ole tältä osin tyypillinen katastrofiajattelija – en ole kontrollifriikki koskaan ollutkaan. Minulla katastrofiajattelu painottuu pelkoon, että elämä muuttuu pysyvästi jollain tavalla hirveäksi enkä enää voisi olla oma perusiloinen ja hyväntuulinen itseni. Lähes aina kauhukuvani ovat liittyneet jotenkin terveyteen.

 Olen aiemmin blogissani kehunut olevani toiveikas optimisti, mutta nyt paljastankin olevani mörköjä pelkäävä katastrofiajattelija, joka saa rauhankin kuvittelemalla pahimman kauhukuvansa toteutuvan ja hyväksymällä sen etukäteen!

Molemmat kuvailut kuitenkin pitävät paikkansa. Sillä kun pohdin mihin kaikki ihan loppujen lopuksi johtaa, olen toiveikas optimisti. Siinä välissä saatan kyllä joutua kokemaan ties mitä hirveyksiä.

  Äitini on aina sanonut minulle ja sisaruksilleni "kyllä kaikki vielä iloksi muuttuu", jos meillä on ollut paha mieli jostain pienestä tai isommasta asiasta. Tähän mennessä sanonta on pätenyt: surujen ja menetysten jälkeen on aina tullut se hetki, kun havahdun siihen että olen jälleen iloinen. 

Sitä paitsi ihan loppujen lopuksi, siis tämän maallisen vaelluksen jälkeen, kaikki todella muuttuu pysyvästi iloksi uskovaisille. Kantava voima elämässäni on Jumala ja Hänen lupauksensa ikuisesta elämästä Taivaassa, johon Jeesus on tie. 

  Joskus suuri suru muuttuu valtavaksi iloksi jo tässä elämässä. Jaakobin kohdalla näin tapahtui lähes käsittämättömällä tavalla. Joosefin menetettyään hän oli nöyrtynyt siihen, että saattaa menettää muutkin poikansa. Paitsi että kauhukuva ei toteutunut, hän sai jopa Joosefin takaisin! 

                                            

                                             Jaakobin ja Joosefin jälleennäkeminen Egyptissä

Joosef ei ollutkaan kuollut, vaan oli päätynyt Egyptiin korkeaan asemaan. Joosef oli se salaperäinen ja ankaralta vaikuttanut käskynhaltija, joka oli vaatinut kaikki veljet matkustamaan luokseen. Lopulta myös vanha isä sai kutsun matkustaa Egyptiin. 

Kun Jaakobille kerrottiin Joosefin olevan elossa, hän ei aluksi pystynyt uskomaan sitä. Hänen mielensä oli, Raamatun sanoin "niin turtunut" kaikesta murheesta (1. Moos. 45:26). Kyllä se silti totta oli, ja Jaakob sai viettää lopun elämänsä koko perheensä ympäröimänä.

"Miten voin luottaa Jumalaan, kun Hän on sallinut niin paljon pahoja tapahtumia elämässäni?"

  Miksi Jumala, joka on hyvä ja kaikkivaltias, sallii esimerkiksi pienten lasten kärsiä? 

  Miten voi luottaa Jumalan hyvyyteen ja rakkauteen, kun Hän on sallinut niin paljon pahoja tapahtumia omassa elämässä?

Jos Jumala on hyvä ja kaikkivaltias, miksi on niin paljon kärsimystä?

  Muutama vuosi sitten katsoin YouTubesta ihan päivittäin videoita, joilla vakavasti sairaat ihmiset kertoivat elämästään sairautensa kanssa. Minulle oli käynyt se YouTuben käyttäjille tuttu ilmiö, että katseltuani muutaman (omaa sairauttani käsittelevän) videon, sivusto ehdotti lisää saman kaltaisia videoita. Lopulta seurasin yli kymmenen vakavasti sairaan ihmisen videopäiväkirjaa. Jotkut heistä nukkuivat pois sinä aikana.

Kun olin katsellut tuollaisia videoita paljon ja pitemmän aikaa, minua joskus melkein nolotti toivottaa sairaalle Jumalan varjelusta ja siunausta, kertoa muistavansa häntä rukouksissa tms. Kärsimyksen määrä oli niin musertava. Tuntui kuin minun olisi pitänyt kirjoittaa lohdutukseksi ja rohkaisuksi tarkoittamani kommentti anteeksi pyydellen, kuin pahoitellen Jumalan ja kristinuskon puolesta. Toisinaan joku kommentoikin vihaisesti: miten voit toivottaa "Jumalan siunausta", kun sinun jumalasihan on tämänkin kärsimyksen sallinut!? 

  Noihin aikoihin minun täytyi tietoisesti ja johdonmukaisesti pysähtyä pohtimaan, miten asia oikein on. Kristinuskon sanoma Jumalasta on toivon lähde maailmassa – on nurinkurista, jos siitä kertoessaan joutuu nolostelemaan. Halusin siis oikeastaan vastauksen "pahan ja kärsimyksen ongelmana" tunnettuun kysymykseen: jos jumala kerran on hyvä ja kaikkivoipa, miksi maailmassa on pahuutta ja kärsimystä? Jos jumala on hyvä, eikö hän tahtoisi poistaa kärsimyksen, ja jos hän on lisäksi kaikkivoipa, eikö hän myös voisi tehdä niin?

Yleensä kysymyksen esittävät ateistit osoittaakseen, ettei mitään jumalaa voi olla olemassa, ainakaan hyvää ja kaikkivoipaa. Itse en ole epäillyt Jumalan olemassaoloa, enkä hyvyyttä ja kaikkivaltiutta, vaikka olen kokenut mm. sairautta, vaan koin näennäisen ristiriidan ongelmaksi ainoastaan puhuessani Jumalan hyvyydestä ja avusta toisille ihmisille. Halusin johdonmukaisen perusteen sille, mihin sydämessäni jo uskoin.

  Yleensä "pahan ja kärsimyksen ongelmaan" todetaan heti, että Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon – maailman pahuus ja kärsimykset johtuvat pahaa tekevistä ihmisistä, eivät Jumalasta. Jos Jumala poistaisi maailmasta välittömästi kaikki pahuuden ja kärsimyksen lähteet, me kaikki katoaisimme saman tien, koska kaikki ihmiset syntisyydessään ovat pahan lähteitä; maailman pahuus alkoi ihmisen syntiinlankeemuksesta. 

Noinhan se on, mutta yleensä seuraa jatkokysymyksiä: miksi jumala, jos hän on hyvä ja kaikkivoipa, ei auta edes ilman omaa syytään kärsiviä lapsia? entä luonnonkatastrofeista johtuva kärsimys? 

Paras kuulemani vastaus on, että Jumalalla on kokonaisuuden kannalta moraalisesti riittävän hyvät, painavat syyt sallia pahuus ja kärsimys kaikissa tapauksissa – me emme vain aina tiedä mitkä Hänen syynsä ovat. Miksi kysyjä olettaa tietävänsä kaiken kokonaisuuden kannalta olennaisen ja sitä myöten väittää, että Jumalan olemassaolo on ristiriidassa maailman kärsimyksen kanssa?

Jobin esimerkki

"Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä – ne ovat minulle liian ihmeellisiä." (Job 42:3)

  Jobin kirja mielestäni viittaa tuohon vastaukseen: aiemmin niin onnekas ja vauras Job ei tiedä, miksi hänen elämässään on yhtäkkiä alkanut tapahtua hirvittäviä onnettomuuksia toinen toisensa perään, ja hänen onnensa on vaihtunut jatkuvaksi ja pahenevaksi kärsimykseksi, mutta lukijalle paljastetaan, että kaiken taustalla ovat taivaalliset tapahtumat Jumalan ja enkeleiden, mukaan lukien langenneen enkelin Saatanan, kesken. 

Job kysyy syytä tapahtumille: miksi Jumala antaa hänen kärsiä? mikä on syy sille, että Jumala kohtelee häntä kuin pahinta vihollistaan? miksi Jumala on edes antanut hänen syntyä? 

Lopulta Herra vastaakin Jobille, mutta Hän ei kerro syitään, miksi on sallinut Jobin kärsimykset, vaan vastaa hänelle kysymyksillä, mm.: "Missä sinä olit silloin, kun minä laskin maan perustukset?", "Oletko sinä kutsunut esiin aamun, edes yhden kerran?", "Osaatko sinä solmia yhteen Seulasten tähdet tai avata Orionin siteet? ", "Sinäkö tunnet taivaan säännöt, määräätkö sinä, miten ne vaikuttavat maan päällä?" (Job 38) 

Lukuisia tämän kaltaisia kysymyksiä Herra kysyy Jobilta – ilmeinen vastaus jokaiseen on kieltävä.

Silloin Job myöntää: "Olen liian vähäinen. Miten voisin vastata sinulle? Minä panen käden suulleni ja vaikenen." ja "Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä – ne ovat minulle liian ihmeellisiä." (Job 40:4, 42:3)  

  Jonkin tietyn tapahtuman tarkoitus saattaa olla niin kauaskantoinen ja mittaluokassaan ihmiselle käsittämätön, että emme sitä ehkä edes ymmärtäisi, vaikka Jumala sen paljastaisikin. Jumala näkee ja tietää kaiken, myös tulevan, sekä asioiden väliset vaikutussuhteet, ja Hänellä on syynsä kaikelle. 

  Tällaisia asioita pohtiessaan kannattaa muistaa, että Jumala kyllä varjelee meitä pahalta, luultavasti paljon enemmän kuin tiedämme. Joten kysymys "miksei Jumala tee mitään?" on väärin. Se että pystyn tässä kirjoittamaan omassa kodissani sen sijaan, että vaikka makaisin sairaalassa kivuista kärsien, on syy kiittää Jumalaa.

Miksi luottaa että Jumala rakastaa?

  Yhdeltä uskovaiselta naiselta kysyttiin kerran, miten voi saada syvemmän suhteen Jumalaan. Hän vastasi, että luottamalla Jumalaan, mitä tahansa tapahtuukin. Vastaan itse samoin. Luottamus Jumalaan synnyttää lisää luottamusta, ja suhde syvenee. Lähtökohtainen luottamus Jumalaan, että Hänen tahtonsa minua kohtaan on hyvä, on siis tärkeää. 

Miten voi luottaa Jumalaan, jos Hän on sallinut paljon onnettomuutta, menetyksiä ja kärsimystä omassa elämässä? 

Oma vastaukseni on, että evankeliumi on vastaansanomaton todiste Jumalan hyvyydestä ihmisiä kohtaan. Koska Jumala on antanut kaikkein kalleimpansa ja rakkaimpansa, ainoan Poikansa Jeesuksen, meidät pelastaakseen, Hänen tahtonsa meitä kohtaan on oltava hyvä ja rakastava. 

Kaikki mitä meille tapahtuu täällä maailmassa, niin toiveidemme mukaiset kuin hirvittävätkin asiat, saavat perimmäisen merkityksensä suhteessa tähän suurimpaan asiaan eli pelastuksen evankeliumiin, jonka Jumala on toteuttanut, sekä siihen, että mahdollisimman moni ihminen uskoisi sen, saisi syntinsä anteeksi ja pääsisi Hänen luokseen. Raamatussa kerrotaan Jumalan tahtovan, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:4)

  Evankeliumissa lisää luottamusta sekin, että se sisältää kärsimyksen. Jos kärsimys ei kuuluisi evankeliumiin, minulla ehkä olisi vaikeuksia luottaa Jumalaan, koska ajattelisin, ettei Hän välitä meistä, jotka kärsimme – kärsivä olisi mahtavalle Jumalalle tuntematon, ulkopuolinen. Sanomalla "kärsimys sisältyy evankeliumiin" tarkoitan siis sitä, että Jeesus Kristus voitti synnin, kärsimyksen ja kuoleman kulkemalla niiden läpi: meidän syntimme laitettiin Hänen kannettavakseen ristillä, Hän kärsi ja kuoli meidän tähtemme.

Evankeliumi muistuttaa uskovalle aina myös siitä, että kaikki päättyy hyvin, vaikka ensin on kärsimystä ja pahoja asioita: Jeesus nousi kuolleista! Jokainen joka uskoo Häneen Vapahtajanaan ja Herranaan, niin kuin Raamattu todistaa, tulee myös kerran pääsemään elämän ylösnousemukseen ja Taivaaseen. 

"Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." (Ilm. 21:3-4)

Korkeimman suojeluksessa – ajatuksia psalmista 91

  Sekasortoinen maailma voi saada ihmisen hakemaan turvaa jostain häntä itseään suuremmasta ja voimakkaammasta: luonnosta, enkeleistä, aatteista ja joukkovoimasta, rahan mahdista. Moni asia ja olento on yksittäistä ihmistä mahtavampi.

Psalmi 91 kuitenkin muistuttaa, että todellisesti turvassa on vain se, joka asuu kaikkein Korkeimman, Kaikkivaltiaan suojeluksessa.

Korkein, Kaikkivaltias

"Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: »Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.»" (91:1-2)

  Usein kuulee sanottavan "uskon johonkin ihmistä suurempaan" tai "uskon johonkin korkeampaan voimaan". Ihmiset ovat kokeneet vaaroja ja kärsimyksiä, joutuneet kohtaamaan oman heikkoutensa ja kaipaavat turvaa sekasortoisessa maailmassa – sitä etsitään jostain itseä suuremmasta ja voimakkaammasta.

Mutta kristitty ei ainoastaan usko johonkin itseään suurempaan tai korkeampaan, vaan kaikkein Korkeimpaan, Kaikkivaltiaaseen, kaiken muun yläpuolella olevaan Jumalaan. Sillä, uskooko korkeampaan vai kaikkein Korkeimpaan, on lopputuloksen kannalta ratkaiseva merkitys.

  Koronapandemia on synnyttänyt keskustelua luonnon voimasta ihmiseen nähden. Jotkut kertovat olevansa salaa tyytyväisiä, että ihmiskunta on joutunut myöntämään voimattomuutensa luonnon edessä.

Vaikka monissa tilanteissa luonto on ihmisiä voimakkaampi, Luoja itse on luonnon yläpuolella. Hän ylläpitää, tahtoo ja sallii luonnontapahtumat, niin hyvät kuin tuhoisat. Jobin sairastuttua (luultavasti johonkin mikrobi-välitteiseen) paisetautiin sekä menetettyä lapsensa luonnonkatastrofissa Jumala puhuu hänelle luonnon suuruudesta ja hurjuudesta, mutta muistuttaa: Minä olen sen kaiken luonut.

Psalmissa 89 julistetaan, ettei kukaan ole Herran vertainen, ja esimerkkinä kaikkivaltiudesta mainitaan Hänen suvereniteettinsa mm. sääilmiöihin nähden: "Sinä hallitset meren pauhun, tyynnytät aaltojen tyrskyn." (Ps. 89:10)

  Jotkut turvaavat enkeleihin, jotka ovat kyllä monella tavalla ihmisiä mahtavampia ja voimakkaampia olentoja, mutta lopulta Herran enkelitkin ovat Jumalan alapuolella, Hänen käskyläisiään:

"Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen." (Ps. 91:11-12)

Myös sielunvihollinen, langennut enkeli Saatana ja hänen henkivaltansa, on Jumalan alapuolella, vaikka onkin tämän maailman ruhtinas. Hänen valtakautensa tulee päättymään.

  Turvaa haetaan ylisukupolvisista aatteista ja niiden innoittamasta joukkovoimasta, mutta vaikka niistä hetken saisi turvallisuudentunnetta, nekin kaikki lopulta kaatuvat ihmisten vajavaisuuteen ja syntisyyteen, kuten historia on osoittanut.

  Psalmissa 91 puhutaan Jumalasta Korkeimpana, Kaikkivaltiaana. Kirjoittaja muistuttaa, että Korkeimpaan turvaava on kaikkein parhaassa turvassa. Vaikka uskovainen joutuisi ahdinkoihin, kukaan tai mikään ei pysty häntä tuhoamaan – eivät muut ihmiset, eivät pahat henkivallat, eivät sairaudet, kulkutaudit eivätkä luonnonkatastrofit.

Sillä, joka asuu Korkeimman suojeluksessa, ei ole hätää, koska Kaikkivaltiaalle ei kukaan tai mikään mahda mitään.

"Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi." (Ps. 91:3-4)

"Minä olen hänen tukenaan ahdingossa"

"Et pelkää yön kauhuja etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää. Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä ja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt." (Ps. 91:5-7)

  Psalmin ensimmäisen osan sinä-puhuttelumuoto mielestäni alleviivaa, että lupaukset Korkeimman suojeluksesta kuuluvat kenelle tahansa lukijalle, joka sydämestään turvaa Korkeimpaan: sinä et pelkää..., sinä säästyt..., onnettomuus ei sinuun iske..., Herra antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua...

Mutta miksi sitten esimerkiksi Herran palvelija Job sairastui? Miksi Valitusvirsien kirjoittajan, Herran profeetta Jeremian elämässä oli niin valtavasti kärsimyksiä: "Minä kadotin onneni päivät, unohdin, millaista on elää rauhassa" (Valit. 3:17), hän sanoo. Miksi Paavalille, Herran apostolille, tapahtui vastoinkäymisiä toisensa perään?

Tai jos ajatellaan tämän päivän uskovaisia, miksi kristittyjen ei ole todettu olevan immuuneja koronavirukselle? Miksi kristityt joutuvat joskus onnettomuuksiin? Itse voisin pohtia vaikka sitä, miksi Jumala on sallinut minun sairastua MS-tautiin.

  Toisaalta, kun psalmissa 91 Herra itse alkaa puhua, ilmenee, ettei psalmissa luvata, ettei Herraan turvaavalle koskaan tapahtuisi mitään pahaa maailmassa: Jumala johdattaa, varjelee ja siunaa omiaan, mutta jos jotain pahaa tapahtuu, Hän auttaa ahdingossa.

Jos ajatellaan loogisesti, niin miten Herra voisi olla uskovaisen tuki ahdingossa, kuten Hän jakeessa 15 sanoo olevansa, jos ei ensin ole ahdinkoa? Miten Herra voisi suojella uskovaista vaaroilta, jos mikään ei uhkaa? Tai jos uskovainen ei koskaan ole joutunut häpeään, miten Herra voisi "nostaa hänet taas kunniaan"?

Uskovaisen ei siten tule ajatella, ettei Jumala näe ja kuule hänen avunhuutojaan, tai että vaikka Hän näkisi ja kuulisi, Hän ei välittäisi. Psalmissa 91 kerrotaan, että Korkein näkee, kuulee ja välittää. Jumalaan turvaava voi luottaa, että kaikella on tarkoitus, vaikkemme sitä aina tiedä, ja että jollain tavalla psalmin lupaukset hänenkin kohdallaan käyvät toteen.

  Edellä pohdin luonnon olevan ihmistä mahtavampi. On kuitenkin yksi ihminen, joka on kyennyt hallitsemaan luontoa suvereenisti. Evankeliumeissa kerrotaan Jeesuksen tyynnyttäneen myrskyn eli hallinneen säätä (Matt. 8:23-27), parantaneen sokeana syntyneen miehen (Joh. 9:1-41) sekä herättäneen kuolleen henkiin (Joh. 11:38-44). Mutta Jeesus oli ja onkin ihmiseksi syntynyt Jumala, Korkein. Hän on syntiemme sovittaja ja ylösnoussut elämän Herra!

  Lopulta sille, joka uskoo Herraan Jeesukseen käy hyvin ja hän on voittava. Ei siksi, että hän omana itsenään olisi voittoisa, vaan siksi, että Hän turvaa Voittajaan, Korkeimpaan.

"Herra sanoo: »Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä.»" (Ps. 91:14-16)