Reilu viikko sitten pantiin vireille kansalaisaloite eutanasialain puolesta. Aloitteessa ehdotetaan, että eduskunta ryhtyy lainvalmistelutoimenpiteisiin eutanasialain säätämiseksi ja eutanasian laillistamiseksi Suomessa. Aloite on kerännyt tähän mennessä vähän yli kolmekymmentätuhatta kannatusilmoitusta.
Some-keskusteluissa yleisin suhtautuminen kansalaisaloitteeseen on ollut "no jo oli aikakin!". Monen mielestä on suorastaan häpeällistä, että Suomi ei tarjoa kuolinapua sairaille. Eutanasiaa puolustetaan vetoamalla empatiaan kärsivää kohtaan sekä potilaan itsemääräämisoikeuteen ja koettuun arvokkuuteen.
Vastustajat puolestaan ovat nostaneet esiin erityisesti lääkärin etiikan muuttumisen sekä kaltevelle pinnalle asettumisen vaaran – aluksi kuolinapu sallittaisiin vain täysi-ikäisille kuolemansairaille elämän viime metreillä, mutta vähä vähältä luisuttaisiin Belgian tavoin tilanteeseen, jossa eutanasia myönnettäisiin myös lapsille ja masentuneille nuorille.
Ihmisen arvo
Olen samaa mieltä jälkimmäisten kanssa. Lääkärin etiikka muuttuisi vääjäämättä, kun tavoitteena ei enää olisikaan potilaan elämän kunnioittaminen (kuten eutanasialakia vastustavan Suomen Lääkäriliiton arvoissa sanotaan). Luisumista on tapahtunut sekä Belgiassa että Hollannissa, joten kaltevan pinnan argumenttikin on aiheellinen.
Kristittynä haluan kuitenkin pitää esillä ihmiselämän itseisarvoisuuden argumenttia eutanasiaa vastaan. Jokainen ihminen on itseisarvoisella tavalla mittaamattoman arvokas, ja siksi hänen elämäänsä tulee suojella. Myös ihmisellä, joka on sairas, vanha, kärsivä tai vammainen, on sama arvo, ja yhteiskunnan tulee suhtautua häneen samalla tavalla. Edelleen sama koskee ihmistä, joka ei itse usko omaan arvoonsa ja haluaa päättää elämänsä.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja puhalsi häneen elämän henkäyksensä – tähän perustuu ihmisen itseisarvoinen, mittaamaton arvo. Se on peruuttamaton eikä sitä voi vähentää eikä lisätä. Se ei ole ihmisen omissa käsissä: kukaan ei mahda mitään omalle eikä toisen arvolle. Vain Jumala saa päättää ihmiselämän päättymisestä.
Kärsimys
Sitä suuremmalla syyllä kärsivää ihmistä tulee auttaa ja hänen kärsimystään lievittää. Ns. aktiivinen eutanasia, jonka laillistamiseen kansalaisaloite pyrkii, ei ole kärsimyksen lievittämistä, vaan kärsivän surmaamista.
Oikea tie on kivunhoidon ja vanhustenhoidon parantaminen sekä saattohoidon mahdollistaminen kaikille tarvitseville. Eutanasiaa vastaan argumentoitaessa onkin usein kysytty: "Miksi eutanasia pitäisi laillistaa juuri nyt, kun meillä on käytössämme paremmat lääketieteelliset keinot kivun lievittämiseksi kuin koskaan aiemmin?"
Kansalaisaloitteessa sanotaan: "Eutanasialaki tarvitaan lisäämään elämän loppuajan vaihtoehto niille
kanssaihmisillemme, jotka eivät saa sietämättömiin kärsimyksiinsä
riittävää lievitystä hyvästäkään palliatiivisesta hoidosta." Eutanasia olisi siis heidän mukaansa sallittava tilanteissa, joissa kaikki mahdollinen on tehty, mutta potilas kärsii edelleen sietämättömästi. (Ääritilanteita varten on itse asiassa olemassa palliatiivisen sedaation, eli kevytnukutuksen, vaihtoehto).
Suhtautuminen kärsivään kristittynä lähimmäisenä
Eutanasiasta keskusteltaessa päädyn aina, "vastapuolen" provosoimana, kysymään itseltäni: miten Jumala sitten haluaa ihmisen suhtautuvan sietämättömästi kärsivään lähimmäiseensä, jos kerran yksin Hän päättää, milloin silkaksi kärsimykseksi muuttunut elämä päättyy? Eutanasian kannattajilla on tarjota kärsivälle kuoleman vaihtoehto, mutta eikö minulla ole tarjottavana muuta kuin vähän vielä lisää kärsimystä, joka tuntuu turhalta?
Raamattuun perustuva kristillinen etiikka painottaa kärsivän lähimmäisen auttamista kärsimyksessä ja rinnallakulkemista: "Minä olin sairas, ja te kävitte minua
katsomassa. -- Totisesti: kaiken, minkä te olette
tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen
te olette tehneet minulle." (Matt. 25: 36, 40), "Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa." (Room. 12: 15), "Kantakaa toistenne taakkoja, niin te
toteutatte Kristuksen lain." (Gal. 6: 2).
On tilanteita, joissa ei voi tehdä mitään muuta kuin olla läsnä hiljaa tai ilmaista, että jos toinen haluaa, voi olla läsnä.
Hengellinen apu ja kärsimyksen tarkoitus?
Jos kärsivä on avoin hengelliselle avulle, voi muistuttaa häntä, että Jumala on aina kärsivän lähellä, koska Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, Hän itse on kärsinyt maailmassa ollessaan enemmän kuin kukaan muu. Kärsivä ihminen ei koskaan ole yksin.
Itse uskon, että tarkoituksettomalta tuntuva kärsimys ei todellisuudessa ole tarkoituksetonta, turhaa. Raamatun Jobin tarinassa käy ilmi, että Jobin kärsimyksillä oli tarkoitus, mutta Job vain ei tiennyt, mikä se on. Job saattoi kokea Jumalan hylänneen hänet, mutta todellisuudessa Jumala ei ollut hylännyt häntä.
Jobin kärsimyksillä oli tarkoitus. Hän on uskottava todistaja lausuessaan:
"Kunpa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin,
kunpa ne talletettaisiin kirjaan,
uurrettaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi
taltalla hakaten, lyijyllä piirtäen.
Minä tiedän, että lunastajani elää.
Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina
ja lihani on riistetty irti,
minä saan nähdä Jumalan
saan katsella häntä omin silmin,
ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo!
Tätä minun sydämeni kaipaa." (Job 19: 23-27)
Viime kädessä Job luotti Jumalaan ja Hänen oikeaan tuomioonsa. Job on paljon uskottavampi todistaja Jumalan puolesta kuin joku, joka elää tyytyväisyydessä ja yltäkylläisyydessä – ainakin minun mielestäni. Silloin, kun en vielä ollut uskossa, luin välillä Jobin kirjaa, koska sain siitä omissa kärsimyksissäni lohtua ja toivoa. Uskon kärsivän Jobin tarinan olleen myötävaikuttamassa monen uskoon tulemiseen.
Uskon myös monen muun kristityn tavoin, että Jumala tekee yhä salaista työtään kuolemansairaan ihmisen sielussa ja että Hän antaa ihmisen kuolla, kun on saanut työnsä päätökseen. Kukaan tässä maailmassa ei ole elossa "turhaan".
Kärsimys ja ajallinen elämä
Elämme langenneessa maailmassa ja ihmisyydessä. Se joka valitsee elämän, valitsee aina myös kärsimyksen tässä ajassa. Elämän valitseminen kuoleman sijaan on Jumalan tahdon mukainen valinta.
Kärsimys ei ole ikuista, mutta elämä on. Kärsivää, joka on avoin hengelliselle avulle, voi muistuttaa, että Jumala parantaa sadan prosentin varmuudella jokaisen, joka uskoo Häneen! Parantuminen sairauksista ja vaivoista tapahtuu viimeistään ikuisuudessa, kun Jeesukseen uskova saa uuden ruumiin. "Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet" (Jes. 53: 5).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti