Johtajat ja seuraajat
Juttelin kerran uskonnoista erään ihmisen kanssa, joka kertoi ihailevansa oman filosofiansa ja uskomusjärjestelmänsä luoneita. Kun kerroin hänelle uskostani Jeesukseen, hän totesi: "Niin, kristinusko ja Jeesus taas ovat sellainen valmis paketti".
Olin havaitsevinani hieman provosointia tavassa, jolla hän sanoi sen, aivan kuin hän olisi odottanut minun kiistävän toteamuksen ja rupeavan puolustamaan omaa luovaa panostani uskossani: mielikuvitustani, älyllistä itsenäisyyttäni.
Kristityiksi identifioituvien keskuudessakin on tutkimusten mukaan hyvin yleistä, että uskotaan "omalla tavalla" – ei kirkon opin mukaisella tavalla tai, jos mennään ihan ilmoituksen äärelle, Raamattuun perustuen.
Tulin kolmekymppisenä uskoon ja muistan kuinka itsekin parikymppisenä agnostikkona hahmottelin omaa uskomusjärjestelmääni ja sopivaa jumalakäsitystä. Se oli jännittävää, ja omasta luomuksesta saattoi olla vähän ylpeäkin.
Uskontojen sanotaan olevan ihmisten keksimiä: jotkut yksilöt perustavat uskontoja ja muut ovat heidän seuraajiaan. Tämä itse asiassa pitää paikkansa kristinuskon kohdalla, koska kristinuskon perustaja on Jeesus Kristus, historiallinen ihminen. Toisaalta kristinusko on samanaikaisesti Jumalan perustama, koska Jeesus Kristus on myös Jumala.
Meillä, jotka uskomme Jeesukseen ja seuraamme Häntä, ei ole mitään lisättävää kristinuskoon ja sen ytimeen, pelastuksen evankeliumiin. Uskovaisissakin on ihmisiä, jotka olisivat riittävän luovia ja kekseliäitä rakentamaan oman uskomusjärjestelmänsä, "tee-se-itse-uskonnon", mutta Jeesukseen uskova ymmärtää, etteivät omat teot ja keksinnöt vie häntä yli kuoleman, ikuiseen elämään.
"Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti." (Room. 5:6)
Eikö "valmis paketti" tylsistytä?
Kristinuskon "lahjapaketti" ojennettiin minulle jo monta vuotta sitten, mutta edelleen lähes viikoittain löydän sieltä asioita, jotka ovat itselleni uusia. Tai oikeammin ilmaistuna, ymmärrykseni paketin muuttumattomasta sisällöstä ja sen ulottuvuuksista syvenee ja kasvaa yhä.
Lisäksi ymmärrykseni omasta elämästäni ja ympäröivästä maailmasta lisääntyy, kun kristinuskosta nousevat periaatteet valaisevat niitä. "Paketin" sisältö on silti edelleen sama, joka se oli päivänä, jona se minulle annettiin.
Ei uskon Jeesukseen tarvitse olla jännittävää tai ylipäätään kokemuksena jotain tietynlaista tai suurta eikä se kaikille ole sellaista, ainakaan jatkuvasti. Olennaista eivät ole omat kokemuksemme, vaan Jeesus, joka pelastaa.
Haluan kuitenkin antaa todistukseni, että kristinuskon "valmis paketti" ei välttämättä ole tylsä vaihtoehto moniin nykyaikana suosittuihin avaramielistä etsintää, älyllistä haastavuutta ja moninaisista lähteistä ammentamista painottaviin uskomusjärjestelmiin verrattuna.
Itse asiassa uskossa eläessäni olen joutunut pohtimaan toimintaani ja valintojani syvällisemmin ja vakavammin kuin koskaan ennen. Laajalti viljelty mielikuva yksinkertaisesta uskovaisesta, joka ei osaa tai saa käyttää aivojaan, ei pidä paikkaansa.
Tämä tulee esiin mm. valintatilanteissa, pienissä ja suurissa, jotka ovat moraalisesti relevantteja; kun oikean ja väärän standardi on muuttumaton eikä palaudu minuun itseeni, joudun pohtimaan Jumalan sanan äärellä ja välillä muiden uskovaisten kanssa keskustellen, mikä on Jumalan tahto juuri kyseisessä tilanteessa sekä erittelemään sisäisiä motiivejani suhteessa siihen. Olen vastuussa valinnoistani Jumalalle.
Jeesukseen uskova ei siis turvaudu omaan ymmärrykseensä, mutta käyttää sitä aktiivisesti pyrkiessään elämään Jumalan tahdon mukaan.
Jos moraalinen standardi ei olisi muuttumaton, vaan tilanteiden mukaan muuntuva (ja aina jälkikäteen muokattavissa), ja kukin toimija itse olisi sen perusta ja sitä myöten vastuussa viimekädessä vain itselleen, eikö se pikemminkin mahdollistaisi laiskuuden järjenkäytössä ja myös moraalisen välipitämättömyyden?
Lahjapaketti
Miksi "tee-se-itse" -uskontoja ihannoidaan niin paljon? Yksi vastaus on, että ihmisten suhtautuminen armoon on ongelmallinen. Mielestäni tämä on kaksipuolinen kolikko: toisaalta ongelmana on ylpeys ja toisaalta uskomus, että kaikki täytyy itse ansaita.
Ajatus, että on itse luonut oman filosofiansa ja maailmankuvansa, hivelee minuutta, koska se viestii omavaraisuudesta, omaperäisyydestä ja rohkeudesta. Toisaalta elämä maailmassa on opettanut monet jo nuoresta lähtien uskomaan, ettei mitään arvokasta voi saada muuten kuin omien tekojen kautta, ansaitsemalla.
Ylpeys ja armon torjuminen ovat yhtä myös siten, että ylpeä ihminen kokee olevansa riittävän hyvä ansaitakseen paikan taivaassa (mikäli hän olettaa ikuisen elämän olevan totta); ylpeä ei koe tarvitsevansa armoa ja siksi torjuu sen. Virhekäsitys omasta hyvyydestä ja ansaitsevuudesta muodostuu helposti, jos ihminen vertailee itseään muihin ja havaitsee olevansa (ainakin näennäisesti) parempi kuin useimmat muut.
Kristinuskon mukaan kaikki ihmiset Jeesusta lukuunottamatta ovat syntiin langenneita ja armon tarpeessa. Vain Jumala on hyvä, vanhurskas ja pyhä. Rakkaudessaan Hän antoi meille Poikansa Jeesuksen syntiemme sovitukseksi ja vanhurskaudeksi, että me Häneen uskomalla pelastuisimme.
"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." (Ef. 2:8-10; 1938)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti