Uskovainen on maailman silmissä hullu

  Paavali sanoi puheen rististä olevan maailmassa hullutusta, kun taas maailman viisaus on Jumalalle hulluutta. 

  Hän kehotti uskovaisia tutkimaan itseään: haluammeko olla viisaita ihmisten vai Jumalan silmissä?

Ristin "hullutus"

  Tuoreena, innokkaana uskovaisena ajattelin naiivisti, että kerron evankeliumin ihmisille niin hyvin, niin vakuuttavasti ja niin kauniisti, etteivät he voi olla uskomatta sitä. Jeesuksessa on syntiemme anteeksianto ja ikuinen elämä!

Selittäisin myös, kuinka evankeliumi on ratkaisu lopulta kaikkiin ihmisten ongelmiin ja tekee siihen uskovan autuaaksi jo tässä ajassa, kunhan vain kiinnittää katseensa Jeesukseen ja muistaa, että täällä kokemamme vaikeudet ja kärsimykset ovat vain väliaikaista. 

Joten miksi kukaan torjuisi ilosanoman Jeesuksesta?

Olen edelleen innoissani evankeliumista ja uskon sen olevan kaikkea edellä mainittua, mutta en enää usko omiin kykyihini niin paljon: vaikka oma elämäni mullistui, maailma ympärilläni ei.

Uskovaisen tulee kyllä kertoa evankeliumia niin hyvin kuin taitaa, mutta kuten mm. Paavali opetti, ei usko Jeesukseen lopulta palaudu sanoihin, vaan se on Jumalan Hengen synnyttämää. 

  Näinä kymmenenä vuotena, kun olen ollut uskossa, olen huomannut erään asian, mitä tulee keskusteluihin uskomattomien kanssa: jos vain kunnioitamme toisiamme ja pysymme asiallisina, pystymme keskustelemaan sujuvasti mm. kristinuskosta arvojen perustana, elämänkatsomuksena ja uskon myönteisistä vaikutuksista yksilöiden elämään ja yhteiskuntaan. Meillä saattaa olla jyrkästi eri näkemykset vaikka oikeasta ja väärästä, mutta keskusteluyhteys säilyy.

Mutta jos mainitsen Jeesuksen ristinsovituksen, keskustelu usein tyrehtyy. Niin tuppaa käymään, vaikken edes mainitsisi sitä evankelioidakseni. 

Puhetta Jeesuksen rististä pidetään maailmassa kajahtaneena, vaikka ilman sitä ei ole mitään evankeliumiakaan, ei ilosanomaa ihmisille. Ristin sanoma, sen voima ja viisaus, avautuu ihmiselle hengellisesti.

"Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima." (1. Kor. 1:18; käännös 1938)

Viisauden mittari

  Kumman silmissä haluamme olla viisaita, maailman vai Jumalan? Kumman viisauteen lopulta luotamme?

Jos keskustelukumppani pitää kajahtaneena tai aivopestynä Jeesuksen rististä puhumisen takia, se pitää vain hyväksyä. Ei tule perääntyä ja ruveta vakuuttelemaan, että on kyllä ihan järkevä ja älykäs ihminen, vaikka tuollaisia puhuukin joskus. 

Jos pitää viisauden mittarina ihmisten käsitystä viisaudesta ja janoitsee sitä, että saa ihmisiltä hyväksynnän ja arvostuksen järkevänä ihmisenä, saattaa lopulta vaieta ristin evankeliumista kokonaan, ehkä jopa hylätä sen.

  Ihmisillä on tapana olettaa, että jos puhuja on suosittu ja ihmisten keskuudessa arvostettu, niin hänen sanomansa on viisasta ja tähdellistä. Ja käänteisesti: jos puhuja on epäsuosittu ja yksinkertaisena pidetty, häntä ei kannata kuunnella (paitsi ehkä pilkkaamisen ja naureskelun halusta). 

Puhujan henkilökohtaiselle lavasäteilyllekin tavataan antaa suuri painoarvo. Paavali mainitsee kuulleensa, ettei häntä itseään pidetä valloittavana ja puhetaitoisena persoonana, vaan enemmänkin päinvastoin: "Sillä hänen kirjeensä ovat, sanotaan, kyllä mahtavat ja pontevat, mutta ruumiillisesti läsnäollessaan hän on heikko eikä hänen puheensa ole minkään arvoista." (2. Kor. 10:10).

Jumalan viisauden kohdalla sanoma ratkaisee eikä puhujan suosio ja inhimillisesti katsoen vaikuttava olemus. Sanoma on viisas, jos se on Jumalan tahdon mukainen.

  Kun katselee maailmanmenoa, voi monessa kohtaa todeta jumalattoman ihmisviisauden johtavan järjettömyyksiin. Älykkäät ihmiset saattavat näennäisen johdonmukaisesti, mm. sanojen merkityksiä muuttamalla, päätyä täysin älyttömiin ja luonnonvastaisiin käsityksiin siitä, mikä on hyvää ja normaalia. Niin oli Paavalin aikana, ja niin on nytkin: "Kehuessaan viisaita olevansa, he ovat tyhmiksi tulleet". (Room. 1:22; käännös 1938)

Olla hullu Jumalan tähden

  Raamatussa toistuu yhä uudestaan tietty viisauden periaate: kaukonäköisyys ja sille perustuva harkinta. Kaukonäköisyys on viisasta, lyhytnäköisyys tyhmyyttä. Maallisissa asioissa kaikki ymmärtävät tämän, esimerkkeinä terveelliset elämäntavat ja taloudenhoidossa säästäväisyys ja suunnitelmallisuus.

Jumalan sanaan luottaminen on kaukonäköisyyttä joka ulottuu iankaikkisuuteen! Mutta avain iankaikkiseen elämään on Jeesuksen ristinsovitus, eli se mitä maailma pitää hullutuksena. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

  Kerran joku ateisti nettikeskustelussa tivasi minulta, mitä se oikein tarkoittaa, että meidän syntimme laitettiin Jeesuksen päälle ristillä 2000 vuotta sitten. Kerroin sen, mitä sillä hetkellä muistin Raamatussa sanotun aiheesta, mutten voinut selittää ihmeellistä, yliluonnollista asiaa niin yksityiskohtaisesti kuin hän vaati, tietenkään.

Jeesuksen lihaksi tulemista, ristinsovitusta ja ylösnousemusta ei voi selittää tyhjentävästi, vaikka akateemiseen malliin yrittäisi eritellä kokonaisuuden osiin, nimetä ja määritellä osat ja selittää niiden väliset suhteet. Ihmistä ei voi "puhua uskoon", vaikka olisi kuinka taitava ja vakuuttava sanojen käyttäjä, vaan uudestisyntymä Jumalan lapseksi on hengellinen tapahtuma.

Pitääkö sitten ajatella, että nämä ovat niin pyhiä, korkeita ja hengellisiä asioita, ettei niistä sovi puhua ollenkaan? Ei pidä, vaan tulee kaikesta huolimatta jatkaa ristin "hullutuksen" saarnaamista ja hyväksyä se, että maailma pitää kajahtaneena. Niin hyvän asian kuin evankeliumin tähden siitä voi jopa olla iloinen!

"Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus." (1. Kor. 1:23-24)