Onko kristityn usko "sokeaa uskoa"?

  Joskus kristityn uskoa sanotaan "sokeaksi uskoksi". Olen kuullut ilmausta käytettävän sekä pilkallisesti että neutraalin kuvailevasti. Mitä ilmauksella tarkoitetaan? Olen kuullut määritelmät "usko ilman todellista ymmärrystä, arvostelukykyä ja todisteita" sekä "varaukseton luottamus".

  Tässä kirjoituksessa pohdin Raamatun valossa, onko se usko, jonka Jumala meille antaa, sokeaa yllä määritellyillä tavoilla.

Uskoa ilman ymmärrystä?

  Koska Abraham mainitaan Raamatussa uskon esikuvaksi, hänen uskoaan tarkastelemalla voidaan päätellä, onko Jumalan tahdon mukainen usko "sokeaa". Aloitetaan määritelmästä "usko ilman todellista ymmärrystä ja arvostelukykyä".

  Raamatussa kerrotaan, kuinka Herra lupasi Abrahamille, että hän tulee vaimonsa Saaran kanssa saamaan pojan, Iisakin, ja lopulta monia sukupolvia jälkeläisiä. Herran lupaus Iisakin syntymästä toteutui, vaikka Abraham ja Saara olivat iältään jo 100 ja 90. 

Myöhemmin Herra koetteli Abrahamin uskoa järkyttävällä tavalla. Luvussa 22 kerrotaan (1. Moos. 22::1-19), kuinka Herra pyysi Abrahamia polttouhraamaan Hänelle poikansa Iisakin Morian maassa sijaitsevalla vuorella. Abraham teki kaiken niin kuin Herra ohjeisti: pilkkoi puut polttouhria varten, vei Iisakin Herran mainitsemalle vuorelle, kasasi polttopuut ja sitoi ja pani Iisakin puiden päälle... 

Viime hetkellä Herra enkelinsä välityksellä kuitenkin keskeytti Abrahamin ja käski tätä olemaan tekemättä Iisakille mitään. Iisakin sijaan Abraham uhrasi läheiseen pensaikkoon sarvistaan takertuneen oinaan.

Herran enkeli sanoi: "Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi." Tästä on ymmärtääkseni pääteltävissä, että Abraham todella olisi vienyt teon loppuun asti, jos Herra ei olisi keskeyttänyt häntä. Abrahamin uskonkoetus on järkyttävä, mutta nyt ei ole tarkoitus kauhistella sitä, vaan kysyä, toimiko Abraham ilman ymmärrystä ja arvostelukykyä.

  Luin hiljattain artikkelin, jossa mainittiin eräs Uuden Testamentin heprealaiskirjeen kohta vastauksena kysymykseen. Nimittäin luvussa 11 meille kerrotaan Abrahamin ajatuksista uskonkoetuksen aikana: "Hän oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, vaikka oli saanut lupaukset, vaikka hänelle oli sanottu: »Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.» Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä." (Hepr. 11:17-19)

Abraham ei siis vain robottimaisesti, mitään ajattelematta, seurannut Jumalan ohjeita, vaan mietti niitä suhteessa siihen, mitä Jumala oli aiemmin luvannut. Abraham luotti siihen, että Jumala ei valehtele, vaan tulee toteuttamaan Iisakin tulevaisuutta koskevan lupauksensa jotain kautta, vaikka sitten herättämällä tämän kuolleista! 

Jumala ei tietenkään halunnut Abrahamin uhraavan Iisakia, vaan keskeytti tämän ajoissa. Abraham puolestaan luotti Jumalan lupaukseen ja Hänen voimaansa jopa herättää kuolleista. Tämä tapahtuikin paljon Abrahamin aikojen jälkeen Jeesuksen ylösnousemuksessa.

  Raamatussa arvostetaan ymmärrystä, tietoa, viisautta ja järjen käyttöä sekä kehotetaan harkintaan. Mm. Sananlaskujen kirjassa puhutaan viisauden, ymmärryksen ja harkinnan tärkeydestä (mm. Sananl. 4:5).

  Joten "ilman ymmärrystä ja arvostelukykyä"-määritelmä ei pidä paikkaansa Jumalan tahdon mukaisessa uskossa.

Uskoa ilman todisteita?

 Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus oli tavannut joitain opetuslapsiaan. Nämä olivat kertoneet lopuille siitä ihmeestä, että Herra oli noussut kuolleista: "Me näimme Herran." Opetuslapsi Tuomas oli tämän kuultuaan sanonut: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko." (Joh. 20:25)

Jeesus ilmestyi lopulta opetuslapsille Tuomaankin läsnäollessa ja pyysi tätä koskemaan käsiinsä ja kylkeensä sanoen: "Älä ole epäuskoinen vaan usko!" Silloin Tuomas huudahti: "Minun Herrani ja Jumalani!". Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe." (Joh. 20:29)

Jeesuksen sanojen perusteella voidaan ajatella, että jos "sokealla uskolla" tarkoitetaan uskoa ilman näkemistä – siis ilman suoria aistein havaittavia todisteita Jumalan yliluonnollisista teoista – niin silloin Jumalan tahdon mukainen usko on "sokeaa".

Tuo evankeliumin kohta toisaalta osoittaa, että me saamme kyllä pyytää Jumalalta todisteita uskomme vahvistukseksi. Eli vaikka Jeesus sanoi uskon ilman näkemistä olevan autuasta, Hän oli antanut Tuomaan nähdä ja koskea itseensä, minkä jälkeen tämä tunnusti uskonsa. Ajattelen että se, että Tuomas oli paikalla ja halusi todisteita Jeesukselta, oli jo jonkinlainen uskon askel.

  Uskon lähtökohta ja perusta eivät kuitenkaan ole omakohtaiset aistitodisteet yliluonnollisesta, eli ihmeiden näkeminen ja kokeminen, vaan Jumalan sana. Luukkaan evankeliumissa Jeesus kertoo rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, ja Jeesuksen kertomuksessa esiintyy myös uskon esikuva Abraham. (Luuk. 16:19-31)

Helvettiin joutunut rikas mies pyytää Abrahamia, joka on Lasaruksen kanssa Taivaassa, että tämä lähettäisi Lasaruksen takaisin maan päälle varoittamaan hänen perheenjäseniään, jotta nämä ajoissa kääntyisivät Herran puoleen eivätkä siten joutuisi siihen samaan kärsimyksen paikkaan, johon hän oli joutunut: "jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät", rikas mies selitti.

Mutta Abraham sanoi hänelle: "Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista." Ilmauksella "Mooses ja profeetat" tarkoitetaan Kirjoituksia eli sitä osaa Raamatusta, joka silloin oli jo olemassa.

Varauksetonta luottamusta?

  Entä määritelmä "varaukseton luottamus"? Jos palataan Abrahamin omaan järkyttävään uskonkoetukseen, niin nähdäkseni "varaukseton luottamus" pitää hänen kohdallaan paikkansa, ainakin siten kuin minä tuon sanaparin ymmärrän. Abraham ei esittänyt vastaväitteitä eikä kyseenalaistanut Herran tahtoa, vaan alkoi vain luottavaisesti toimia kuten Hän ohjeisti. 

Olennaista on kuitenkin, että Abraham luotti varauksettomasti hyvään Jumalaan, ei siis keneen tai mihin tahansa. Esimerkiksi omaa käsityskykyämme meidän tulee aina olla valmis kyseenalaistamaan eli kysyä, olenko ymmärtänyt oikein. Jumala on erehtymätön, mutta me ihmiset olemme erehtyväisiä.

Herra sanoi tapauksen jälkeen, että Abraham "oli minun äänelleni kuuliainen" (1. Moos. 22:18). Abrahamin aikana ei tietenkään vielä ollut Raamattua, vaan hän vain kuuli Herran äänen, tunnisti sen ja luotti Häneen. Meillä on Jumalan kirjoitettu sana Raamattu ohjeenamme, ja meidän tulee Raamatulla testata omien käsitystemme paikkansapitävyyttä Jumalan tahtoa koskien, huomioiden aina Raamatun kokonaisilmoitus ja ydinsanoma Kristuksen evankeliumi.

  Minun (tai kenenkään meistä) uskoani ei ole koeteltu niin äärimmäisellä ja jyrkällä tavalla kuin Abrahamin. Sen sijaan esimerkiksi Jobin uskonkoetus on monille tuttu: miksi hyvä Jumala on sallinut minulle niin paljon onnettomuutta ja kärsimystä? onko Jumala hylännyt minut?

Miksi luottaa Jumalaan varauksettomasti? Ajattelen itse aina niin, että evankeliumi, joka kuten sanottu on Raamatun ydinsanoma, on niin hyvä, että se saa minut luottamaan Jumalaan niiden vaikeuksien keskelläkin, joita Hän on minulle sallinut. Jumala on rakastanut minua niin paljon, että lähetti Jeesuksen sovittamaan minunkin syntini ja tuomaan minulle pelastuksen ja lopulta iankaikkisen elämän Taivaassa.

"Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?» " (Joh. 11:25-26)