"Mistä tunnet sä ystävän?"

  Miten tukea vaikeaa elämänvaihetta läpikäyvää lähimmäistä tunnetasolla?

Ystävän laulu

  Katselin ala-asteikäisenä tv:stä Tenatavatähti-laulukilpailua perheeni kanssa. Suosikkimme oli lapsi joka lauloi Vladimir Vysotskin Ystävän laulun, joka ehkä tunnetaan paremmin alkusäkeen mukaan: "Mistä tunnet sä ystävän".

Kaunis laulu, mutta olen kuullut todella monen haukkuvan sen sanoitusta. Kertojan käsitystä ystävyydestä pidetään armottomana, kovasydämisenä ja vaativana. Kieltämättä sanoitus mahdollistaa tällaisen tulkinnan. Toisaalta itse ymmärrän sanat eri tavalla.

  Laulun perusväittämässä ei ole mitään kiistanalaista. Kertojan mukaan tosi ystävyys punnitaan vaikeuksissa: "ajat ankeimmat selvittää kuka viereesi jää". Juuri niinhän se on, että vaikeina aikoina muka-ystävät karsiutuvat pois. Kertoja käyttää elämän vaikeuksista myrskyävän meren sekä tunturille nousemisen vertauskuvia. 

Moni kuitenkin pitää outona kertojan suosittelemaa menetelmää muka-ystävien karsimiseen. Hän nimittäin kehottaa itse työntämään luotaan nämä henkilöt – karsimisperusteena se, että he ilmaisevat heikkoutta! 

Laulussa sanotaan: "Anna meren se selvittää / kuka viereesi jää / Ja jos silloin kun myrsky soi / vain sun kumppanis vaikeroi / vene lähimpään rantaan vie / jääköön pois, mikä lie".

Erikoinen ohje kieltämättä. Sillä eikö ystävyyttä ole se, että ymmärretään toisen heikkoutta ja ollaan tukena? Kertojan ohje kuulostaa kovasydämiseltä.

Seuraavassa säkeistössä sama periaate toistuu: "Anna tunturin selvittää / kuka viereesi jää / Kun on kaukana kaikki muut / ja kun päättyvät pitkospuut / kuka rinnallas ruikuttaa / takaisin mennä saa". 

Ruikuttajat ja vaikeroijat eivät saa kertojalta armoa!

Laulu päättyy säkeisiin: "Siitä tunnet sä ystävän / kun on vierelläs vielä hän / Turhat tuttavat luotas ois / hävinneet pian pois". Vieläkin hämmentävämpää. Miksi kertoja edes odottaa, että hänen vierellään olisi jäljellä ketään, kun hän itse on dumpannut rinnallakulkijansa eli nuo "vaikeroijat" ja "ruikuttajat"?

  Toisaalta sanat voi ymmärtää toisellakin tavalla. 

Avaimena on loppupuolella oleva säe: "Kun on sinulla vaikeaa / ja kun tarvitset auttajaa / silloin ystävyys punnitaan / Menee muut menojaan". 

Laulussa puhutaan siis tilanteista, joissa ystävyksistä vain toisella ("sinulla") on vaikeaa. Jos ystäväsi valittaa ja vaikeroi, kun sinulla on vaikeaa, et voi turvata häneen hädässä. Alat varoa, mitä hänelle kerrot. Varjelet häntä pahoilta asioilta.

  Lisäksi, minusta laulussa puhutaan tilanteista, joissa vaikeuksissa oleva on päättänyt olla vahva ja taistella – seilata parhaansa mukaan myrskyävässä meressä, jollaiseksi hänen elämänsä on muuttunut. Kertojan mukaan ystäväkään ei silloin saa valittaa!  

"Ja jos silloin kun myrsky soi / vain sun kumppanis vaikeroi / vene lähimpään rantaan vie / jääköön pois, mikä lie."

Olkaa vahvoja vahvojen kanssa

  Pystyn samastumaan kertojan tunteeseen. Kun sain reilu kymmenen vuotta sitten MS-diagnoosin rajun vammautumisjakson myötä ja olin viikkojen ajan tosi sairas, minua ärsytti hetkittäin suunnattomasti, jos joku toinen voivotteli tilannettani, itki vuokseni tai ilmaisi sääliä. Se ei auttanut minua ollenkaan, vaan oikeastaan pahensi oloani.

Ärsyyntyminen johtui siitä, että olin itse päättänyt olla vahva enkä myöskään esim. itkenyt muiden ihmisten nähden. Se puolestaan johtui siitä, että jos olisin ruvennut itkemään ja voivottelemaan tilannettani, siitä ei olisi tullut loppua. Sairaus on syy itkeä. Parantumaton sairaus on loppumaton syy itkeä, jos sille tielle lähtee.

Muistan ihan sen hetken, kun tajusin, että jos en halua vajota syvään masennukseen, minun on vaihdettava strategiaa ja omaksuttava "tämä on kauheaa" -ajattelun sijaan sellainen asenne, että olen vahva ja kaikki järjestyy. Sisimmässäni tunsin edelleen samanaikaisesti myös surua ja huolta, mutta niitä tunteita en halunnut ruokkia.

Ehkä nuo tilannettani voivotelleet ihmiset asettuivat asemaani ja arvasivat, millaisia tunteita tunsin sisimmässäni, ja sitten ilmaisivat saman kaltaisia tunteita? Ja he arvasivat ihan oikein: itku ei ollut kaukana. 

Olennaista kuitenkin on, että en voivotellut enkä itkenyt.

(Tähän väliin täytyy kyllä sanoa, että sain vaikeana aikanani paljon tukea ja ihan käytännön apua läheisiltäni, ja olen siitä kiitollinen.)

 Raamatussakin kehotetaan "iloitsemaan iloitsevien kanssa, itkemään itkevien kanssa" (Room. 12:15). Ehkä ajatusta voisi jatkaa vaikka siten, että olkaa rohkeita niiden kanssa jotka ovat päättäneet olla rohkeita tai olkaa vahvoja vahvojen kanssa tai toivokaa toiveikkaiden kanssa?

Ystävän laulun sanoin: jos se vaikeuksissa oleva itse ei vaikeroi, hänen ystävänsäkään ei pidä vaikeroida. 

  Toisaalta ihmiset ovat heikkoja. Tämän tosiasian edessä Ystävän laulun sanat kaikesta huolimatta saattavat tuntua vaativilta. 

Jumala onneksi on vahva. Häneen voimme aina turvata hädässä, vaikkei ihmisistä olisi auttajaksi tai jos ei edes ole ketään läheisiä. Jumala on luvannut myös vahvistaa meitä Jeesuksen kautta niin, että voimme tukea toinen toisiamme.

"Jumala on turvamme ja linnamme,

auttajamme hädän hetkellä.

Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy,

vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin.

Meret pauhaavat ja kuohuvat,

vuoret vapisevat Jumalan suuruuden edessä. (sela)" (Ps. 46:2-4)