Puhdas omatunto
Muistan lapsuudesta tilanteen, jossa joku ala-asteemme oppilas oli jäänyt kiinni näpistelystä kaupassa, ja juttelin siskoni ja isoäitimme kanssa siitä että varastaminen on väärin. Mainitsimme isoäidillemme koulukaverista, jonka perheellä on sääntö, etteivät lapset saa kaupassa ollenkaan laittaa käsiään taskuun, jotta henkilökunnalla ei heräisi epäilys, että he ovat varastaneet.
Isoäitimme sanoi, että hänen mielestään sääntö ei ole hyvä. Se riittää, että emme varasta. Ja jos joku syyttää meitä varastamisesta, voimme tarvittaessa näyttää taskumme ja osoittaa syyttömyytemme.
Puhtaaseen omaantuntoon kuuluu vapaus toimia ilman jatkuvaa epäillyksi joutumisen pelkoa. Ei ole tarpeen laatia itsellemme käyttäytymissääntöjä väärien syytösten ennaltaehkäisemiseksi. Jos emme ole tehneet väärin, meillä ei ole syytä olla varuillamme.
Ihailen miten viisas isoäitini oli. Moni aikuinenhan olisi saattanut arvioida sääntöä pelkästään käytännön hyödyllisyyden kannalta ja päätellä, että se on hyvä – eipähän tule lasten kanssa mitään turhia selkkauksia kaupassa. Mutta isoäitini ajatteli säännön periaatteellisia ulottuvuuksia ja mitä lapsi siitä oppii.
Hän oli hienoeleinen kristitty, jonka usko tuli esiin viisaissa periaatteissa ja lempeydessä. Synttärikorteissa yms. hän aina toivotti "Korkeimman siunausta ja johdatusta".
Meidän kuuluu tuntea pistos omassatunnossamme kun olemme tehneet väärin, mutta tämän kanssa kulkee johdonmukaisesti käänteisenä opetuksena, että silloin kun emme ole tehneet väärin, meillä ei kuulu olla syyllinen olo. Ei, vaikka joku toinen sinnikkäästi syyttäisi meitä.
Myös se on valheellisuutta, että ottaa kontolleen syytöksiä, jotka eivät ole totta. Ei myöskään ole millään tavalla hyveellistä tai jaloa kantaa aiheetonta, ylimääräistä syyllisyyttä.
Väärät tunnustukset ja aiheeton syyllisyydentunto
Tämänkin kristinuskon opetuksen mukaan eläminen on helpommin sanottu kuin tehty. Me ihmiset ihan tutkitusti olemme taipuvaisia vääriin tunnustuksiin ja aiheettomaan syyllisyyden kokemukseen manipuloinnin, uhkailun ja painostamisen seurauksena tai vaikka häpeäherkän persoonallisuuden takia.
Toisin sanoen omatunto ei ole täysin luotettava. Voimme olla tuntematta syyllisyyttä silloin kun pitäisi tai tuntea sitä ilman syytä. Sen takia kristityille opetetaan, että omantunnon tulisi ns. olla sidoksissa Jumalan sanaan. Emme itse ole perimmäinen oikean ja väärän tuomari.
Nykyään vaikuttaa olevan yleistä, että ihmiset tuntevat syyllisyyttä melkein mistä tahansa. Kerran kassajonossa seisoskellessani silmiini osui aikakauslehden kannessa oleva sitaatti joltakulta julkkikselta: "Nyt pystyn jo syömään öisin jäätelöä ilman syyllisyyttä".
On vakavampiakin esimerkkejä... Moni suomalainen on kertonut Venäjän sodan Ukrainaa vastaan synnyttäneen voimattomuuden kokemuksen, joka hetkittäin on tuntunut syyllisyydeltä siitä, ettei tee enempää ukrainalaisten auttamiseksi. Kuitenkaan auttamisteot, joita he yksittäisinä ihmisinä voivat tehdä, eivät syyllisyydentunnetta lievitä. Kyse on väärästä syyllisyydentunteesta, joka johtuu siitä, että ihminen vaatii itseltään mahdottomia.
On olemassa ilmiö, jota nimitetään "selviytyjän syyllisyydeksi" (survivor's guilt). Sitä poteva ihminen tuntee syyllisyyttä, että hän selviytyi hengissä tai terveenä jostain traagisesta tapahtumasta, jossa joku toinen kuoli tai vammautui. Järjellisesti ajatellessaan hän ymmärtää, ettei ole syyllinen toisen kohtaloon, mutta ilmeisesti kokee sen niin raskaasti, että kokemus kääntyy syyllisyyden tunteeksi omasta selviytymisestä.
Mikä voisi auttaa meitä torjumaan tai poistamaan aiheetonta syyllisyyden kokemusta? Minua auttaa että ajattelen tilanteita siltä kannalta, miten Jumala ne mahtaa nähdä. Se avaa objektiivisemman ja selkeämmän näköalan: näen itseni ja sen mitä oikeasti olen tehnyt ja mitä en ole tehnyt, näen myös oman rajallisuuteni niin, etten vaadi itseltäni mahdottomia.
En väitä, että tällä menetelmällä taipumus tuntea aiheetonta syyllisyyttä välttämättä korjautuu kuin sormia napsauttamalla, mutta väitän, että se antaa suhteellisuudentajua asian käsittelemiseen sekä varmuuden siitä, että syyllisyydentunne todella on aiheeton. Sen jälkeen on todennäköisempää, että ongelma alkaa hiljalleen korjautua myös tunteiden tasolla.
"Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien." (Sananl. 3:5-6)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti