Manaaja – yllättävän kristillinen kauhuromaani

  Pahan hengen riivaama tyttö. Epätoivoinen ateistiäiti. Epäuskon kanssa kamppaileva psykiatri-pappi. Kokenut manaajapappi joka ei hätkähdä mitään. 

Manaaja-romaanin henkilögalleria tarjoaa pohdittavaa uskovaiselle lukijalle.

Kirja jonka olisin halunnut kirjoittaa

  Washington D.C.:ssä sijaitsevassa Georgetownissa on aivan tavallinen katu jota pitkin kulkee tavallisia ihmisiä arkisissa rutiineissaan, työmatkalaisia, lenkkeilijöitä, koiranulkoiluttajia. Kadun varrella on aivan tavallisia taloja, joskin hienomman puoleisia. Yhdessä niistä asuu näyttelijänä työskentelevä yksinhuoltajaäiti Chris MacNeil 12-vuotiaan tyttärensä Reganin kanssa. Eräänä päivänä talon seinien sisällä käynnistyy tavalliselle ihmiselle käsittämätön tapahtumasarja...

Kuva: Pixabay / Amy_Gillard

  Kuuntelin hiljattain äänikirjana William Peter Blattyn kauhuromaanin The Exorcist (suom. Manaaja), joka julkaistiin vuonna 1971. Tallenne löytyy YouTubesta ilmaiseksi, ja lukijana on kirjailija itse! 

Kirjallisuuden ystävät esittävät toisilleen joskus hauskan kysymyksen: mikä on kirja jonka olisit itse halunnut kirjoittaa? Kauhu- ja mysteerikertomusten ystävänä minä valitsisin varmaan jonkun kauhuklassikon. Toisaalta uskovaisena haluaisin että kirjassa käsitellään kristinuskon teemoja. Manaaja täyttää molemmat kriteerit. Blatty oli harras roomalais-katolilainen kun taas itse olen protestanttikristitty, joten tiettyjen elementtien osalta romaanista olisi minun kirjoittamanani tullut hieman erilainen.

Melkein kaikki ovat nähneet Manaaja-elokuvan (The Exorcist 1973). Elokuva on selkeästi kauhua, mutta romaani on mielestäni enemmänkin kristillinen "hypoteesi" siitä, miten maallistuneet ihmiset suhtautuvat kohtaamaansa yliluonnolliseen.

Tarina on mielikuvituksen tuotetta (joskin sen innoittajana kuulemma oli Roland Doen väitetty riivaustapaus vuodelta 1949), mutta uskon yliluonnolliseen ilmiöön josta siinä kerrotaan. Samalla tavalla kuin vaikka George Orwellin klassikkoromaani Vuonna 1984 on mielikuvituksen tuotetta, ja kuitenkin joitain tarinassa kuvailtuja totalitarismin ilmiöitä on oikeastikin esiintynyt maailmassa. Romaanit ja elokuvat voivat parhaimmillaan synnyttää keskustelua tärkeistä, todellisista asioista. Mielikuvituksen ja luovuuden käyttövoimaa hyviin tarkoituksiin ei tule vähätellä!

En ole itse joutunut todistamaan pahojen henkien riivausta, mutta kristittynä uskon ilmiön todellisuuteen, koska siitä kerrotaan Raamatussa. Jeesuksen maan päällä ollessa riivaukset vaikuttivat olleen aika yleisiä. Mutta kuka tietää, ehkä sellaista tapahtuu vielä nykyäänkin – joskus harvoin? Riivauksen mahdollisuutta muulla tavoin selittämättömien ilmiöiden kohdalla ei ainakaan kannata ohittaa, ja tämä onkin yksi romaanin keskeisistä ajatuksista.

Romaanissa, kuten tunnetusti elokuvassa, on muutamassa kohtaa pilkkaavaa ja rivoa kieltä, kun paha henki syytää herjauksiaan riivaamansa tytön suulla, mutta jos nämä kohdat sietää, niin kokonaisuus voi olla kristitylle lukijalle antoisa.

Kerron pohdintojani romaanista kuvailemalla sen keskeisimpiä henkilöhahmoja sekä erittelemällä näiden kautta esiin tulevia teemoja. Pidän tätä mielekkäimpänä tapana, koska eri henkilöhahmojen suhtautuminen yliluonnolliseen tapahtumasarjaan on mielestäni romaanin suurin anti uskovaiselle lukijalle. Esitän myös kritiikkiä; erään kohdan romaanin loppuvaiheilla olisin kirjoittanut toisin.

  Tarina alkaa kun Regan leikkii kotitalonsa kellarista löytämällään spiritismilaudalla ja kohtaa näkymättömän persoonan, joka esittäytyy "Captain Howdyksi".

Äiti, Chris MacNeil

  Chris MacNeil on nelikymppinen näyttelijä ja yksinhuoltajaäiti, joka on tyttärensä Reganin kanssa hiljattain muuttanut historialliseen Georgetowniin siellä kuvattavan elokuvan takia. Hänen ex-miehensä, Reganin isä, on ollut poissa kuvioista jo vuosia ja tuskin enää muistaa soittaa tyttärelleen edes tämän syntymäpäivänä, mikä tuottaa murhetta äidille ja tyttärelle.

12-vuotias Regan ei käy koulua, koska äidin työn vuoksi he muuttavat usein. Hänellä on sen sijaan kotiopettaja, parikymppinen Sharon, joka asuu talossa arkipäivät ja toimii samalla Chrisin sihteerinä. 

  Eräänä iltana muutoin yksinäiseltä ja tylsistyneeltä vaikuttava Regan kertoo innoissaan äidilleen uudesta kaveristaan, Captain Howdysta. Näkymätön persoona ilmestyi yhtäkkiä kun tyttö leikki kellarissa olevasta laatikosta löytämällään spiritismilaudalla. Chris oli aikoinaan ostanut laudan itselleen kokeillakseen saisiko sen avulla yhteyden alitajuisiin ajatuksiinsa (eikä se ollut toiminut). Reganin pyynnöistä huolimatta Captain Howdy ei suostu ilmestymään paikalle äidin läsnä ollessa. Äiti jää miettimään pitäisikö hänen olla huolissaan tyttärestään joka 12-vuotiaana kehittää itselleen mielikuvitusystävän.

Regan on myös alkanut jäädä kiinni pienistä valheista sekä kiroilusta. Murrosikään tuleminen voisi selittää muutoksen käyttäytymisessä, mutta on muutakin, selittämättömiä pikku juttuja, kuten raskaan huonekalun siirtyminen tytön huoneessa, outo haju sekä ullakolta kuuluvat äänet. Taloudenhoitaja vannoo ettei ullakolla ole rottia.

Kun Chris pitää talossa iltamyöhään kestävät kutsut, Regan kävelee unissaan makuuhuoneestaan vieraiden keskelle ja pissaa alleen. Mutta sitä ennen tyttö lausuu yhdelle vieraista, pian ensimmäiselle avaruusmatkalleen lähdössä olevalle astronautille, karmivat sanat: "Sinä tulet kuolemaan siellä."

Sitten tapahtuu jotain mikä saa Chrisin pois tolaltaan ja hakemaan tyttärelleen kiireellisesti ammattiapua. Eräänä iltana hän kuulee ryminää yläkerrasta sekä Reganin kauhistuneen huudon. Hän ryntää tytön huoneeseen eikä ole uskoa silmiään: sänky tärisee holtittomasti Reganin alla.

Seuraa lääkärikäyntejä, erikoislääkärikäyntejä, tutkimuksia, lisää tutkimuksia. Lääketieteestä ja sen historiasta kiinnostuneena arvostin miten yksityiskohtaisesti romaanissa kuvailtiin lääkäreiden pyrkimyksiä löytää oikea diagnoosi: hyperkineettinen häiriö (jota nykyään kutsutaan ADHD:ksi), epilepsia, huumeet, aivovamma, aivokasvain, keskushermoston bakteeri-infektio, virusinfektio, sieni-infektio, skitsofrenia, jakautunut persoonallisuus, hysteria, epilepsian ja hysterian yhdistelmä... Kaikki tutkitaan mutta tulokset ovat normaalit. Mikään diagnoosi ei täsmää. 

Kuva: Pixabay / Stefan Schweihofer

Reganin tilanne pahenee. Tyttö on alkanut puhua muuntuneella äänellä pirullisia juttuja. Oikea Regan, tytön todellinen persoona, on kadonnut jonnekin... Olio joka on ottanut vallan Reganissa murjoo hänen ruumistaan väkivaltaisesti. Chris, yhdessä Sharonin ja tapahtumia myös todistavien taloudenhoitajien kanssa joutuu sitomaan tytön sänkyynsä.

  Chrisiä on jäänyt vaivaamaan pari kutsuilla tapahtunutta asiaa. Ensinnäkin yksi vieraista oli kertonut hiljattain tapahtuneesta Neitsyt Maria -patsaan häpäisystä läheisessä kappelissa. Patsasta oli sotkettu rivoilla tavoilla jotka muistuttivat mustana messuna tunnettua satanistista rituaalia. Lisäksi kutsuvieraiden joukossa oli rouva, jolla oli harrastuneisuutta henkimaailman asioihin ja joka vihjasi että MacNeilien talossa saattaisi olla meneillään jotain epätavallista.

Nämä asiat askarruttavat Chrisiä, mutta ongelmana on, että hän on ateisti. Miten hän voisi tällaisia asioita ymmärtää! 

Tässä kohtaa seuraa yksi lempijutuistani romaanissa. Chris muistaa että kotiopettaja Sharon on hurahtanut buddhalaisuuteen ja harjoittaa transsendentaalista meditaatiota sekä käy spirituaalisen gurun luona. Sharon toistelee mumisten gurulta saamaansa sanskriitinkielistä mantraa työnsä lomassa. "Katsos, kun vain jatkat mantran toistamista, saat kaiken mitä toivot", Sharon on selostanut Chrisille. Aasian uskontoihin oli alkanut kohdistua suurta mielenkiintoa Yhdysvalloissa 1960- ja 70-lukujen vaihteessa, ajanjaksona johon romaanin tarina sijoittuu, etenkin nuorten kaupunkilaisten keskuudessa. Sharon kuului siihen sukupolveen.

Neuvottomana Chris kääntyy Sharonin puoleen, koska tämä on huushollin ainoa uskonnollinen. Lyhyt kohtaus kertoo miten pihalla Chris oli. Niin, eihän buddhalaisesta mitään apua ole hirvittävän hengellisen hyökkäyksen keskellä – Sharon on yhtä neuvoton kuin Chris.

  Epätoivoinen Chris haluaa tavata paikallisessa seurakunnassa työskentelevän papin, isä Damien Karrasin, josta on kuullut ystävältään. Karras on pappi jolla on lisäksi psykiatrin koulutus. Chris tapaa Karrasin läheisellä Key Bridgen sillalla ja tajuaa ohittaneensa tämän useasti kadulla. Vakavamielisen näköinen Karras on Chrisin silmissä inhimillisempi, helpommin lähestyttävä, kuin papit yleensä.

Isä Karras

  Damien Karras on nelikymppinen jesuiittasääntökuntaan kuuluva pappi, joka on valmistunut lisäksi psykiatriksi Harvardin yliopistosta. Koulutuksensa vuoksi hän toimii sielunhoitajana opiskelijoille sekä muille papeille. Masentuneelta ja yksinäiseltä vaikuttava Karras on juuri menettänyt äitinsä ja tuntee syyllisyyttä koska ei ollut tämän kanssa viimeisinä hetkinä. Syyllisyyden tunne syventää uskonkriisiä, josta hän vaikuttaa kärsineen jo kauan.

Karras ehkä kokee ettei hänellä sielunhoitajana ole hengellisesti kummemmin annettavaa, psykiatrina kyllä. Kun epätoivoinen Chris pyytää häneltä apua, hän suostuu tulemaan katsomaan Regania, psykiatrina. 

Jokin Karrasin olemuksessa, ehkä katseessa näkyvä hiljainen kärsimys, saa Chrisin luottamaan häneen. Kenelle tahansa hän ei voisi uskoutua. Sillä tässä vaiheessa oli selvää että kuka tahansa jonka hän päästäisi tyttärensä huoneeseen järkyttyisi sanoinkuvaamattoman kaameasta näystä: törkyinen Regan makasi löyhkän keskellä sänkyynsä kahlittuna, rimpuilevana, häijyn näköinen ilme kasvoillaan, syytäen suustaan iljettäviä herjauksia. Kuka tahansa ulkopuolinen parkaisisi, "mitä kamalaa tuolle tytölle on tehty!", ja suuntaisisi syyllistävän katseensa äitiin.

  Karrasin hahmossa yhdistyvät mielestäni romaanin keskeiset teemat. Ensinnäkin epäusko ja usko sekä epäilys, joka viimeksi mainittu ilmenee alkuun järjellisenä tiedemiehen skeptisyytenä ja lopulta miltei hullunkurisena päättäväisyytenä löytää ilmiselvästi yliluonnolliselle ilmiölle tieteellinen selitys. Ja lisäksi kärsimys. Epäusko, usko ja kärsimys.

  Isä Karras aloittaa Reganin tutkimisen siitä mihin muut lääkärit jäivät. Eräs heistä oli esittänyt teorian: Regan on kuullut jostain pahan hengen riivauksista ja kehittänyt alitajuisesti itselleen, ehkäpä isänsä hylkäämäksi tulemiseen liittyvien tiedostamattomien syyllisyydentunteiden vuoksi, riivauksen kaltaisen psykologisen oireiston. Ja koska potilas itse uskoi olevansa riivattu, manaus voisi tuohon uskomukseen kohdistumalla purkaa tilan. Teorian mukaan Reganin ongelma olisi siis psykologinen, mutta sen voisi parantaa näennäisen hengellisellä manööverillä...

Karras kuitenkin haluaa vielä kerran käydä läpi mahdolliset somaattiset selitykset eikä ole halukas siirtymään manaukseen, ei todelliseen sen enempää kuin näennäismanaukseenkaan. Sitä paitsi, hän selittää Chrisille, katolisella kirkolla on tarkat kriteerit riivaustiloille, ja niiden on täytyttävä ennen kuin manaukseen saa luvan. Chris on pettynyt. Hänen ateisminsa vaikuttaa muuttuneen vähintäänkin agnostismiksi...

Romaanissa on muutaman luvun kestävä jakso, jossa tarinan asetelma on erikoinen: ateistiäiti toivoo että pappi siirtyisi jo tyttäressään olevan pahan hengen ulos manaukseen kun taas pappi on päättänyt löytää tytön oireille lääketieteellisen syyn!

  Karras etsii raivoisasti lääketieteellistä selitystä, olipa se sitten somaattinen, psykiatrinen, psykologinen tai näiden yhdistelmä. Skeptinen lähestymistapa on sinänsä aivan oikein. Romaanissa mainitaan manaukseen liittyvästä riskistä: jos potilas onkin oikeasti mielisairas, manaus saattaa ruokkia psykoottisia kuvitelmia entisestään ja syventää potilaan ahdinkoa.

Mutta tietyssä pisteessä Karrasin skeptisyys menee liian pitkälle. Nimittäin Karras ja Chris lopulta todistavat esineiden liikkumista itsestään Reganin huoneessa, ja pappi alkaa siihenkin etsiä tieteellistä selitystä. Hän muistaa lukeneensa artikkelin jossa yritetään selittää tieteellisesti psykokinesiaa eli esineiden liikuttamista ajatusenergian voimalla. Itse olisin viimeistään tuossa vaiheessa niin järkyttynyt että aloittaisin heti manauksen Jeesuksen nimessä, vaikka ilman mitään lupia!

Epäilevä isä Karras ei kuitenkaan hylkää hädässä olevaa äitiä ja tämän tytärtä. Hän ymmärtää olevansa se viimeinen taho jolta äiti voi hakea apua. Tiettyjen tapahtumien jälkeen Karras itsekin vakuuttuu, että Regan todella on riivattu ja hakee piispalta lupaa manauksen käynnistämiseen.

  Romaanin teemoista kärsimys ja usko kietoutuvat koskettavalla tavalla yhteen. Karrasin vaatimattoman huoneen pöydällä lojuu kortti jossa on mietelause: "Veljeni kärsii. Jaan hänen tuskansa. Kohtaan Jumalan hänessä." 

Isä Merrin

  Piispa antaa luvan manaukseen, mutta Karrasin sijaan valitsee tehtävään kokeneen manaajapapin, iäkkään Lankester Merrinin joka on myös arkeologi. Itse asiassa lukija on jo kohdannut hänet. Romaanin johdantoluku kertoo Merrinistä hänen ollessaan tutkimusmatkalla arkeologisilla kaivauksilla Irakin pohjoisosassa.

Kun tyyni ja rauhallinen mutta päättäväinen vanha mies saapuu MacNeilien taloon hän vaistoaa nopeasti että on jo aiemmin elämässään ollut tekemisissä Reganin sielua ja ruumista runtelevan hengen kanssa! 

Irakin tutkimusmatkalla hän oli seurueineen löytänyt Pazuzu-nimisen mesopotamialaiseen mytologiaan kuuluvan demonin patsaan assyrialaisesta hautaluolasta. Ja kerran aiemmin Merrin oli afrikkalaisessa kylässä suorittanut hankalan manauksen; silloinkin riivaajana oli ollut Pazuzu-demoni. Tuntuu hyytävältä ajatella, että Captain Howdy oli todellisuudessa muinainen mesopotamialainen demoni. Nekään jotka lukevat romaania pelkästään kauhuelämysten vuoksi eivät siis joudu pettymään kirjan äärellä!

  Isä Merrin on nähnyt "kaiken" eikä hätkähdä mitään. Manauksen aikana ovela demoni käy läpi kaikki temput yrittäessään saada Merriniä ja avustavana manaajana toimivaa Karrasia luovuttamaan. Demoni syyttää, maanittelee, pilkkaa, vaikeroi, pelottelee, manipuloi hyödyntämällä pappien haavoittuvuuksia... Mutta Merrin, joka valmistautui manaukseen rukoilemalla Karrasin kanssa, ei pysähdy eikä kuuntele vaan jatkaa lausumalla julistuksia joita hän lukee manausrituaalia varten kirjoitetusta tekstistä: "Anna tietä Kristukselle, sinä murhaajien ruhtinas!", "Jumala itse käskee sinua! Kristuksen veri käskee sinua!"

Kuva: Pixabay / StockSnap

  Pazuzu on sitkeä pirulainen, ja papit pitävät taukoa rituaalista. Karras ja Merrin keskustelevat teologisesti mielenkiintoisista kysymyksistä, kuten siitä miksi Jumala sallii riivauksien tapahtua sekä mikä niiden merkitys mahdollisesti on. 

Sitten tulee kohta, jota kritisoin voimakkaasti. Karras nimittäin kysyy Merriniltä, että miten voidaan estää pahaa henkeä palaamasta ihmiseen josta se on jo kerran manattu ulos, ja tämä vastaa: "En tiedä. Ei, en tiedä. Kuitenkaan niin ei koskaan näytä tapahtuvan. Ei koskaan."

Olin ällistynyt – mikä tuo tuollainen vastaus on!? Raamatussa kerrotaan selkeästi että paha henki saattaa palata majailemaan ihmiseen, jos tämä ei ole alkanut uskoa Jeesukseen, jonka nimessä se ajettiin ulos. Kun uskoo Jeesukseen Kristukseen, Pyhä Henki tulee asumaan ihmisen sisimpään eikä jumalattomilla hengillä enää ole pääsyä häneen. Sen sijaan mikään ei estä saastaista henkeä palaamasta ihmiseen, joka on hengellisesti "tyhjillään" (Matt. 12:43-45).

Ehkä Merrinin, tai siis kirjailija Blattyn, ajatuksena oli että Jeesuksen nimessä vapautettu ihminen käytännössä aina alkaa uskoa Häneen? Siinä tapauksessa se olisi pitänyt kirjoittaa Merrinin vastaukseen. Tavallinen lukija ei sitä välttämättä osaa päätellä.

  En paljasta mitä tarinan loppuvaiheilla tapahtuu, mutta sen kerron, että Reganin vapauttaminen onnistuu, ja rauha palaa MacNeilien taloon. Manaus kuitenkin päättyy dramaattisiin tapahtumiin ja suuriin uhrauksiin...

  Edellä mainitusta kritiikistäni huolimatta pidin isä Merrinin hahmosta. Ovela demoni yritti harhauttaa Merriniä poikkeamaan Raamattuun perustuvasta manausrituaalista. Se yritti murentaa papin uskoa mm. syyllistämällä niin että tämä keskittyisi itseensä ja omiin virheisiinsä, heikkouksiinsa... Mutta Merrin keskittyi Jeesukseen, joka on virheetön, synnitön ja vahva meidän puolestamme.

"Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan."" (Ap. t. 2:38)