Suvivirsikohun synnyttämiä ajatuksia

 Kristillisen kulttuurin mukanaolo peruskouluissa tarjoaa lapsille katsomuksellisia matkaeväitä elämään.

 Mielestäni hyvää tarkoittavat vanhemmat, jotka eivät salli lastensa altistua vaikkapa koulun juhlissa veisatuille virsille, saattavat tehdä heille karhunpalveluksen. 

Suvivirsi ja Jumala loi auringon, kuun

 

 Meidän ala-asteella kaakkoissuomalaisessa pikkukaupungissa 1980-luvulla ei ollut varsinaista koulun kevätjuhlaa. Ei siis mitään oppilaiden esityksiä ja opettajien puheita juhlavaksi koristellussa liikuntasalissa. Kevätjuhlaamme kuului vain koululaisten jumalanpalvelus kirkossa minkä jälkeen palattiin koululle todistusten ja jäätelötuuttien jakoon. Vanhemmat saivat tulla tilaisuuksiin mukaan.

Kuva: Pixabay / couleur

Kirkon virsitaululla näkyi aina kahden vakiovirren numerot: 571 1-3 sekä 135. Eli Suvivirren ensimmäiset kolme säkeistöä sekä virsi Jumala loi auringon, kuun. 

Vielä nytkin näiden virsien kuuleminen loihtii mieleeni elävät muistikuvat noista toukokuisista aamupäivistä: kokoontuminen koulun pihalle hienoissa vaatteissa, kävelymatka keskuskirkolle luokittain jonoissa, kukkivien syreenipensaiden tuoksu, se miten aamuauringon säteet välkehtivät kirkon isosta ikkunasta, myöhemmin jännittävä todistusten jako ja Valion lakkajäätelötuutin maku kielellä...

  Hiljattain tajusin että molemmat virret ovat säkeistö säkeistöltä kasvavasti tunnustuksellisia. Suvivirren ensimmäisessä säkeistössä ei edes mainita Jumalaa. Siinä kuvaillaan eloon heräävää ihanaa luontoa. Toisessa säkeistössä kerrotaan kuinka luonto muistuttaa Jumalasta, Luojastaan. Kolmannessa puhutaan jo siitä miten meidän jokaisen sopii kiittää Luojaamme.

Mutta Suvivirressä on vielä kolme säkeistöä lisää, joita ainakaan meidän kevätjuhlassa ei laulettu. Niissä siirrytään jo rajuun tunnustuksellisuuteen. Esimerkiksi neljäs säkeistö kuuluu näin:

"Oi Jeesus Kristus jalo / ja kirkas paisteemme, / sä sydäntemme valo, / ain asu luonamme. / Sun rakkautes liekki / sytytä rintaamme, / luo meihin uusi mieli, / pois poista murheemme."

  Toinen kevätjuhlapäivän vakiovirsi oli meillä Jumala loi auringon, kuun. Sekin on etenevästi tunnustuksellinen, tosin kolmisäkeistöisenä virtenä siinä mennään nopeasti kristinuskon ytimeen: ensimmäisessä puhutaan Jumalasta Luojana, mutta jo toisessa kerrotaan Jeesuksesta, joka "kuolemallaan elämän toi".

Elämän katsomuksellisia matkaeväitä

  Mielikuvat joita esimerkiksi virsi 135 lapsena minussa synnytti olivat maailmankuvallisesti huikeita. Säkeissä esitettiin väitteitä maailmankaikkeuden synnystä: "Jumala loi auringon, kuun / ja järvet ja puut, ihmiset myös..." Ymmärsin jo silloin lapsena että ne ovat väitteitä ja että kaikki eivät usko niin. Minuun ne vetosivat, mutta muistan miten jotkut koulutoverit haukkuivat sanoja tyhmiksi. 

Tämä rajun tunnustuksellinen virsi ei aivopessyt minuakaan hihhuliksi. Olin itse asiassa nuorena aikuisena vielä katsomuksellisesti hyvin avarasti pohdiskeleva. Tutkin monipuolisesti erilaisia uskontoja ja filosofioita. Vasta kolmekymppisenä tulin uskoon, ja koulun juhlien kristilliset perinteet olivat vain yksi vaikuttava tekijä katsomuksellisella polullani.

Mutta sain virsistä, joille lapsena altistuin, paljon muutakin.

Kun minua koulukiusattiin, sain lohtua ja turvallisuuden tunnetta ajatuksesta, että ehkä on olemassa Jumala, joka näkee kaiken ja auttaa hädässä olevia. Nämä ajatukset olivat aavistuksenomaisia ja tunteellisia, mutta ne auttoivat pahimpien hetkien yli...

Kun tunsin olevani huono ja epäonnistunut, saatoin ajatella, että ehkä on olemassa Jumala, joka on luonut minutkin, ja että minulla on siten ihmisten mielipiteistä riippumaton tarkoitus olla olemassa ja että olen yhtä arvokas kuin muutkin...

  Minulla on teoria: monilla sellaisillakin ihmisillä, joista ei koskaan ole tullut uskovaisia, on ollut tiedostamattomana olemassa tämä kristillisen kulttuurin punoma sisäinen turvaverkko, joka luo perusturvallisuuden tunnetta elämään. Mutta koska he eivät tiedosta sitä, he pitävät sitä selviönä. Tämä puolestaan johtaa siihen, että he eivät taistele sen puolesta, että heidän lapsensakin saisivat sen. Saattavat jopa hyvää tarkoittaen ja katsomusten tasa-arvon nimissä osallistua taisteluun kristillistä kulttuuriperintöä vastaan.

En tiedä onko teoriani oikea, mutta toivon että tällainenkin näkökulma huomioitaisiin Suvivirsi-kiistassa ja vastaavissa keskusteluissa. Niin paljon hyvää olen itse saanut peruskoulun kristillisistä perinteistä.