Entä jos pahin tapahtuu?

Mistä voisi saada sisäisen rauhan, jos tulevaisuus pelottaa? Miten uskaltaa ottaa seuraava askel tilanteessa, jossa näyttää olevan pelkkiä huonoja vaihtoehtoja?

 Jaakobin esimerkki

Olen aina arastellut muutoksia. Muutokseen sisältyy riski, mahdollisuus, että tapahtuu jotain pahaa. Varsinkin huonojen kokemusten jälkeen pessimistinen suhtautuminen muutoksiin on ihan ymmärrettävää.

Pahojen kokemusten jättämä pelko voi toisaalta olla niin voimakas, että helposti unohtaa kaikki ne kerrat, joissa pelko onkin jälkeenpäin osoittautunut turhaksi. Omassa elämässäni on ollut valtavasti turhia pelkoja; vain harvoin olen Jobin tavoin joutunut toteamaan: "Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut." (Job 3:25)

Hiljattain olin jälleen tilanteessa, jossa jouduin pohtimaan "entä jos pahin vaihtoehto tapahtuu?". Raamattua lukiessani pistin merkille Jaakobin toiminnan ja sanat vastaavassa tilanteessa (näistä vaiheista kerrotaan 1. Moos. 37-45). Sain hänen esimerkistään paljon apua – niin paljon, että ahdistukseni vähentyi lähes olemattomiin.

Minusta Jaakob vaikutti vanhemmiten tulleen muutoksia arastelevaksi ja ehkä vähän pessimistiseksikin. Siihen oli erityinen syy. Hän oli menettänyt traagisesti rakkaan poikansa Joosefin, kun tämä oli ollut vanhempien veljiensä kanssa paimenessa. Jaakob luuli Joosefin kuolleen villipedon raatelemana, vaikka oikeasti tämä oli elossa, Egyptissä. Hän oli alkanut suhtautua suojelevasti erityisesti nuorimpaan poikaansa Benjaminiin, joka oli Joosefin ainoa täysveli.

Nälkäkuolema uhkasi Jaakobin perhettä ja koko Kanaanin maata. Egyptistä perhe olisi saanut ruokaa, mutta vain yhdellä ehdolla: kaikkien veljesten oli lähdettävä ruoanhakumatkalle, myös Benjaminin.

Jaakob oli valintatilanteessa: pitäisikö hänen ottaa riski ja päästää Benjamin veljiensä mukana Egyptiin vai pitäisikö antaa nälänhädän pahentua hitaasti, mutta varmasti? Tuohon aikaan muukalaisena vieraan kansan keskuuteen meneminen sisälsi oikeita vaaroja, ja lisäksi Jaakob traagisen kokemuksensa takia varmaankin pelkäsi, etteivät vanhemmat veljet huolehtisi Benjaminista.

Jaakob kieltäytyi voimakkaasti päästämästä Benjaminia ruoanhakumatkalle, vaikka vanhemmat pojat kuinka häntä maanittelivat.

 "Mutta Jaakob sanoi: "Minun poikani ei lähde teidän mukaanne. Hänen oma veljensä on kuollut, ja vain hän on enää jäljellä. Jos hänen käy huonosti matkalla, suru murtaa minut, ja niin te syöksette harmaapään isänne tuonelaan."" (1. Moos. 42:38)

Aika kului ja nälänhätä paheni. Lopulta Jaakobin oli käytännössä pakko ottaa riski ja päästää Benjamin matkaan. Päätöksestä ilmoittaessaan Jaakob ei enää vaikuttanutkaan tuskaiselta ja voivottelevalta, vaan rauhalliselta. "Jumala, Kaikkivaltias, auttakoon teitä...", hän aloitti ja päätti sanoen "Mutta jos minun täytyy menettää lapseni, käyköön sitten niin." (1. Moos. 43:14)

Tekstin perusteella minusta vaikuttaa, että Jaakobia oli rauhoittanut ajatus, että jos (meidän rajallisesta näkökulmastamme) pahin tapahtuu, sekin kuuluu Jumalan, Kaikkivaltiaan, suunnitelmiin. Kun Jaakob sanoi "käyköön sitten niin", hän ilmaisi viimekädessä haluavansa, että Jumalan tahto toteutuu – mikä se sitten onkaan.

Niin rajulta ja "piruja seinille maalailevalta" kuin Jaakobin sanat ehkä kuulostavatkin, ne olivat myös realistiset. Sitäpaitsi Joosefin kohdallahan Jaakobille (hänen näkökulmastaan) oli tapahtunut "se pahin". Ja kuten meille toisaalla Raamatussa kerrotaan, sekin oli kuulunut Jumalan suunnitelmiin (1. Moos. 50:20).

Pahin ei kuitenkaan tapahtunut. Vaikka Jaakob oli ollut valmis jopa luopumaan pojastaan, hän ei sittenkään menettänyt tätä. Lisäksi tapahtui paljon sellaista hyvää, josta hän ei varmasti ollut osannut uneksiakaan.

 "Tapahtukoon sinun tahtosi"

 Mutta vaikka tapahtumilla ei olisikaan ollut ajallisesti onnellista loppua, minusta olennaista on Jaakobin suhtautuminen tilanteessa, kun hän ei vielä tiennyt, miten asiat tulisivat menemään: Jaakob pystyi ottamaan riskejä sisältävän askelen vasta kun oli hahmottanut mahdolliseksi, että hänen näkökulmastaan pahin tapahtumien kulkukin saattoi sisältyä Jumalan tahtoon: kaikki on Jumalan käsissä. Näin ainakin tulkitsen hänen suhtautumistaan.

Minulle, koska olen tällaista riskejä kaihtavaa ja muutoksia arastelevaa tyyppiä, Jaakobin esimerkistä on paljon apua. Muistutan itseäni mahdollisuudesta, että pelottavimman mieleeni tulevan vaihtoehdon tapahtuessakin voin luottaa Jumalaan; jos en omilla valinnoillani riko Jumalan tahtoa vastaan, voin luottaa siihen, että kaikki käy lopulta parhain päin.

"Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut." (Room. 8:28)

Kun Jeesus opetti ihmisiä rukoilemaan, Hän sisällytti rukoukseen kohdan "tapahtukoon sinun tahtosi" (Matt. 6:9-13). Olen monta kertaa kuullut ihmisten sanovan tuota lausetta Isä meidän -rukouksen vaikeimmaksi kohdaksi lausua. Minustakin sitä on joskus vaikea sanoa, mutta olen alkanut ajatella niinkin päin, että lause on sisäisen rauhan lähde, koska se muistuttaa Jumalan hallinnasta ja asettaa rukoilijan luottamaan Häneen.