tiistai 11. syyskuuta 2018

Voiko Jumala puhua unien kautta?

  Raamatussa kerrotaan Jumalan puhuneen joskus myös unien kautta sekä antaneen viisauden unien tulkitsemiseen. Tapahtuuko sellaista edelleen?




Esimerkkejä Raamatusta


 Vanhan Testamentin Joosef on yksi tunnetuimmista Raamatun henkilöistä, jolle Jumala antoi symbolisia enneunia sekä unienselittämisen lahjan.

Kun Joosef innoissaan kertoi veljilleen nähneensä mm. sellaista unta, että veljien viljalyhteet kumarsivat hänen viljalyhdettään, veljet, jotka jo valmiiksi kadehtivat Joosefia, pitivät häntä ylimielisenä ja vihasivat häntä entistä enemmän. Vihassaan he myivät Joosefin orjaksi Egyptiin. Teko johti tapahtumasarjaan, jonka päätteeksi veljet todellakin joutuivat kumartamaan Egyptin käskynhaltijaksi kohonnutta Joosefia (1. Moos. 43:28).

"Joosef, joka oli Egyptin käskynhaltijana, myi viljaa kaikille ihmisille. Niin myös Joosefin veljet tulivat hänen eteensä ja lankesivat kasvoilleen maahan." (1. Moos. 42:6)
"Silloin Joosef muisti unet, jotka hän oli nähnyt heistä." (1. Moos. 42:9)

Egyptissä ollessaan Joosef myös tulkitsi muiden symbolisia unia Jumalalta saamallaan viisaudella, esim. faraon unen seitsemästä lihavasta ja seitsemästä laihasta lehmästä, jotka ennustivat ensin tulevia viljavia vuosia ja niitä seuraavia nälkävuosia sekä ratkaisua nälänhädän yli selviämiseen (1. Moos. 41:15-36).

  Vanhassa Testamentissa mm. profeetta Daniel sai Herralta näkyjen ja sanojen lisäksi unien selittämisen kyvyn (Dan. 1:17). Uudessa Testamentissa apostoli Pietari toisti profeetta Joelin ennustuksen:

"Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala,
minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin.
Teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat,
nuorukaiset näkevät näkyjä ja vanhukset ennusunia." (Apt. 2:17)

  Uuden Testamentin Joosefille, Jeesuksen maanpäälliselle isälle, ilmestyi unessa Herran enkeli, joka toi hänelle ihmeellisen viestin:

"Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä." (Matt. 1:20-21)

Herran enkelin ilmestyminen unessa on tietenkin jo eri asia kuin symboliset unet, mutta halusin tämänkin mainita tavoista, joilla Jumala on unen kautta puhunut uskoville Raamatussa.


Tapahtuuko sellaista yhä?

   Suurin osa mm. netin Raamatunopetussivustoilta löytämistäni aihetta käsittelevistä kirjoituksista on sillä kannalla, että Jumala voi yhä joskus puhua uskovaisille symbolisten unien kautta. Kaikki kuitenkin muistuttavat, että kristinuskon ilmoitukseen unet ja niiden tulkinnat eivät tuo mitään lisää – kristinuskon perussanoma on ilmoitus pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa, jota tarjotaan kaikille ja joka vastaanotetaan uskossa Häneen (Room. 3:21-26). Ilmoitus eli evankeliumi on Raamatun ydinsanoma, ja se on valmis ja täydellinen.

Tämä on tärkeää pitää mielessä. Yleisen ilmoituksen puitteissa unet ja tulkinnat voivat kuitenkin parhaimmillaan koitua unennäkijän johdatukseksi, rohkaisuksi ja lohdutukseksi, joskus varoitukseksikin henkilökohtaisissa elämäntilanteissa.

Toinen tärkeä muistutus on, että uni voi olla Jumalalta vain, jos se on linjassa Raamatussa ilmoitetun kanssa – Jumala ei koskaan puhu unienkaan kautta kenellekään sellaista, mikä on ristiriidassa siihen nähden, mitä Hän on ilmoittanut Raamatussa. Vaikka uni kävisi toteen ihmeellisellä tavalla, sitä ja sen näkijää ei tule seurata, vaan tulee seurata ainoastaan Jumalaa (5. Moos. 13:2-5).

  Viime kädessä kysymys siitä, onko nämä kriteerit täyttävä uni Jumalalta vai ei, jää tietysti kunkin henkilökohtaisen uskon varaan. Eivätkä kohtaamani uskovaiset, jotka ovat nähneet tavalla tai toisella johdatukseksi koituneita unia, yleensä pyrikään vakuuttelemaan muita, että heidän unensa oli Jumalalta.

Olen itsekin nähnyt symbolisia unia, joista olen saanut rohkaisua ja lohdutusta ja jotka ovat omalla tavallaan ohjanneet minua esim. suhtautumaan johonkin elämäni haasteeseen Jumalan mielen mukaisella tavalla. Raamattuun luottavana, evankeliumikeskeisenä kristittynä pidän kuitenkin tärkeänä huomioida aina kriittinen näkökulma aihetta koskevissa pohdinnoissa.


Unet, jotka koituivat johdatukseksi, rohkaisuksi ja lohdutukseksi


  En ota kantaa siihen, ovatko esim. seuraavat unet, joista olen kuullut kristittyjen kertovan, Jumalan antamia. Siten ne eivät ole vastaus postaukseni otsikkoon. Ne ovat kuitenkin, viimeistään uskovaisen näkijänsä tulkinnan kautta, ohjanneet Jumalan tahdon mukaiseen suuntaan.

  Eräs avioeron partaalla ollut uskovainen nainen kertoi nähneensä unen, jossa keskusteli miehensä kanssa vuosien takaisesta riitaa aiheuttaneesta asiasta, jonka hän oli muuten jo unohtanut. Nainen koki, että unessa häntä neuvottiin ottamaan asia puheeksi aviomiehen kanssa. Nainen teki niin kuin unessa neuvottiin, ja he keskustelivat asiasta ensimmäistä kertaa sovussa. Keskusteluyhteyden avauduttua pariskunta ajan mittaan luopui erosuunnitelmistaan.

  Toinen uskovainen kertoi nähneensä vaikuttavan unen, jossa hän kiipesi korkealle vuorelle. Kipuaminen oli vaivalloista ja vaarallista: hän asetti kätensä kalliolohkareelle, joka irtosi, ja juuri ja juuri sai otteen toisesta kohtaa ja pystyi voimiaan pinnistämällä nostamaan itsensä ylemmäs. Lopulta hän saavutti vuoren huipun ja katseli maisemia korkealla seisten.

Parin päivän kuluttua unennäkijä sai vakavan sairauskohtauksen, vammautui, ja joutui käymään läpi vuosia kestävän rankan kuntoutuksen, jossa mm. opetteli uudestaan kävelemään. Hän itse uskoi, että Jumala oli unen kautta valmistellut häntä raskaaseen koitokseen sekä rohkaissut taistelemaan.

  Näin itse neurologisen sairauteni pahenemisvaiheen alussa erikoisen unen, jossa eräiden vuosia aiemmin kuolleiden, iäkkäiden sukulaisteni ruumiit heräsivät eloon. Ensin näky oli niin hurja ja kammottava, etten olisi halunnut nähdä sitä, mutta unessa esiintynyt valkotakkinen patologi totesi rauhallisesti ilmiön olevan "ihan normaali". Kuolleet muuttuivat heitä katsellessani eläviksi, nuoriksi, hyvinvointia ja terveyttä säteileviksi, liikkumiseltaan eleganteiksi. Unen painajaismaiset elementit väistyivät, ja lopussa se oli liikuttavan ihana.

Omalla hurjalla tavallaan uni vahvisti uskoa kuolemanjälkeiseen elämään: ylösnousemus ei ole vain jokin kaunis fantasia, vaan todellinen ruumiillinen tapahtuma, tämän konkreettisen todellisuuden ulottuvuus. Sairauden keskellä ei ole syytä menettää toivoaan.

Uni sai minut myös ymmärtämään paremmin Raamatun kohtaa, jossa profeetta Hesekiel kuvailee tyrmistyttävän havainnollisesti Herralta saamaansa kuolleistaherättämisnäkyä, jossa kuolleet "luut lähenivät toisiaan ja liittyivät yhteen nivel niveleltä" kalisevaa ääntä pitäen (Hes. 37:1-14). Näyn lopussa Herra herättää kuolleet henkiin: "Minä panen teihin henkeni, niin että te heräätte eloon, ja vien teidät maahanne. Silloin te tiedätte, että minä, Herra, teen sen minkä olen luvannut tehdä." (Hes. 37:14)








3 kommenttia:

  1. Hei!

    Itse näen paljon unia. Tosin muistini huonontui muutama vuosi sitten, enkä sen jälkeen enää muistanut aina näkemiäni unia. Itse näin ensimmäisen kerran hengellisen unen vuonna 2000. Seuraavan unen näin sitten vasta vuonna 2008. Ja vuonna 2009, näin ihan peräkkäisinä öinä hengellisiä unia. Näin niitä aina vuoteen 2017 saakka. Joissa siis oli selvästi hengellinen sanoma, ei niinkään symbolinen tarina, niin kuin Joosefin vankilassa tapaamien vankien unet tai kuningas Nebukadnessarin. Mutta, näin myös sellaisia unia, joissa ei ollut selvästi hengellinen sanoma. Mutta, edesmennyt uskova ystäväni, oli samanlainen, kuin nuo Joosef ja Daniel. Hän osasi selittää unia sekä myös näkyjä. En tietenkään väitä, että kaikki näkemäni unet, olisivat Pyhästä Hengestä. Mutta, uskon, että monet olivat. Voisin kirjoittaa tähän moniakin unia esimerkkeinä, mutta kirjoitan vain yhden. Minä en itse osaa selittää uniani. Joistakin olen ymmärtänyt jotakin. Ja olen tosiaan tutkinut niitä Raamatun valossa. Mutta, tässä seuraavassa unessa menin siis kauppaan, jossa ei ollut mitään tuttua minulle, niin kuin useimmiten unissa, joita näen. Siellä oli miekkoja myytävänä. Ja myyjä toi minulle yhden miekoista ja sanoi, että ” Tämä on Jeesuksen miekka ” . Kun otin sen käteeni ja vedin miekan pois tupesta, niin siinä olikin vain pelkkä kahva. Sitten uni loppui. Kun kerroin tuon unen edesmenneelle uskovalle ystävälleni, niin hän sanoi, että tuo miekka, jossa ei ollut terää ollenkaan, kuvasi sitä, että tuolloin, vuonna 2009, en tuntenut hyvin Raamattua, joka oli totta. Jälkeenpäin, kun vuodesta 2010 lähtien aloin lukemaan järjestelmällisesti Raamattua sen alusta loppuun ja taas uudestaan ja olen lukenut koko Raamatun jo yhdeksän kertaa läpi, niin ymmärsin itsekin tuon unen. Sanoohan Efesolais kirje, luvussa kuusi, Jumalan sota-asusta, että pitää myös ottaa Hengen miekka, joka on Jumalan sana. Eli, Raamattu, niin kuin hyvin tiedät. Ja Jeesuskin taisteli saatanaa vastaan Jumalan sanalla.

    Mutta, onpa tässä ajassa paljon myös sellaisia uskovia, jotka opettavat, että Jumala puhuu enää vain Raamatun kautta. Ja eräskin Raamatun opettaja opettaa, että Pyhä Henki on Raamatussa. Raamattu kuitenkin sanoo näin ” Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? ”. 1. Kor. 1. Kor. 6:19 Olen ollut tällaisiin Raamatun opettajiin yhteydessä. Heistä yksi myös sanoi, että se, mikä tapahtui alkuseurakunnan aikana, sitä ei enää tässä ajassa tapahdu. Malakian kirjassa Jumala sanoo kuitenkin itsestään näin ” Sillä, minä, Herra, en muutu ”. Mal. 3:6 Mutta, Raamatun sanaa kyllä muutetaan oman näkemyksen mukaan, milloin mihinkin suuntaan. Terveisin Mika Lakkinen lakkinenm@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Voisin vielä kertoa unistani sen verran, että olen nähnyt kolme unta,vuosina 2019, kaksi unta samana yönä sekä yhden unen tänä keväänä, jossa näytettiin, kuinka joudun venäläisten vangiksi. Egyptin faarao, joka eli Joosefin aikana, näki myös kaksi samanlaista unta samana yönä. Ja Joosef sanoi hänelle, että ” Mutta että uni toistui faraolle, se tietää, että Jumala on asian varmasti päättänyt ja että Jumala antaa sen pian tapahtua. ” 1. Moos. 41:32
    Tuo Jumalan antama uninäky nälänhädästä tuli seitsemän hyvän viljavuoden jälkeen. Eli, tuo Joosefin puheessa ollut sana ” pian ”, ei tapahtunut vielä samana vuonna. Youtubessa on ns. ” profeettoja ”, jotka ovat jo ilmoittaneet tarkan vuosiluvun, milloin Venäjä hyökkää tänne. Samoin Teemu Koskela niminen julistaja, on ilmoittanut, että Suomeen tulee nälänhätä vuonna 2022-2023. Minä en usko tuon Teemu Koskelan puheisiin. Ensinnäkään siksi, että hän tuo noita vuosilukuja esille. Ja toisekseen, hän on käynyt kuuntelemassa tuon Markku Veilon opetuksia Jumalan äänen kuulemisesta. En pidä tuota Markku Veiloa Jumalan miehenä! Apostolien teoissa, luvussa 11, on tällaiset jakeet ” Siihen aikaan tuli profeettoja Jerusalemista Antiokiaan. Ja eräs heistä, nimeltä Agabus, nousi ja antoi Hengen vaikutuksesta tiedoksi, että oli tuleva suuri nälkä kaikkeen maailmaan; ja se tulikin Klaudiuksen aikana. ” Ap. t. 11:27-28
    Tuo Agabus ei siis tuonut mitään vuosilukua esille. Vaan sanoi, että olisi tuleva suuri nälkä kaikkeen maailmaa. Mutta, nyt tässä ajassa, nuo supersaarnaajat tietävät tarkat vuosiluvutkin. Tuo Teemu Koskelan ” sanoma ” menee muutaman kuukauden päästä umpeen. Ja niin uskoinkin. Mutta, tekeekö hän siitä parannusta vai jatkaako oman sydämensä sanomien levittämistä uskovaisille. Ja kukaan ei kai välitä siitä, mitä heille puhutaan. Sanotaanhan 1. tessalonikalais kirjeessä, että ” Koetelkaa kaikki, pitkäkää se, mikä hyvä on ”. En ole vielä kertaakaan kuullut, että joku olisi opettanut niin, että olisi tuohon perään kirjoittanut tai sanonut seuraavan jakeen, joka kuuluu tuohon asiayhteyteen ” karttakaa kaikenkaltaista pahaa ”. Eli, monet ottavat hyvän ja myös pahan ja uskovat, että kaikki on hyvin. No, tämä jälkimmäinen ei nyt liittynyt uniin. Mutta, halusin sen tuoda tuon Venäjän hyökkäykseen liittyen. En siis väitä, että nuo kolme näkemääni unta, olisivat varmasti Jumalasta. Mutta, tällaiset unet olen nähnyt. Ja on mahdollista, että Jumala on voinut myös näyttää, mitä minulle on tapahtuva tulevaisuudessa. Loppuun vielä sen verran, että vuonna 2019, jolloin näin nuo kaksi unta samana yönä venäläisiin liittyen, ei ollut minun mietiskelystäni noussut uni tai unet. Sillä tuolloin ei ollut mitään tietoa edes Ukrainan sodasta vielä. Enkä muutenkaan ollut miettinyt mitään sellaista, että joutuisin ehkä vangiksi. Aika näyttää, olivatko nuo unet Jumalasta vai ei. Jeesus kuitenkin itse sanoo Matt. 24 luvussa näin ” Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. ” Matt. 24:6
    Tällä viestillä en tahdo pelotella. Enkä todellakaan haluaisi nähdä mitään sotaa tai että joutuisin vangiksi. Mutta, halusin vain kertoa nuo näkemäni unet. Ja noihin kolmeen näkemääni uneen liittyy vielä neljäskin uni, jossa oli myös Jeesus mukana. Sekin uni selvästi kuvasi sitä, että joutuisin vangiksi. Terveisin Mika Lakkinen lakkinenm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisia unia ja tulkintoja. Uskon että Jumala voi unien kautta johdattaa, vahvistaa uskoa, rohkaista jne. sitä unen näkijää. Suhtaudun aika varovaisesti profeetalliseen unien tulkintaan, vaikka ei minulla mitään kantaa sitä vastaan ole. Pitää vain olla nöyrä eikä lähteä julistamaan uniaan profeetallisena totuutena. Tuo sinun "aika näyttää" on mielestäni hyvä, maltillinen suhtautumistapa.

      Poista