Kumpi on tärkeämpi, päämäärä vai matka jonka kuljemme?

  "Matka jonka kuljet on tärkeämpi kuin päämäärä", sanotaan. Sanonta välittää elämänfilosofiaa, joka ohjaa arvostamaan läsnäolevaa hetkeä.

  Kristinuskon mukaan päämäärä, tai paremmin sanottuna määränpää, on tärkeämpi. Onko kristitty siis erityisessä vaarassa väheksyä läsnäolevaa hetkeä?

"Matka on tärkeämpi kuin päämäärä"?

  Olen varmaan tulossa vanhaksi, koska minua ovat alkaneet koskettaa sellaiset runot, elokuvat ja laulut, joiden teemana on elämän ohikiitävien hetkien ainutkertaisuus ja merkitys. Jotkut kokemukset ovat tapahtumahetkellä tuntuneet mitättömiltä ja sattumanvaraisilta, mutta jostain syystä piirtyneet sieluun niin vahvasti, että muistan ne vielä kymmenien vuosien jälkeen.

Esimerkiksi, eräänä kesäkuisena aamupäivänä kaksikymmentä vuotta sitten lähdimme ystäväni kanssa Prismaan hakemaan muuttolaatikoita. Kävelymatkalla tuli sadekuuro ja paitsi että kastuimme likomäriksi, pitkä suora asvalttikatu tuli hetkessä täyteen kastematoja. Nauroimme ja loikimme kastematojen yli koko matkan. Muistan elävästi hetken tunnelman, märän asvaltin tuoksun, sadekuuron jälkeisen auringonpaisteen lämmön, huolettoman ilon...

Ehkä pitäisi oppia arvostamaan läsnäolevaa hetkeä enemmän. Olisi hirveää, jos joskus vanhana tajuaisi, ettei ollut läsnä oman elämänsä ohikiitävissä hetkissä, kun aina vain joko murehti mennyttä tai suunnitteli tulevaa.

  "Matka on tärkeämpi kuin päämäärä", sanotaan. Vielä jyrkempi viesti on sanonnassa "elämä on matka, ei määränpää"; sen mukaan matka on kaikki mitä on – matka on koko elämä eikä mitään määränpäätä ole. Sanonnoissa on hyvää tarkoittava opetus. Ne ohjaavat läsnäolevan hetken arvostamiseen.

Jos aina vain keskittyy jossain tulevaisuudessa häämöttävään päämäärään ja on tyytymätön niin kauan kunnes saavuttaa sen, eikö silloin menetä oman elämänsä ohikiitävät hetket siinä mielessä, ettei arvosta niitä? Ja eikö silloin lopulta menetä koko elämänsä, koska ei arvosta läsnäolevaa hetkeä, josta elämä jatkuvasti muodostuu?

Sanonnoissa on hyvää sekin, että niiden välittämä elämänfilosofia lohduttaa ihmistä, joka on epäonnistunut päämääränsä tavoittelemisessa: älä välitä – tärkeintä on matka ja sen aikana saadut kokemukset. 

Määränpää on tärkeämpi

  Toisaalta sanonnoissa on ilmeinen ajatusvirhe. Nimittäin ilman päämäärää ei olisi matkaakaan. Päämäärä on siten aina ensisijainen, tärkeämpi. Päämäärä antaa matkalle syyn: ilman sitä ei olisi lähtenyt liikkeelle. Ja koska se antaa matkalle suunnan, se määrää myös, mitä kulkija näkee ja kokee matkan varrella – sattumalta tai suunnitellusti.

Esimerkiksi ilman päämäärää hakea Prismasta muuttolaatikoita emme olisi ystäväni kanssa lähteneet liikkeelle sinä kesäkuisena aamupäivänä siihen kellonaikaan emmekä olisi tulleet sadekuuron yllättämiksi. Ja jos matkan suunta ei olisi ollut Prisma, emme olisi kulkeneet juuri sitä katua, päätyneet loikkimaan kastematojen yli... 

  Kristinuskon kanta edellä lainaamiini sanontoihin on vastakkainen: kristityn elämässä määränpää, ikuinen elämä Taivaan kodissa, on tärkeämpi kuin matka eli tämä maallinen vaellus. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö voisi arvostaa tätä elämää. 

Itse asiassa sanoisin, että se syventää maallisen matkan arvostusta. Ensinnäkin, kuten totesin, määränpää antaa matkalle tarkoituksen ja sen jokaiselle hetkelle merkityksen. Kun määränpää on ikuinen elämä Jumalan luona, jokaiseen katoavaan hetkeen todella sisältyy ikuisuuden ulottuvuus. 

Toiseksi, Jumalan sana ohjaa arvostamaan tärkeitä asioita kuten lähimmäisenrakkautta, avioliittoa ja perhettä, ystävyyttä, Jumalan luomistyön moninaisuutta ja kauneutta, kiitollisuutta, elämän ihmettä. Jos osaa arvostaa tällaisia asioita joka päivä, on läsnä maallisen elämänsä tärkeimmissä hetkissä.

Kolmanneksi, kristinuskossa on eräs tärkeä opetus, joka mullistaa kysymyksen matkan ja päämäärän suhteesta kulkijan kokemuksessa. Nimittäin vaikka ihminen itse asettaa päämääriä itselleen, Jumalan käsissä on, mitä reittiä kunkin matka käytännössä lopulta kulkee. 

"Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askelensa." (Sananl. 16:9; käännös 1992)

"Helmassa arpaa ravistellaan, tuloksen ratkaisee Herra." (Sananl. 16:33)

Jumalan suunnitelmaan luottaessa oppii tarvittaessa heittäytymään, luottamaan siihen, että elämä kantaa. Ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa. Ja koska Jumalan johdatus on usein tapahtumahetkellä meiltä salassa, ainakin minua kiinnostaa välillä pysähtyä miettimään, mikä jonkin itse kaavailemani päämäärän kannalta yhdentekevän tapahtuman merkitys oli. 

  On tie, joka johtaa elämään, ja sen Jumala on antanut meille uskossa vastaanotettavaksi: Jeesuksen ansiosta pääsemme kyllä lopulliseen määränpäähän, vaikka tämä maallinen matka kulkisikin toisenlaista reittiä kuin olimme itse suunnitelleet.

"Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6)

Surupukuiset siunaukset ja vaarallisen mukava elämä

  Voivatko vaikeudet koitua siunaukseksi ja johdatukseksi? Voiko mukavasti sujuvaan elämään puolestaan kätkeytyä vaara?

  Tapahtuipa elämässämme pahaa tai hyvää, Jumala haluaa meidän kääntyvän Hänen puoleensa.

Surupukuiset siunaukset

"Maan ääristä minä huudan sinua,
kun sydämeni nääntyy.
Sinä viet minut turvaan,
kalliolle, jolle en itse jaksaisi nousta." (Ps. 61:3)

  Minua kiinnostaa kristinuskossa ajatus, ettei kaikki aina ole siten kuin näyttää. Vaikka tilanne näyttäisi todella huonolta, jopa täysin toivottomalta, siihen voi silti kätkeytyä hyvää – jotain, mikä koituu siunaukseksi ja johdatukseksi.

  Kätketty hyvä voi tulla ilmi jo tämän elämän aikana. Monet suuriakin vastoinkäymisiä ja menetyksiä kokeneet ovat vuosia tapahtuman jälkeen todenneet, että siitä seurasi jotain hyvääkin, esim. onnettomuus on lähentänyt perheenjäseniä, ennakoimattomasti etenevä sairaus lisännyt kykyä keskittyä läsnäolevaan hetkeen tai oma kärsimys syventänyt myötäelämisen taitoa.

Tämä ajattelutapa ei tarkoita, että kiistää tapahtumasta seuranneen kärsimyksen ja vaikeudet, vaan että pahan lisäksi tunnistaa hyvät seuraukset, joita ei olisi tapahtunut ilman vastoinkäymistä. Hyvät seuraukset ovat yhtä kiistattomasti totta kuin pahatkin.

Varmaan meissä kaikissa asuu pieni kyynikko, joka pyrkii mitätöimään pahoihin kokemuksiin kätkeytyvän hyvän, sammuttamaan valonkipinän. Sille ei saisi antaa periksi.

  Yllättävä logiikka pätee myös suhteessa Jumalaan ja iankaikkiseen elämään. Raamatussa on runsaasti muistutuksia kärsimyksiin ja pahalta näyttäviin tilanteisiin kätkeytyvästä hyvästä uskovaisen elämässä.

Joskus ne saavat oudolta kuulostavan, ristiriitaisen ilmauksen, esim. "Abraham toivoi, vaikkei toivoa ollut" (Room. 4:18), "autuaita ovat murheelliset" (Matt. 5:4), "olemme---murheellisia, mutta aina iloisia", "meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken" (2. Kor. 6:10).

Nämä ja monet muut Raamatun lauseet, vertaukset ja kertomukset ilmaisevat näennäisen ristiriitaisen väitteen asioiden tilasta ja herättävät pohtimaan sille selitystä: mikä voi olla toivottoman toivo ja murheellisen ilo? Lopulta niiden tarkoituksena on, että ymmärtäisimme armon evankeliumin, tai että ymmärtäisimme sen aiempaa syvemmin.

  Eräs uskovainen käytti sairastumisesta ilmausta "surupukuinen siunaus". Kun se saapuu omaan tai läheisen elämään, näemme vain sen synkän ulkomuodon, mutta parhaimmillaan se voi pysäyttää meidät pohtimaan elämän perimmäistä tarkoitusta, ymmärtämään oman tarvitsevuutemme ja saada meidät turvaamaan Jumalaan.

Moni on tullut uskoon vaikeuksien keskellä. Se näyttää olevan yksi tapa, jolla Jumala vetää ihmisiä Sanansa ääreen ja luokseen.

Vaarallisen mukava elämä 

"Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi ja panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille." (1. Tim. 6:17-18)

  Entä voiko tapahtua käänteisesti? Jos maalliset asiat ovat mukavasti ja elämä yltäkylläistä, voiko seurauksena olla välinpitämättömyys Jumalaa ja iankaikkista elämää kohtaan? Voiko se johtaa kokemukseen, että kaikki on omassa hallinnassamme emmekä tarvitse Jumalaa?

  Nähdäkseni se on yksi opetus Jeesuksen kertomuksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk. 16:19-31). Rikkaan miehen elämä oli ollut "pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa", mutta kuoltuaan hän joutui tulenlieskoihin ja "kärsimyksen paikkaan". Ehkä rikas mies oli koko elämänsä keskittynyt maallisiin asioihin ja iloihin ja suhtautunut välinpitämättömästi Jumalaan. Hän ei ollut kokenut tarvitsevansa Jumalan apua.

Sen sijaan köyhä ja sairas Lasarus sai kuolemansa jälkeen hyvän osan ja "lohdun vaivoillensa". Yleensä Jeesuksen kertomuksissa ja vertauksissa henkilöillä ei ole erisnimiä, mutta tässä se varmaan on osa opetusta: Lasarus on hepreaa ja tarkoittaa "Jumala auttaa".

Hyvinvointi ja vauraus itsessään eivät erota meitä Jumalasta, vaan se, jos turvaamme siihen Jumalan sijaan ja rakastamme sitä enemmän kuin Jumalaa.

  Vaikkei olisi valtavan rikaskaan, mukavasti sujuva elämä voi joskus altistaa väärälle itsevarmuudelle. Apostoli Jaakob varoittaa:

"Kuulkaa nyt, te jotka sanotte: 'Tänään tai huomenna me lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin, viivymme siellä vuoden, teemme kauppoja ja teemme hyvät voitot.' Ettehän te tiedä, mitä huomispäivä tuo teidän elämäänne!" ja "Näin teidän tulisi sanoa: 'Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä.' Mutta nyt te kerskutte ja rehentelette." (Jaak. 4:13-16)

Monilla meistä on taipumus unohtaa Jumala sivummalle, kun elämä sujuu omien suunnitelmiemme mukaan ja tapahtuu mielenkiintoisia ja hauskoja asioita. Ainakin, kun katson omaa elämääni taaksepäin, voin huomata ajatelleeni Jumalaa kaikkein eniten ajanjaksoina, joina näkemykseni tulevaisuudesta on ollut täynnä epävarmuutta esim. sairastamisen takia ja olen joutunut kohtaamaan sen totuuden, ettei tuleva ole omissa käsissäni.

Pyydä apua ja kiitä

  Jos meille tapahtuu pahaa, Jumala haluaa, että pyydämme Häneltä apua.

Jumala on se hyvä, joka kätkeytyy pahalta näyttäviin tilanteisiin uskovaisen elämässä. Hän oli Abrahamille toivo toivottomuudessa ja pysyvä ilo apostoleille, jotka veivät evankeliumia eteenpäin vaarallisissa olosuhteissa ja ruumiillisissa kärsimyksissä. Jumala tekee autuaaksi syntejään murehtivan ja on "kaikki" jokaiselle, joka on ottanut evankeliumin vastaan – sillekin, joka ei maallisesti omista mitään.

"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä,
niin minä tahdon auttaa sinua,
ja sinun pitää kunnioittaman minua." (Ps. 50:15; 1933)

  Jos tapahtuu hyvää, meidän tulee kiittää Jumalaa. Terveys, hyvinvointi ja kyky hankkia vaurautta eivät ole itsestäänselvyys eivätkä viime kädessä omaa ansiotamme, vaan Jumalan lahjaa, varjelusta ja siunausta. Miksi rakastaisimme sitä kaikkea enemmän kuin Jumalaa, joka sen on antanut?

  Avun pyytäminen ja kiittäminen ovat kaksi Jumalalle mieluista rukousaihetta. Lähettämällä Jeesuksen pelastukseksemme Jumala on auttanut meitä kaikkia, ja siksi meillä kaikilla on ainainen syy kiittää.

"Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä,
sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti." (Ps. 136:1; 1933)

Voiko Jumala puhua unien kautta?

  Raamatussa kerrotaan Jumalan puhuneen joskus myös unien kautta sekä antaneen viisauden unien tulkitsemiseen. Tapahtuuko sellaista edelleen?

Esimerkkejä Raamatusta

 Vanhan Testamentin Joosef on yksi tunnetuimmista Raamatun henkilöistä, jolle Jumala antoi symbolisia enneunia sekä unienselittämisen lahjan.

Kun Joosef innoissaan kertoi veljilleen nähneensä mm. sellaista unta, että veljien viljalyhteet kumarsivat hänen viljalyhdettään, veljet, jotka jo valmiiksi kadehtivat Joosefia, pitivät häntä ylimielisenä ja vihasivat häntä entistä enemmän. Vihassaan he myivät Joosefin orjaksi Egyptiin. Teko johti tapahtumasarjaan, jonka päätteeksi veljet todellakin joutuivat kumartamaan Egyptin käskynhaltijaksi kohonnutta Joosefia (1. Moos. 43:28).

"Joosef, joka oli Egyptin käskynhaltijana, myi viljaa kaikille ihmisille. Niin myös Joosefin veljet tulivat hänen eteensä ja lankesivat kasvoilleen maahan." (1. Moos. 42:6)

"Silloin Joosef muisti unet, jotka hän oli nähnyt heistä." (1. Moos. 42:9)

Egyptissä ollessaan Joosef myös tulkitsi muiden symbolisia unia Jumalalta saamallaan viisaudella, esim. faraon unen seitsemästä lihavasta ja seitsemästä laihasta lehmästä, jotka ennustivat ensin tulevia viljavia vuosia ja niitä seuraavia nälkävuosia sekä ratkaisua nälänhädän yli selviämiseen (1. Moos. 41:15-36).

  Vanhassa Testamentissa mm. profeetta Daniel sai Herralta näkyjen ja sanojen lisäksi unien selittämisen kyvyn (Dan. 1:17). Uudessa Testamentissa apostoli Pietari toisti profeetta Joelin ennustuksen:

"Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala,
minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin.
Teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat,
nuorukaiset näkevät näkyjä ja vanhukset ennusunia." (Apt. 2:17)

  Uuden Testamentin Joosefille, Jeesuksen maanpäälliselle isälle, ilmestyi unessa Herran enkeli, joka toi hänelle ihmeellisen viestin:

"Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä." (Matt. 1:20-21)

Herran enkelin ilmestyminen unessa on tietenkin jo eri asia kuin symboliset unet, mutta halusin tämänkin mainita tavoista, joilla Jumala on unen kautta puhunut uskoville Raamatussa.


Tapahtuuko sellaista yhä?

   Suurin osa mm. netin Raamatunopetussivustoilta löytämistäni aihetta käsittelevistä kirjoituksista on sillä kannalla, että Jumala voi yhä joskus puhua uskovaisille symbolisten unien kautta. Kaikki kuitenkin muistuttavat, että kristinuskon ilmoitukseen unet ja niiden tulkinnat eivät tuo mitään lisää – kristinuskon perussanoma on ilmoitus pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa, jota tarjotaan kaikille ja joka vastaanotetaan uskossa Häneen (Room. 3:21-26). Ilmoitus eli evankeliumi on Raamatun ydinsanoma, ja se on valmis ja täydellinen.

Tämä on tärkeää pitää mielessä. Yleisen ilmoituksen puitteissa unet ja tulkinnat voivat kuitenkin parhaimmillaan koitua unennäkijän johdatukseksi, rohkaisuksi ja lohdutukseksi, joskus varoitukseksikin henkilökohtaisissa elämäntilanteissa.

Toinen tärkeä muistutus on, että uni voi olla Jumalalta vain, jos se on linjassa Raamatussa ilmoitetun kanssa – Jumala ei koskaan puhu unienkaan kautta kenellekään sellaista, mikä on ristiriidassa siihen nähden, mitä Hän on ilmoittanut Raamatussa. Vaikka uni kävisi toteen ihmeellisellä tavalla, sitä ja sen näkijää ei tule seurata, vaan tulee seurata ainoastaan Jumalaa (5. Moos. 13:2-5).

  Viime kädessä kysymys siitä, onko nämä kriteerit täyttävä uni Jumalalta vai ei, jää tietysti kunkin henkilökohtaisen uskon varaan. Eivätkä kohtaamani uskovaiset, jotka ovat nähneet tavalla tai toisella johdatukseksi koituneita unia, yleensä pyrikään vakuuttelemaan muita, että heidän unensa oli Jumalalta.

Olen itsekin nähnyt symbolisia unia, joista olen saanut rohkaisua ja lohdutusta ja jotka ovat omalla tavallaan ohjanneet minua esim. suhtautumaan johonkin elämäni haasteeseen Jumalan mielen mukaisella tavalla. Raamattuun luottavana, evankeliumikeskeisenä kristittynä pidän kuitenkin tärkeänä huomioida aina kriittinen näkökulma aihetta koskevissa pohdinnoissa.

Unet, jotka koituivat johdatukseksi, rohkaisuksi ja lohdutukseksi

  En ota kantaa siihen, ovatko esim. seuraavat unet, joista olen kuullut kristittyjen kertovan, Jumalan antamia. Siten ne eivät ole vastaus postaukseni otsikkoon. Ne ovat kuitenkin, viimeistään uskovaisen näkijänsä tulkinnan kautta, ohjanneet Jumalan tahdon mukaiseen suuntaan.

  Eräs avioeron partaalla ollut uskovainen nainen kertoi nähneensä unen, jossa keskusteli miehensä kanssa vuosien takaisesta riitaa aiheuttaneesta asiasta, jonka hän oli muuten jo unohtanut. Nainen koki, että unessa häntä neuvottiin ottamaan asia puheeksi aviomiehen kanssa. Nainen teki niin kuin unessa neuvottiin, ja he keskustelivat asiasta ensimmäistä kertaa sovussa. Keskusteluyhteyden avauduttua pariskunta ajan mittaan luopui erosuunnitelmistaan.

  Toinen uskovainen kertoi nähneensä vaikuttavan unen, jossa hän kiipesi korkealle vuorelle. Kipuaminen oli vaivalloista ja vaarallista: hän asetti kätensä kalliolohkareelle, joka irtosi, ja juuri ja juuri sai otteen toisesta kohtaa ja pystyi voimiaan pinnistämällä nostamaan itsensä ylemmäs. Lopulta hän saavutti vuoren huipun ja katseli maisemia korkealla seisten.

Parin päivän kuluttua unennäkijä sai vakavan sairauskohtauksen, vammautui, ja joutui käymään läpi vuosia kestävän rankan kuntoutuksen, jossa mm. opetteli uudestaan kävelemään. Hän itse uskoi, että Jumala oli unen kautta valmistellut häntä raskaaseen koitokseen sekä rohkaissut taistelemaan.

  Näin itse neurologisen sairauteni pahenemisvaiheen alussa erikoisen unen, jossa eräiden vuosia aiemmin kuolleiden, iäkkäiden sukulaisteni ruumiit heräsivät eloon. Ensin näky oli niin hurja ja kammottava, etten olisi halunnut nähdä sitä, mutta unessa esiintynyt valkotakkinen patologi totesi rauhallisesti ilmiön olevan "ihan normaali". Kuolleet muuttuivat heitä katsellessani eläviksi, nuoriksi, hyvinvointia ja terveyttä säteileviksi, liikkumiseltaan eleganteiksi. Unen painajaismaiset elementit väistyivät, ja lopussa se oli liikuttavan ihana.

Omalla hurjalla tavallaan uni vahvisti uskoa kuolemanjälkeiseen elämään: ylösnousemus ei ole vain jokin kaunis fantasia, vaan todellinen ruumiillinen tapahtuma, tämän konkreettisen todellisuuden ulottuvuus. Sairauden keskellä ei ole syytä menettää toivoaan.

Uni sai minut myös ymmärtämään paremmin Raamatun kohtaa, jossa profeetta Hesekiel kuvailee tyrmistyttävän havainnollisesti Herralta saamaansa kuolleistaherättämisnäkyä, jossa kuolleet "luut lähenivät toisiaan ja liittyivät yhteen nivel niveleltä" kalisevaa ääntä pitäen (Hes. 37:1-14). Näyn lopussa Herra herättää kuolleet henkiin: "Minä panen teihin henkeni, niin että te heräätte eloon, ja vien teidät maahanne. Silloin te tiedätte, että minä, Herra, teen sen minkä olen luvannut tehdä." (Hes. 37:14)