Raamatussa kerrotaan Marian kokemuksista ja ajatuksista vain vähän, ja sen takia pohdin aihetta kysymysten kautta.
Betlehemin lastenmurha
"Silloin Maria sanoi:
– Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja. Hänen nimensä on pyhä, polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa niille, jotka häntä pelkäävät." (Luuk. 1:46-50)
Yhtäkkiä aloin ensimmäistä kertaa ajatella, miten järkyttävä ja käsittämätön kokemus se varmaan oli Marialle ja Joosefille: maan mahtavat tavoittelivat heidän vastasyntyneen lapsensa henkeä niin paljon, että surmasivat koko alueen poikavauvat toivoen, että yksi heistä olisi Jeesus.
Maria toki tiesi, että lapsi oli erityinen: Herran enkeli Gabriel oli tullut hänen luokseen ja kertonut, että hän tulee raskaaksi Pyhästä Hengestä ja synnyttää Jumalan Pojan, vaikka on neitsyt (Luuk. 1:26-35). Joosefille Herran enkeli oli ilmestynyt unessa, ja kertonut mitä on tapahtumassa (Matt. 1: 20-25).
Maria oli iloinnut ja ylistänyt Herraa ihmeestä, jonka sai kokea, mutta heti kun lapsi syntyi, iloon sekoittui varmasti suuri huoli ja suru. Vaikka hän ja Joosef luottivat Jumalan huolenpitoon, oli varmaan hirveää ymmärtää, että jotkut tahot, joilla vieläpä on paljon valtaa maailmassa, vihaavat heille syntynyttä viatonta vauvaa.
Joosef perheen päänä oli vastuussa vaimonsa ja heille syntyneen lapsen pitämisestä turvassa – Jumala antoi toimintaohjeet Egyptiin pakenemisesta hänelle. Ehkä Joosef ei edes kertonut kaikkea Marialle, vaan säästi tätä turhalta järkytykseltä? Sen vähän perusteella, mitä Joosefista Raamatussa kerrotaan, hän vaikutti olleen paitsi uskollinen ja Jumalalle kuuliainen, myös poikkeuksellisen hyväsydäminen mies (Matt. 1:18-19).
"Kun Herodes oli kuollut, Herran enkeli ilmestyi Egyptissä Joosefille unessa ja sanoi: »Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja palaa Israelin maahan. Ne, jotka halusivat surmata lapsen, ovat kuolleet.»" (Matt. 2:19-20)
Tavallisia ihmisiä erityisissä tehtävissä
Helposti ajattelee, että evankeliumien ihmisten kokemus oli jotenkin kategorisesti erilainen kuin meidän tämän päivän uskovaisten. Luemme tapahtumista tiivistetyn, jälkikäteen kirjoitetun selostuksen, jossa niistä kerrotaan sen valossa, mitä myöhemmin tapahtui.
Voi tulla vaikutelma, että heidän kokemuksensa oli siisti ja selkeä, vaikka luultavasti se oli hetkittäin hämmentävä ja repaleinen.
On totta, että Raamatun ihmisillä oli Jumalan tahdon toteutumisessa erityisiä tehtäviä – Jeesuksen äitinä Maria on tästä äärimmäinen esimerkki –, mutta toisaalta hekin olivat vain ihmisiä, jotka pelkäsivät, iloitsivat ja nauroivat, hoitivat arkisia tehtäviä, tottuivat ja hämmästyivät, olivat unohtaa, muistivat.
Sinä yönä kun Jeesus syntyi, Herran enkeli ilmestyi paimenille kedolla ja sanoi: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» (Luuk. 2:10-12)
Paimenet kiiruhtivat Marian, Joosefin ja vastasyntyneen Jeesuksen luo ja kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Luukkaan seuraava maininta saa minut ajattelemaan sitä, että Marialla oli tapahtumiin oma, erityinen näkökulma, joka on kaikilta muilta, Jumalaa lukuunottamatta, salattu:
"Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä." (Luuk. 2:17-19)
Simeonin sanat Jeesuksesta
Yksi lempikohdistani Raamatussa on Simeonin sanat Jeesus-lapsesta, jonka Maria ja Joosef olivat tuoneet temppeliin:
"– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille." (Luuk. 2:29-32)
Marian ja Joosefin kerrotaan olleen ihmeissään siitä, mitä lapsesta sanottiin (Luuk. 2:33). He olivat kyllä tienneet ja uskoneet, että heille syntynyt lapsi oli Jumalan Poika ja luvattu Messias – miksi he sitten olivat niin ihmeissään?
Ehkä Luukas viittaa lauseella kaikkeen, mitä lapsesta oli siihen asti sanottu: he olivat ihmeissään kaikesta, aina enkeli Gabrielin sanoista Simeonin sanoihin?
Tai ehkä heitä ihmetytti se, että heille entuudestaan tuntematon (?) ihminen tulee heidän luokseen ja alkaa puhua noin suuria asioita heidän lapsestaan, ja vielä niin rakastavasti ja liikuttuneesti? Toisaalta heillä oli jo ollut sellainen kohtaaminen idän tietäjien ja paimenten kanssa.
Mutta ehkä kohtaaminen Simeonin kanssa oli ensimmäinen, jossa he näkivät käytännössä toteutuvan sen tarkoituksen, mitä varten Jumala oli lähettänyt Jeesuksen maailmaan: ihminen voi kuolla rauhassa. Simeon oli ymmärtääkseni jo iäkäs. Mariasta ja Joosefista oli varmaan ihmeellistä kuulla vanhuksen laskevan koko elämänsä ja iankaikkisen kohtalonsa Jeesuksen varaan, joka kuitenkin oli silloin vasta pieni vauva, jota he olivat hoivanneet, jonka itkuun heränneet ja jonka vaippoja vaihtaneet?
Simeon siunasi heitä ja sanoi Maria-äidille:
»Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.» (Luuk. 2:34-35)
Jeesuksen aloitettua julkisen palvelutyönsä noin 30-vuotiaana israelilaisten kahtia jakautunut suhtautuminen Häneen tuli räikeästi ilmi: monille Jeesus antoi lohdun, toivon ja tarkoituksen elämälle, mutta monet loukkaantuivat Jeesuksen sanoista ja torjuivat Hänet. Jotkut eivät pelkästään olleet uskomatta, vaan vihasivat Jeesusta väkivaltaisesti.
Lauseella "ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä" Simeon ehkä viittasi kaikkeen tulevaan ahdinkoon, minkä Maria Jeesuksen äitinä oli kokeva – hänen poikaansa vihattiin ja vainottiin ja Hänet yritettiin tappaa jo ennen ristiä (Luuk. 4:29) –, mutta äärimmillään sanat toteutuivat Golgatalla.
Murheesta iloon
"Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria." (Joh. 19:25)
Jeesuksen sanoma oli niin kertakaikkinen ja tinkimätön – se joka uskoo Häneen, on pelastuva, mutta se joka ei usko, on tuomittu –, että sen synnyttämä ristiriita ja jännite saivat ihmiset todennäköisesti odottamaan tilanteen ratkeamista jollain rajulla tavalla.
Uskoisin Maria-äidin itkien kysyneen monta kertaa Jumalalta, mihin kaikki vielä johtaa.
Hän oli saanut nähdä, kuinka Jumala oli yliluonnollisella tavalla pelastanut vastasyntyneen Jeesuksen Herodeksen surma-aikeelta Betlehemissä, mutta Jeesuksen vangitsemisen jälkeen tapahtumat vain vyöryivät muuttuen jatkuvasti hirvittävämmiksi. Kaikkivaltias olisi voinut pysäyttää tapahtumien vyöryn, mutta ei tehnyt sitä. "Nyt on pimeydellä valta" (Luuk. 22:53), kuten Jeesus itse oli sanonut Getsemanessa, kun Häntä tultiin vangitsemaan.
Kansan mylviessä Jeesusta ruoskittiin, pilkattiin ja häväistiin, ja lopuksi Hänet naulittiin ristille kuolemaan. Maria-äiti oli Jeesuksen luona ristin juurella.
Enkeli Gabriel oli aikoinaan sanonut hänelle, että lapsi, jonka hänelle syntyy, on Korkeimman Poika ja että "hänen kuninkuudellaan ei ole loppua" (Luuk. 1:33). Ehkä tuskan keskellä sanat kävivät hänen mielessään? Mitä hän ajatteli niiden tarkoittavan käytännössä: jos Jeesus nyt kuolee, miten Hän kuitenkin hallitsee ikuisesti? Kaikki muu oli käynyt toteen – jollain tavalla tämäkin toteutuisi.
Ehkei kukaan paikalla olleista ymmärtänyt, että juuri siinä hetkessä, ristinkuoleman kautta, Jeesuksen ikuinen kuninkuus ja Jumalan suunnitelma olivat toteutumassa: Jeesus kuoli ristillä ihmisten syntien sovitukseksi.
Vaikka kaikki oli johtanut Jeesuksen kuolemaan, kaikki ei kuitenkaan päättynyt siihen: kolmantena päivänä Jeesus Kristus nousi kuolleista, ja Maria-äiti sai muiden kanssa todistaa tätä ihmettä!
Raamatun viimeinen maininta Mariasta löytyy Apostolien tekojen ensimmäisestä luvusta, jossa kerrotaan ylösnousseen Jeesuksen Taivaaseen ottamisesta. Apostolit pitivät "kaikki yhtä ja rukoilivat lakkaamatta yhdessä joukkoonsa kuuluvien naisten sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa." (Ap.t. 1:14)
Vaikka Apostolien teoissa kerrotaan monista kärsimyksistä ja ahdingoista, joita Jeesuksen omat joutuivat kokemaan maailman vainon ja väkivallan kohteena, se on minusta ilon ja voitonriemun kirja: ahdinkojen keskellä he tiesivät sydämessään, että Jeesus oli jo voittanut maailman, ja iloitsivat.
"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista." (1 Piet. 1:3)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti