Maailmankaikkeuden mysteeristä

  On kysymys, joka yhdistää kaikkia ihmisiä, olivatpa he uskovaisia, ateisteja tai todellisuuskäsitykseltään mitä vain: mitä tämä kaikki, siis maailmankaikkeus, oikein on? 

  Raamatussa kerrotaan maailmankaikkeudesta suuripiirteisesti, mutta paljon jätetään toistaiseksi vaille vastausta. Mielestäni säväyttävimmät jakeet aiheesta löytyvät Jobin kirjasta.

Kysymys joka yhdistää kaikkia

  Olin ehkä 8- tai 9-vuotias, kun ensimmäisen kerran pohdin maailmankaikkeuteen liittyviä mysteerejä. Eniten mietityttivät sen rajat: jos avaruudessa lähtisi kulkemaan suoraan eteenpäin loputtomiin, mihin päätyisi? 

Kun maailmankaikkeutta ajattelee pitempään, se alkaa tuntua mielettömältä, hullunkuriselta: on avaruus, jossa planeetoiksi kutsutut pallot pyörivät ympäri ja ympäri, asteroidit suhahtelevat ohi, valtavia mustia aukkoja ammottaa galaksien laidoilla ja ne imevät sisäänsä ainetta joka katoaa jonnekin tai hajoaa olemattomiin, ja aina vain ilmaantuu uusia galakseja tähtineen ja planeettoineen, kaiken jatkuessa, siltä näyttää, loputtomiin.

Maapallolla ihmissukupolvet syntyvät, ihmettelevät tätä kaikkea, omaa olemassaoloaankin, ja kuolevat saamatta (naturalistisesta näkökulmasta ajateltuna) koskaan tietää vastausta.

  Nuorena aikuisena juttelin kosmologin kanssa ja esitin kysymykseni hänelle. Ilmeisesti maallikot kysyvät heiltä tällaisia usein, sillä hän alkoi tottuneesti selittää, kuinka maailmankaikkeutta voi ajatella ilmapallona, jota puhalletaan – maailmankaikkeus laajenee kuin ilmapallon pinta.

Esitin jatkokysymyksiä: mikä sitten on se tila, jossa maailmankaikkeus laajenee puhallettavan ilmapallon tavoin ja mihin se mahdollisesti päättyy sekä mistä maailmankaikkeus on tullut ja miksi se on olemassa? Näihin kysymyksiin hän ei osannut vastata, ainakaan tavalla, joka olisi tyydyttänyt uteliaisuuteni.

Keskustelun jälkeen aloin eräänä iltana miettiä tätä kaikkea. Menin pohdinnoissani pitemmälle kuin koskaan aiemmin olin mennyt, ja jouduin pakokauhun valtaan. Suurimpana syynä pakokauhulle oli juuri se, ettei kukaan pysty vastaamaan kysymyksiin. 

Avaruustieteiden huippuasiantuntijat ihmettelevät kaikkeutta ja sen alkuperää viimekädessä samoin kuin muutkin. Me kaikki vain olemme tällä loputtomiin pyörivällä pallolla, loputtomalta vaikuttavan avaruuden keskellä, eikä kukaan tiedä miksi...

Psykiatriassa on keskusteltu tilasta, jota kutsutaan nimellä "filosofian laukaisema psykoosi". Ehkä se olisi ollut seuraava vaihe? Tila kuitenkin päättyi ennen kuin sekosin. Tunsin kuinka hulluksi tulon partaalla oleva mieleni normalisoitui, ja arkitietoisuus asettui taas paikalleen: välitön ympäristöni, seuraavan päivän suunnitelmani jne. 

  Ja kuitenkin, vaikka arkitietoisuus palautui, mysteeri oli edelleen vailla vastausta.

Suuripiirteinen vastaus

"Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä." (1. Moos. 1:1-2)

 Kun kysytään olemassaolon kysymyksiä, niin maailmankaikkeuden mittakaavassa tiede ja jumalausko lopulta kohtaavat: tiede ei enää pysty vastaamaan kysymyksiin, kun taas jotkut uskot, kuten kristinusko, väittävät maailmankaikkeuden olevan luotu ja Luojan ilmoittaneen itsensä meille. 

Tämä on ravisuttelevaa, koska tavallisestihan ajatellaan, että luonnollinen todellisuus ja jumalauskon mukaiset väitteet siitä ovat toisistaan loputtoman irrallisia, toisiaan milloinkaan kohtaamattomia kokonaisuuksia. Kirjoitin viime kerralla, että Jumalan olemassaoloa ei voida todistaa luonnontieteen empiirisin menetelmin, koska Jumala ei ole luonnonainetta, vaan henki. Järjellisesti taas päädytään siihen, että maailmankaikkeuden olemassaolo suorastaan edellyttää ikuisen Luojan olemassaoloa!

  Raamatun mukaan maailmankaikkeudella on siis Luoja, ja Hänen kerrotaan luoneen taivaat kunniakseen:

"Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin." (Ps. 19:2-4)

Maailmankaikkeus eri väreissä hehkuvine planeettoineen ja säihkyvine tähtikuvioineen on kaunis, mutta suuruudessaan ja salaperäisyydessään pelottava, kunnioitusta herättävä. Kunnia kuuluu Luojalle. 

  Suurelta osalta maailmankaikkeutta koskevat kysymykset jätetään toistaiseksi avoimiksi Raamatussakin. Se mitä meille kerrotaan, on kovin suuripiirteistä. Jos vaikka kysymys "mihin avaruus loppuu?" askarruttaa, niin siihen ei anneta Raamatussa vastausta. Apostoli toteaakin Uudessa Testamentissa, että toistaiseksi "tietämisemme on näet vajavaista" (1. Kor. 13:9).

  Kiehtovimmin maailmankaikkeuden mysteerejä lähestytään mielestäni Jobin kirjassa, kun Luoja itse puhuu niistä.

Kärsivä, katkeruuttaan julistava Job tivaa Jumalalta syytä järkyttäviin onnettomuuksiinsa. Lopulta Jumala vastaa esittämällä hänelle joukon tähtitieteellisen mittaluokan vastakysymyksiä:

"Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset?" "Oletko sinä kutsunut esiin aamun, edes yhden kerran?" "Tunnetko sinä tien valon kotipaikalle, tunnetko paikan, jossa pimeys asuu?" 

"Osaatko sinä solmia yhteen Seulasten tähdet tai avata Orionin siteet? Osaatko tuoda ajallaan esiin eläinradan tähdet, sinäkö talutat Leijonaa ja sen pentuja? Sinäkö tunnet taivaan säännöt, määräätkö sinä, miten ne vaikuttavat maan päällä?" (Job 38:4, 12, 19, 31, 32, 33)

Jumala ei vastannut Jobin kysymykseen, mutta Job rauhoittui, koska Jumala puhui hänelle, oli kuullut häntä ja välitti hänestä. Oli selvää, ettei hänellä ollut vastausta Jumalan esittämiin kysymyksiin: "Olen liian vähäinen. Miten voisin vastata sinulle? Minä panen käden suulleni ja vaikenen", hän sanoi. 

Mutta vaikkei Jumala tuossa kohtaa vastannut minunkaan kysymyksiini, eli kysymyksiin maailmankaikkeudesta, siitä mitä Hän sanoi Jobille on pääteltävissä jotain. Ensinnäkin, Jumala ei omista syistään halua kertoa meille kaikkea, ja toiseksi, että meidän käsityskykymme ei varmaan edes riittäisi, vaikka Hän tekisikin niin.

Toisaalta Jumalan maailmankaikkeutta koskevat kysymykset ovat sisällöltään juuri sellaisia, joita olen pohtinut: kaikkeuden mittasuhteet ja vaikutussuhteet, taivaankappaleiden luomisen alkuhetki... Nuo jakeet Jobin kirjassa aina säväyttävät minua – olkoonkin että ne ovat kysymyksiä eivätkä vastauksia. 

Saako ihminen koskaan tietää?

  Muutama vuosi sitten teknologia-alan keksijä Elon Musk herätti kummastelua sanomalla pitävänsä lähes varmana, että maailmankaikkeus on simulaatio, siis jonkinlainen keinotekoisesti rakennettu ja ylläpidetty pienoismalli ja siten harhaa. Vaikken itse tietenkään usko tuohon, ilahdun moisista hulluistakin pohdinnoista, koska tykkään mysteereistä. 

Lisäksi mielikuvitukselliset pohdinnat alleviivaavat sitä, ettei ihmiskunnalla ole tieteellisestä ja teknologisesta menestyksestään huolimatta vastauksia maailmankaikkeuden suurimpiin kysymyksiin.

Ihmiselämä rutiineineen tuntuu helposti arkipäiväisen tylsältä, mutta olemassaolon kysymykset maailmankaikkeuden mittakaavassa repäisevät siihen salaperäisen syvyyden: on tämä valtava mysteeri, joka on yhtä ajankohtainen nyt kuin Jobin aikoina, tuhansia vuosia sitten.

  Voisin kuvitella, että esimerkiksi masentunut ihminen, joka on ajautunut harkitsemaan itsemurhaa, voi saada mysteerien pohtimisesta uuden syyn jatkaa elämäänsä – ainakaan hän ei voi sanoa, että maailmankaikkeuskin olisi jo nähty ja koettu ja osoittautunut turhanpäiväiseksi. 

Jobin kertomuksessa on kyse paljon muustakin, mutta juuri noinkin tapahtui: Jumala vei toivottomuuteen ja masennukseen vajonneen Jobin ajatukset tähtien tasolle ja maailmankaikkeuden synnyn kysymysten äärelle, ja sitä kautta omaan kaikkivaltiuteensa ja voimaansa. 

Vaikka meistä elämämme ja olemassaolomme tuntuisi sattumanvaraiselta, vailla tarkoitusta olevalta, se ei tarkoita, että niin olisi. Meiltä vain puuttuu tietoa ja ymmärrystä.

  Raamatussa kerrotaan, että kaikki mikä on syntynyt, on syntynyt Jumalan Sanalla ja että Jumalan Sana on Jeesus Kristus. Nyt tietämisemme vielä on vajavaista, mutta Jeesukseen uskoville luvataan, että pääsemme kerran ikuiseen elämään, jossa ihmeellinen todellisuus kokonaisuudessaan avautuu koettavaksemme.

"Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen." (Ps. 8:4-5)