Maailman vaikein lause

  Ihminen haluaisi pystyä selittämään kaiken. "En tiedä" vaikuttaa olevan maailman vaikein lause. Joskus se on kuitenkin ainoa oikea vastaus.

Häviäjän lause?

  Tuoreena uskovaisena katselin YouTubesta väittelyn predestinaatio-opista eli teologisesta kysymyksestä koskien Jumalan ennaltamääräämistä. Onko Jumala määrännyt ennalta kuka tulee uskoon ja pääsee Taivaaseen, kuten kalvinistisen suunnan teologit uskovat, vai onko ihminen vapaa uskomaan tai torjumaan uskon ja sitä myöten pelastuksen, kuten vastakkaisten suuntien teologit uskovat?

Teologit esittivät väittelyssä omat argumenttinsa vuorotellen, molemmat nojautuen Raamattuun sekä perustellen kantansa johdonmukaisesti. Lisäksi he kumosivat toistensa argumentit vasta-argumenteillaan. He olivat niin hyviä, että kumpikin sai minut vakuuttumaan vuoron perään, että juuri hän on oikeassa!

Toisaalta, kun kalvinismin opin vie loogiseen päätepisteeseensä, piirtyy kuva hirmuisesta Jumalasta sekä ihmisestä, jolla ei ole vapaata tahtoa. Vastakkaisten oppien mukaan taas Jumalalla ei olisikaan kaikki, mukaan lukien ihmisen pelastus, kokonaan käsissään. Päättelin, ettei kumpikaan oppisuunta sellaisenaan voi olla täysin oikeassa. Meiltä ihmisiltä puuttuu tietoa, joka tarvittaisiin kokonaisuuden hahmottamiseen.

Päädyin siis kantaan, että en tiedä. Emmehän voi tietää kaikkea – eikö se niin ole Raamatunkin mukaan? Paljon asioita meille kerrotaan Raamatussa suoraan, mutta kaikkea mitä keksimme kysyä ja pohtia, ei kerrota. Sen myöntäminen, ettei tiedä, on mielestäni myös loogista näin suuren mittaluokan kysymyksessä.

Päätin myös, etten kajoa ennaltamääräämisoppiin keskustellessani kristinuskosta muiden kanssa. Sen verran voin aihetta sivuta (kuten tässä kirjoituksessa), että totean ettei minulla ole ehdotonta kantaa, koska en tiedä tarpeeksi.

Myöhemmin lukiessani artikkeleita predestinaatio-opista sekä eri teologien kannoista siihen törmäsin muodollisen logiikan listaan argumentaatiovirheistä. Yksi niistä oli argumentum ad ignorantiam eli vetoaminen tietämättömyyteen. Sääntöjen mukaan, jos vetoaa tietämättömyyteen, on hävinnyt väittelyn...

  Ihminen haluaa pystyä selittämään kaiken. "En tiedä" on luovuttamista. Varsinkin jos toteaa omalla tietämysalallaan, ettei tiedä, uskottavuus asiantuntijana saa kolauksen. Monella on kokemusta lääkäristä, joka vastaanotolla vaikenee sen sijaan, että vastaisi "en tiedä".

Olen välillä itse ollut tilanteessa, jossa joku esittää minulle ja keskustelun muille uskovaisille hankalan kysymyksen kristinuskosta, ja olen tuntenut että minun on pakko keksiä vastaus, jonkinlainen Raamatun kanssa linjassa oleva selitys. Miksen vain voisi todeta, etten tiedä ja ohjata kysyjän vaikka hyväksi tietämälleni kristinuskon opetussivustolle?

Tai jos tiedän kysymyksen olevan niin hankala, että se on askarruttanut teologeja halki vuosisatojen, voisin todeta vain, ettei tätä tiedetä – vielä. Iankaikkisuudessa tietämisemme täydellistyy.

Joskus "en tiedä" on oikea vastaus

  Oletukseen, että pystymme selittämään tyhjentävästi kaiken, liittyy eräs ongelma. Nimittäin eikö siihen sisälly samalla oletus, että oma viisaus on yhteismitallinen Jumalan viisauden kanssa?

Jobin kirjassa on monta perustavanlaatuista opetusta. Yksi niistä on muistutus ihmisen ymmärryksen vaillinaisuudesta. Kertomuksen alussa meille lukijoille paljastetaan tapahtumien lähteneen liikkeelle Jumalan ja Saatanan välisestä keskustelusta koskien Jobia, Jumalan vilpitöntä ja nuhteetonta palvelijaa. Keskustelu käydään korkeuksissa eikä Job itse tiedä siitä mitään.

Saatana väitti, että Job on nuhteeton ja jumalaapelkäävä vain siksi, että Herra on antanut hänen menestyä ja hänellä on kaikki hyvin. "Mutta ojennapa kätesi ja tartu siihen mitä hänellä on. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!", hän perusteli (Job 1:11). Jumala antaa Saatanalle luvan tuottaa Jobille onnettomuutta ja kärsimystä.

Niinpä Jobin elämä maan päällä muuttuu yhtäkkiä karmeaksi: hirvittävät onnettomuudet seuraavat toisiaan. 

Job ei ymmärtänyt miksi Jumala antoi hänen kärsiä niin kovin. Lopulta hän alkoi tivata Jumalalta selitystä kokemalleen epäoikeudenmukaisuudelle. Jobin kolme ystävää puolestaan yrittivät selittää hänen onnettomuuttaan päättelemällä, että sen on pakko johtua salatusta synnistä (Job 11:13-14). Me lukijat kuitenkin tiedämme, etteivät onnettomuudet olleet rangaistus Jobin synneistä.

Kun Herra kertomuksen lopussa puhuu heille, Hän sanoo olevansa vihastunut Jobin kolmeen ystävään (Job 42:7). Mutta selitystä tivannutta Jobiakin Herra nuhtelee: "– Kuka on tämä, joka peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?" (Job 38:2)

Herra esittää Jobille kysymyksiä: "Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaat!", "Tunnetko sinä tien valon kotipaikalle, tunnetko paikan, jossa pimeys asuu? Sinäkö tuot valon maan ylle, sinäkö opastat sen takaisin majaansa?", "Osaatko sinä solmia yhteen Seulasten tähdet tai avata Orionin siteet?" jne.

Jumalan kysymykset kuulostavat retorisilta, koska on ilmeistä, että ne ylittävät Jobin ymmärryksen, mutta itse asiassa Jumala käskee Jobia vastaamaan: "Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat."

Jumala käytännössä siis käskee Jobia myöntämään, ettei hän voi mitenkään ymmärtää kaikkea. Ja Job sanookin lopuksi: "Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä – ne ovat minulle liian ihmeellisiä." (Job 42:3)

Ymmärryksemme on liian vähäinen, että pystyisimme selittämään kaiken ja vastaamaan tyhjentävästi kaikkiin kysymyksiin. 

"En tiedä, mutta..."

  Tässä on kuitenkin oltava tarkkana: se että emme tiedä kaikkea, ei tarkoita, ettemme tietäisi mitään tai että kaikki tieto asettuisi kyseenalaiseksi. Raamatussa meille kerrotaan suoraan paljon asioita Jumalasta, Hänen tahdostaan ja teoistaan sekä maailman tilasta, ja ne ovat luotettavia ja tosia.

Toiseksi, arvostan todella paljon uskovaisten raamatunopettajien ja teologien yms. pyrkimystä ymmärtää, selittää ja opettaa kristinuskosta. Olen myös varma, etteivät he ajattele oman viisautensa olevan Jumalan viisauden kanssa yhteismitallinen.

Teologisissa ja filosofisissa väittelyissä on omat sääntönsä, mutta elämä ei ole väittely. Ei ole vaarallista todeta, ettei tiedä jotain.

  Vaikka "en tiedä" on välillä tarpeellinen lause kristitylle, puheenvuoroaan ei tarvitse jättää siihen, vaan voi ja monissa tilanteissa mielestäni pitääkin kertoa se minkä tietää. Näin on varsinkin silloin, kun asia vaivaa kysyjää henkilökohtaisesti.

En tiedä, miksi Jumala on sallinut sinulle tämän kärsimyksen, mutta tiedän että Hän rakastaa sinuakin (Joh. 3:16). En tiedä, miksi Jumala sallii uskovaisten kärsiä, mutta tiedän, että Taivaassa kärsimystä ei enää ole (Ilm. 21:4). En tiedä, miksi sinun on vaikea uskoa Jumalaan, mutta tiedän, että Hän on tarkoittanut evankeliuminsa julistettavaksi sinulle (Mark. 16:15).

"Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa." (1. Kor. 13:9)