Ihmisen kaltainen Jumala?

  Raamatussa on kohtia, joissa Jumala voi vaikuttaa yllättävän "ihmismäiseltä". Miksi Jumalan "ihmisen kaltaisuuden" ei kuitenkaan pitäisi yllättää?

Jumala ja mantelinkukkakoristeet

  Lukiessani Raamattua kerran tuoreena kristittynä minua askarrutti eräs 2. Mooseksen kirjan kohta, jossa Herra antoi Moosekselle ohjeet, millaiseksi tietyt pyhät esineet tulee tehdä. Esimerkiksi seitsenhaaraisen kynttelikön valmistamisesta Hän sanoi:

"Lampunvarressa olkoon neljä mantelinkukan muotoista kukkakoristetta kantoineen ja terälehtineen, ja lampun ensimmäisen, toisen ja kolmannen haaraparin alla, näiden kaikkien kuuden lampunvarresta lähtevän haaran alla, olkoon aina yksi kanta. Kukkien kannat ja lampunhaarat olkoot lampun kanssa yhtä kappaletta; koko lamppu olkoon taottu puhtaasta kullasta yhtenä kappaleena." (2. Moos. 25:34-36)

Puhujana noissa jakeissa on siis Jumala. Jostain syystä minua ihmetytti, että Jumalalla on tarkka esteettinen maku. Että Jumala on ajatellut mielessään, miten kaunis Hänen luomansa mantelinkukka on, ja valinnut sen muotoisen kuvion koristeeksi kynttelikköön. Mielestäni se oli omituisen "ihmismäistä".

Totta kai ymmärsin että Jumala on persoonallinen olento, kuten me ihmisetkin, ja että Hänellä siten on mieli, tunteet, ajatukset, suunnitelmat, tahto, joten miksei esteettinen makukin, mutta nuo jakeet tavallaan terottivat sitä minulle entisestään. Tuollaisillakin asioilla on kaikkivaltiaalle Jumalalle väliä! 

Mantelinkukka

Toki joku saattaisi pohtia, onko koristeluilla myös jotain symbolista merkitystä, siis että mantelinkukilla tai niiden muodolla tai terälehtien lukumäärällä on jotain lisämerkitystä, mutta mahdollinen symbolinen merkitys ei kumoa esteettistä. Sitä paitsi Jumala kutsui mantelinkukkamuotoiluja koristeiksi, ja koristeen riittävä tarkoitushan on vain tehdä esine kauniimmaksi.

Mantelinkukkakoristeiden myötä päädyin ajattelemaan, että onhan jo monimuotoinen luonto sinänsä Jumalan luomistyönä osoitus Hänen kauneudentajustaan, maustaan, mielikuvituksestaan. Jumala on itse luonut mantelipuun – on helppo ymmärtää että Hän pitää sen kukintoa kauniina. 

  Mutta jäin pohtimaan, miksi jakeet olivat minulle yllättävät...

Antiikin Kreikan vaikutusta?

  Eräs raamatunopettaja on puhunut ilmiöstä, että me eurooppalaiset / länsimaiset ihmiset tapaamme ajatella liian filosofisesti ja järkeillen Jumalasta. Se johtuu antiikin Kreikan järkifilosofian voimakkaasta vaikutuksesta kulttuurimme ja ajattelutapoihimme. 

Tällä tavalla ajattelemaan tottuneelle jopa ajatukset Jumalasta helposti menevät siihen, että luetellaan irrallisina premisseinä Jumalan ominaisuuksia ja lopuksi muodostetaan kuva yhdistä pisteet -menettelyllä. Raamatussa taas näkyy heprealainen ajattelu, joka on käytännöllisempää kuin kreikkalainen. Raamatussa asioita ja ilmiöitä ei typistetä erittelemällä ja palauttamalla niitä ideoihin ja teoreettisiin käsitteisiin.

Kuuntelin kerran keskustelua, jossa teologit pohtivat Jumalan olemusta. Yksi heistä kuvaili Jumalaa sellaisilla persoonattomilla sanoilla kuin Voima ja Lähde. Ominaisuudet, joista hän muodosti kuvan – mm. kaikkivaltius, kaikkitietävyys, täydellinen oikeamielisyys – pitävät kyllä Raamatun mukaan paikkansa, mutta niistä johdettu kuva Jumalasta silti oli kalsea ja persoonaton, ei sellainen, joka muodostuu Raamattua lukiessa.

Tuhlaajapoika ja armollinen isä

Minullakin on hieman taipumusta tuollaiseen kreikkalaistyyliseen ylifilosofoimiseen ja se lienee syy, miksi olin yllättynyt edellä mainitsemastani VT:n kohdasta. Kuten sanoin, pidin tarkan esteettisen maun ilmaisemista omituisen "ihmismäisenä" kaikkivaltiaalta Jumalalta.

   Antiikin Kreikan filosofit kuulemma pilkkasivat kristittyjä, koska heidän mielestään usko persoonalliseen Jumalaan oli lapsellista, alkukantaista ja yksinkertaista. Tuollaiseen asenteeseen törmää nykyäänkin. Nämä filosofit kutsuivat Raamatun Jumalaa antropomorfiseksi eli ihmisen muotoiseksi, ihmisen kaltaiseksi.

Sinänsähän Jumalan ihmisen kaltaisuus pitääkin paikkansa, mutta niin päin, että ihminen on Jumalan, Luojansa, kaltainen. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen! Sen takia saatamme Raamattua lukiessamme käänteisesti nähdä Jumalan ihmisen kaltaisena.

  Kun Jeesus kuvaili taivaallista Isää, Hän kertoi vertauksen kotiin palaavasta tuhlaajapojasta, jonka rakastava isä otti armollisesti vastaan (Luuk. 15:11-32). Onneksi Raamatun antama kuva Jumalasta on se oikea. En nimittäin minä ainakaan edes kaipaa jotain persoonatonta "Voimaa", johon minut ikuisuudessa liitettäisiin. Kaipaan rakastavaa Jumalaa, jonka tulemme näkemään kasvoista kasvoihin.

"Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä." (Luuk. 15:20)