Mistä joulutunnelma syntyy?

  Tavoittelen joulutunnelmaa toistamalla lapsuuden kotini jouluperinteitä.

  Lapsena joulun aika oli yhtä juhlaa, taianomaista ja ihmeellistä. Eikä se johtunut lahjoista ja makeisista...

Aineellisesti runsas adventtiaikani

  Katsoin hiljattain haastattelun jossa kerrottiin adventtiajan kristillisistä perinteistä. Kuulemma monissa kirkoissa, mm. ortodoksisessa ja myös evankelis-luterilaisessa, on perinteisesti vietetty paastoa ennen joulua. Alkoi hymyilyttää ja vähän nolostuttaakin, kun ajattelin omia adventtiajan joulupuuhiani.

Kuva: Pixabay / Frauke Riether

Itsenäisyyspäivää seuranneesta sunnuntaista eli toisesta adventista lähtien joulukuuni on ollut yhtä juhlaa. Olen paistanut joulutorttuja ja useampia kakkuja, ja myös syönyt niitä glögin kanssa. Olen nauttinut joulukuusen ja kynttelikköjen luomasta tunnelmallisesta valaistuksesta ja viihdyttänyt itseäni jouluelokuvilla ja -kirjoilla. Hartaiden jouluvirsien lisäksi kotonani ovat soineet myös iloiset tonttuklassikot kuten Tonttujen jouluparaati ja Tip-tap tip-tap...

Silti väitän että tästä kaikesta aineellisesta ja maallisesta puuhastelusta huolimatta joulu, mukaan lukien adventtiaika, on minulle syvästi kristillistä.

En koe että minun pitäisi perustella tätä kenellekään, mutta haluan kirjoittaa aiheesta. Siinä nimittäin kietoutuvat yhteen kaksi joulun lähestyessä yleistä keskustelunaihetta: kysymys joulun todellisesta merkityksestä sekä joulutunnelman etsiminen. Ihmiset kertovat kaipaavansa joulutunnelmaa, sitä, että "tuntuu joululta". 

  Minulle joulutunnelma tulee ensinnäkin siitä että teen asioita joita lapsuudenkotini jouluihin kuului. Siihen tarvitsen aineellisia juttuja palauttamaan muistoja aistimusten kautta: jouluisia tuoksuja, makuja, ääniä...

Tänä vuonna maalasin itse tavallisesta kynttilästä sellaisen adventtikynttilän jollainen meillä oli 1980-luvulla, kun niitä ei ymmärrettävästi enää ole kaupoissa. Saman sävyisen värivalosarjan, joka meillä oli lastenhuoneen ikkunassa, olen laittanut lasimaljakkoon luomaan nostalgista hehkua.

Joulun alla äitini leipoi yleensä esimerkiksi kookoskakun, toscakakun tai taatelikakun sekä paistoi joulutorttuja, ja koska meillä ei muuten juuri leivottu, ihana leivonnaisten tuoksu kuului nimenomaan joulun aikaan. Siksi olen nytkin leiponut noita samoja herkkuja. Hyasintin, voimakkaasti tuoksuvan sinisen, ostin heti kun niitä tuli myyntiin. Isoäitimme kotona oli aina hyasintteja kun kävimme jouluna kylässä, joten tuoksu kuuluu jouluun ehdottomasti.

Jo marraskuussa aloin laatia itselleni soittolistaa niistä joululauluista joita lapsuudenkodissani kuunneltiin, ja meillä kuunneltiin sekä kristillisiä jouluvirsiä että tonttulauluja.

  Lapsuudenkotini perinteet ovat siis aineellisen joulupuuhasteluni taustalla. Entä miten kristillisyys tähän liittyy?

Lapsen aulis usko

  Sanotaan, että joulu on lasten juhla. Omalla kohdallani allekirjoitan väitteen. Minusta joulu on kirjaimellisten lasten, mutta myös meissä aikuisissa olevien sisäisten lasten juhla. Keskusteluissa joissa haikaillaan kadonnutta joulutunnelmaa moni kertoo kaipaavansa juuri sitä lapsena koettua. 

Nyt aikuisena edes aavistus siitä riittäisi. Lapsena joulu oli ihmeellinen, taianomainen. Se oli minusta ihanampi, jännittävämpi ja onnellisempi kuin mikään muu päivä. Jouluna kaikki oli hyvin. Olin onnellinen.

  En rakastanut joulua lahjojen ja herkkujen takia. Sehän on monien aikuisten virhekäsitys lapsista, ja sen seurauksena lapset hukutetaan leluihin ja makeisiin. Mutta lahjoja, herkkuja, kauniiksi koristeltu koti ja muita jännittäviä ja hauskoja aineellisia juttujahan on esimerkiksi synttärijuhlissakin, ja silti ainakaan minulle synttärit eivät olleet mitään joulun rinnalla. Niissä ei ollut sitä ihmeellisen ihanaa juhlan tunnelmaa. 

Eivätkä joulun taianomaisuutta loihtineet esiin myöskään tarinat ikkunoista kurkkivista tontuista ja Korvatunturilta lahjoja tuovasta joulupukista. Olivathan ne hauskoja, mutta ymmärsin että joulupukkijutut olivat leikkiä.

Kuva: Pixabay / falco

Jouluun liittyi jotain sellaista yliluonnollista, joka oli totta – siis yliluonnollisuutta, johon aikuisetkin uskoivat! Siitä kerrottiin koulun uskontotunnilla ja hartaissa virsissä joita opettajatkin vakavina veisasivat kuusijuhlassa. Hieman siitä puhuttiin meillä kotonakin sekä joulurauhan julistuksessa jota keräännyttiin kuuntelemaan tv:stä aattona.

Sain kuulla että todelliselta merkitykseltään joulu on Jeesuksen syntymäjuhla, ja lapsen uskossa vastaanotin sanoman auliisti. Joulupukkijutut himmenivät ihmeellisyydessä jouluevankeliumin yliluonnollisen sanoman rinnalla: Betlehemin tähden... enkeleiden... Jeesus-lapsen jonka ansiosta kaikki tulee päättymään onnellisesti. 

Joulun makeiset ja lahjapaketitkin tuntuivat erityisiltä kristillisen sanoman vuoksi, vaikken sitä lapsena ehkä osannut mielessäni eritellä saati pukea sanoiksi. Ilman sitä joulu olisi tuntunut vain tavallisilta kekkereiltä muiden joukossa.

  Lapsuudenkotini jouluperinteet, niiden herättämät rakkaat muistot sekä alun perin lapsen uskossa vastaanottamani jouluevankeliumi – näistä syntyy joulutunnelma minulle.

  Siunattua joulua kaikille!

Hoosianna, Daavidin Poika!

  Adventtiajan virsi Hoosianna oli minusta lapsena ihmeellinen, sen salaperäisiltä tuntuvat sanat ja juhlallisen riemuisa sävelkulku.

Ihmeellinen virsi

  Lempijoululauluni on adventtiajan virsi, Hoosianna. Virttä veisataan perinteen mukaan ensimmäisen adventin jumalanpalveluksessa. Minun rakkauteni virteen sai alkunsa alakoululaisena. Muistaakseni kuulin sen ensimmäisen kerran kun harjoittelimme lauluja koulun joulujuhlaan, jonka ohjelmaan kuului myös joulujumalanpalvelus kirkossa. Hoosianna oli minusta ihmeellinen. Sen sanat ja sävelkulku.

Kuva: Pixabay / Ralf Ruppert

Sanat tuntuivat salaperäisiltä. Joku suuri henkilö, joka liittyy Jumalaan, on tullut ja sen myötä kaikki muuttuu hyväksi ikuisiksi ajoiksi. Olin arka ja ujo lapsi, koulukiusattukin, ja maailma tuntui minusta pelottavalta, joten virren sanoma oli ihana, huojentava. Sävelkulku oli juhlava, huikean riemullinen ja aivan eri tyyppinen kuin minkään toisen laulun jonka olin kuullut.

Ihmettelin sanoitusta: kuka tai mikä Hoosianna? kuka Daavid? kuka Daavidin Poika? mitä tarkoittaa että joku "tulee Herran nimeen"? Ja siinä se oli, se koko erikoinen laulu. Ei muita säkeistöjä, joissa sanoja olisi selitetty.

Kyllä opettaja varmaan selitti että hoosianna tulee heprean sanoista jotka tarkoittavat "auta, pelasta", ja että Daavid on kauan sitten elänyt Israelin ja Juudan kuningas, ja että Daavidin Poika tarkoittaa Jeesusta, mutta ainakin minulta selitys oli kai sitten mennyt ohi. Seurakunnan aamupäiväkerhon käyneenä olin toki jo kuullut Jeesuksesta.

  Virren sanat tulevat lähes kirjaimellisesti Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa kerrotusta tilanteesta jossa Jeesus ratsastaa Jerusalemiin:

"Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:

– Hoosianna, Daavidin Poika!

Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!

Hoosianna korkeuksissa!" (Matt. 21:9)

Kuningas jonka kuninkuus on ikuista

  Nyt kun minulle on selvinnyt kuka tuo Daavidin Poika on, pidän ehkä jopa yliluonnollisena ihmeenä virren vaikutusta minuun lapsena. No, en tiedä onko kyse ihmeestä, mutta mielelläni ajattelen niin. Ajatukset, joita virsi synnytti minussa, vastaavat niin täysin sitä, millaisena Jeesusta kuvaillaan Raamatussa. Niin Vanhan Testamentin profetioissa kuin Uuden Testamentin evankeliumeissa.

On valtavasti jakeita ja kappaleita joihin voisin tässä kohtaa viitata, mutta mainitsen muutaman joista Hoosianna minua muistuttaa.

  Kun enkeli Gabriel kertoo neitsyt Marialle ihmeellisistä asioista mitä tälle tulee tapahtumaan, hän viittaa Jeesukseen Daavidin poikana ja kuninkaana: "Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua." (Luuk. 1:31-33)

Korkeimman Poika. Ihmisluonnossaan kuningas Daavidin jälkeläinen, "Daavidin Poika". Kuningas jonka kuninkuudella ei ole loppua. 

Millainen Kuningas Jeesus on? Vanhassa Testamentissa on profeetallinen psalmi 72. Se on paitsi rukous, jossa kuningas Salomo, Daavidin poika kirjaimellisesti, rukoilee itselleen oikeamielisyyttä hallitsijana, samalla myös profetia Messiaasta Jeesuksesta.

"Sillä hän pelastaa köyhän, joka apua huutaa, kurjan ja sen, jolla ei auttajaa ole." (Ps. 72:12; käännös 1933/38) Kun joku on jo joutunut toteamaan että hänellä ei ole auttajaa tässä maailmassa, ja hän on jo menettänyt toivonsa, auttaja saapuukin. Tapahtuu jotain ihmeellistä. Auttaja tulee tähän synkkään maailmaan ja muuttaa epätoivon helpotukseksi ja riemuksi. Tällainen mielikuva minulle tuli lapsena Hoosianna-virrestä.

  Virsi sai minut tuntemaan rauhaa. Tuo ihmeellinen auttaja tuo rauhan. Jouluevankeliumissakin Vapahtajan synnyttyä taivaallinen sotajoukko julistaa rauhaa (Luuk. 2:14). Jesaja Vanhassa Testamentissa profetoi Vapahtajan syntymän ja sen että Hänen ansiostaan Daavidin valtaistuimella ja valtakunnassa "rauha on loputon". Profeetan mukaan Vapahtaja on Rauhan Ruhtinas (Jes. 9:5-6).

Vaikka maailmassa tälläkin hetkellä soditaan, Jeesus on jo tuonut ikuisen rauhan. Syntimme sovittamalla Hän toi rauhan meidän ja Jumalan välille. Tällä tavalla Jeesus, Daavidin Poika, vastasi avunhuutoon hoosianna – auta, pelasta!