Katoavaisesta ikuiseen
Millainen ihminen on turhamainen? Minun ymmärtääkseni sellainen, joka keskittyy ajalliseen ja katoavaiseen yli sen, mikä on ikuista – yli Jumalan.
Jokainen meistä tarvitsee kohtuullisesti ajallisia hyödykkeitä kuten ruokaa, vaatteita ja katon päänsä päälle (Matt. 6:31-33), mutta turhamaiselle katoavaiset asiat ovat kaiken mitta: mm. oman arvon ja elämän tarkoituksen. Raha ja tavara, omat kyvyt ja suoritukset, ihmiskunnia, monenlaiset yhteiskunnallista statusta lisäävät asiat, muiden ihmisten mielipiteet ja näkemykset itsestä jne. ovat katoavaisia asioita.
Ulkonäkökeskeisyys ja siitä johtuva ruumiillisen ikääntymisen pelko on yksi merkittävimmistä turhamaisuuden ilmenemismuodoista. Voin myöntää, että se on ollut oma ns. helmasyntini eli sitkeä väärä asenne, jota vastaan olen joutunut taistelemaan.
Vaikken ikinä menisikään "kauneusleikkauksiin", olen silti taipuvainen suremaan ja tuntemaan pientä ahdistusta, jos näen peilistä esim. juonteita silmieni ympärillä, en ehdi meikata (edes kevyesti) kotoa lähtiessäni tai olen tyytymätön siihen, miltä näytän jonkun ottamassa valokuvassa. Väärää asennetta vastaan taisteleminen (keskittymällä enemmän siihen, mikä on pysyvästi arvokasta) on silti auttanut: olen nykyään vähemmän ulkonäkökeskeinen kuin nuorempana.
Ahdistuksen aiheet
Koska katoavainen maailma on jatkuvassa muutoksen tilassa ja kaiken siihen kuuluvan voi menettää hetkenä minä hyvänsä, turhamaisella ihmisellä lienee alituinen menettämisen pelko: hän voi menettää turvansa, sen minkä varaan on laskenut omanarvontuntonsa, kaiken mikä on tehnyt hänen elämästään mielekästä hänelle itselleen.
"Sillä mitä kaikkea maailmassa onkin, ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on maailmasta, ei Isästä. Ja maailma himoineen katoaa, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti." (1. Joh. 2:16-17)
Katoavaiseen ja muuttuvaiseen keskittyminen synnyttää rauhattomuutta ja ahdistusta – Jumalan todellisuus, pysyvä ja ikuinen, on sisäisen rauhan perusta.
Ovatko uskovaiset sitten vapaita ahdistuksesta? Omasta puolestani vastaan kieltävästi. Uskovainenkin joutuu elämään jatkuvassa muutoksessa olevan maailman ja erilaisten uhkien keskellä. Jokainen kärsii esim. sairastuessaan, ihmissuhderistiriidoissa tai rahavaikeuksissa. Jo ei-toivottujen muutosten uhka aiheuttaa pelkoa, ahdistusta. Tänä päivänä koen ahdistuksen silti radikaalisti eri tavoin kuin ennen.
Uskovaisena nimittäin ymmärrän, että tämä muuttuvainen ja katoavainen maailma uhkineen on vain väliaikaista. Vapahtajaan Jeesukseen uskovan tie tulee päättymään ikuiseen elämään Jumalan luona, ja siellä kaikki on pysyvästi niin kuin pitää. Koen siis joskus edelleen ahdistusta, mutta nyt, kun minulla on lisäksi suhde Jeesukseen, kokonaiskokemus on toisenlainen.
Yksi lempiraamatunopettajistani kertoi ystävästään, joka vastaa aina kuulumisten kyselyyn "Hyvin menee – täällä olosuhteiden yläpuolella". Hän elää katoavan maailman olosuhteissa, joihin vääjäämättä liittyy muutosta ja uhkia, mutta samanaikaisesti hänen sydämensä keskittyy Jumalaan, joka on katoavan maailman yläpuolella.
Todellinen kauneus
"Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista." (1. Piet. 3:3-4)
Todellinen kauneus on sydämen ominaisuus. Katoava maailmamme tykittää väsymättömästi toisenlaista viestiä, minkä vuoksi sitä saattaa olla vaikea uskoa.
Toisaalta kumpi on sinusta uskottavampi tiedon lähde: turhamaiset ja pinnalliset ihmiset, jotka epätoivoisesti takertuvat ulkokuoreensa, äärimmillään turvautuvat hämmästyttäviin hullutuksiin sen nuorekkuutta ylläpitääkseen, mutta sukupolvi sukupolvelta joutuvat vääjäämättä pettymään viimeistään iän myötä – vai ikuisen Jumalan sana?
Taistelen katoavan maailman vakuutteluja vastaan mm. siten, etten enää käytä sanaa kauneus pelkästä ulkonäöstä ollenkaan, vaan käytän tarvittaessa ilmausta "ulkoisesti viehättävä". Viehättävyys on subjektiivista, se riippuu kokijasta: mikä viehättää ketäkin. Kauneus sen sijaan on objektiivista, vaihtelevista mielipiteistä riippumatonta, se on jotain tiettyä, pysyvää, ja Jumala on sen määrittäjä.
Kuitenkin todellinen kauneus vaikuttaa myös ulkoiseen olemukseen. Sydämen kauneus näkyy eleissä, ilmeissä, hymyssä, katseessa, käytöksessä... Jos ojentaudut sydämessäsi sen mukaan, mikä on Jumalan silmissä arvokasta ja annat sen näkyä ulospäin, olet todellisesti kaunis, pitivätpä muut sinua viehättävänä tai eivät.
Edellä mainitsemani raamatunopettaja kertoi tavanneensa vanhan naisen, jolla oli poikkeuksellisen kauniit kasvot. Nainen kertoi, ettei ollut ollut nuorena kovin viehättävä, vaan oli yleensä jäänyt tanssiaisten seinäruusuksi, mutta vanhuusiässä monet olivat huomauttaneet hänen kauneudestaan. Nainen kertoi kauneutensa salaisuudeksi Jeesuksen: "Ihminen alkaa muistuttaa sitä, jota rakastaa."
Todellinen kauneus on sydämen ominaisuus, ja sen lähde on Herra Jeesus. Turhamainen ihminen on kiinnittänyt sydämensä katoavaiseen, mutta kauniin ihmisen sydän on kiinnittyneenä Jeesukseen.
"Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon." (Matt. 11:29)
