Uskollisuudessa Jumala itse on esimerkkinä aviopuolisoille.
Etsintä on tullut päätökseen
"Rakkaani, kihlattuni,
olet vienyt sydämeni!Yhdellä silmäyksellä sinä sen veit,yhdellä kaulanauhasi helmellä." (Laul. 4:9)
Kun läheiseni meni naimisiin, hänen ja tulevan puolisonsa hääkutsussa oli värssy: "Matkamme rakkauden löytämiseksi on päättynyt – matkamme rakkauden vaalimiseksi on alkamassa". Säkeet ilmaisivat yksinkertaisella, kauniilla tavalla aviorakkauden ydinasian eli päätöksen sitoutua.
Avioliiton solmiminen sinetöi Sen oikean etsimisen päättyneeksi. Se oikea ei enää ole jossain muualla löydettävissä, vaikka joskus tuntuisikin, että on mennyt väärän ihmisen kanssa naimisiin. Avioliiton solmiminen on tietoinen päätös siitä eteenpäin rakentaa yhteistä elämää puolison kanssa, mitä tahansa tapahtuukaan.
"Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Matt. 19:5-6)
Kaikista ihmissuhteista avioliitto miehen ja vaimon välillä julistaa kirkkaimmin kristinuskon totuutta sitoutumisen ja uskollisuuden tärkeydestä. Elämän tarkoitus ei ole – meille kenellekään, olimmepa naimisissa tai emme – loputon omien muuttuvien halujen ja ailahdusten kuulosteleminen ja niille aina sopivan toteuttajan etsiminen.
Jokainen meistä muuttuu ja kasvaa elämän aikana, mutta se ei tarkoita, että Se oikea olisi muuttunut vääräksi. Se oikea on edelleen oma aviopuoliso. Kasvun tulee tapahtua avioliiton sisällä eikä johtaa puolisoita erilleen.
"Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa." (1. Kor. 13:4-6)
Avioliittoon sitoutuminen edellyttää joskus uhrautumistakin. Elämäni keskipisteenä en ole minä, vaan suhde minun ja toisen välillä. Vaikka joudunkin ajattelemaan pelkästään itseni sijaan meitä, epäitsekkyyden hedelmänä toisaalta syntyy rakkaus. Ylhäisessä yksinäisyydessään ei kukaan voi kokea rakkautta, vaan rakkaus voi toteutua vain suhteessa toisen kanssa.
"Rakkaus ei koskaan katoa." (1. Kor. 13:8)
Esimerkkinä Jumalan uskollisuus
En ole itse koskaan ollut naimisissa, mutta vanhempieni avioliitto on jatkunut jo yli 40 vuotta. Nyt aikuisena ymmärrän, että tietyllä tavalla se on ollut minulle todistuksena Jumalan suunnitelmasta ja tahdosta jo kauan ennen kuin tulin uskoon. Se on opettanut minulle sitoutumisesta ja uskollisuudesta varmasti paljon enemmän kuin ymmärränkään.
Ajattelenkin, että sitoutuminen avioliittoon on suuri lahja, jonka vanhemmat voivat yhdessä antaa lapsilleen.
Avioliitto on Luojan suunnittelema, ja Hän itse on uskollisuuden esimerkkinä aviopuolisoille. Niin kuin Jumala on uskollinen omassa liitossaan ihmisille, niin myös aviopuolisoiden tulee olla uskollisia toisilleen.
Jumala ei hylkää sitä, jonka kanssa Hän on solminut liiton. Hän ei muistele syntejämmekään, vaan antaa anteeksi. Jumala on armollisuudessaan pitkämielinen.
Ajatus, että Sen oikean etsintä on tullut päätökseen, saa minut ajattelemaan omaa suhdettani Jumalaan. Uskoon tultuani tiesin, että rakkauden ja totuuden etsintäni oli tullut päätökseen: Jeesuksessa olin löytänyt sen mitä etsin. Nyt elän todeksi rakkautta, jonka Jumala on minulle Jeesuksessa antanut. Tahdon vaalia sitä niin hyvin kuin pystyn.
Parhaassa tapauksessa aviopuolisot ovatkin toisilleen myös uskonsisar ja -veli. Silloin he ovat kumpikin saaneet kokea Jumalan uskollisen rakkauden ja voivat ammentaa siitä toisilleen.
"Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 8:38-39)
Kauniisti kirjoitettu. Eräs ystäväni sanoi vähän aikaa sitten, että "avioliitto/parisuhde on lapsen koti". Se oli hieno ajatus siitä, että jos vanhempien välinen suhde on rikki, lapsi on ikään kuin koditon - joskus konkreettisestikin kulkiessaan kahden asunnon väliä. Uskon, että Jumala on asettanut avioliiton nimenomaan lasten takia, jotta heillä olisi turvallinen kasvualusta. Tämän takia toisaalta minä kannatan myös homoavioliittoja - sateenkaariperheillä (joita ON jo olemassa joka tapauksessa) on oikeus tehdä sama uskollisuuden lupaus toisilleen, jolloin he antavat myös lapsilleen turvallisen kodin, jossa kasvaa. Mielestäni kirkkokin voi antaa siunauksensa niille, jotka sitä toivovat. Sanoihan Hän Pietarillekin näyn kautta: "Sitä, minkä Jumala on puhdistanut, älä sinä sano epäpuhtaaksi" (Ap.t.10:15). Jos Jumala on kutsunut omakseen kaksi homoseksuaalia, jotka toisiaan rakastavat ja tahtovat perustaa perheen, meidän tulee antaa heille mahdollisuus turvata perheensä ja rakkautensa parhaalla mahdollisella tavalla - Jumalan siunaamalla avioliitolla. Totta on toki, että jotkut homoparit haluaisivat kirkossa naimisiin ihan vain koska se on ah, niin romanttista ja perinteistä, mutta aika harvassa taitavat olla nykyään ne heteroparitkin, jotka koko sydämestään uskovat Jeesukseen...
VastaaPoistaKiitos kommentistasi :) Raamatun äärellä olen tullut siihen tulokseen, että kristinuskon avioliitto on vain miehen ja naisen välinen – sellaiseksi Jumala on sen suunnitellut ja tarkoittanut. Emme saa emmekä edes voi sitä muuksi muuttaa, vaikka maailma ja yhteiskunnan lainsäädäntö muuttuu ja keskuudessamme on samaa sukupuolta olevia pariskuntia ja sateenkaariperheitä.
PoistaRaamatun luomiskertomuksen äärellä avioliiton määritelmää ajatellen, se on tavallaan vasta toissijaisesti lapsia varten (ja onhan myös sellaisia aviopareja joilla ei ole lapsia); ensisijaista avioliiton määritelmässä on, että se on miehen ja naisen välinen. Jumalan tahdon mukaan ensin tulee avioliitto ja sitten vasta, jos Luoja suo, lapsia. Näin ollen pelkällä lasten läsnäololla kodissa ja yhteiselossa ei voida perustella kristinuskon avioliittoa, vaan sen lähtökohtaisten edellytysten on täytyttävä.
Sateenkaarivanhempien lisäksi on muunkinlaisia lasten vanhempia, joiden yhteiselämää ei voi Jumalan sanan mukaan vihkiä avioliittoon, vaikka he itse sitä toivoisivat.
Ymmärrän kuitenkin näkemyksesi, että meidän pitää tukea sateenkaariperheitä, erityisesti näiden perheiden lapsien turvan ja hyvinvoinnin takia. Olen siitä samaa mieltä, vaikka näenkin eri tavoin, miten siihen tulee pyrkiä.
Kristinuskon mukaan jokainen ihminen on mittaamattoman arvokas ja meidän on kunnioitettava toisiamme ihmisinä, mutta meidän on tehtävä se tavalla, joka on linjassa Jumalan sanan kanssa. Se että sateenkaarivanhemmat ovat lapsistaan huolta pitäviä, rakastavia vanhempia on arvokasta, ja heidän perheitään ja kotejaan tulee kunnioittaa ja tukea.