Ensi viikolla, 12.5, vietetään J. V. Snellmanin päivää eli suomalaisuuden päivää. Minulle suomalaisuudessa keskeistä ovat täkäläinen luonto sekä suomen kieli ja runous.
Kumpikin liittyy läheisesti kristinuskoon. Miten?
Luonnonympäristö, sielunmaisema
Kun ajattelet suomalaisuutta, mitä mieleesi tulee ensimmäisenä? Minä näen mielessäni kuvan, jollaisen saisi, jos kuvaisi metsässä kameralla maanrajasta ylöspäin: kuvan alaosassa näkyy lähellä multaa, sammalta ja mustikanvarpuja, ylöspäin mentäessä sitä kehystävät jylhinä kohoavat kuuset, männyt ja koivut, ylimpänä avautuu pala sinistä taivasta.
Metsäinen sielunmaisemani on muodostunut kokemuksistani halki elämän. Salaperäinen, mielikuvitusta ruokkiva metsä oli lapsena lempipaikkani leikkiä. Edelleen odotan kesän tulossa eniten metsäretkiä: juurakkoisen metsäpolun tuntua jalkojen alla, mäntyjen, koivujen ja kielojen tuoksua, peipposten ja rastaiden laulua ja metsäkyyhkyjen huhuilua, sanoinkuvaamattoman huikeaa huminaa ja suhinaa tuulen puhaltaessa puiden lehvien läpi. Metsä on lempeä: puut suojaavat tuulelta, sateelta, auringon kuumuudelta, katseilta.
Kulttuuri on muuttunut ajasta aikaan, mutta täkäläinen luonto on yhdistänyt suomalaisia aina.
Aleksis Kivi on vahvistanut metsäistä suomalaisuuskuvaa enemmän kuin kukaan toinen. Siihen sisältyvä "kaipuu Impivaaraan" on minulle läheisin suomalaisuusmyytti. Kiven Sydämeni laulu, jonka Sibelius sävelsi musiikiksi, on mielestäni suomalaisin taideteos ikinä. Surumielisen kaunis laulu on kuin löydetty jostain metsän siimeksestä, ja Kivi ja Sibelius ainoastaan pukivat sen sanoiksi ja säveliksi.
"Metsäsuomalaisuuden" ajatuksesta on pyritty eroonkin, koska se on aikoinaan liitetty sivistymättömyyteen, ja on haluttu korostaa yleiseurooppalaista sivistyskulttuuria, jota myös löytyy suomalaisten historiasta. Jotkut haluavat painottaa vanhoja kirjallisia ja karttalähteitä, joiden mukaan kansamme kaukaisesta historiasta löytyy jotain loisteliaampaa, kuten viikinkejä ja kuninkaita.
Minä tunnistan Aleksis Kiven metsäisessä suomalaisuuskuvassa paljon paikkansapitävää ja myönteistä. Toisaalta suomalainen on sen mukaan karkea ja hitaasti tavoille oppiva, toisaalta rauhaa rakastava sankar jylhän kuusiston. Seitsemän veljestä ovat kömpelöitä kulttuuriympäristössä, mutta (enimmäkseen) sopusoinnussa metsäympäristössä. Kuva on liioitteleva ja humoristinen, mutta samastun siihen suurin piirtein: en tykkää small talkista enkä ihmispaljoudesta, ja metsän rauha on minulle pakopaikka.
Olenkin tullut siihen tulokseen, että rauha ja koti ovat suomalaisuudessa ehkä korkeimpia arvoja. Ja se, että saa elää rauhassa, edellyttää itsenäisyyttä.
Metsä on Luojan luomistyötä. Seitsemästä veljeksestä Lauri kaipaa eniten pois sivistyneestä maailmasta eli lukkarin, rovastin ja kruunun vaikutuspiiristä Impivaaraan, "metsän kohtuun". Hän on valmis luopumaan kaikesta, myös Jukolan talosta ja tiluksista, sinne päästäkseen. Aapo, Simeoni ja Juhani taas puhuvat, kukin omasta näkökulmastaan ja omista syistään, sivistymisen välttämättömyyden puolesta – heidän on alettava elää viisaammin ja pantava hillittömyys ja villiys "järjen ikeen alle", jos pitemmän päälle mielivät "onnea ja rauhaa". Sivistys tarkoitti heille lähinnä lukutaitoa ja kristinoppia.
Samastun sekä Laurin kaipuuhun metsän rauhaan että hänen veljiensä näkemyksiin sivistyksen tärkeydestä. Seitsemän veljestä saa minut ajattelemaan, että Jumala on läsnä paitsi kristinopin piirissä, luomistyönsä kautta myös "metsän kohdussa".
"Iloitkoon taivas, riemuitkoon maa! Pauhatkoon meri kaikkineen, juhlikoot maa ja sen luodut, humiskoot ilosta metsien puut Herran edessä, sillä hän tulee! Hän tulee tuomaan oikeutta, hallitsemaan vanhurskaasti maata, uskollisesti sen kansoja." (Ps. 96:11-13)
Suomen kieli
Miten eri kansat saivat alkunsa Raamatun mukaan? Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on erikoinen, lyhyt kertomus Baabelin tornin rakentamisesta (1. Moos. 11:1-9). Maailman ihmiset, syntiset ja siihen aikaan yksikieliset, olivat kokoontuneet Sinearin maasta löytämälleen tasangolle ja päättivät yhteistuumin rakentaa sinne kaupungin sekä tornin, "joka ulottuisi taivaaseen asti".
Herra katseli ihmisten rakennustouhua ja sanoi: "Siinä he nyt ovat, yksi kansa, jolla on yksi ja sama kieli. Tämä, mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa."
Jumala näki, että ihmisten ylpeästä ja suuruudenhullusta suunnitelmasta seuraisi pahoja asioita, ja Hän meni ja sekoitti ihmisten puhuman kielen niin, etteivät he enää ymmärtäneet toisiaan ja joutuivat luopumaan rakennushankkeesta. Sen seurauksena ihmiset hajaantuivat ja asettuivat asumaan ympäri maailmaa, mikä oli ollut Jumalan tahto alun perinkin. Kieli oli siis Raamatun mukaan olennaisessa osassa kansojen synnyssä; ihmiskunta, yhtenä isona yksikielisenä kansana, hajosi pienemmiksi kansoiksi, joista kukin puhui omaa kieltään.
Raamatullisesti ajatellenkin on siis perusteltua, että suomalaisuuden päivää vietetään J.V. Snellmanin (1806-1881) päivänä. Filosofi ja valtiomies Snellman oli yksi kärkijoukon fennomaaneista, jotka halusivat suomalaisten oman kielen itsenäistymässä olevan maan ja kansakunnan viralliseksi kieleksi. Snellman, joka oli Aleksis Kiven aikalainen, kannusti tätä kirjoittamaan nimenomaan suomeksi (eikä siihenastisella kulttuurikielellä, ruotsiksi, jonka Kivi oli oppinut koulussa; hänen äidinkielensä oli suomi).
Koska taide kuvastaa ihmisten sielun- ja sydämenmaisemaa, kansankielinen kirjallisuus on tärkeä siinä kehityksessä, että kansa alkaa sisäisesti ymmärtää olevansa oikea kansa muiden joukossa. Tähän tapaan fennomaanit perustelivat.
Kuten edellä kuvailin, minun kohdallani on tapahtunut jotain samansuuntaista, vaikka synnyin sata vuotta myöhemmin, virallisestikin suomenkieliseen Suomeen: kokemukseni metsäisestä luonnosta ja siihen liittyvä rauhan arvostaminen ovat yhdistyneet nimenomaan suomalaisuuteen kielen ja runouden kautta, eivätkä pelkästään Aleksis Kiven teosten, vaan myös esimerkiksi Eino Leinon ja Saima Harmajan. Suomalaisen kulttuurin vaaliminen, mm. liputuspäivin ja koulun perinteisin opetusteemoin, on vahvistanut yhteyden tunnistamista.
Raamatun Baabel-kertomuksessakaan kieli ei ole tyhjiössä oleva "kansan tunnus", vaan niveltyy yhteisymmärrykseen, toimintatapoihin, yhteiseen kulttuuriin. Kertomuksessa ihmiset olivat rakentamassa tornia yhteistuumin, ja Herran aikaansaama kielten sekoittuminen tarkoitti myös kielimuurien syntymistä: ihmisillä oli vaikeuksia ymmärtää toisiaan ja he joutuivat luopumaan yhteisestä rakennushankkeesta.
Ihmiset lähtivät liikkeelle ja asettuivat omille alueilleen maailmaan, omiin luonnonympäristöihinsä, jotka edelleen vaikuttivat toimintatapojen ja sielunmaisemien muotoutumiseen. Mutta siis kertomuksen mukaan kehitys lähti liikkeelle kielestä!
Suomen kielellä on erityinen historiallinen yhteys kristinuskoon. Suomen juuret, puhuttuna kielenä, ulottuvat hamaan menneisyyteen, mutta kuten Snellman totesi, kirjakielenäkin se oli ollut hänen päivinään olemassa jo kolmesataa vuotta, nimittäin ensimmäisen suomenkielisen katekismuksen (1543) ja Raamatun suomennoksen (1642) muodossa! Tähän viitaten hän sanoi 1871 pitämässään puheessa: "Kristinopista on myös riippunut Suomen kansan koko järjellinen sivistys."
Raamatullisessa kristinuskossa on kansoja koskeva taso, mutta perimmäinen taso on koko ihmiskuntaa yhdistävä: Jumala on luonut omaksi kuvakseen kaikki ihmiset ja lähettänyt Jeesuksen pelastukseksi kaikkien kansojen ihmisille, uskossa vastaanotettavaksi. Jeesukseen uskovat ihmiset eri kansoista, eri puolilta maailmaa, ovat sisaria ja veljiä Herrassa.
Keskustellessani netissä eri maista, eri kulttuureista olevien kristittyjen kanssa, sydäntäni koskettaa, että syvimpien aiheiden äärellä – puhuttaessa mm. elämän tarkoituksesta, hyvästä ja pahasta, Jumalan ja ihmisen suhteesta, pelastuksesta – puhumme "samaa kieltä".
"Kiittäkää Herraa, kaikki kansat! Ylistäkää häntä, kansakunnat!" (Ps. 117:1)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti