Paras tehtävä maailmassa

  Paras tehtävä maailmassa on mielestäni hyvien uutisten kertominen. Kristittynä saan olla unelmatehtävässäni.

Hyviä uutisia

  Eilen iltapäivälehti julkaisi uutisen kadonneesta pikkulapsesta. Jutussa lueteltiin tuntomerkkejä (niissä oli vielä jokin hellyttävä yksityiskohta, taisi olla että pojalla on päällään Spiderman-paita) ja pyydettiin kertomaan poliisille kaikki havainnot lapsen liikkeistä. 

Katoamisuutiset kouraisevat minua aina syvältä, koska pystyn kuvittelemaan, miltä kadonneen omaisista tuntuu. Joitain vuosia sitten oma pikkusisarukseni oli kadonneena tilapäisesti. Melkein sekosin huolesta ja ahdistuksesta. Tapahtumasarja päättyi onnellisesti, mutten koskaan unohda miten kamalia nuo epätietoisuuden tunnit olivat.

Myöhemmin illalla lehti julkaisi iloisen uutisen: lapsi on löytynyt hyvässä kunnossa! Oman lapsen katoaminen on varmasti yksi pahimmista asioista mitä ihminen voi kokea, joten uutinen lapsen löytymisestä lienee vanhemmille ihanuudessaan vertaansa vailla.

Aloin ajatella kuka mahtoi olla se onnellinen ihminen, varmaankin poliisi, joka sai tehtäväkseen ilmoittaa vanhemmille että lapsi on löytynyt. Kuvittelin millä sanoilla hän aloitti puhelun. Kuvittelin vanhempien ja muiden perheenjäsenten suunnatonta helpotusta ja iloa, kun he kuulivat uutisen. Miten ihana tehtävä!

  Hyvien uutisten kertominen on mielestäni oikeastaan paras tehtävä maailmassa. Kun muistelen elämäni onnellisimpia hetkiä, niiden joukossa sellaisia, joissa olen saanut kertoa hyvän uutisen toiselle ihmiselle. Muistan esim. hetken, kun parikymppisenä soitin vanhemmilleni ja kerroin heille päässeeni opiskelemaan yliopistoon. Varmaan jo hyväksymiskirjeen avattuani olin ollut riemuissani, mutta vahvimmin muistiini on piirtynyt se puhelu jossa kerroin uutisen heille.

  Kun aikoinani tulin uskoon, evankeliumista eli kristinuskon ilouutisesta tuli elämäni keskipiste. Se oli kuin aurinko, joka oli syttynyt loistamaan elämässäni. Aloin nähdä kaikkialla toivoa. Kaikki pahatkin asiat olivat yhtäkkiä alistettuina evankeliumin totuudelle – ne vain todistivat siitä mistä Raamattu kertoo eli ihmiskunnan syntisyydestä, ja ne antoivat syyn julistaa Jeesusta joka on synnin voittanut.

Ilosanoman tuojan askeleet

"Kuinka ihanat ovat vuorilla
ilosanoman tuojan askelet!
Hän ilmoittaa rauhan tulon,
tuo suuren ilosanoman,
hän tuo pelastuksen sanoman
ja sanoo Siionille:
– Sinun Jumalasi on nyt kuningas!" (Jes. 52:7)

  Mielenkiintoinen tuo Raamatun ilmaus, että ilosanoman tuojan askelet ovat ihanat. Ilosanoma on vastaanottajille ihanaa kuultavaa, mutta se että viestintuojan askelet ovat ihanat viittaa minusta vielä enemmän itse viestintuojan kokemukseen. Jo ennen kuin ilosanoman vastaanottajat näkevät hänet vuorella, hän kiirehtii että pääsee kertomaan sen.

Ilosanoman tuojan askeleet ovat vuorten vaikeakulkuisesta maastosta huolimatta kevyet, innokkaat, onnelliset, koska hän tietää saavansa kohta kertoa ihmisille jotain hyvää. Hän saa nähdä riemua ja ilonkyyneleitä.

Ehkä syy sille, että tulkitsen tuon Jesajan kirjan jakeen lähinnä ilosanoman tuojan enkä vastaanottajan kannalta on se käytännön tosiseikka, että evankeliumin pelastussanoman kertominen ei läheskään aina johda välittömään riemastuneeseen vastaanottoon ja ilonkyyneliin. Niissäkään tapauksissa, joissa kuulija on todellinen kuulija eli myös vastaanottavainen evankeliumille, vaikutus ei yleensä ole välitön. 

Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Kukaan niistä monista ilosanoman tuojista, jotka aikoinaan sattuivat polulleni, ei saanut todistaa sitä hetkeä kun sydämeni lopulta avautui Jeesukselle. Heidän evankeliumin julistamisellaan kuitenkin oli ratkaiseva vaikutus, että niin tapahtui.

Me kristityt emme tiedä, kuka on vastaanottavainen Jumalan sanalle, meidän tehtävämme on vain julistaa sitä kaikille. Olemme kukin saaneet omasta kokemuksestamme todistuksen siitä, että Herran sana ei tyhjänä palaa, kuten Jesajan kirjassa sanotaan (luku 55). 

  Kristittynä saan olla unelmatehtävässäni eli ilouutisen kertojana. Uskon täydestä sydämestäni, ettei ole sellaista ahdinkoa, johon Jumala ei voisi tuoda lohtua. Jeesus on ristinkuolemallaan voittanut synnin, kuoleman ja kadotuksen, noussut kuolleista ja on kanssamme koko ajan aina täältä ikuisuuteen.

"Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta
eivätkä sinne palaa
vaan kastelevat maan,
joka hedelmöityy ja versoo
ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän,
  niin käy myös sanan,

joka minun suustani lähtee:
se ei tyhjänä palaa
vaan täyttää tehtävän,
jonka minä sille annan,
ja saa menestymään kaiken,
mitä varten sen lähetän." (Jes. 55:10-11)