Jumalan armollisuuden elämänmuuttava voima

  Kun sisäistämme, mitä Jumalan armollisuus oikeastaan tarkoittaa ja mitä seurauksia sillä on meille, se voi mullistaa koko sisäisen elämämme. 

Rakastettu vai rakastettava?

  On eri asia olla rakkauden kohteena kuin olla rakastettava. Toisin sanoen rakkauden kohteena oleva ihminen ei välttämättä ole rakastettava ihminen.

Tällaisen eron tekeminen saattaa tuntua saivartelulta, sillä eikö se että minua rakastetaan ole tavallaan samalla merkki siitä, että olen rakastettava? Eivätkö ne ole vain kolikon eri puolet?

Meidän ihmisten kesken noin ehkä usein onkin. Esim. parisuhdemielessä rakastuminen perustuu kohteen viehättävyyteen, joka puolestaan perustuu hänen yksilöllisiin ominaisuuksiinsa (ulkoisiin ja sisäisiin). Emmehän me kaikkiin rakastu romanttisesti – näin ollen kohteessa on oltava jotain, minkä perusteella rakastumme juuri häneen.

Mutta mitä tulee Jumalan rakkauteen, Raamatun vastaus on kieltävä. Siitä että Jumala rakastaa meitä, meidän ei tule päätellä, että meidän siten täytyy olla jotenkin rakastettavia, ominaisuuksiltamme ja teoiltamme Jumalan rakkauden ansaitsevia. Sanaa armo käytetään kristinuskossa tämän eron tähdentämiseen.

Armohan tarkoittaa käytännössä, että joku antaa toiselle jotain hyvää ilman, että tämä on ansainnut sen. Se että saan jotain hyvää antajan armollisuuden tähden, siis lahjaksi, kertoo antajan hyvyydestä eikä minun. Edelleen se, että minua rakastetaan armollisesti, kertoo rakastajan rakkaudellisesta olemuksesta eikä minun rakastettavuudestani. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on armollista rakkautta.

  Hiuksenhienolta vaikuttava ero on ratkaiseva ja seurauksiltaan elämänmuuttava. Sillä jos minua rakastetaan sen perusteella, että olen rakastettava, minuun kohdistuvan rakkauden ehdot ovat minussa, mistä puolestaan seuraa, että pysyäkseni rakkauden kohteena, minun täytyy ylläpitää niitä ehtoja, siis niitä ominaisuuksiani, jotka tekevät minusta rakastettavan. Jos menetän ne, minua ei enää rakasteta.

Kun taas jos minua rakastetaan puhtaasti rakastajan rakkaudellisuudesta ja armollisuudesta johtuen, rakkauden ehdot eivät ole minussa eikä ole minun tehtäväni ylläpitää minuun kohdistuvaa rakkautta. Minun ei tarvitse huolehtia, että pysyn rakastettavana. Minun ei tarvitse pelätä, että menetän ne ominaisuuteni, joiden perusteella minua rakastetaan. 

Jumala on rakkaus

  Uuden Testamentin apostolit näkivät paljon vaivaa sen selittämiseksi, että Jumalan rakkaus meitä kohtaan ei perustu meidän rakastettavuuteemme, vaan Jumalan rakkaudelliseen olemukseen, ja että Hänen rakkautensa meitä kohtaan siten on armollista rakkautta.

Syntisyyttämme emme ansaitse Jumalan rakkautta ja pelastusta ikuiseen elämään, mutta Hän rakasti meitä silti – siksi Hän lähetti Jeesuksen pelastamaan meidät.

Esimerkiksi seuraavissa jakeissa apostolit vääntävät tätä sanomaa rautalangasta:

"Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1. Joh. 4:10)

"Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä." (Room. 5:8)

"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja — ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." (Ef. 2 :8-9)

Raamatussa kerrotaan, että rakkaus on Jumalan olemus (1. Joh. 4:8) ja ettei Jumala voi kieltää olemustaan (2. Tim. 2:13). 

  On kuitenkin tähdennettävä erästä asiaa. Nimittäin vaikka Jumalan rakkaus meitä kohtaan perustuu Hänen rakkaudelliseen olemukseensa eikä meidän ominaisuuksiimme, se silti on syvällisesti henkilökohtaista. Jumala tuntee meistä jokaisen sisintämme myöten, paremmin kuin kukaan toinen ja paremmin kuin edes me itse. Suhteessa minun kanssani Jumalan rakkaus on rakkautta juuri minuun!

Armon parantava voima

  Sen sisäistäminen, että Jumala rakastaa meitä armollisesti, voi mullistaa sisäisen elämämme. 

Varmaan kaikki tietävät sen henkiseen pahoinvointiin tyypillisesti sisältyvän ilmiön, että ihminen yrittää ansaita hyväksynnän ja rakkauden. Toisin sanoen hän joko yrittää epätoivoisesti tehdä itsestään rakastettavan tai pelkää menettävänsä rakastettavuutensa. 

Ihminen saattaa esimerkiksi tarjota rakkauden hinnaksi ahkeruuttaan, pätevyyttään, sosioekonomista menestystään, viehättävää ulkonäköä, mahtavaa luonnetta... 

Mutta entä jos vaikka sairastuu eikä enää pysty olemaan ahkera? Mitä jos ei kaikesta yrittämisestä huolimatta ole pätevä valitsemallaan alalla? 

Mitä jos perustaa yrityksen ja tähtää menestykseen, mutta menestystä ei koskaan tule? Tai mitä jos on yrittäjänä ensin menestyvä, mutta sitten taloudelliset suhdanteet kääntyvät ja tulee konkurssi? 

Mitä jos ei saa itsestään viehättävän näköistä, vaikka kuinka puunaa ulkonäköään? Tai mitä jos on viehättävä, mutta menettää ulkonäkönsä vaikka onnettomuudessa? Tai mitä jos vanhenee ja ulkonäkö rapistuu?

Tai entä jos ei vain pysty olemaan hauska ja leppoisa tyyppi luonteeltaan? Entä jos kokee vaikka raskaita menetyksiä tai alkaa kärsiä jatkuvista kivuista ja on koko ajan huonotuulinen ja väsynyt eikä enää pysty olemaan hauskaa seuraa?

Itse asiassa jos omistamme elämämme sille pyrkimykselle, että ansaitsisimme rakkauden rakastettavien ominaisuuksien perusteella, häviämme aivan taatusti. Jokainenhan heikkenee, kokee menetyksiä, sairastuu, väsyy, rapistuu ruumiillisesti ja kognitiivisesti jne. 

Tämä langennut maailmamme on armoton paikka. Se logiikka, että kaikki hyvä täytyy itse ansaita, on syvään juurtunut meihin. Olen ollut suunnilleen kaksitoista vuotta uskossa, ja silti lähes aina ajatellessani Jumalan armollisuutta, ja sen kaiken muuttavaa voimaa, minusta tuntuu kuin olisin juuri oivaltanut jotain uutta kristinuskosta!

Rakkaussuhteessa Jumalan kanssa

  Kun sisäistämme sanoman Jumalan armollisesta rakkaudesta, se luo turvaa ja rauhaa elämäämme. Se auttaa meitä olemaan armollinen itseämme ja muita kohtaan. 

Se myös vapauttaa. Uskallan yrittää olla parempi ihminen, koska voin epäonnistua rauhassa – epäonnistuminen ei aiheuta mitään muutoksia siihen, että Jumala rakastaa minua. Sillä Jumalan rakkaus ei perustu minun rakastettaviin tekoihini, vaan siihen, että Hän on rakkaus.

  Edellä mainitsin, että Jumalan rakkaus on syvällisesti henkilökohtaista, kun elämme rakkaussuhteessa Hänen kanssaan. Miten pääsee henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa?

Jumala on rakastanut armollisesti kaikkia luotujaan lähettämällä Jeesuksen meidän syntiemme sovitukseksi. Kun ihminen vastaanottaa Jeesuksen Herrakseen ja Pelastajakseen uskossa, hän uudestisyntyy Jumalan lapseksi. 

Taivaallisen Isän lapsena kasvamme ajan mittaan Hänen käsittämättömän suuren rakkautensa tuntemisessa.

"Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 8:38-39)