Maailman vihaama, uskovaisten rakastama Paavali

   Maailma vihaa apostoli Paavalia, mutta uskovaisten keskuudessa tämä armoitettu evankelista on yksi rakastetuimmista Raamatun ihmisistä.

  Mielestäni Paavalin evankelioinnissa oli ja on jotain erityistä.

Maailma vastustaa Paavalia

  Apostoli Paavali, yksi Uuden Testamentin kirjeiden kirjoittajista, lienee Raamatun uskovaisista inhotuin nykymaailmassa. Häntä vastustetaan erilaisilta tahoilta ja eri syistä. Vaikuttaa siltä että vain uskovaiset rakastavat Paavalia. Vain uskovaiset tajuavat häntä.

Kuva: Pixabay / Dorothée Quennesson

  Monille Paavalin vastustajille hän on se vanhoillinen tyyppi joka "vihasi naisia ja homoja". He tapaavat esittää hänet Jeesuksen vastavoimana, ikään kuin Jeesus olisi ollut uudistusmielinen hahmo jonka vapaamieliset opetukset Paavali myöhemmin vääristi alkaen toistaa vanhatestamentillisia käsityksiä mm. sukupuolesta, avioliitosta ja homoseksuaalisuudesta. 

  Toisinaan törmää puheenvuoroihin joissa Paavalia vastustetaan toisenlaisesta kulmasta; nämä vastustajat kyseenalaistavat Paavalin aseman Jeesuksen apostolina. Luin kerran kristinuskoaiheiselta nettipalstalta kirjoituksen, jossa ranskalaisin viivoin jäsenneltynä yritettiin perustella lukijoille, että Paavali ei ole eikä ole koskaan ollut oikea Jeesuksen apostoli kuten vaikka Pietari, Johannes ja Jaakob. Perusteena esitettiin että Paavali ei kuulunut Jeesuksen opetuslapsiin eikä hän tavannut Jeesusta Tämän maanpäällisen elämän ja opetustyön aikana.

Mietin mikä mahtoi olla kirjoittajan oma suhtautuminen Jeesukseen ja kristinuskoon. Ei kai uskovainen pyrkisi mustamaalaamaan yhtä Herran apostoleista? Ei kai uskovainen pyrkisi synnyttämään epäluottamusta Raamattuun? Erikoisesti seikka johon kirjoittaja jatkuvasti palasi ja joka tuntui olevan hänen suurin ongelmansa oli Paavalin "liiallinen juutalaisuus". 

  Toisaalta olen törmännyt netissä juutalaiseen rabbiin, jonka mielestä Paavali ei ole tarpeeksi juutalainen! Rabbi kutsuu Paavalia teologian historian suurimmaksi katastrofiksi ("the biggest disaster in the history of theology"). Hänen tulkintansa mukaan Paavali opetti Jumalan antaman lain hylkäämistä ja halveksimista. 

Sehän ei pidä paikkaansa, vaan Paavali opetti, että ihminen ei voi pelastua lain kautta, vaan yksinomaan Jumalan armosta ja Kristuksen sovitustyön perusteella. Paavali vielä erikseen totesi että Jumalan laki itsessään kuitenkin on pyhä, oikea ja hyvä (Room. 7:12).

  Paavalia mustamaalataan ja hänen sanomisiaan vääristellään. Hänessä on oltava jotain erityistä, kun maailma häntä näin voimakkaasti vastustaa.

Evankelista Jumalan armosta

"Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi." (Room. 3:22-24)

  Paavalin vanhoillisuuden korostaminen tuntuu minusta aina hassulta koska itse näen hänet enemmänkin vallankumouksellisena hahmona. Hänen sanomansa Jumalasta ja pelastuksesta oli ja on yhä ihmiselämän perustukset mullistavalla tavalla uusi. Evankeliumi on aina uutinen tässä vanhassa toivottomassa maailmassa.

Näynomainen kohtaaminen ylösnousseen Jeesuksen kanssa tiellä Damaskukseen (Ap. t. 9:1-9) muutti Paavalin oman elämän suunnan pysyvästi. Hän kääntyi murhanhimoisesta Jeesuksen seurakunnan vainoajasta Jeesuksen väsymättömäksi julistajaksi. Päätellen siitä innosta, jolla hän alkoi julistaa evankeliumia, hän tuntui olettavan että jokainen joka hänen sanomansa kuulisi täyttyisi sillä samalla elämänmullistavalla riemulla. 

No, kaikki joille evankeliumi on julistettu eivät ole tulleet uskoon, mutta edelleen tänä päivänä monelle niin tapahtuu. Olen yksi heistä, ja kohdallani uskon välittäjänä oli nimenomaan Paavalin evankeliointi, tarkemmin sanottuna hänen Roomalaiskirjeensä. Siinä Paavali vääntää pelastuksen evankeliumin rautalangasta: kaikkien ihmisten syntisyyden, Jeesuksen ristinsovituksen ja uskon kautta vastaanotettavan pelastuksen, Jumalan armosta.

  Paavalin evankelioinnissa on jotain erityistä. Itse muotoilisin sen seuraavasti. Hän onnistuu sanoin ilmaisemaan ja johdonmukaisesti perustellen selittämään mittaamattoman suuria, ihmeellisiä, yliluonnollisia asioita. Mieleeni tulee se kielifilosofi Wittgensteinin tunnettu lausahdus, "siitä mistä ei voi puhua on vaiettava"; eli mielestäni Paavali onnistui puhumaan asioista joista emme normaalisti pystyisi puhumaan. Uskon että hänellä oli erityinen Jumalan antama sanojen armolahja evankeliumin kertomiseen.

Paavali puhui siitä mitä hengellisesti tapahtui Golgatan ristillä. Mitä tapahtui Jeesuksen ruumiissa Hänen verensä voimasta, ja mitä tapahtui Jumalan ja ihmisten välisessä suhteessa sillä hetkellä... 

"Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi." (Room. 3:25)

Paavali tosin itsekin tiesi että hänen hämmästyttävä puheensa rististä olisi uskomattomien korvissa hullutusta (1. Kor. 1:18). Se ei estänyt häntä julistamasta. Hän ei välittänyt siitä että häntä pidettäisiin seonneena. Tästäkin syystä rakastan Paavalia. Hän oli nöyrä.

  Paavali, nähdäkseni enemmän kuin kukaan toinen Jeesuksen apostoleista ja julistajista, käytti omaa heikkouttaan ja syntisyyttään esimerkkinä syntiin langenneen ihmiskunnan tilasta. Näin ollen hänen henkilökohtainen todistuksensa myös Jumalan armon saamisesta on niin voimallinen esimerkki meille kaikille. Paavali tiesi miten suuren armon hän on saanut Jumalalta ja iloiten omisti elämänsä evankeliumin julistamiselle vaikka joutui sen tähden kärsimään vainoa, väkivaltaa ja vankeutta.

"Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta." (Ap. t. 20:24)

Paras tehtävä maailmassa

  Paras tehtävä maailmassa on mielestäni hyvien uutisten kertominen. Kristittynä saan olla unelmatehtävässäni.

Hyviä uutisia

  Eilen iltapäivälehti julkaisi uutisen kadonneesta pikkulapsesta. Jutussa lueteltiin tuntomerkkejä (niissä oli vielä jokin hellyttävä yksityiskohta, taisi olla että pojalla on päällään Spiderman-paita) ja pyydettiin kertomaan poliisille kaikki havainnot lapsen liikkeistä. 

Katoamisuutiset kouraisevat minua aina syvältä, koska pystyn kuvittelemaan, miltä kadonneen omaisista tuntuu. Joitain vuosia sitten oma pikkusisarukseni oli kadonneena tilapäisesti. Melkein sekosin huolesta ja ahdistuksesta. Tapahtumasarja päättyi onnellisesti, mutten koskaan unohda miten kamalia nuo epätietoisuuden tunnit olivat.

Myöhemmin illalla lehti julkaisi iloisen uutisen: lapsi on löytynyt hyvässä kunnossa! Oman lapsen katoaminen on varmasti yksi pahimmista asioista mitä ihminen voi kokea, joten uutinen lapsen löytymisestä lienee vanhemmille ihanuudessaan vertaansa vailla.

Aloin ajatella kuka mahtoi olla se onnellinen ihminen, varmaankin poliisi, joka sai tehtäväkseen ilmoittaa vanhemmille että lapsi on löytynyt. Kuvittelin millä sanoilla hän aloitti puhelun. Kuvittelin vanhempien ja muiden perheenjäsenten suunnatonta helpotusta ja iloa, kun he kuulivat uutisen. Miten ihana tehtävä!

  Hyvien uutisten kertominen on mielestäni oikeastaan paras tehtävä maailmassa. Kun muistelen elämäni onnellisimpia hetkiä, niiden joukossa sellaisia, joissa olen saanut kertoa hyvän uutisen toiselle ihmiselle. Muistan esim. hetken, kun parikymppisenä soitin vanhemmilleni ja kerroin heille päässeeni opiskelemaan yliopistoon. Varmaan jo hyväksymiskirjeen avattuani olin ollut riemuissani, mutta vahvimmin muistiini on piirtynyt se puhelu jossa kerroin uutisen heille.

  Kun aikoinani tulin uskoon, evankeliumista eli kristinuskon ilouutisesta tuli elämäni keskipiste. Se oli kuin aurinko, joka oli syttynyt loistamaan elämässäni. Aloin nähdä kaikkialla toivoa. Kaikki pahatkin asiat olivat yhtäkkiä alistettuina evankeliumin totuudelle – ne vain todistivat siitä mistä Raamattu kertoo eli ihmiskunnan syntisyydestä, ja ne antoivat syyn julistaa Jeesusta joka on synnin voittanut.

Ilosanoman tuojan askeleet

"Kuinka ihanat ovat vuorilla
ilosanoman tuojan askelet!
Hän ilmoittaa rauhan tulon,
tuo suuren ilosanoman,
hän tuo pelastuksen sanoman
ja sanoo Siionille:
– Sinun Jumalasi on nyt kuningas!" (Jes. 52:7)

  Mielenkiintoinen tuo Raamatun ilmaus, että ilosanoman tuojan askelet ovat ihanat. Ilosanoma on vastaanottajille ihanaa kuultavaa, mutta se että viestintuojan askelet ovat ihanat viittaa minusta vielä enemmän itse viestintuojan kokemukseen. Jo ennen kuin ilosanoman vastaanottajat näkevät hänet vuorella, hän kiirehtii että pääsee kertomaan sen.

Ilosanoman tuojan askeleet ovat vuorten vaikeakulkuisesta maastosta huolimatta kevyet, innokkaat, onnelliset, koska hän tietää saavansa kohta kertoa ihmisille jotain hyvää. Hän saa nähdä riemua ja ilonkyyneleitä.

Ehkä syy sille, että tulkitsen tuon Jesajan kirjan jakeen lähinnä ilosanoman tuojan enkä vastaanottajan kannalta on se käytännön tosiseikka, että evankeliumin pelastussanoman kertominen ei läheskään aina johda välittömään riemastuneeseen vastaanottoon ja ilonkyyneliin. Niissäkään tapauksissa, joissa kuulija on todellinen kuulija eli myös vastaanottavainen evankeliumille, vaikutus ei yleensä ole välitön. 

Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Kukaan niistä monista ilosanoman tuojista, jotka aikoinaan sattuivat polulleni, ei saanut todistaa sitä hetkeä kun sydämeni lopulta avautui Jeesukselle. Heidän evankeliumin julistamisellaan kuitenkin oli ratkaiseva vaikutus, että niin tapahtui.

Me kristityt emme tiedä, kuka on vastaanottavainen Jumalan sanalle, meidän tehtävämme on vain julistaa sitä kaikille. Olemme kukin saaneet omasta kokemuksestamme todistuksen siitä, että Herran sana ei tyhjänä palaa, kuten Jesajan kirjassa sanotaan (luku 55). 

  Kristittynä saan olla unelmatehtävässäni eli ilouutisen kertojana. Uskon täydestä sydämestäni, ettei ole sellaista ahdinkoa, johon Jumala ei voisi tuoda lohtua. Jeesus on ristinkuolemallaan voittanut synnin, kuoleman ja kadotuksen, noussut kuolleista ja on kanssamme koko ajan aina täältä ikuisuuteen.

"Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta
eivätkä sinne palaa
vaan kastelevat maan,
joka hedelmöityy ja versoo
ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän,
  niin käy myös sanan,

joka minun suustani lähtee:
se ei tyhjänä palaa
vaan täyttää tehtävän,
jonka minä sille annan,
ja saa menestymään kaiken,
mitä varten sen lähetän." (Jes. 55:10-11)

Onko kristinuskon julistamisesta hyötyä – vai jopa haittaa?

  Uskonsa julistajia pidetään ärsyttävimpänä ihmistyyppinä. Jotkut kristitytkin ovat nykyään sitä mieltä, ettei julistaminen edistä kristinuskon asiaa.

  Jeesus kuitenkin antoi käskyn saarnata evankeliumia kaikille luoduille.

Saarnaajavideot

  Katselen silloin tällöin YouTubesta yhdysvaltalaisia "saarnaajavideoita". Katusaarnaajat (open air preacher, street preacher) menevät julkisille paikoille ja rupeavat saarnaamaan Raamattu toisessa kädessä ja megafoni toisessa. Megafonia he käyttävät mm., jos joku yrittää meluamalla peittää saarnan.

Tyypillisiä paikkoja ovat yliopistojen piha-alueet ja ulkoilmatapahtumat. Saarnaajilla on vastustajia lähes joka paikassa, mutta heillä on sananvapauslain mukaan oikeus saarnata paikoissa, joiden ylläpitoon on saatu verorahoja (mm. yliopistot jotka saavat julkista rahoitusta). Saarnaajat kuvaavat tapahtuman ja lataavat videon YouTubeen. Videot (ja saarnatapahtumat) ovat kestoltaan pari tuntia.

Suomessa ei ole moista kulttuuria. Rupesinkin katselemaan videoita ihan uteliaisuudesta.

Saarnaajien keskeisiä aiheita ovat synnit, Jumalan viha syntiä kohtaan, parannuksen tekeminen, pelastus Jeesuksen veren kautta. Näistä aiheista he lukevat otteita Raamatusta. Joskus saarnaajat kertovat omasta uskoontulostaan. Toisin sanoen he julistavat Jumalan sanaa ja evankeliumia eri näkökulmista, ja julistamisen tapana on saarnaaminen julkisella paikalla.

  Yksi videoilla jatkuvasti esillä oleva kysymys on, onko saarnaamisesta mitään hyötyä kristinuskon näkökulmasta vai onko siitä jopa haittaa. 

Yliopisto-alueilla saarnaajat nimittäin käyvät melkein joka kerta saman keskustelun. Tuohtunut opiskelija, joka kertoo itsekin olevansa kristitty, tulee kysymään eivätkö saarnaajat tajua, että he ärsyttäväksi koetulla toiminnallaan tulevat vain työntäneeksi ihmisiä kauemmas kristinuskosta. Siihen saarnaaja yleensä vastaa olevansa Jumalan töissä, eli toimivansa vain Jumalan tahdon mukaan, ja ettei hänen tehtävänsä ole arvioida sen hyödyllisyyttä.

Voisi helposti ajatella noiden opiskelijoiden tavoin, että saarnaamisesta on pikemminkin haittaa, mutta jokaisella näkemälläni videolla jokunen opiskelija pysähtyy kuuntelemaan saarnaa, esittämään kysymyksiä Raamatusta, esittämään asiallisesti vasta-argumentteja, kiittämään tai pyytämään rukousta.

"julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen." (2. Tim. 4:2)

Oma kokemukseni

  Julkisella paikalla megafoniin saarnaamista pidetään ihan ymmärrettävästi ärsyttävänä. Toisaalta jo paljon hienotunteisempaan julistamiseen suhtaudutaan torjuvasti, esim. nettikeskusteluissa tämän on kokenut varmaan jokainen uskostaan puhunut kristitty.

Laajalti jaettu mielipide vaikuttaa olevan, että omaa uskoaan julistavat kuuluvat kaikkein raivostuttavimpaan ihmistyyppiin.

Joskus törmää jopa toisiin kristittyihin, jotka suitsivat asiallista mutta kuumentunutta keskustelua kristittyjen ja uskosta osattomien välillä. Perustelu on sama kuin edellä mainitsemillani saarnaajavideoilla kuultu: se ei edistä kristinuskoa.

  Mikä mahtaa olla totuus? Onko julistamisesta hyötyä vai jopa haittaa? 

Tulin itse uskoon Raamattua lukiessani. Olenkin aina tavannut ajatella, että tulin uskoon yksikseni. Toki Jumalan läsnä ollessa ja vaikutuksesta, mutta en siis missään hengellisessä tilaisuudessa tai rippileirillä tms. Toisaalta mitä tapahtui sitä ennen? 

On ihme, että edes tulin aloittaneeksi Raamatun lukemisen. Näin sen pelottavana – tuomitsevana ja tulikivenkatkuisena. Sellaisenahan Raamatusta puhutaan uskomattomien keskuudessa, joihin itsekin kuuluin. Kaiken lisäksi olin joitain vuosia aiemmin tehnyt abortin ja tiesin, miten vakava synti se Raamatun mukaan on. 

Aloitin lukemisen vieläpä Vanhan Testamentin alusta. Sydän vapisten luin lakia, tuomiota ja rangaistuksia käsittelevät luvut. Jossain vaiheessa minusta alkoi tuntua, etten voi päästä Taivaaseen. Miksi en lopettanut lukemista ja vaikkapa ruvennut etsimään lohtua jostain tilanteeseeni paremmin sopivasta uskonnosta? Maailmahan on pullollaan uskontoja, joissa ei puhuta synneistä ja tuomiosta lainkaan. Nykyään oikeastaan kannustetaan kutakin muodostamaan itse oma uskontonsa, valiten "parhaita paloja" eri uskonnoista ja niiden pyhinä pidetyistä teksteistä. Miksi en tehnyt niin?

Syy on, että olin kuullut uskovaisten julistavan evankeliumia niin kuin se olisi keskeisin asia Raamatussa ja kristinuskossa. Näin jälkeenpäin ymmärrän miten suuri vaikutus sillä oli. Jatkoin Raamatun lukemista ja sain todeta, että kaikesta ankaruudesta huolimatta ilosanoma Jumalan rakkaudesta ja anteeksiannosta Jeesuksessa todella on sen ydinsanoma.

Joten sen lisäksi, että evankeliumin julistaminen on Jeesuksen lähetyskäskyn noudattamista sinänsä, oma kokemukseni on, että se myös tuottaa hedelmää. Omasta kokemuksestani tiedän senkin, että vaikkei ihminen heti vaikuttaisi vastaanottavaiselta evankeliumille, sanat voi jäädä hänen sisimpäänsä ja ohjata häntä Jeesuksen luo myöhemmin.

"Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille." (Mark. 16:15)