Voiko kristitty rukoilla "koston Jumalaa"?

  Psalmin 59 kirjoittaja kuvailee vuolaasti vihollistensa pahuutta ja esittää Jumalalle pyynnön: "Tehköön vihasi heistä lopun. Hävitä heidät!" Voiko armolliseen Jumalaan uskova kristitty rukoilla tällä tavoin?

  On ainakin kolme asiaa joiden vuoksi tällaisetkin psalmit ovat tärkeitä.

Pyyntöjä "koston Jumalalle"

  Rukoilen lähes päivittäin Raamatun psalmien sanoin. Laitan ääniraamatun pyörimään ja tavallaan rukoilen psalmistan kanssa yhdessä. Suurimmassa osassa psalmeja puhutaan Jumalan iäti kestävästä armosta, rakkaudesta, laupeudesta ja varjeluksesta, mutta siellä täällä on psalmeja joissa kirjoittaja pyytää "koston Jumalaa" tekemään lopun vihollisistaan.

Kuva: Unsplash / Anastasiya Badun

Psalmin 109 kirjoittaja latelee Jumalalle pyyntöjä pyhää vihaa puhkuen:

"Pane ankara syyttäjä vastustajani kimppuun,

pane armoton mies todistamaan häntä vastaan!

Kun hänen asiansa on oikeudessa,

hänet tuomittakoon syylliseksi,

hänen rukouksensakin katsottakoon pahaksi teoksi.

Vähiin jääkööt hänen elämänsä päivät,

toinen ottakoon hänen työnsä ja toimensa." (Ps. 109:6-8)

Psalmin 94 kirjoittaja ei myöskään turhia kiertele ja kaartele:

"Herra, koston Jumala,

koston Jumala, saavu jo!

Nouse, maailman tuomari,

maksa ylvästelijöille heidän tekojensa mukaan." (Ps. 94:1-2)

"Herra, meidän Jumalamme, tuhoaa heidät", kirjoittaja päättää.

Tällaisten psalmien kohdalla olen pysähtynyt miettimään voinko osallistua psalmistan pyyntöihin. Olen itse saanut Jumalalta pahat tekoni anteeksi ja saan elää Hänen armossaan. Voinko pyytää että Jumala tuhoaa jonkun toisen syntisen? Olen päätynyt siihen, että mietin rukoillessani mitä nämä psalmit kertovat meille Jumalasta. On ainakin kolme asiaa.

Oikeamielinen Jumala, ja rukous vihamiehen puolesta

  Ensinnäkin ne kertovat, että Jumala haluaa että voimme rukoillessamme olla rehellisiä. Kirjoittaja on turhautunut, vihainen, järkyttynyt, loukattu, ahdistunut. Hänen jumalaton vastustajansa on julma ja röyhkeä ja vaikuttaa pääsevän vääristä teoistaan ilman seurauksia. 

Toiseksi, psalmin kirjoittaja antaa esimerkin siitä, miten meidän kaikkien tulee toimia kun olemme joutuneet vääryyden kohteeksi: emme saa ottaa oikeutta omiin käsiimme, vaan meidän tulee antaa Jumalan näyttää vihansa. Vaikka olisimme kuinka kuohuksissamme ja syvästi loukattuja, meidän tulee hillitä itsemme ja antaa asiamme Jumalan ratkaistavaksi. Myös Uusi Testamentti puhuu "koston Jumalasta":

"Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: »Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan» – näin sanoo Herra." (Room. 12:19)

Suomen kielen sana kosto tulee ruotsin sanasta kosta eli maksaa, olla hintana. Uudessa Testamentissakin, jonka keskiössä on Jumalan suuri armo ja anteeksianto jonka Hän lähetti meille Pojassaan Jeesuksessa, muistutetaan että Jumala yhä näkee vääryydet ja haluaa käsitellä ne. Meidän ei tarvitse kantaa kaunoja. Emme saa kantaa kaunoja. Jumala haluaa että annamme taakkamme Hänelle.

Kolmanneksi, ne kuvailevat Jumalan oikeamielisyyttä: Jumala on niin hyvä, ettei Hän ikinä tule hyväksymään pahuutta, ja kirjoittaja, joka tuntee vanhurskaan Jumalan, tietää sen. Psalmin 109 kirjoittaja kertoo väärintekijästä esim. seuraavaa: "Hän vainosi köyhää ja avutonta, ajoi murtuneen ihmisen kuolemaan." Kuulostaa ihan hirveältä, suorastaan sadistiselta tyypiltä! 

Kirjoittaja ilmaisee luottavansa siihen, etteivät pahat teot jää Jumalalta näkemättä ja tuomitsematta. Kuten psalmin 94 kirjoittaja sanoo:

"Hän, joka on luonut korvan –

hänkö ei kuule?

Hän, joka on tehnyt silmän –

hänkö ei näe?" (Ps. 94:9)

Paha saa palkkansa ellei hän käänny Jumalan puoleen ja tee parannusta. Kristitylle sopiva rukous onkin, että Jumala vetäisi pahantekijän synnintuntoon ja parannukseen. 

Tunnetko kostonhalua?

  Voiko kostonhalussa olla jotain hyvää?

  Nelson Mandela sanoi: "Katkeruus on kuin joisi myrkkyä odottaen, että toinen kuolee." Lausetta hoetaan usein vääryyttä kärsineille, kostonhaluisille ihmisille. Vaikka ajatus sinänsä pitää paikkansa, mikä siinä on pielessä? 

  Mikä on kristinuskon tie?

Samalla mitalla

"Mutta jos muuta vahinkoa tapahtuu, annettakoon henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta, palovamma palovammasta, haava haavasta, ruhje ruhjeesta." (2. Moos. 21:23-25)

  

  Parikymppisenä lainasin yliopiston kirjastosta psykologian osastolta teoksen, jonka nimi oli muistaakseni Getting Even. Se käsitteli kostonhalua. En muista kirjan sisältöä tarkemmin, mutta muistan sen pääväitteen: kostonhalu sinänsä on hyvä asia, koska se on merkki oikeudentajusta. Näkemys oli mielestäni virkistävä, kostonhalusta kun harvoin sanotaan mitään myönteistä.

Kirjailija, joka oli oikeustieteen professori, määritteli kostamisen aivan oikein vääryyden takaisin maksamiseksi samalla mitalla, tilien tasaamiseksi kuten englannin to get even ilmaisee. Olen kuullut, että suomen kostaa-sana tulee ruotsin sanasta kosta eli maksaa, olla hintana. 

Kostonhalu ei siis välttämättä ole merkki ilkeydestä ja pahantahtoisuudesta, jollaisiin tunnetiloihin se usein liitetään. Vääryyttä kärsineen kostonhalu on kyllä yleensä voimakkaan tunteellinen tila, joka saattaa yltyä suhteettomuudeksi ja raivoksi, mutta sen alkusyy on perusteltu oikeudenjano. Sanotaanhan Raamatussakin, Israelin laiksi vanhan liiton aikaan tarkoitetussa Mooseksen laissa, vääryyden rankaisemisesta: "Annettakoon silmä silmästä, hammas hampaasta" jne. Jakeissa ei käsketty ilkeyteen, vaan oikeuden toteuttamiseen! 

Jakeet ilmaisevat periaatteen, jonka mukaan tuomareiden tulee käsitellä vääryydet: rangaistuksen tulee olla oikeassa suhteessa rangaistavaan tekoon. Suhteettomuus kumpaankin suuntaan, teon liioitteluun tai sen vähättelyyn, on huono.

Olen kuullut, että Vanhan Testamentin ajan Israelissakin "silmä silmästä" -jakeet ymmärrettiin Jumalan antamaksi suhteellisuuden ja tasapuolisuuden periaatteeksi, eli niitä ei noudatettu kirjaimellisesti rikoksista tuomittujen hampaita kiskomalla ja silmiä sokeuttamalla. Käytössä oli Jumalan antama oikeudenkäyntijärjestelmä, jossa osapuolia kuultiin ja ruumiinvammojen aiheuttamisesta määrättiin omaisuuskorvauksia.

  Olen aina tykännyt fiktiivisistä kertomuksista, romaaneista ja elokuvista, joissa paha saa palkkansa. Itse kosto tai rangaistus ei kuitenkaan ole minua kiinnostava tapahtuma: jos tarina päättyy kostoon, saatan jättää loppuosan lukematta. En viihdy sellaisten kuvausten äärellä, joissa jotakuta vahingoitetaan ruumiillisesti tai henkisesti. Se riittää, että vääryys tunnustetaan sekä todetaan "tilit tasaavan" rangaistuksen olevan periaatteessa oikeudenmukaista.

Gandhin ja Mandelan neuvot

  Mahatma Gandhi sanoi: "'Silmä silmästä' tekee koko maailman sokeaksi." Toinen tunnettu ja paljon toisteltu neuvo on epäoikeudenmukaista apartheid-hallintoa vastaan taistelleelta ja sen vuoksi 27 vuotta vankilassa istuneelta Nelson Mandelalta: "Katkeruus on kuin joisi myrkkyä odottaen, että toinen kuolee."

Gandhin ja Mandelan ajatuksia lainataan usein, kun yritetään auttaa ja neuvoa vääryyttä kärsinyttä, kostonhaluista ihmistä.

Tykkään Gandhin ja Mandelan lauseista todella paljon, mutta sellaisinaan ne eivät kelpaa minulle. Ne ovat viisaita ja pitävät paikkansa, mutta niiden hokemisessa ärsyttää, että ne jättävät varsinaisen vääryyden huomiotta. Niissä keskitytään pelkästään kostamisen yhteisöllisiin seurauksiin ja henkiseen hyvinvointiin. Ihan kuin vääryys olisi vain sen kohteeksi joutuneen yksityinen asia, oma ongelma, josta ei saa tehdä muiden ongelmaa. 

Oikeudenjanoista ihmistä saattaa turhauttaa, jos häntä opastetaan vain pidättäytymään kostamisesta sen hyödyttömyyden tai haitallisuuden perusteella, ja jätetään oikeudellinen puoli käsittelemättä. Näin on erityisesti silloin, kun vääryys ei ole maan lain mukaan rikos. Minua ainakin turhauttaa tuollainen ajattelutapa. Ihan kuin kärsitty vääryys ja siitä johtuva paha olo olisi vain jokin mielenterveysongelma, jota varten täytyy lukea mietelauseita, meditoida tai, jos muu ei auta, mennä terapiaan.

Hämmästyttävän usein neuvoja jopa sättii vääryyden kohdetta, että tämä edes miettii tapahtunutta enää: "Unohda se, hukkaat vain omaa aikaasi ja voimavarojasi miettimällä asiaa."

Kristinuskon tie

  Monet vaikuttavat luulevan, että Gandhin ja Mandelan viisaat neuvot ovat erityisen kristillisiä, mutta tarkalleen ottaen näin ei ole. Kristinuskossa ei kehoteta vääryyttä kärsinyttä pelkästään pidättäytymään kostamisesta, vaan antamaan anteeksi, ja jättämään mahdollisesti keskeneräinen riita-asia Korkeimmalle.

Kristinuskossa anteeksianto on tapahtuma, jossa vääryys todetaan vääryydeksi, luovutaan sen takaisin maksamisesta, ja sen sijaan valitaan anteeksianto. Keskiössä ovat väärä teko, sen osapuolet sekä Jumala – ei pelkästään vääryyttä kärsinyt ihminen, ei edes hänen henkinen hyvinvointinsa. 

Jokainen synti on syntiä myös Korkeinta vastaan. Jumala on antanut yhteiskunnan esivallalle tehtäväksi tuomita rikokset, mutta silloinkin, kun kyse on vääryydestä, joka ei ole maan lain mukaan rikos tai esivalta ei jostain syystä tuomitse rikosta, vääryyttä kärsinyt ei ole yksin: ainakin Jumala on läsnä ja näkee ja kuulee kaiken. 

  Kristinuskossa anteeksiannolla ja riita-asian jättämisellä Jumalalle on oikeustajun mukaisuuden lisäksi myös merkittävä henkisen hyvinvoinnin ulottuvuus. Vääryyttä kärsineet ja ilman maallista oikeutta jääneet ihmiset Vanhassa Testamentissa sanoivat usein jättävänsä asiansa Herralle, joka toteuttaa oikeuden. On suuri helpotus, kun ei tarvitse kantaa kaunaa, muttei myöskään tarvitse painaa vääryyttä villaisella. Apostoli Paavali kirjoitti ohjeissaan uuteen elämään uskovaisille:  

"Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: 'Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan' – näin sanoo Herra." (Room. 12:19)

  Kristinuskossa anteeksianto on ihmeellinen asia. Se on evankeliumin keskiössä, Jumalan ja ihmisten välisessä suhteessa: meistä jokainen on tehnyt syntiä Korkeinta (ja lähimmäistä) vastaan, mutta Hän valitsi antaa meille anteeksi Jeesuksen ristinsovituksen perusteella. Jumalan anteeksianto on voimallista, aikaansaavaa, uutta luovaa, toivon sytyttävää, uuden elämän ehto ja alku. Pelkästään tämän muistaminen saa minut haluamaan antaa itsekin anteeksi, olla osa noin ihmeellistä todellisuutta.

Ihmisen on viisainta antaa anteeksi. Jeesus liittää meidän anteeksi antamisen toisillemme siihen, että Jumala antaa anteeksi meille (Matt. 6:14-15). 

  Onko uskovaisen anteeksianto täydellistä, niin kuin Jumalan? Ei, koska me ihmiset saatamme jo anteeksi annettuamme palata joskus ajattelemaan vanhaa vääryyttä ja tuntemaan sen synnyttämiä tunteita, vaikkemme peruisikaan anteeksiantoa. Jumala sen sijaan ei enää koskaan muista syntejä, jotka Hän on kerran antanut anteeksi (mm. Jes. 43:25 ja Miika 7:19). Anteeksi antaminen on meiltä Jumalan tahdon mukainen valinta, mutta vasta Taivaassa tulemme täydellisiksi rakkaudessa, jota myös anteeksi antaminen on.

"Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi', mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia." (Matt. 5:43-45)