"Joka köyhää armahtaa..."
Kun tuoreena uskovaisena luin Raamattua, ihmettelin kun siellä puhutaan "köyhän armahtamisesta":
"Joka köyhää armahtaa, lainaa Herralle, ja Herra maksaa takaisin hyvän teon." (Sananl. 19:17)
Miksi köyhää pitäisi armahtaa? Ajattelivatko Raamatun kirjoittajat, että köyhänä oleminen on jotenkin väärä teko siltä köyhältä ihmiseltä niin, että hän olisi armahdetuksi tulemisen tarpeessa?
Ajattelin siis, että armahtaminen tarkoittaa samaa kuin anteeksi antaminen. Olen huomannut että monilla muillakin on tämä käsitys.
Armo ja anteeksianto ovatkin samanlaisia asioita. Tarkemmin sanottuna, anteeksianto on armon alalaji. Armo tarkoittaa, että joku antaa toiselle ilmaiseksi ja ansiotta jotain hyvää.
Anteeksianto tarkoittaa, että kohde on tehnyt jotain pahaa ja itse asiassa ansaitsisi rangaistuksen, mutta rangaistuksen sijaan hänelle annetaan anteeksi ja sillä tavalla annetaankin hyvää (hyvä asia on jo se rankaisematta jättäminen!).
Kummassakaan tapauksessa kohde ei siis saa ansionsa mukaan – ei hyvässä eikä pahassa. Armo, ja sen alalaji anteeksianto, tarkoittaa yksinkertaisesti minkäänlaisista kohteen omista ansioista riippumatonta hyvän antamista kohteelle. Armo perustuu antajan hyvyyteen.
Eli kun Sananlaskujen kirjassa kehotetaan armahtamaan köyhää, sillä tarkoitetaan vain, että vaikka köyhällä kerjäläisellä ei ole ansioita sinuun nähden, anna hänelle silti jotain hyvää, vaikka rahaa tai vaatetta tai leipää.
Ei kuitenkaan ole virhe käyttää sanaa armahtaa anteeksi antamisen synonyyminä; silloin vain valitaan niistä kahdesta kattavampi sana. Toisin sanoen armahtaminen voi joskus sisältää myös anteeksi antamisen merkityksen. Esim. siinä, kun Jumala armosta pelastaa meidät, se tarkoittaa samalla, että Hän antaa meille meidän syntimme anteeksi.
"Joka köyhää armahtaa, lainaa Herralle..."
Jatkan pohtimalla vielä toista seikkaa, joka on askarruttanut minua samassa Sananlaskujen kirjan jakeessa. Nimittäin sitä, että jakeessa puhutaan armahtamisen rinnalla lainaamisesta ja takaisin maksusta.
Edellä muotoilemaani armon määritelmään nähden se vaikuttaa ristiriitaiselta: vaikka kyseessä on armollinen teko (eli ilmainen lahja), jakeessa muistutetaan, että Herra silti maksaa hyväntekijälle hyvän teon!
Ihmiseltä armollinen laupeuden teko on siis jakeen mukaan kuitenkin vain lainaamista – Herralle.
Ymmärrän tuon niin, että ihan perimmäisesti kaikki hyvä tulee Herralta eli että Jumala on armon alkuperäinen lähde.
Ihana ajatus: Jumala haluaa että teemme Hänen tekojaan maailmassa lähimmäisiämme kohtaan. Sen takia Hän ns. lainaa meidän käsiämme. Meidän tekemämme laupeuden teot ovat Jumalan tekoja meidän kauttamme.
Uudessa Testamentissa uskovaisille sanotaankin:
"Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." (Ef. 2:10)
Miksi Jumala ei suoraan itse auta vaikkapa köyhiä tai sairaita? Hänhän voisi ihmeteolla, vain "sormia napsauttamalla", saada katetun ruokapöydän ilmestymään nälkäisen köyhän eteen.
On olemassa tämä tunnettu argumentti kristinuskoa vastaan: siitä että maailmassa on niin paljon kärsimystä, voidaan päätellä, että Jumala joko ei ole hyvä (= Hän ei halua poistaa kärsimystä) tai sitten Hän ei ole kaikkivaltias (= Hän ei pysty poistamaan kärsimystä, vaikka haluaisi). Argumentti on nimenomaan kristinuskoa vastaan, koska Raamatun mukaan Jumala on sekä hyvä että kaikkivaltias.
Muun muassa tässä Sananlaskujen kirjan jakeessa on vastaus argumenttiin, tyydyttipä se argumentin esittäjää tai ei. Vastaus on, että Jumala haluaa auttaa apua tarvitsevia, ja että Hän haluaa tehdä sen meidän kauttamme. Meidän tulee siis olla Jumalan avun välikäsiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti