Käsky: rakasta!

Jeesus käskee meitä rakastamaan. Käsky rakastaa tuntuu mahdottomalta, jos rakkaudella tarkoitetaan asioita, joita useimmat nykymaailmassamme sillä tarkoittavat – laajalti jaettu määritelmähän perustuu kiintymykseen ja tunteisiin. Kristinuskossa rakkaus määritellään olennaisesti toisella tavalla, ja käsky rakastaa on kaksiosainen:

"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Matt. 22:37-39)

 

 

Jumala näyttää mitä rakkaus on

Raamatussa kerrotaan:

"Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1. John. 4:10)

 Ja vielä tunnetumpi kohta:

"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3:16)

Rakastaminen toteutuu evankeliumin ytimessä. Syntiin langenneet ihmiset olivat menettäneet yhteyden Jumalaan, elämän antajaan. Heidän halunsa oli kääntynyt pois Luojasta ja suuntautunut luotuun: omaan itseen, toisiin ihmisiin, luontoon ja ihmiskätten töihin. Koska Jumala oli luonut ihmiset elämään yhteyteensä, Hän tiesi, että välirikko oli synnyttänyt ihmisessä tarpeen, jota ei voi täyttää kukaan eikä mikään muu kuin Hän itse. Jumalan rakkaus toteutui siinä, että Hän syntyi itse ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa, sovitti ihmisten synnit ristillä ja voitti kuoleman. Itsensä antamalla Jumala avasi ihmisille tien takaisin yhteyteensä.

Jumalan teossa näkyy rakkauden ydinperiaate: rakkaus tarkoittaa olennaisesti kohteen tarpeen täyttämistä – äärimmillään siten, että se, joka rakastaa, uhraa itsensä kohteen hyväksi.
Raamatussa Jumalan kerrotaan olevan rakkaus (1. Joh. 4:8).


Lähimmäisen rakastaminen

Jumalan rakkaus antaa mallin rakkauden kaksoiskäskyn toiselle osalle: lähimmäisen rakastamiselle. Kun eräs lainopettaja kysyi Jeesukselta, kuka on hänen lähimmäisensä, Jeesus vastasi kertomalla vertauksen laupiaasta samarialaisesta, joka auttoi pahoinpideltyä ja ryöstettyä juutalaista muiden käveltyä välinpitämättömästi tämän ohi. Samarialainen vastasi pahoinpidellyn tarpeisiin, täytti ne parhaimpansa mukaan, vaikka samarialaisten ja juutalaisten välillä vallitsi uskonnollisista syistä välirikko.

Vertaus laupiaasta samarialaisesta opettaa meille kaksi asiaa yhdellä kertaa: sen, kuka on lähimmäisemme ja sen, miten lähimmäistä rakastetaan. Lähimmäinen on kuka tahansa ihminen – erityisesti sellainen, joka tarvitsee meitä ja jonka ohi muut kävelevät, ja josta emme lähtökohtaisesti edes pidä! Vuorisaarnassaan Jeesus tuo esiin saman periaatteen opettaessaan:

"Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.

Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen." (Matt. 5:43-48)

Lähimmäisen rakastamisen käsky on käytännössä haasteellinen, lievästi ilmaistuna. Varmasti jokainen meistä muistaa menneisyydestään tilanteita, joissa on epäonnistunut siinä. Jeesuksen käskyn mukaan on kuitenkin pyrittävä ojentautumaan. Toisaalta ainakin minut tämä haaste täyttää innolla – haluan ehdottomasti pyrkiä siihen ja nähdä maailmassa muutosta parempaan sen seurauksena!

Jumala antaa ihmisille rakkautta rakastaa lähimmäistään; kaikki rakkaus on viimekädessä Jumalasta, sillä Jumala on rakkaus.

Ihmisen kokemus omista tarpeistaan auttaa häntä ymmärtämään lähimmäisensä tarpeita: rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi.

Sanoin edellä, että lähimmäinen on erityisesti sellainen ihminen, josta emme lähtökohtaisesti edes pidä. Ilman inhimillisen vetovoiman ja kiintymyksen tunteita toteutettu lähimmäisenrakkauden teko – pelkkä uskossa ojentautuminen – saattaa nimittäin joskus synnyttää myös tunteita. Mielestäni tässä ilmiössä toteutuu erityisellä tavalla heprealaiskirjeessä ilmaistu uskon määritelmä: "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä." (Hepr. 11:1)


Jumalan rakastaminen

Entä miten rakastetaan Jumalaa? Eri tavalla kuin lähimmäistä, koska Jumala ei tarvitse mitään ihmisiltä, luoduiltaan. Jumala itse on täydellinen ja täysi – Hän on rakkaus.

Heti vertauksen laupiaasta samarialaisesta jälkeen Luukkaan evankeliumissa kerrotaan lyhyt, pelkistetty tarina Betaniassa asuvista sisarista, Martasta ja Mariasta. Kun Jeesus opetuslapsineen meni heille kylään, Martta alkoi palvella vieraita, mutta Maria asettui Jeesuksen jalkojen juureen kuuntelemaan Hänen opetustaan. Martta, jolla oli kädet täynnä töitä, pyysi Jeesusta käskemään Marian avukseen, mutta Jeesus vastasi hänelle:

 "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois." (Luuk. 10:41-42)

Ymmärtääkseni Jeesus käytti hyödyksi kotoisaa ristiriitatilannetta opettaakseen, ettei Hän ollut tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan. (Matt. 20:28) Jumalalla ei ole tarpeita, joita meidän tulisi pyrkiä täyttämään, jotta rakastaisimme Häntä. Mariaa esimerkkinä käyttäen Jeesus opetti, että Jumalan rakastamisessa tärkeintä on kuuliaisuus Hänelle – viimekädessä se on ainoa tärkeä asia.

Kuuliaisuus Jumalalle johtaa Hänen tuntemiseensa, ja Hänen tuntemisensa johtaa siihen, että noudatamme Hänen käskyjään. Apostoli Johannes sanoo kirjeessään: "Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä." (1. Joh. 2:3) Jeesus itse totesi yksinkertaisesti: "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni." (Joh. 14:15)

Jumalan rakastamisen käytäntö saattaa kuulostaa tiukalta vaatimukselta, ja se edellyttääkin ojentautumista, aivan kuten lähimmäisen rakastaminen. Toisaalta Jumala itse antaa armoa janoitseville rakkauden, jolla rakastaa Häntä eikä Hänen käskyjensä noudattaminen ole raskasta sille, joka Häntä rakastaa. (1. Joh. 5:3)

Jumalan rakastaminen on siis meille mahdollista vain, koska Hän itse on antanut meille sen rakkauden, jolla Häntä tulee rakastaa! Millä tavalla Jumalan rakkaus sitten pääsee ihmiseen, jossa se alkaa vaikuttaa kuuliaisuutena ja Jumalan tahdon mukaan ojentautumisena (olkoonkin, että käytännössä se ilmenee meissä vielä vajavaisesti)? Luukkaan evankeliumissa paljastetaan tämä ovi, jota kautta Jumalan rakkaus tulee ihmisen sisimpään:

Eräs fariseus kutsui Jeesuksen aterialle luokseen, ja Hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Paikalle tuli nainen, joka vietti syntistä elämää. Nainen asettui syntinsä tuntevana ja katuvana Jeesuksen jalkojen luo ja itki. Hän kasteli Jeesuksen jalat kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. Tästä välikohtauksesta seurasi vuorovaikutusta Jeesuksen ja syntistä naista paheksuneen fariseuksen välillä, minkä päätteeksi Jeesus sanoi fariseukselle naisesta: "hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon". Naiselle Jeesus sanoi: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi." (Luuk. 7:36-50)

Olemme kaikki syntiin langenneita, Jumalan armahduksen tarpeessa, ja sen vuoksi Jumalan rakastaminen saa alkunsa siitä, että otamme vastaan Hänen rakkautensa – Hänet. Jumala itse syntyi ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, ja on sovitus ja elämä jokaiselle, joka ei Häntä torju.

Rakastaminen totuudessa

Lopuksi haluan vielä käsitellä kaksoiskäskyn osien keskinäistä suhdetta. Teen sen antamalla todistuksen omasta elämästäni.

Entisessä elämässäni, ennen uskoon tulemistani, tein vakavan synnin: abortin. Teon jälkeen luin kerran nettikeskustelua abortista. Keskustelijoina oli eri kannoilla olevia ihmisiä, joista suuri osa tavalla tai toisella identifioitui kristityiksi. Jotkut heistä sanoivat, koettaen lohdutella abortin tehneitä, ettei abortti ole syntiä. Toiset heistä taas sanoivat abortin olevan synti.

Minulle, abortin tehneelle, jäi keskustelusta tuolloin hämmentävä tunne: toisaalta tunnistin empaattisen suhtautumisen heissä, jotka kiistivät abortin olevan syntiä – toisaalta vaistosin jotain muuta, selittämätöntä hyvää heistä, jotka pitivät kiinni "loukkaavasta" käsityksestä, että abortti on synti. En vain silloin vielä tiennyt, mitä se vaistoamani hyvä oli...

Jos rakkautemme lähimmäistämme kohtaan ei ole linjassa Jumalan rakastamisen, Hänen pyhän tahtonsa tunnustamisen kanssa, vaan perustuu pelkkään ihmisrakkauteen ja empatiaan, se ei ole Jeesuksen tarkoittamaa lähimmäisenrakkautta. Kaksoiskäskyn 'rakkaus' on rakkautta totuudessa. Parasta on, jos ilmaisemme totista rakkautta empaattisella tavalla.

Pelkkään empatiaan tyytyminen ja sen korottaminen rakkauden määritelmäksi pitää syntiin langenneen ihmisen valheessa. Jeesus on totuus; ja totuuteen tuleva, syntinsä tunnustava, saa Jeesukselta anteeksiannon. Jeesukselta, joka on voittanut synnin ja kuoleman.

Rakkauden kaksoiskäskyn osat voivat siis toteutua vain yhdessä. Jumalan rakastamisella ja lähimmäisen rakastamisella on yksi ja sama lähde: "Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä." (1. Joh. 4:19)