Voiko kärsimys olla hyvää?

Eikö onnellisuus ole ihmiselon korkein tavoite, ja eikö siten kärsimys – onnellisuuden vastakohta – ole aina kartettava tila?

Kristinuskossa tämä oletus ei pidä paikkaansa. Raamatussa kerrotaan kahdenlaisesta kärsimyksestä: hyvästä ja huonosta. Hyvästä kärsimyksestä voi jopa iloita, huonoa kärsimystä tulee välttää.

Kärsimysten erottaminen

"Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa. Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy. Kun teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, te olette autuaat, sillä teidän yllänne on kirkkauden Henki, Jumalan Henki. Kenenkään teistä ei tule kärsiä murhamiehenä tai varkaana tai pahantekijänä tai toisten petkuttajana. Mutta sen, joka kärsii kristittynä, ei pidä hävetä, vaan hän kirkastakoon kristityn nimellään Jumalaa." (1. Piet. 4:12-16)

Pietari viittasi sanoillaan "pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä" lähinnä siihen uskonnolliseen vainoon, jonka kohteena Jeesuksen apostolit olivat Uuden Testamentin tapahtumien aikoina, mutta sama periaate pätee kaikkeen kärsimykseen, jonka kautta kristitty kirkastaa Jumalaa.

Hyvä kärsimys on kärsimystä, joka on seurausta Jumalan tahdon toteutumisesta ihmisessä ja hänen valinnoissaan. Hyvästä kärsimyksestä on syytä iloita. Äärimmäinen esimerkki hyvästä kärsimyksestä on marttyyrien (Jumalan todistajina kärsivien ja kuolleiden kristittyjen) kärsimys.

Toinen esimerkki, joka on tuttu jokaiselle uskovaiselle, on se, mitä apostoli Paavali kutsuu "Jumalan mielen mukaiseksi murheeksi", eli synnintunnon ja katumuksen kärsimys. Miksi se on hyvää kärsimystä, vaikka synti on siinä olennaisessa osassa? Siksi, että sekin on Jumalan tahdon mukaista – vieläpä Jumalan itsensä tekoa – ja johtaa parannukseen.

"Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman." (2. Kor. 7:10)

Synnintunto ja katumus johtavat rikkojan totuuteen tulemiseen eli syntien tunnustamiseen Jumalalle ja siten syntien anteeksiantoon ja parannukseen.

Huonoa kärsimystä aiheuttaa väärä, Jumalan tahdon vastainen valinta. Huono kärsimys ei myöskään ohjaa ihmistä vapauttavaan armahdukseen ja parannukseen, vaan sitoo häntä, toimii kirouksena hänen elämässään.

Esimerkkinä huonosta kärsimyksestä voi olla aviorikoksen tehnyt ihminen, jonka avioliitto hajoaa uskottomuuden seurauksena, ja joka syntinsä tunnustamisen sijaan koettaa oikeuttaa tekoaan vaikkapa vetoamalla entisen puolisonsa virheisiin ja avioliittonsa epätäydellisyyteen.

Esimerkin avionrikkojalle on voimassa Jumalan kutsu armahdukseen, mutta niin kauan kuin hän ei vastaa siihen, hänen kärsimyksensä avionrikkojana on huonoa.

Hyvää kärsimystä ei tule karttaa

Ajatellaan, että on koululuokka, jossa yhtä oppilasta kiusataan. Joku tapahtumia seurannut oppilas säälii kiusattua ja päättää auttaa tätä, vaikka hän tietää, että valinnan seurauksena hän itsekin luultavasti joutuu kiusatuksi. Ja niin käykin. Kiusaaminen tuottaa hänelle kärsimystä, mutta kärsimys on hyvää, koska sen syynä oli Jumalan tahdon mukainen valinta. Kiusattua puolustanut ojentautui rakkauden kaksoiskäskyn (Matt. 22:36-39) ja kultaisena sääntönä tunnetun Jeesuksen ohjeen mukaan: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." (Matt. 7:12) Jos hän olisi vain seurannut kiusaamista sivusta niin kuin muut, kiusaajat olisivat jättäneet hänet rauhaan.

Eräs hyvän kärsimyksen muoto on toisen ihmisen kärsimykseen osallistuminen. Jeesuksen vertauksessa (Luuk. 10:30-37) laupias samarialainen pysähtyi auttamaan pahoinpideltyä ja ryöstettyä juutalaista, kun muut olivat vain kävelleet miehen ohi. Samarialainen ei osallistunut pahoinpidellyn kärsimykseen ainoastaan siinä, että maksoi tämän hoidon ja majapaikan omista rahoistaan ja uhrasi auttamiseen omaa aikaansa ja voimavarojaan, vaan myös siinä, että hän ylipäätään kohtasi kärsivän, luultavasti verisen ja vaikeroivan lähimmäisen.

Kärsimyksen seuraaminen läheltä aiheuttaa kärsimystä itsellekin. Sen takia kärsimystä vieroksuva valitsee välinpitämättömyyden. Törmäsin kerran nettikeskustelussa ihmiseen, joka sanoi, ettei voi käydä katsomassa lähiomaistaan sairaalassa, koska on niin empaattinen, että joutuisi itse kärsimään tämän kärsimyksen seuraamisesta!

Hyvä teko on itsessään arvokas – se tuo apua ja lohtua ihmisille ja todistaa Jumalan käskyjen hyvästä tarkoituksesta langenneessa maailmassa. Kärsimys on joskus hinta, jonka hyvästä valinnasta joutuu maksamaan, mutta hyvä kärsimys koituu siunaukseksi kärsijälle: ajan mittaan kokemus vahvistaa hänen moraalista integriteettiään ja lisää hänen itsetuntemustaan. Hyvän kärsimyksen kautta tuleva Jumalan siunaus voi olla sitä runsaampi, mitä tietoisemmin kärsijä siihen suhtautuu sen sijaan että, Pietarin sanoin, "oudoksuisi" sitä.

Sairaan kärsimys

Voiko hyvän kärsimyksen ajattelutapaa soveltaa kärsimykseen, joka johtuu sairaudesta? Vai onko se vain neutraalia kärsimystä?

Keskustelu eutanasiasta on aina keskustelua sairaiden kärsimyksestä, ja eutanasian kannattajat puoltavat kuoleman valitsemista kärsimyksen sijaan. Vastakkain ovat siis kuolema ja kärsimys. Se taas, joka valitsee näistä kahdesta kärsimyksen, valitsee elämän.

Kärsimys on elämän merkki langenneessa maailmassa. Parantumattomasti sairaan ihmisen kärsimys voi olla kirjaimellisesti elämän valitsemisen seurausta, koska moni parantumattomasti sairas pohtii itsemurhan vaihtoehtoa – jotkut vakavasti harkiten, toiset filosofisemmin. Tällöin kärsimys sairauden takia on seurausta elämän valitsemisesta, siitä, että antaa Jumalan tahdon toteutua elämässään. Sairaan kärsimys on näin ollen hyvää, Jumalaa kirkastavaa kärsimystä.

On selvää, ettei kärsimys ole itseisarvo, vaan seurausta elämän valitsemisesta langenneen maailman olosuhteissa. Elämä on itseisarvoisesti arvokasta. Sairaan ihmisen kärsimystä pitää aina pyrkiä lievittämään kaikin tavoin, ja lievittäminen tapahtuu elämän rajojen sisäpuolella.

Kärsimys vailla vertaa

 

 "Sitten Jeesus tuli opetuslasten kanssa Getsemane-nimiseen paikkaan ja sanoi heille: "Jääkää te tähän siksi aikaa kun minä käyn tuolla rukoilemassa." Pietarin ja molemmat Sebedeuksen pojat hän otti mukaansa. Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä, ja hän joutui tuskan valtaan. Hän sanoi heille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani." Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä."(Matt. 26:36-39)

Meidän hyvä kärsimyksemme täällä maailmassa kirkastaa Jumalaa, mutta vain Jumalan oma kärsimys ja kuolema Pojassa Jeesuksessa avasi ihmisille tien iankaikkisen elämään. Jeesuksen ristinkuolema sovitti syntimme ja Hänen ylösnousemuksensa todisti Hänen olevan elämän Herra.