Luottamus Jumalan suunnitelmaan – Joosefin esimerkki

  Ihmiseksi, jolla Raamatun sanoin "oli aina onni mukanaan, koska Herra oli hänen kanssaan", Vanhan Testamentin Joosef joutui kärsimään yllättävän paljon.

Joosefin elämäntarina rohkaisee, koska siitä voi päätellä, että vaikka omassa elämässä olisi suuriakin kärsimyksiä, voi silti Herran kanssa olla onnellinen ja menestynyt. 

Joosefin elämän kärsimykset

  Joosefista, Jaakobin ja Raakelin pojasta, kerrotaan 1. Mooseksen kirjan luvuissa 37 ja 39-50. Tiivistän alkuun Joosefin elämän keskeiset vastoinkäymiset, koska ne ovat niveltyneet osaksi myös hänen menestystään ja Herran suunnitelmaa.

  Vanhemmat veljet vihasivat ja kadehtivat Joosefia, koska iltatähtenä syntyneenä tämä oli Jaakob-isän lempilapsi. Lisäksi Joosef kertoi avoimesti veljilleen erikoisista unistaan, joiden sisältö oli omiaan voimistamaan heidän kaunaansa häntä kohtaan. 

Yhdessä unessa he olivat peltotöissä, kun veljien viljalyhteet kumarsivat Joosefin lyhdettä. Lopulta veljet vihasivat Joosefia niin paljon, etteivät enää pystyneet edes puhumaan hänelle ystävällisesti.

  Eräänä päivänä karjaa kaitsemassa ollessaan vanhemmat veljet, nähdessään kaukaa Joosefin olevan tulossa luokseen, suunnittelivat hänen surmaamistaan, mutta päätyivätkin myymään hänet ismaelilaisille kauppiaille, jotka edelleen möivät Joosefin orjaksi Egyptiin. 

Joosef päätyi palvelijaksi faraon henkivartijain päällikön taloon, josta joutui isännän vaimon valheen takia syyttömänä vankilaan vuosiksi. Vankilassa ollessaan Joosef selitti muiden vankien unia, ja selitykset kävivät toteen. 

Farao, nähtyään kaksi erikoista unta (1. Moos. 41:17-24) ja kuultuaan tästä viisaasti unia selittävästä heprealaisvangista, haetutti Joosefin vankilasta ja pyysi selitystä. 

Joosef kertoi faraolle Jumalalta saamansa selitykset unille (1. Moos. 41:25-36). Unet sisälsivät ennalta varoituksen tulevista ankarista nälkävuosista koko Lähi-Idässä sekä neuvon, miten Egypti voi selvitä niiden yli. Farao oli otettu viisaasta tulkinnasta ja nimitti Joosefin Egyptin käskynhaltijaksi. Nälkävuosien koittaessa Egyptissä oli Joosefin kertoman viisaan neuvon ansiosta runsaasti ruokaa, ja hän sai vastuulleen koko Egyptin ruoan jakamisen.

  Vaikka tässä vaiheessa Joosefin suurimmat vaikeudet olivat ohitse, mielestäni surullisin hetki on, kun nälkävuosista kärsivät veljet eräänä päivänä saapuivat Egyptiin ja kumartuivat Joosefin eteen anoen saada ostaa tältä ruokaa vietäväksi kotiin Kanaaninmaahan (tässä toteutui Joosefin nuorena näkemä uni veljien kumartuvista viljalyhteistä) eivätkä tunteneet tätä. Raamatussa sanotaan: "Vaikka Joosef tunsi veljensä, he eivät tunteneet häntä." (1. Moos. 42:8). 

Eroon perheestään joutunut Joosef oli elänyt muukalaisena Egyptissä koko aikuisikänsä ja nyt, jälleennäkemisen hetkenä, hän ymmärsi tulleensa muukalaiseksi veljilleenkin.

Uskon esikuva

  Miten Joosef sitten oli kaikesta edellä mainitusta huolimatta niin menestynyt, siunattu ja Herran suosiossa, kuten Raamatussa todetaan moneen kertaan? 

Ilo Jumalan lapseudesta

  Joosef oli luottavainen, että Herra pitää hänestä huolen. Luottavaisuus ilmeni paitsi tottelevaisuutena, mielestäni myös heittäytymisenä. Hän kertoi vilpittömän innostuneesti veljilleen unistaan eikä tainnut tulla ajatelleeksi, että nämä pahastuisivat niistä. 

Muutenkin Joosef käytti rohkeasti Jumalalta saamaansa unien näkemisen ja selittämisen lahjaa ja antoi aina kunnian Jumalalle. Kun farao pyysi häntä selittämään unensa, Joosef vastasi: "Minä itse en pysty, mutta Jumala voi antaa faraolle suotuisan vastauksen." (1. Moos. 41:16)

  Rankat vastoinkäymiset eivät saaneet Joosefia epäilemään Jumalan huolenpitoa ja rakkautta häntä kohtaan, ainakaan niin merkittävästi, että siitä mainittaisiin Raamatussa. Kenties nuorena eroon joutuminen perheestä ja Jaakob-isästä oli johtanut siihen, että Jumala oli Joosefille poikkeuksellisen läheinen?

  Jaakob-isälle Joosefin menetys oli ollut suunnaton suru. Hän luuli poikansa kuolleen villipetojen raatelemana. Kun Jaakob kuuli Egyptistä palanneilta pojiltaan, että Joosef olikin elossa, hän ei meinannut uskoa heitä, koska hänen "mielensä oli turtunut". Kun hän lopulta uskoi, että näkisi vielä Joosefin elossa, hänen "henkensä elpyi". 

Joosef huolehti vanhasta isästään koko tämän loppuelämän ajan. Minusta heidän suhteessaan korostuu se, että vaikka he olivat isä ja poika, lopulta molemmat olivat Jumalan lapsia.

"Jumala käänsi sen hyväksi"

"Herra oli Joosefin kanssa, ja siksi hänellä oli aina onni mukanaan." (1. Moos. 39:2; käännös 1992)

  Tuoreena uskovaisena näin Joosefin, koskaan tarkemmin ajattelematta, sinä Raamatun ihmisenä, jolla kaikki meni putkeen. Jobin näin tältä osin Joosefin vastakohtana: hän menetti melkein kaiken, joutui kärsimään valtavasti ja julisti olevansa katkera.

Vasta myöhemmin olen tajunnut, miten rankka elämä Joosefilla oli. Minua hämäsi pitkään se, että vaikka Raamatussa kerrotaan hirveistä tapahtumista hänen elämässään, niiden lomassa todetaan aina vain, että Joosef oli valtavan onnekas ja menestynyt, koska Herra oli hänen kanssaan. Tähän sisältyykin tärkeä opetus, jonka olen saanut Joosefin elämäntarinasta.

Jumalan lapsen onni ja menestys ei tarkoita, ettei joutuisi käymään läpi suuria vaikeuksia ja kärsimyksiä. Se tarkoittaa, että luottaa Jumalaan ja on avoin olemaan osa Hänen suunnitelmansa toteutumista.

Mitä se tarkoittaa käytännössä? Joosefin esimerkin mukaan sitä, että noudattaa Jumalan tahtoa ja antaa Hänelle kunnian joka tilanteessa, onnessa ja kärsimyksessä, vaikkei itse sillä hetkellä näkisi siitä seuraavan mitään hyvää omassa elämässä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa elää Joosefin tavoin, koska hänen ajattelutapaansa kuului myös se, ettei keskity menneeseen, vaan nykyhetkeen ja tulevaan.

"Herra antoi Joosefin onnistua kaikessa." (1. Moos. 39:23)

  Kun Joosef oli paljastanut ruokaa anomaan tulleille veljilleen kuka on, ja kun veljet olivat ilmaisseet katumuksensa pahasta teostaan, Joosef sanoi jotain, mikä muistuttaa meitä Jumalan suuremmasta suunnitelmasta:

"Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi." (1. Moos. 50:20)

 

Joosefin armollisuus

 Vaikka Joosef oli joutunut kärsimään paljon, hänellä oli sisäinen rauha. Miksi olen niin varma tästä? Koska hän rakasti veljiään, jotka katuivat pahaa tekoaan, ja antoi heille anteeksi sekä maksoi pahan hyvällä.

"Anna siis meille nyt anteeksi meidän rikoksemme. Mehän palvelemme samaa Jumalaa kuin isäsi." Kuullessaan heidän sanansa Joosef puhkesi itkuun."

"Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi. Hän antoi tämän kaiken tapahtua, jotta monet ihmiset saisivat jäädä henkiin. Älkää siis enää olko peloissanne. Minä huolehdin teistä, teidän vaimoistanne ja lapsistanne.» Näin hän rauhoitteli heitä ja puhui heille lempeästi." (1. Moos. 50:17-21)

Paitsi että anteeksianto on Jumalan tahdon mukaista, sillä on tekemistä onnellisuuden kanssa: onnellinen ihminen yleensä antaa anteeksi, ja toisaalta anteeksianto lisää onnellisuutta. Anteeksiantaja valitsee elämän ja ohittaa tienhaaran, jolle kääntyminen pahimmillaan vie molemmat osapuolet, sekä vääryyden tekijän että hänet itsensä, tuhoon.

Joosef, sen paremmin kuin veljetkään, ei voinut mitään menneille vääryyksille, mutta antamalla anteeksi hän antoi mahdollisuuden perheen yhteiselle elämälle siitä eteenpäin.

  Joosef muistuttaa minua Jeesuksesta. Joosefkin antoi elämänsä taivaallisen Isän käyttöön. Ja kuten Jeesus, joka rukoili pahantekijöilleen armoa, Joosefkin oli armollinen veljilleen. 

Siinä missä Joosefin kohdalla elämänsä Jumalan käyttöön antaminen johti ruoan riittävyyden myötä ihmisten elossa pysymiseen Lähi-Idässä, Jeesus antoi itsensä, että jokainen joka Häneen uskoo saisi iankaikkisen elämän.

Taistelu hyvän ja pahan välillä – Ukrainan sodan synnyttämiä pohdintoja

  Sotia, loputonta asevarustelua, vainoharhaisia suurvaltajohtajia, monitulkintaista diplomaattista viestintää, mustia salkkuja joiden sisällä on kohtalokas nappi... 

Miksi maailman todellisuus on näin absurdin hirveä?

  Mitä rukoilen kaikkein eniten?

  

 Ihmissydämen tila

  Maailman pahuus osoittaa, että Jumalan sana on totta.

"Petollinen on ihmissydän,

paha ja parantumaton

vailla vertaa!

Kuka sen tuntee?" (Jer. 17:9; käännös 1992)

  Viime joululomalla juttelin läheiseni kanssa maailman turvallisuuspoliittisesta tilanteesta. Aiheeseen johdatti radiouutinen Putinin senhetkisistä viimeisimmistä siirroista. 

Millä mailla on ydinaseita ja mihin ne on suunnattu? Millaiset voimasuhteet maailmaan jäivät toisen maailmansodan jäljiltä? Entä kylmän sodan jäljiltä? Mitkä maat ovat liittolaisia keskenään? Mitä mikäkin diplomaattinen ilmaus tai ele suurvaltojen poliitikkojen neuvotteluissa tarkoittaa oikeasti? 

Keskustelun päätteeksi tuli hiljaisuus, mutta ilmaan jäi kysymys: miten maailman todellisuus on näin absurdin hirveä? Sotia, loputonta asekehittelyä ja -varustelua, suurvaltojen johtajien vainoharhaisuutta, arvoituksellista diplomaattista viestintää, mustia salkkuja joiden sisällä on koko ihmiskunnan kannalta kohtalokas nappi...

En kuitenkaan osannut silloin aavistaa, että kuluu vain kaksi kuukautta, kunnes Euroopassa oikeasti puhkeaa sota. 

  Jos ihmiskunta eläisi rauhassa, varmaankin epäilisin Raamatun sanomaa. Mutta koska todellisuus on sellainen kuin on, minun on helppo uskoa, että Raamatun kertoja totisesti on Jumala, joka näkee paitsi diplomaattisten naamioiden taa, myös jokaisen ihmisen sydämeen.

Minä, Herra, tutkin sydämet,

tiedän salaisimmatkin ajatukset. (Jer. 17:10)

Taistelulinja hyvän ja pahan välillä

  Entä maailman hyvikset? Syyllinenhän on Putin ja hänen hallintonsa ja kannattajansa! Käytännössä koko läntinen maailmahan yrittää lopettaa sodan!

  Sunnuntaina 27.2 järkytyin nähdessäni tuoreimmat uutisotsikot: "Putin määräsi ydinasejoukot valmiustilaan". Voiko tämä edes olla totta!? Olin tekemässä ruokaa ja kävin laittamassa lieden pois päältä, ettei se unohtuisi, jos joutuisin lähtemään väestönsuojaan jo seuraavien minuuttien aikana.

"Ei kukaan voi sentään olla niin hullu ja paha, että laukaisisi ydinaseet...", koetin rauhoitella itseäni samalla kun googlailin toimintaohjeita ydinsodan puhkeamisen varalle.

Kesken kaiken mieleeni tuli eräs mustavalkoinen valokuva muistaakseni yläasteen historiankirjan sivulta: tuhoutunut rannekello oli pysähtynyt osoittamaan aikaa 8.15. Päivämäärä oli 6.8 1945. Paikka oli Hiroshiman kaupunki Japanissa.

Ydinaseita on jo käytetty ihmiskunnan historiassa, kahdesti, Hiroshimassa ja Nagasakissa melkein kahdeksankymmentä vuotta sitten. Atomipommit räjäytti Yhdysvallat eli taho, joka tämänhetkisessä sotatilanteessa kuuluu rauhanrakentajiin. 

Ihmiset ovat taipuvaisia ajattelemaan kahtiajakojen kautta. Suurvaltapolitiikan ja maailmansotien suhteen perinteinen kahtiajako on ollut itä vs. länsi. Tämänhetkisessä sodassa itää pidetään Venäjän osalta pahiksena täydestä syystä.

Lopulta maailmassa ei kuitenkaan ole sellaista inhimillistä tahoa, jonka käsissä ydinaseet, tai mitkä tahansa aseet, eivät voisi olla tuhoisia. Ja se ei ole aseiden syy, vaan niitä käyttävien ihmisten.

Raamatun opetus kaikkien ihmisten syntisyydestä kohottaa tarkastelupisteen maailman kahtiajakojen yläpuolelle.

  Neuvostoliiton vainoista kärsineellä ja vankileireillä hirveyksiä nähneellä venäläiskirjailija Alexandr Solženitsynillä olisi ollut valtavasti syitä omaksua hyvikset vs. pahikset -ajattelutapa, mutta sen sijaan hän sanoi: "Taistelulinja hyvän ja pahan välillä kulkee halki jokaisen ihmisen sydämen."

Raamatussakin opetetaan hyvän ja pahan taistelun olevan käynnissä ihmisen sydämessä valintojen hetkellä. Jumala sanoi Kainille, kun tämä kateuttaan hautoi väkivaltaa veljeään Abelia kohtaan:

»Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan? Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa.» (1. Moos. 4:6-7; käännös 1992)

Mitä rukoilen eniten

  Kain valitsi pahan ja Putin valitsi pahan, mutta usein syntiset ihmiset valitsevat rakentaa rauhaa ja auttaa hädässä olevia. Nyt Ukrainan sodan aikana tavalliset ihmiset ovat auttaneet runsain rahalahjoituksin ja jotkut ovat jopa lähteneet sota-alueille viemään avustustarvikkeita ja kuljettamaan siviilejä turvaan.

  Tuhansien muiden kristittyjen tavoin olen rukoillut sodan keskellä olevien puolesta: että luodit viuhuisivat ohi, että tykkeihin ja ohjuksiin tulisi jokin vika, että kaupunkeihin vyörymässä olevat panssarivaunut sammuisivat ennen aikojaan, että Jumala estäisi hyökkääjiä näkemästä kohteitaan ja varjelisi Ukrainan presidentti Zelenskyiä murhayrityksiltä. 

Vihollisen puolesta olen rukoillut, että he kääntyisivät pois väkivallan tieltä. Sunnuntaina 27.2 rukoilin, että joku Venäjän armeijan komentoketjussa tulisi vaikka viime hetkellä järkiinsä ja estäisi ydinaseisiin kajoamisen, jos tilanne siihen menee. 

  Eniten rukoilen että ne, jotka eivät vielä ole uskossa Jeesukseen, uskoisivat Häneen, koska silloin Jumala voi rohkaista heidän sydäntään hädän hetkellä. "Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin?", Daavid kysyi ja jatkoi "Vaikka sotajoukko saartaisi minut, sydämeni ei pelkäisi" (Ps. 27:1-3).

Sitä paitsi vaikka tänä päivänä säästyisimme kuolemalta – sodassa luoti lentäisi ohitsemme tai jäisimme henkiin sairauskohtauksen sattuessa tai Jumala varjelisi, ettemme jää auton alle –, kuitenkin joskus jokainen meistä kuolee. Jumala lähetti Jeesuksen sovittamaan syntimme ja voittamaan kuoleman, että jokainen, joka uskoo Jeesukseen, pelastuisi ja saisi ikuisen elämän Hänen luonaan Taivaassa.

"Olkaa lujat,

ja olkoon teidän sydämenne rohkea,

te kaikki, jotka Herraa odotatte." (Ps. 31:25; 1933/38)