"Paha väri"
Mieleeni on jäänyt nuorena näkemäni elokuva The Village (2004). Se kertoo suuren metsän keskellä eristäytyneenä elävästä kyläyhteisöstä. Yhteisö eli täysin omavaraisesti, kasvatti itse ruokansa ja valmisti lääkkeensä sairaustapausten varalle. Kun yhteisöön kuuluneiden perheiden lapset varttuivat naimaikään, he menivät toistensa kanssa naimisiin synnyttääkseen seuraavan sukupolven joka jatkaisi elämää kylässä hamaan tulevaisuuteen.
Kuva: Unsplash / Bangsal Nam |
Yksi perustajajäsenistä avasi kyläyhteisön syntytarinaa, josta punaisen värin kielto oli saanut alkunsa: hän oli nuorena halunnut irrottautua pahasta maailmasta sen jälkeen, kun hänen isänsä oli murhattu, ja muutaman muun väkivaltatekojen traumatisoiman ihmisen kanssa yhdessä hän päätti rakentaa täydellisesti maailmasta eristäytyneen yhteisön, jossa vallitsisi rauha ja harmonia.
Elokuvan kyläyhteisössä verenvuodatus ja väkivalta, joita punainen väri symboloi, oli äärimmäinen tabu. Niin kauhea asia että sen olemassaolo kiistettiin ja siitä muistuttavatkin asiat torjuttiin. Tabu oli tietoisesti rakennettu ja pelottelemalla lujitettu yhtä tarkoitusta varten: "ei koskaan enää".
Raamatussa Jesajan kirjassa luvussa 1 profeetta kertoo mitä Jumalalla on sanottavanaan:
" – Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on,
sanoo Herra.
– Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset,
ne tulevat valkeiksi kuin lumi.
Vaikka ne ovat purppuranpunaiset,
ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa."
Raamatussa punainen väri, verenpunainen ja purppuranpunainen, symboloi monessa kohtaa ihmisen syntisyyttä, sen räikeyttä, syvyyttä ja kauheutta. Sellainen on langenneen ihmiskunnan tila. Valkoinen väri sen rinnalla taas symboloi puhtautta, synnittömyyttä ja vanhurskautta.
Yllä lainaamissani Jesajan kirjan jakeissa on minusta ihanaa paitsi Jumalan lupaus uudesta mahdollisuudesta, myös se että Hän ottaa suoraan ja avoimesti puheeksi ihmisten tilanteen heidän kanssaan. Jumala ei kavahda totuutta, oli se kuinka hirvittävä tahansa. Jumala ei luonut pahuudesta tabua kuten elokuvassa kylän perustajajäsenet, jotka luulivat että jos pahuuden olemassaolo vain johdonmukaisesti kiistetään, niin ehkä se katoaa seuraavista sukupolvista.
Mutta miten verenpunaisesta saadaan lumivalkoista?
"Verellä valkaistut"
Lainaan usein profeetta Jesajaa blogissani. Rakastan sitä millä tavalla hän näki Jumalan ja kertoi Hänestä. Ja rakastan sitä miten Jesajan kirjan profetiat ja lupaukset toteutuvat Uudessa Testamentissa kerrotuissa tapahtumissa.
Profeetta oli siis tuonut ilmi Jumalan hämmästyttävän lupauksen, että verenpunaiset synnit tulevat lumivalkoisiksi. Ihmiskunnalla on vielä toivoa! Ja hän profetoi Jumalan suunnitelman toteutumisen. Hän kertoi tulevasta ihmeestä: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan (Jes. 7:14). Myöhemmin hän kertoo, että tulee olemaan mies, Herran käsivarsi, jonka kannettavaksi Herra panee kaikkien syntivelan ja joka antaa itsensä sovitusuhriksi (Jes. 53:1,6,10).
Uusi Testamentti alkaa tapahtumista joissa neitsyt, Maria, tulee raskaaksi Jumalan Pyhästä Hengestä ja Betlehemin kaupungissa synnyttää Jumalan Pojan, Jeesuksen. Myöhemmin Uuden Testamentin kirjoittajat kertovat kuinka aikuiseksi mieheksi varttunut Jeesus antoi itsensä sovitusuhrina syntisen ihmiskunnan puolesta Golgatan ristillä. Neitsyestä syntynyt kärsi ja kuoli ristillä ja voitti kuoleman.
Jeesus on se Jesajan profetoima mies, joka antoi itsensä sovitusuhriksi syntisten puolesta! Jeesuksen ristillä vuodatettu uhriveri on se, joka puhdistaa meidän räikeän punaiset syntimme valkoiseksi kuin lumi.
Kuva: Unsplash / Cherry Laithang |
Ilmestyskirjassa käytetään hämmentävää ilmausta "verellä valkaistu". Kohdassa puhutaan valkeavaatteisista ihmisistä, jotka ovat "valkaisseet vaatteensa karitsan veressä" (Ilm. 7:14). Karitsalla tarkoitetaan uhrikaritsaa eli Jumalan antamaa viatonta sovitusuhria, Jeesusta. Verenpunaisen synnin voi puhdistaa valkeaksi siis vain viattoman veri. Eikä kukaan muu ole viaton, synnitön, kuin Jeesus.
Miksi Jumala teki tämän kaiken? Jumalahan on niin pyhä ettei Hän siedä syntiä. Miksi Hän ei vain ratkaissut ongelmaa tuhoamalla koko ihmiskuntaa kerralla ja unohtanut, että olemme edes koskaan olleet olemassa? Miksi Hän kärsi ja uhrasi niin paljon meidän tähtemme?
Jeesus itse kertoi syyn: koska Jumala rakasti maailmaa – jokaista meistä. Jumala tarjoaa syntien anteeksiantoa sekä ikuista elämää luonaan rakkautensa lahjana joka ainoalle, ja lahja otetaan vastaan uskossa Jeesukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti