Rakkaus isänmaahan, kotiin ja Jumalaan

  Selailen antikvariaatista löytämääni Kansakoulun lukukirjaa vuodelta 1938. Lapsille kootussa lukemistossa kuvastuu perinteinen arvokolmikko: koti, uskonto ja isänmaa. 

  Lukiessani huomaan että nämä arvot ovat nyt yhtä tärkeät ja ajankohtaiset kuin melkein sata vuotta sitten.

Rakkaus koti-Suomeen

  Muistan lapsuudestani isotätini Kansakoulun lukukirjan 1940-luvulta. Minä ja sisarukseni pidimme siinä olleista eläinrunoista, joissa esimerkiksi hiiri ja kissa ottivat mittaa toisistaan, sekä erityisesti Topeliuksen kertomuksesta Koivu ja tähti. Rupesin aina itkemään liikutuksesta sitä kuunnellessani.

Ajan mittaan isotätini vanha lukukirja hajosi, mutta löysin antikvariaatista sisällöltään samanlaisen Kansakoulun lukukirjan. Kirja on painettu vuonna 1938. Esipuheesta selviää että sen ensimmäinen painos on otettu jo vuonna 1927.

Kuva: oma / Kansakoulun lukukirja (1938)

 

  Topeliuksen kertomuksessa Koivu ja tähti isovihan aikana 1700-luvulla Suomesta Venäjälle kaapatut poika ja tyttö matkaavat kahdestaan takaisin kotiin Suomeen. Vaikka he olivat vieraalla maalla päätyneet hyvien ihmisten luokse hoitoon ja "heillä oli kaikkea yltä kyllin, he eivät kuitenkaan voineet unohtaa isäänsä, äitiänsä ja synnyinmaatansa".

Vieraalla maalla heidän päätöstään palata koti-Suomeen pidettiin tyhmänä ja turmiollisena, sillä Suomessa vallitsi köyhyys, mutta sisarukset vastasivat nuhteluihin joka kerta päättäväisesti "mutta mielemme tekee kotiin". 

Eräänä yönä poika ja tyttö lähtevät matkaan salaa. Heidän ainoa tuntomerkkinsä kotitalosta on muisto lapsuudesta: pihalla kasvoi iso koivu jossa linnut lauloivat aamunkoitteessa ja jonka lehtien lomitse tähti iltasella kimalteli. Sisarukset ovat varmoja että Jumala osoittaa heille tien kotiin sekä varjelee heitä matkalla. Matkatessaan he syövät metsän antimia, juovat lähteitten vettä ja lepäävät yönsä pehmeillä sammalilla.

Pikkulinnut opastavat poikaa ja tyttöä. Tyttö kysyy: "Milloin saamme alkaa koivuamme etsiä?" Poika vastaa: "sitten kun ympärillämme kuulemme ihmisten puhuvan sitä kieltä, jota isämme ja äitimme puhuivat." Suomeen saavuttuaan lapset toteavat, että maamme on suuri, mutta Jumala on suurempi.

Lopulta sisarukset saapuvat yksinäisen talon pihaan, jossa he näkevät vanhan koivun sekä sen lehtien lomasta pilkottavan tähden, ainoan, joka toukokuisella iltataivaalla näkyy. Koivun juurella on kaksi pientä ristiä, kaksi hautaa.

Kertomus päättyy ihmeelliseen jälleennäkemiseen, syleilyihin ja ilonkyyneliin. Suurta surua ja murhetta kokeneet äiti ja isä pitävät lastensa paluuta helluntain ihmeenä. Haudat koivun juurella ovat heidän kahden nuoremman lapsensa. Tyttö päättelee että pikkulinnut, jotka opastivat häntä ja veljeä matkalla, olivat heidän kuolleet pikkusisaruksensa linnun muodon ottaneina enkeleinä.

"Nyt olemme löytäneet kotimme. Nyt, sisko, emme pyri enää edemmäksi!", poika sanoo.

Nöyrää isänmaallisuutta, ei mahtailevaa

  Lukukirjassa on mielenkiintoinen kertomus nimeltä Maamme, joka on niin ikään Topeliuksen kirjoittama. Kertomuksessa Suomen luonto opettaa pojalle oikeanlaista ajattelutapaa ja rakkautta omaan maahan.

Ympäri Suomen maata puhallellut tuuli kertoo pojalle että maamme on paljon suurempi kuin tämä uskoikaan. Se kertoo kuinka on Lapissa hengittänyt nevojen huuruja ja tupruttanut lunta poron sarville, lentänyt suurten metsien ja ihanien järvien yli mesimarjojen seudulle, ja sieltä edelleen kohti eteläisempää Suomea, jossa omenoita syksyisin puiden oksilla heiluu ja pihlajat sekä lehmukset levittävät päivän helteessä vilpoista siimestään...

Poika ihmettelee: "Mikähän lienee ollut Jumalan tarkoitus, kun hän loi maamme niin suureksi ja niin ihanaksi?"

Vieressä peipponen visertää puun oksalta: "Etkö sitä ymmärrä? Suuren maan asukkaat rukoilkoot Jumalalta suuria ajatuksia. Ja ihanan maan asujaimet olkoot hyviä ja nöyriä"... "todellinen suuruus on aina nöyräsydämistä."

Kansakoulun lukukirjan kokoamisen aikaan oli kansallisuusaatteen tuhoisa puoli jo näyttäytynyt ensimmäisessä maailmansodassa. Joidenkin Euroopan maiden kiihkomielinen kansallisuusaate oli ollut yksi tekijä sodan syttymisen taustalla. Kirjan toimittajat ehkä olivat valinneet tämän 1800-luvulla kirjoitetun kertomuksen opettamaan että on vääränlaista kansallisuusaatetta ja toisaalta oikeanlaista? Ero on tänä päivänäkin tärkeää ymmärtää.

"Nyt sen ymmärrän", poika sanoo. "Jos rupeaisimme ylpeydessä, koreudessa ja väärässä kunnianhimossa isottelemaan, niin maamme sanoisi meille: 'Katsokaa, minä olen nöyrä ja vaatimaton. Vihreät metsäni ovat kaikessa kauneudessaan niin totiset, kuin olisivat sarkapuvussa --- Järveni kuvastavat taivaan korkeutta paljon enemmän kuin maan ihanuutta. Niittyni ja laaksoni todistavat joka kevät, että elämä on voimakkaampi kuin kuolema. Sellaista on tosi suuruus. Olkaa minun kaltaisiani!'"

Kodin piiri: perhe ja eläimet

  Erilaisten kansallismaisemien lisäksi eri vuodenajat on huomioitu Kansakoulun lukukirjassa. Kirjan talvisiin runoihin kuuluu Eino Leinon tunnelmallinen Hiihtäjälapset, joka alkaa: "Minä hiihtelen hankia hiljakseen, / minä hiihtelen siskojen kanssa. / Koti tuolla se vilkkuvi kultainen, / tuli taasen on takassansa. / Emo huolissaan käy: / eikö lapsia näy, / kun ilta jo hangilla hämärtäy?"

Kertomuksissa ja runoissa esiintyvät paitsi äiti ja isä, veljet ja siskot, myös isovanhemmat sekä tätejä ja setiä ja maaseudulla mm. renkejä ja kylän väkeä. Eräässä kertomuksessa Hanna-täti kertoo kaupungista tulleelle sukulaistytölle, Irjalle, kuinka maidosta saadaan voita.

Kuva: oma / kuva Kansakoulun lukukirjasta

Äidit kasvattavat lapsistaan reippaita. Äideille on muutamakin eri runo, mm. tunnettu "Maan päällä paikka yksi on...". Isät opettavat lapsilleen tietoja ja taitoja. Esimerkiksi kertomuksessa Kuinka musta tehdään valkoiseksi isä kertoo Eero-pojalleen kuinka hiili muuttuu sähkövaloksi.

  Maaseudun eläimiä esiintyy kirjassa runsaasti: hiiriä, kissoja, koiria, hevosia, kukkoja, kanoja, sikoja, kettuja, karhuja, jäniksiä, pihapuiden pikkulintuja. Hyönteisillekin on oma runonsa: "Ii, ii, itikkaiset pistelevät pahoin, eikä silloin yhtäkään ne jätä ehjin nahoin."

Minua ilahduttaa miten paljon lukukirjassa opetetaan eläinten oikeaa kohtelua. Kirjoitus nimeltä Kalastuksesta varoittaa eläinrääkkäyksestä ja päättyy muistutukseen: "Muista, että kalatkin tuntevat kipua ja tuskaa!" 

Lukukirjassa on hurja tarina, Harmo, joka Koivun ja tähden ohella teki minuun lapsena erityisen vaikutuksen. Alli Nissisen kertomuksessa renki nimeltä Aappo näkee eräänä talviyönä hirvittävän unen: hänen hevosensa Harmo, jota hän oli aina liian kovakouraisesti kohdellut, pahoinpitelee hänet raa'asti. Unesta herättyään järkyttynyt Aappo menee talliin, levittää lämpimän loimen kovalla lattialla makaavan Harmon päälle. Hän taputtaa hevosta ja oikoo sen takkuista harjaa sekä lupaa: "Tahdonpa täst'edes koettaa sinulle palkita, mitä olen sinua vastaan rikkonut."

  Minulle tulee rauhallinen ja iloinen mieli kirjaa lukiessani. Kertomukset ovat lämpimiä, ja niissä opetetaan jalomielistä asennetta. Vaikkei omassa 1980-luvun aapisessani ollut mitään vikaa, olisin itse lapsena lukenut mieluummin tätä äidinkielen lukukirjana. Oman alakouluaikani oppikirjoissa luonto oli paljon vähemmän esillä, ja henkilöhahmoissa ystävät olivat korvanneet perheenjäsenet.

Nykykoululaisille muokattuna lukukirjassa toki olisi enemmän kaupunkiin sijoittuvia kertomuksia, mutta en näe mitään syytä, miksi luonto ja maaseutu eivät voisi olla vahvemmin esillä nykyisissäkin aapisissa, läheisistä perhesuhteista puhumattakaan. Nämä ovat kuitenkin ajatonta todellisuutta, ja sen huomioiminen loisi lapsille turvallisuudentunnetta.

"Sun kätes, Herra, voimakkaan..."

  Kristillinen usko Jumalaan oli itsestään selvä osa lapsille koottua lukemistoa. Laskin että Kansakoulun lukukirjan 127:stä lukukappaleesta 19 ovat avoimen kristillisiä. Niissä esiintyy nimiä ja sanoja Jumala, Jeesus, Herra, Vapahtaja, Luoja, kristinusko, kristitty.

Esipuheessa toimittajat kertovat millä periaatteilla he ovat valinneet kirjan aineiston. Mielenkiintoisella tavalla perinteisestä arvokolmikosta – koti, uskonto ja isänmaa – koti ja isänmaa mainitaan suoraan, mutta uskonto on päätynyt kirjaan tavallaan epäsuorasti.

Toimittajat perustelevat: "Ainesta valitessamme olemme etsineet --- kappaleita, jotka ovat omansa herättämään lapsissa isänmaallista mieltä, opettavat heitä tuntemaan omaa maata ja kotoisia oloja sekä niitä rakastamaan."

Kristillisten kappaleiden valikoitumisen kenties selittää esipuheen seuraava virke: "Olemme ensi kädessä pitäneet silmällä lukukappaleiden laatua emmekä ole ratkaisevasti kiinnittäneet huomiota siihen, että ne olisivat uusia, ennen samanlaiseen tarkoitukseen käyttämättömiä." Ja yksityiskohtaisemmin: "On aivan itsestään selvää, että suuren lasten runoilijamme Topeliuksen sadut ja kertomukset ovat saaneet kirjassamme huomattavan aseman."

Kuva: oma / kuva kertomuksesta Koivu ja tähti

Kristinusko on lukukirjassa vahvasti esillä, koska toimittajat arvostivat laatua ja siten Topeliuksen tuotantoa, ja Topelius sattui olemaan harras kristitty! Toisaalta kyllä kristinuskon vahva asema yhteiskunnassa ja kulttuurissa muutenkin vaikutti, koska lukukirjan alussa ja lopussa on tutut virret ja rukoukset. Viimeinen lukukappale on Levolle lasken, Luojani -iltarukous.

Ajattelen itse samalla tavalla kuin lukukirjan toimittajat aikoinaan: valitessani millaista kirjallisuutta luen tai esimerkiksi millaista musiikkia kuuntelen, en suosi uusinta uutta tai mieti mikä on nykyaikaa, vaan valitsen sen mikä on parasta, puhuttelevinta, kauneinta, taitavimmin tehtyä, mieltä ylentävintä, mielenkiintoisinta...

  Lukukirjan toiseksi viimeinen kappale on otsikoitu Virsi isänmaalle. Se on virsi 577, jonka sanoja on hyvä mietiskellä varsinkin näin itsenäisyyspäivän lähestyessä: "Sun kätes, Herra, voimakkaan / suo olla turva Suomenmaan, / niin sodassa kuin rauhassa / ja murheen, ilon aikana."

"Ylistäkööt kansat sinua, Jumala,

ylistäkööt sinua kaikki kansat.

Kansat iloitkoot ja riemuitkoot,

sillä sinä jaat niille oikeutta,

sinä johdatat kansakuntia maan päällä. (sela)" (Ps. 67:4-5)

Millainen on hyvä (kansan)johtaja?

   Maailma on aikamoisessa myllerryksessä. Moni meistä seuraa lähes päivittäin valtioiden päämiesten ja -naisten edesottamuksia, lausuntoja sekä keskinäistä vuorovaikutusta.

Aloin ajatella, millaisia piirteitä Raamatussa mainitaan hyvän johtajan piirteiksi.

 

 Raamatun kaikkia hyviä johtajia yhdistää yksi asia.

Johtajaksi kasvaminen

  Raamatusta löytyy monenlaisia johtajia: sukuklaanien johtajia eli patriarkkoja, kansanjohtajia, sotilasjohtajia, tuomarijohtajia, kuninkaita ja kuningattaria, perheenpäitä, seurakunnan johtajia eli paimenia sekä erilaisissa johtaja-asemissa olevia pyhiä miehiä kuten profeettoja ja saarnaajia.

Kuva: Pixabay / Ronald Sandino

Hyvän johtajan piirteet, joita Raamatussa kuvaillaan, eivät niinkään ole luonteenpiirteitä, vaan enemmänkin asenteita, periaatteita ja taitoja, joita jokainen johtajan asemassa oleva ihminen luontaisesta temperamentistaan riippumatta voi harjoittaa. Johtajan taidoissa tulee kehittyä ja kasvaa. 

Jeesusta lukuun ottamatta kaikki johtajat Raamatussa olivat epätäydellisiä, syntisiä. Kaikilla oli heikkouksia. Silti useista heistä puhutaan hyvinä, Herralle mieluisina johtajina.

Hyvä esimerkki on Mooses, joka arasteli kansansa johtajaksi ryhtymistä, kun Herra ilmoitti valinneensa hänet tehtävään. Mooses vetosi siihen että oli huono puhuja. Hän jopa sanoi: "Minä pyydän, Herra, lähetä joku muu." (2 Moos. 4:13). Mutta Herra pysyi valinnassaan ja ehdotti että Mooseksen veli Aaron toimii puhujana hänen puolestaan. Niin tehtiin ja Mooseksesta tuli Herralle ja kansalleen omistautunut johtaja, joka johdatti kansaansa kohti maata jonka Herra oli heille antanut.

Mooses osoitti sinnikästä isänmaallisuutta ja rakkautta omaan kansaansa, vaikka he, sekä johtaja että niskuroiva kansa, kävivät läpi monenlaisia vaikeuksia ja lankeemuksia matkalla luvattuun maahansa.

  Tämänhetkisessä maailmantilanteessa kansanjohtajan isänmaallisuus ja oman kansan puolustaminen ovat äärimmäisen tärkeitä johtajan piirteitä meille kansallisvaltioiden ihmisille. Elämme maailmassa jossa sotaisat suurvallat haluavat sulauttaa kansallisvaltioita itseensä. 

Mielestäni Suomen presidentti Alexander Stubb on johtanut maatamme viisaasti tässä myllerryksessä. Sillä meidän, kuten muidenkin itsenäisten kansallisvaltioiden, on pysyttävä olemassaolonsa puolesta taistelevan Ukrainan tukena.

Hyvän johtajan piirteitä Raamatussa

  Kansaansa puolustanut Mooses oli nöyrä, hänen mainitaan olleen nöyrempi kuin kukaan muu maan päällä. Jos johtaja on nöyrä, hän pystyy vastaanottamaan neuvoja. Mooseskin kuunteli appensa viisasta neuvoa tehtävien jakamisesta, ja se helpotti hänen omaa tehtäväänsä kansanjohtajana (4. Moos. 12:3, 2. Moos. 18:19-24).

Viisas johtaja kuuntelee neuvoja, sillä "Missä ohjausta ei ole, sortuu kansa, mutta neuvonantajain runsaus tuo menestyksen." (Sananl. 11:14)

Hyvä johtaja puhuu totta ja oikein. Johannes Kastaja ei pelännyt tuomita vaikutusvaltaisessa asemassa olevien henkilöiden epärehellisyyttä. Hän kutsui ulkokultaisia fariseuksia kyykäärmeitten sikiöiksi ja kehotti heitä parannukseen. (Matt. 3:7-8)

Hyvä johtaja ei kuuntele valheita. Valehtelijoiden kuunteleminen, vaikkapa taloudellisen tai muun hyödyn saavuttamiseksi, johtaa koko hallinnon turmelukseen: 

"Jos hallitsija kuuntelee valheita, on hovissa kohta pelkkiä lurjuksia." (Sananl. 29:12)

Hyvä johtaja on oikeamielinen ja oikeudenmukainen. Psalmissa 72 esitetään pyyntö: "Jumala, neuvo kuninkaalle lakisi, opeta oikeamielisyys hallitsijalle". Ja Sananlaskujen kirjan luvussa 29 todetaan "Oikeudenmukainen kuningas pitää maan pystyssä". Kuningas Daavidin mainitaan olleen lankeemuksistaan huolimatta kaiken kaikkiaan oikeamielinen kuningas. Sama todistus annetaan esimerkiksi kuningas Hiskiasta, Daavidin jälkeläisestä. (1. Kun. 15:5, 2. Kun. 18:3)

Hyvä johtaja on rehellinen ja lahjomaton. Patriarkka Abraham kieltäytyi Sodoman kuninkaan lahjuksista sanoen: "minä en ota mitään sinun omaasi, en edes langanpätkää tai sandaalinhihnaa. Silloin et voi sanoa: ’Minä olen tehnyt Abramista rikkaan.’" (1. Moos. 14:23)

Sananlaskujen kirjan luvussa Neuvoja hallitsijalle mainitaan hyvän johtajan piirteenä harkitsevaisuus, se että ajattelee ennen kuin avaa suunsa. (Sananl. 29:20)

Luetellessaan seurakunnan paimenen ominaisuuksia apostoli Paavali mainitsee runsaasti hyvän johtajan ominaisuuksia. Listalta löytyvät mm. itsehillintä, oikeamielisyys, vieraanvaraisuus. Paimenen ei tule olla ylimielinen, äkkipikainen eikä oman edun tavoittelija. (Tit. 1:7)

Mooseksen seuraajana sotilasjohtaja Joosua tiesi astuvansa isoihin kenkiin, mutta pysyi rohkeana ja lujana. Hän onnistui tehtävässään johtajana ja esimerkillään loi kansaansakin periksiantamatonta asennetta.

Hyvä johtaja ei olekaan pelkkä määräilijä, vaan johtaa omalla esimerkillään. Tästä kirjoittaa apostoli Pietari ohjeistaessaan seurakunnan paimenia: "Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana." (1. Piet. 5:3)

Hyvä johtaja ymmärtää ettei häntä ole asetettu tehtävään jotta hän saisi itselleen kunniaa, mukavaa elämää ja valtaa, vaan että hän on itse asiassa alamaistensa palvelija. Herra Jeesus opetti: "Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija." (Matt. 23:11)

  Tässä oli joitain hyvän johtajan piirteitä ja asenteita, joita Raamatusta löysin. Mutta kaikkein tärkein on vielä mainitsematta.

Yhdistävä tekijä

  Joosua oli rohkea siksi että hän luotti Jumalaan. Abraham oli lahjomaton ja valmis tekemään henkilökohtaisia uhrauksia, koska uskoi Jumalaan. Daavid oli oikeamielinen kuningas koska hän oli nöyrä Herran edessä. Hiskia oli hyvä kuningas ja menestyksekäs puolustaja maalleen Israelille, koska hän oli uskollinen Jumalalle ja torjui epäjumalat.

Johannes Kastaja oli tinkimättömän rehellinen saarnaaja koska hän julisti Jumalan tahtoa. Mooses johti kansaansa sinnikkäästi vaikeissa olosuhteissa, koska oli kuuliainen Jumalalle.  

Joosef menestyi kaikissa toimissaan ja kohosi suureksi johtajaksi, koska Herra oli hänen kanssaan. Kuningas Salomolla oli viisautta koska hän oli pyytänyt sitä Jumalalta. Profeetta Daniel pysyi lujana haasteiden edessä, koska hän oli omistautunut Jumalalle.

Ja niin edelleen. Yhdistävä tekijä kaikkien Raamatun hyvien johtajien taustalla on Herra Jumala. Hyvä kansanjohtaja on kuuliainen Jumalalle.

Kuva: Pixabay / Sergio Silva

  Mutta sama opetus annetaan myös kansalle. Jos kansa turvaa Herraan, se saa Herran siunauksen. "Onnellinen se kansa, jonka jumala on Herra, kansa, jonka Herra on omakseen valinnut." (Ps. 33:12) 

Miten me suomalaiset voisimme olla Jumalan oma kansa? Miten voisimme tulla Herran siunaamaksi, varjelemaksi ja johdattamaksi? Siten että teemme parannuksen, käännymme Jumalan puoleen ja Jeesuksen nimessä pyydämme Häneltä apua.

 "Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan,

vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.

Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi,

hän viitoittaa sinulle oikean tien." (Sananl. 3:5-6)