On hyvä että vaikeuksia tulee

  Huomaatko tarvitsevasi Jumalaa vain silloin, kun sinulla menee huonosti?

Kun menee hyvin

Kuva: Pixabay / StockSnap

  Olen huomannut kaavan: aina kun minulla menee huonosti, uskoni vahvistuu, kun taas elämäni rullatessa tavalliseen tapaan suhteeni Jumalaan on etäisempi. Olen uskossa koko ajan, luen Raamattua suht säännöllisesti ja rukoilen joka päivä, mutta hyvinä aikoina en ole yhtä syvästi ja kokonaisvaltaisesti ja tunteellisesti tietoinen siitä tosiasiasta, että elämäni on Jumalan varassa.

En ole tehnyt tästä syyllisyyden ja ahdistuksen aihetta itselleni, olen vain todennut että se on harmillista sekä pyytänyt Jumalalta johdatusta. Raamatun perusteella tiedän, että Jumala haluaisi meiltä kokonaisvaltaista omistautumista niin hyvinä kuin huonoina aikoina. 

Ehkä tämä on yleistä? Saatamme hyvinä aikoina unohtaa, tai ainakin olla vähemmän tietoisia siitä, että tarvitsemme jatkuvasti Jumalaa. Mielestäni Daavid mainitsee tämän ilmiön psalmissa 30:

"Minä sanoin menestyksen päivinä:

»Ikinä minä en horju.»

Hyvyydessäsi sinä, Herra,

olit auttanut minut vuorille turvaan.

Kun sitten käänsit pois kasvosi,

minä hätäännyin." (Ps. 30:7-8)

No, olen lukenut erilaisia tulkintoja noista jakeista, mutta minusta tuo kuulostaa siltä että Herra, ottamalla hetkeksi siunauksensa ja varjeluksensa pois Daavidin elämästä, antoi tämän havahtua omaan heikkouteensa ja tarvitsevuuteensa, riippuvuuteensa Hänestä.

  Luin joskus tutkimuksesta jonka mukaan ihmiset ovat taipuvaisia selittämään menestyksensä oman ahkeruutensa ja fiksujen valintojensa loogisena seurauksena (kun taas epäonnistuminen tavataan nähdä enemmänkin seurauksena huonosta tuurista ja muista itsestä riippumattomista tekijöistä). 

Todellisuudessa kaikki menestykseen tarvittava, kuten kognitiiviset kykymme, ruumiilliset voimamme ja lahjakkuutemme, on alun perin Jumalalta. Lisäksi Jumala on varjellut ja johdattanut meitä jokapäiväisessä elämässämme tavoilla joista emme koskaan tule tietämään. Meillä on syytä olla nöyrästi kiitollisia Hänelle jatkuvasti.

On hyvä että vaikeuksia tulee 

  Toisaalta saan olla kiitollinen Jumalalle, että Hän on ylläpitänyt minun ja Hänen välistä suhdetta jatkuvasti niin, että niinä aikoina kun minulla on mennyt huonosti, olen aina turvannut Häneen. Raamatussahan sanotaan, että Jumala on olemukseltaan uskollinen, joten Hän pysyy uskollisena meille uskovaisille vaikka me olisimme välillä uskottomia (2. Tim. 2:13).

  Huonosti menemisellä en tarkoita pelkästään vaikka terveydellisiä tai taloudellisia murheita, vaan myös erityisiä vaikeuksia taistelussa syntiä vastaan. 

Esimerkkinä jälkimmäisestä voin mainita erään jakson uskonelämäni alkutaipaleelta. Minulla oli vaikeuksia hyväksyä erästä Raamatussa olevaa opetusta tai periaatetta, ja – niin noloa kuin tämä onkin myöntää – itkin ja raivosin ja vastustin sitä viikkojen ajan aina kun aloin sitä ajatella. Mutta pyysin apua Jumalalta ja jatkoin asian tutkimista Raamatusta sekä pastorien ja raamatunopettajien aihetta käsittelevän opetuksen kuuntelemista. 

Tiesin että minun on löydettävä ratkaisu asiaan Raamatusta, koska mitään muuta luotettavaa lähdettä Jumalan tahtoon ja aivoituksiin meillä ei ole. Lopulta löysin suhtautumistavan, hyväksyin periaatteen ja sain rauhan. Tuona jaksona uskoni syveni ja vahvistui valtavasti, joten vaikka se oli rankkaa aikaa, olen siitä kiitollinen.

Tänä kesänä minulle tuli pitkästä aikaa terveydellisiä ongelmia, ei vakavia mutta kuitenkin huolta aiheuttavia, ja turvauduin hädissäni jo vuosia sitten hyväksi kokemaani keinoon: kuuntelin Psalmien kirjaa ääniraamatusta ja uppouduin tuntikausiksi rukoukseen niiden kautta. Kuningas Daavidista, monien psalmien kirjoittajasta ja siten ns. kertojaäänestä, on vuosien varrella tullut rukousystäväni.

  Ei kukaan halua vaikeuksia, en minäkään, mutta siitä lähtien kun olen havainnut niiden myönteisen vaikutuksen uskonelämääni, olen tavallaan alkanut pitää hyvänä sitä että vaikeuksia aina tulee. 

"Hyvä on kiittää Herraa,

laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein.

Hyvä on aamulla kertoa armostasi

ja illalla uskollisuudestasi

 harpun ja lyyran sävelin,

kymmenen kielen helkkyessä." (Ps. 92:2-4)

Kärsivän todistus on vahvempi

   Miksi kärsivän Jobin todistus vahvistaa uskoani enemmän kuin vauraiden, menestyneiden ja terveiden uskovaisten todistukset?

Menestysteologia

  Tuoreena uskovaisena satuin katsomaan amerikkalaisen kristillisen tv-ohjelman, jossa kerrottiin todistuksia uskon puolesta. Kaikki todistukset koskivat raha-asioita ja terveyttä. Joku kertoi olleensa taloudellisissa vaikeuksissa, kunnes Jumala kuulemma oli luvannut hänelle, että "vuoden päästä tulet olemaan upporikas". Ja totta tosiaan, pian hän sai bisnesidean, ja rahaa alkoi tulla ovista ja ikkunoista.

Kuva: Pixabay

Ohjelman esiintyjät varmaan halusivat todistuksillaan vahvistaa katsojien uskoa, mutta ainakaan minuun niillä ei ollut vaikutusta. Taloudelliseen menestykseen liittyvistä todistuksista minulle tuli oikeastaan paha mieli. Ne lässäyttivät kristinuskon ihmeellisen sanoman, joka on voimallinen muuttamaan ihmisen koko elämän sydämestä lähtien, vain yhdeksi pinnallisen maailman hölynpölyjutuista.

Sairauksista parantuneiden puolesta olin toki iloinen, mutta eivät heidänkään todistuksensa minuun suurta vaikutusta tehneet.

Myöhemmin sain tietää, että ohjelman edustamaa suuntausta kutsutaan kristittyjen keskuudessa menestysteologiaksi. Se on harhaoppi, jossa painotetaan uskovaisten ajallista menestystä, kuten juuri terveyttä ja mammonaa.

  Mutta muutenkaan todistukset ihmeparantumisista eivät ole minulle vahvimpia uskontodistuksia, vaikka eivät ne kaikki ole menestysteologiaa.

Raamatussakin kerrotaan Jumalan tekemistä parantamisihmeistä ja jopa kuolleista herättämisistä. Aineelliseen runsauteen perustuvia ihmeitäkin on, nimittäin ruokaihmeet: erämaassa vaeltaville israelilaisille ilmestyi taivaasta mannaa, 2. Kuninkaiden kirjassa kirjassa profeetta Elisa kohtasi köyhän lesken joka sai Jumalan ihmetekona öljyä jolla maksaa velkansa, Uudessa Testamentissa Jeesuksen jakamat viisi leipää ja kaksi kalaa riittivät viidelle tuhannelle miehelle.

Terveys, menestys, vauraus... kuolema

  Läheiseni voivat todistaa, että arvostan terveyttä valtavasti. Uskon myös Jumalan parantamisihmeisiin. Olen saanut kokea ja läheltä todistaa sairauksista parantumisia, joiden uskon olleen Jumalan antamia rukousvastauksia.

Toisaalta niin hieno asia kuin terveys onkin, se ei parhaimmillaankaan kestä kovin kauan. Sekin nainen, jonka Jeesus paransi verenvuotoa aiheuttavasta sairaudesta (Matt. 9:20-22), vanheni ja kävi raihnaiseksi tai mahdollisesti sairastui myöhemmin johonkin toiseen sairauteen, ja lopulta kuoli. Lasarus, jonka Jeesus herätti kuolleista, lopulta kuoli toisen ja viimeisen kerran ruumiillisesti. 

Jeesuksen ihmeparannusteot olivat ennen kaikkea tunnustekoja, jotta ihmiset tietäisivät että Hän on se joka sanoo olevansa. Ihmeelliset teot todistivat Jeesuksen voimasta ja vallasta. Ne eivät olleet tätä ajallista elämää koskevia mainoksia tai tarjouksia, tyyliin "jos uskot Jeesukseen, parannut sairauksista etkä enää koskaan sairastu uudestaan".

Jeesus sanoi tämän ihan suoraan parantaessaan halvaantuneen miehen (Matt. 9:5-8). Ensin Hän oli sanonut vuoteella makaavalle miehelle vain lohdulliset sanat: »Ole rohkealla mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.» 

Paikalla olleet lainopettajat kauhistelivat, miten Jeesus voi noin suuria luvata – vain Jumalallahan on valta antaa anteeksi syntejä. Silloin Jeesus kysyi "Kumpi on helpompaa, sanoa: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse ja kävele’?"

Vasta sen jälkeen Hän teki ihmetekonsa: "Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi» – hän puhui nyt halvaantuneelle – »nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.»". Ja halvaantunut parantui välittömästi, nousi ja käveli. 

Hämmästyttävän ihmeteon tarkoitus oli todistaa Jeesuksen valtasuuruudesta antaa anteeksi syntejä. Parantunut mies oli varmaan ikionnellinen kävelykyvystään, mutta se oli sittenkin toissijaista. 

Tämä ajallinen elämä ei ole se, jonka on tarkoitus olla (pysyvästi) tervettä, vaurasta ja menestyksekästä. Lasaruksen Jeesus herätti kuolleista, mutta ennen kaikkea se oli todistus siitä, että Hänen nimessään uskovat tulevat kerran heräämään ikuisen elämän ylösnousemukseen. 

Jobin todistus on vahvempi

  Uskon täytyy kestää, vaikka tuo kaikki – hyvinvointi, terveys, vauraus – tuhoutuisi. Sen täytyy kestää läpi kivun, kärsimyksen, masennuksen, ahdistuksen, puutteen...

  Siksi Saatana oli mielestäni osittain oikeassa ottaessaan Jobin suhteen esiin olosuhteiden merkityksen. Kestäisikö Jobin usko, vaikka Jumala sallisi hänelle onnettomuutta ja kärsimystä? Saatanan teoriahan oli, että Job on uskossa Jumalaan lähinnä tai yksinomaan siksi, että Jumala sulkenut hänet siunaukseensa: suuri hyvinvoiva perhe, terveyttä, vaurautta, kunnioitettu asema yhteisössä.

Väärässä Saatana oli veikatessaan, että Job kiroaisi ja luopuisi Jumalasta, jos niin tapahtuisi. Job joutui uskonkriisiin hirvittävien koettelemusten myötä, mutta ei kironnut Jumalaa, ei luopunut Hänestä.

"Silloin Job nousi ja repäisi viittansa. Hän ajoi päänsä paljaaksi, kumartui maahan ja sanoi:

– Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!" (Job 1:20-21)

  Kärsimys sinänsä ei ole erityisessä asemassa minulle. Olen pistänyt merkille, että tämä helposti ymmärretään väärin. En usko sanontaan "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat" tms. Sen sijaan ajattelen että on suuri todistus, että ihminen kärsii tässä ajassa, mutta uskoo rakastavaan Jumalaan evankeliumin tähden. Uskon Jumalaan ja tiedän että Hän rakastaa minua, koska olen saanut syntini anteeksi ja saan elää Hänen lapsenaan.

Kärsivän uskovaisen todistus on vahvempi siksi, että hänen uskoaan on koeteltu ja se on kestänyt. Todistus kertoo minulle, että jos usko perustuu sille mikä on ikuista, on toivoa kuolinvuoteellakin.

Kuva: Pixabay / geralt

  Sairauksista, köyhyydestä ja nälästä kärsiminen on yhdenlainen uskonkoetus. Toisenlainen uskonkoetus on omasta syntisyydestä johtuva murhe; siltä osin elämä olisi huolettomampaa uskosta osattomana.

Kaikkein suurin ja merkittävin koetus, ja siten vahvin uskontodistus, on se kun uskovainen joutuu kärsimään nimenomaan uskonsa tähden. Hän voisi saada kärsimyksensä loppumaan, jos kieltäisi Jeesuksen. Apostoleista lähes kaikki kärsivät ja lopulta kuolivat marttyyreina eli Jeesuksen todistajina.

Apostoli Pietari sanoo kaikille uskovaisille:

"Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen." (1. Piet. 1:6-9)