Annatko Jumalan tuntea itsesi?

Rakkauden syventyminen edellyttää, että osapuolet tuntevat toisensa. Se että annan toisen tuntea itseni – että avaan itseäni hänelle – puolestaan edellyttää luottamusta. Ihmiset eivät aina ole luottamuksen arvoisia, mutta evankeliumissa Jumala on luvannut, että itsensä avaaminen Hänelle johtaa aina rakkauden syventymiseen.

 

 

 Pari sanaa kadonneesta rakkausrunosta...

Kauan sitten luin runon, jota olen ajatellut useasti jälkeenpäin. Vuosien kuluessa runo, sen sisältämät ajatukset, ovat avautuneet minulle syvällisemmin, vaikka säkeet ovat kadonneet muististani. Valitettavasti en muista runon, runoilijan enkä kokoelman nimeä...

Se oli runo parisuhteesta, muistaakseni kertojana oli aviomiehelleen puhuva vaimo. Kertoja kuvaili rakkauden muuntumista, voimistumista ja syvenemistä – ja toisaalta siihen sisältyneitä vaikeuksia, vakaviakin kriisejä, jopa "sotia" – vuosikymmeniä jatkuneella yhteisellä tiellä.

Yhdessä säkeistössä kertoja puhui luottamuksesta. Ajatuksena oli, että rakastavalle puolisolle voi paljastaa arimpia asioita itsestään ilman, että tämä riidan syttyessä ottaa ne esiin ja pyrkii haavoittamaan niillä. Se että paljastaa itsestään asioita, on tuntemisen ja sen myötä suhteen syventymisen edellytys. Ajatus luottamuksesta riskin ottamisena oli ilmaistu koskettavasti ja oivaltavin vertauskuvin.


Rakkaus: kohteen tunteminen

Raamatussa rakkauden yhteydessä puhutaan tuntemisesta. Aviopuolisoiden välillä tällä viitataan joskus sukupuoliyhteyteen, kuten luomiskertomuksessa: hepreankielisessä alkutekstissä kerrotaan, että Adam tunsi Eevan, ja tästä tuntemisesta syntyivät lapset Kain ja Aabel.

Varmaan Raamatun kielen tutkijat ja raamattuhistorioitsijat osaisivat enemmän avata käsitteen merkitysulottuvuuksia. "Maallikkona" ymmärrän sen yksinkertaisesti liittyvän siihen, että ruumiinpinnat, jotka normaalisti erottavat ihmisiä, eli rajaavat heidät erillisiksi yksilöiksi, koskettavat toisiaan.

Paitsi että tunteminen voi olla tällä tavoin aistillista, se ylipäätään luo erillisten persoonien välille kosketuksen, yhteyden.

Blogitekstissäni Kristinusko ja avioliitto kirjoitin, kuinka kristinuskossa avioliitto miehen ja naisen välillä on ikuisen todellisuuden ulottuvuus ja sen kuva: uskovaisten ihmisten muodostama seurakunta on Kristuksen morsian – ja tämä liitto on ikuinen! Jokainen Jeesukseen uskova yksilö, seurakunnan jäsen, on liitossa Jumalan kanssa.

Kun Jumala rakastaa ihmistä, jonka kanssa Hän on ikuisessa liitossa, Hän tuntee hänet. 1. Korinttilaiskirjeen tunnetussa kohdassa apostoli Paavali, puhuessaan rakkaudesta, päättää pohdintansa toteamukseen, että Jumala tuntee hänet täydellisesti:

"Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus." (1. Kor. 13:12-13)

Vastaavasti myös siitä, että ihminen rakastaa Jumalaa, käytetään tuntemisen käsitettä. Apostoli Johannes sanoo kirjeessään: "Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä." (1. Joh. 2:3) ja Jeesus itse totesi: "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni." (Joh. 14:15). Jumalan rakastaminen ja Jumalan tunteminen liitetään siis yhteen. Muistutuksena kuitenkin, että Jumala itse antaa ihmiselle rakkauden, jolla Häntä rakastaa ja jolla Hänet tuntea (1. Joh. 4:19; aiheesta enemmän blogitekstissäni Käsky: Rakasta!).

Rakkauden kaksoiskäskyn mukaisesti meillä on pysyvä velvollisuus rakastaa lähimmäistämme kuin itseämme ja rakastaa Jumalaa yli kaiken (Matt. 22:37-39).

Rakastaminen tuntemisena toteutuu vain Jumalan pyhän tahdon mukaisesti, Hänen säätämiään rajoja kunnioittaen; esimerkiksi aviopuolisoiden väliseen rakastamiseen kuuluu eri ulottuvuuksia kuin ystävysten väliseen rakastamiseen. Todellinen rakkaus ei ole rajoja rikkovaa, vaan rajoista tulee kosketuspinta.


... ja luottamuksen pulma

Raamatun mukaan rakastaminen ja tunteminen liittyvät siis olennaisesti yhteen sekä luotujen välillä että Jumalan ja ihmisen välillä. Rakkaudessa erillisyydestä tulee yhteys, vieraus muuttuu tuntemiseksi.

Alussa viittasin luottamuksen pulmaan, jonka kadonnut rakkausruno ilmaisi: jotta toinen voisi oppia tuntemaan minut, minun pitäisi voida paljastaa hänelle, kuka ja millainen olen – toisaalta paljastaminen on riski, sillä toinen (jos hän ei ole luottamuksen arvoinen) saattaa kääntää hänelle uskomani asiat minua vastaan.

Toisin sanoen se, mikä parhaimmillaan syventää rakkautta, voi pahimmillaan johtaa eroon. Näin ei yleensä tietysti käy, mutta riski on olemassa ja tiedetty – runoilijakin katsoi tarpeelliseksi viitata siihen. Joudumme yleensä hieman punnitsemaan, kuka on luottamuksemme arvoinen.

Annatko Jumalan rakastaa itseäsi?

- syntien tunnustaminen                                                                                    


Siinä missä luottamuksen pulma – riski, joka sisältyy itsensä avaamiseen toiselle – varjostaa meidän vajavaisten ihmisten keskinäisiä suhteita, epäilyille ei ole syytä suhteessa Jumalaan. Meillä tosin saattaa olla vaikeuksia luottaa Jumalaan, esim. ihmissuhteissa kokemiemme pettymysten takia, mutta syytä, todellista perustaa, epäluottamukselle ei ole.

Jumala tuntee meidät:

"Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni." (Ps. 139:1-4)

Syntimmekään eivät tule Hänelle yllätyksenä (Jer. 17:9-10) – päinvastoin: Jumala on nähnyt ennalta kaikki syntimme, eli juuri sen, mikä erottaa meidät Hänestä ja iankaikkisesta elämästä! Rakkautensa vuoksi Jumala itse valmisti meille pelastuksen, armahduksen synneistämme, kun Hän lähetti Poikansa Jeesuksen meidän syntiemme sovitukseksi (Joh. 3:16, 1. Joh.4:10).

Tällä evankeliumin ydinasialla on kaikenmuuttava vaikutus luottamukseen Jumalan ja ihmisen välisessä rakkaussuhteessa: mikään, mitä tunnustan Jumalalle, ei voi vahingoittaa minua, vaan jokainen tunnustus vain syventää välillämme olevaa tuntemista, rakkautta. Syntini on jo sovitettu Golgatan ristillä – syytä piilottelulle ei ole.

Sillä, joka syntinsä tunnustamalla tulee totuuteen, ei ole syytä pelätä torjumista, koska Jeesus on totuus (Joh. 14:6) eikä Hän torju ketään (Joh. 6:37). Ainoastaan se, mitä ihminen ei tuo totuuteen, voi häntä vahingoittaa.

Jeesus sanoi syntisestä naisesta: "hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon." (Luuk. 7:47). Tämä ei tietenkään tarkoita, että synti sinänsä syventäisi rakkautta Jumalan ja ihmisen välillä, vaan että syntien tunnustaminen Jumalalle ja niiden anteeksi saaminen Häneltä johtaa rakkauden syventymiseen, joka puolestaan johtaa kääntymiseen pois synneistä.