Todellinen vapaus

Mitä on todellinen vapaus? Jeesus lupasi tekevänsä todellisesti vapaaksi ihmisen, joka uskoo Häneen. Mitä se tarkoittaa?

Irrallisuus vs. suhde

Pari vuotta sitten kuulin pitkästä aikaa The Beatlesin laulun Free As a Bird (nuorena kuuntelin sitä aika usein) ja ensimmäistä kertaa tajusin sanojen sisältämän hienon oivalluksen – tai ainakin tulkinnassani niistä hahmottuu sellainen.

Kertoja väittää, että vapaana eläminen on vasta toiseksi parasta: "Free as a bird... It's the next best thing to be". Laulun edetessä tulkintani mukaan paljastuu, mikä on hänen mukaansa parasta, mutta minkä hän on menettänyt – ja se on suhde ja yhteys toiseen: "Where did we lose the touch, that seemed to mean so much, it always made me feel so free... as a bird...".

Kertojan mukaan on siis vasta toiseksi parasta, että on vapaa – parasta on elää sitoutuneena toiseen suhteessa, jossa tuntee olevansa vapaa.

Ajatellessani vapautta evankeliumin äärellä sekä omien kokemusteni kautta huomaan, että oivalluksessa on totuuden siemen: vapaus, jos se käsitetään irrallisuudeksi ja sitoutumattomuudeksi, ei ehkä vastaa ihmisen tarpeeseen. Jumala haluaa ihmisen, joka elää Hänestä irrallaan, sitoutuneeseen suhteeseen kanssaan sekä sitä kautta tehdä hänet vapaaksi.

Koska sellaiset käsitteet kuin siteettömyys, rajattomuus ja riippumattomuus tavataan liittää vapauteen, kristinuskon Jumala-suhteeseen liittyvät käsitteet, kuten rajat, sitoutuminen ja tarvitsevuus, saavat monet ajattelemaan, että uskossa Jeesukseen elävä ihminen on menettänyt vapautensa. Näinhän jotkut perustelevatkin sitä, etteivät ole kristittyjä.


Suhde Jumalaan, kokonaisuuden näkijään

Olennaista kuitenkin on, keneen sitoutuu. Aiemmassa blogitekstissäni Rukous muuttaa rukoilijaa
kirjoitin siitä, kuinka Jumala näkee kokonaisuuden: Hänellä on meidän jokaisen elämästä tietoa ja ymmärrystä, jota meillä itsellämme ei ole. Jumalan tahto on, että kuljemme tietä, joka johtaa meille hyvään päämäärään – ikuiseen elämään Hänen yhteydessään.

"...Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden." (1. Tim. 2:3-4)

Jos joku elää "vapaana Jumalasta", kokonaisuuden näkijästä, ja ajautuu lopulta itselleen huonoon päämäärään, mitä iloa vapaudesta hänelle oli? Onko edes mielekästä kutsua sellaista tilaa vapaudeksi? Eikö tietämättömyys ole yhdenlainen kahle?

Jumala on asettanut meille rajoja ja suuntaviivoja, sillä Hän haluaa johdattaa meidät hyvään päämäärään. Koska luotan Jumalaan – ja miksi en luottaisi elämän antajaan ja pelastuksen lahjoittajaan? – myös tunnen olevani vapaa.

Käskijä  

Sitä paitsi onko Jumalasta irrallaan elävä ihminen edes vapaa? Raamatun mukaan ei ole.

Yksi lempikohdistani Raamatussa on Jesajan kirjan yhdeksännen luvun alkuosa (Jes. 9:1-6). Se on monille tuttu kohta, joka alkaa sanoilla "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon...". Profeetta Jesaja puhuu Jeesuksesta, Jumalan pelastuksesta kaikille ihmisille.

Jakeessa 3 Jesaja sanoo: "...ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat". Ihmisellä siis lähtökohtaisesti on käskijä, jonka vallan Jumala, Vapahtajan Jeesuksen kautta, murskaa. Raamatun mukaan on virheellinen oletus, että ilman Jumalaa ihminen olisi vapaa.

Syntiinlankeemuksen myötä ihmiskunta joutui eroon Jumalasta ja synnin valtaan. Jumalan vastustaja ja ihmissielun vihollinen, Saatana, toimii ihmissydänten kautta. Saatanan mainitseminen joskus johtaa ajatukset erikoisiin ja eeppisiin "henkimaailman" tapahtumiin Hollywood-kuvastolla höystettyinä, vaikka oikeasti ongelma on paljon arkisempi, valitettavasti.

Maailman kaoottisuus, väkivaltaisuus, valheet ja välinpitämättömyys eivät ole seurausta jonkinlaisen poltergeistin riehumisesta planeetallamme, vaan ihmisten toiminta sitä aiheuttaa ja ylläpitää.

Jesajan mainitsema käskijä, Jumalan vastustaja, toimii intiimisti osana langennutta ihmisyyttä. Yksinkertaisesti se, että teemme syntiä, on osoitus käskijän vallasta – käänteisesti ilmaistuna siitä, että emme ole vapaita langenneessa tilassamme.

"Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.-" (Joh. 8:34; 1938)

Jeesus, ihmisen Vapahtaja

"Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi"." (Joh. 8:31-32; 1938)

Jeesus lupaa, että totuus tekee vapaaksi sen, joka Häneen uskoo. Lisäksi Jeesus kertoo itse olevansa totuus (Joh. 8:31-36 ja Joh. 14:6).

Kun kohtaa Jeesuksen, totuuden, kohtaa Jumalan kirkkauden ihmislihassa, eli sellaisen ihmisen, jonkalaisia meidän kaikkien pitäisi olla. Samanaikaisesti joutuu kohtaamaan myös totuuden siitä, ettemme itse ole sellaisia kuin Jeesus: vanhurskaita, synnittömiä, aina ja kaikessa Jumalalle kuuliaisia ja Hänen tahtonsa tekijöitä.

Jeesuksen luo tuleminen on totuuteen tulemista – oman syntisyytemme ja Hänen vanhurskautensa tunnustamista – eikä Jeesus torju ketään, joka Hänen luokseen tulee (Joh. 6:37).

Mitä Jeesus sitten on tehnyt synneillemme? Hän on vapauttanut meidät synneistämme sovittamalla ne ristinkuolemallaan (Hepr. 9:14-15). Jumalan vastaus Jesajan mainitsemalle käskijälle on siis syntiemme sovitus ja armo Pojassa Jeesuksessa, joka ikuisen henkensä voimalla voitti synnin ja kuoleman.

"Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.-" (Joh. 8:34-36; 1938)

Jumalan armosta herruus on vaihtunut ihmisessä, joka uskoo Jeesukseen: nyt se ei enää ole Jumalan vastustaja, orjuuttaja ja käskijä, vaan Herrana on Jeesus. Uskovainen vaeltaa Jeesusta seuraten ja pysyy totuudessa myös silloin, kun on langennut syntiin.

"Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä." (1. Joh. 1:5-7)

"Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1. Joh. 1:9)

Edellä kirjoitin, että ihminen, joka elää "vapaana Jumalasta", ajautuu lopulta kuitenkin itselleen huonoon määränpäähän eikä hänen tilaansa ole siksi edes mielekästä kutsua vapaudeksi. Jeesus kertoi olevansa ainoa Tie, jota kautta pääsee hyvään päämäärään, Jumalan luo Taivaaseen. Tälläkin tavoin suhde Jumalaan, Jeesuksen Kristuksen kautta, on todellista vapautta.

"Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6)

Annatko Jumalan tuntea itsesi?

Rakkauden syventyminen edellyttää, että osapuolet tuntevat toisensa. Se että annan toisen tuntea itseni – että avaan itseäni hänelle – puolestaan edellyttää luottamusta. Ihmiset eivät aina ole luottamuksen arvoisia, mutta evankeliumissa Jumala on luvannut, että itsensä avaaminen Hänelle johtaa aina rakkauden syventymiseen.

 

 

 Pari sanaa kadonneesta rakkausrunosta...

Kauan sitten luin runon, jota olen ajatellut useasti jälkeenpäin. Vuosien kuluessa runo, sen sisältämät ajatukset, ovat avautuneet minulle syvällisemmin, vaikka säkeet ovat kadonneet muististani. Valitettavasti en muista runon, runoilijan enkä kokoelman nimeä...

Se oli runo parisuhteesta, muistaakseni kertojana oli aviomiehelleen puhuva vaimo. Kertoja kuvaili rakkauden muuntumista, voimistumista ja syvenemistä – ja toisaalta siihen sisältyneitä vaikeuksia, vakaviakin kriisejä, jopa "sotia" – vuosikymmeniä jatkuneella yhteisellä tiellä.

Yhdessä säkeistössä kertoja puhui luottamuksesta. Ajatuksena oli, että rakastavalle puolisolle voi paljastaa arimpia asioita itsestään ilman, että tämä riidan syttyessä ottaa ne esiin ja pyrkii haavoittamaan niillä. Se että paljastaa itsestään asioita, on tuntemisen ja sen myötä suhteen syventymisen edellytys. Ajatus luottamuksesta riskin ottamisena oli ilmaistu koskettavasti ja oivaltavin vertauskuvin.


Rakkaus: kohteen tunteminen

Raamatussa rakkauden yhteydessä puhutaan tuntemisesta. Aviopuolisoiden välillä tällä viitataan joskus sukupuoliyhteyteen, kuten luomiskertomuksessa: hepreankielisessä alkutekstissä kerrotaan, että Adam tunsi Eevan, ja tästä tuntemisesta syntyivät lapset Kain ja Aabel.

Varmaan Raamatun kielen tutkijat ja raamattuhistorioitsijat osaisivat enemmän avata käsitteen merkitysulottuvuuksia. "Maallikkona" ymmärrän sen yksinkertaisesti liittyvän siihen, että ruumiinpinnat, jotka normaalisti erottavat ihmisiä, eli rajaavat heidät erillisiksi yksilöiksi, koskettavat toisiaan.

Paitsi että tunteminen voi olla tällä tavoin aistillista, se ylipäätään luo erillisten persoonien välille kosketuksen, yhteyden.

Blogitekstissäni Kristinusko ja avioliitto kirjoitin, kuinka kristinuskossa avioliitto miehen ja naisen välillä on ikuisen todellisuuden ulottuvuus ja sen kuva: uskovaisten ihmisten muodostama seurakunta on Kristuksen morsian – ja tämä liitto on ikuinen! Jokainen Jeesukseen uskova yksilö, seurakunnan jäsen, on liitossa Jumalan kanssa.

Kun Jumala rakastaa ihmistä, jonka kanssa Hän on ikuisessa liitossa, Hän tuntee hänet. 1. Korinttilaiskirjeen tunnetussa kohdassa apostoli Paavali, puhuessaan rakkaudesta, päättää pohdintansa toteamukseen, että Jumala tuntee hänet täydellisesti:

"Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus." (1. Kor. 13:12-13)

Vastaavasti myös siitä, että ihminen rakastaa Jumalaa, käytetään tuntemisen käsitettä. Apostoli Johannes sanoo kirjeessään: "Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä." (1. Joh. 2:3) ja Jeesus itse totesi: "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni." (Joh. 14:15). Jumalan rakastaminen ja Jumalan tunteminen liitetään siis yhteen. Muistutuksena kuitenkin, että Jumala itse antaa ihmiselle rakkauden, jolla Häntä rakastaa ja jolla Hänet tuntea (1. Joh. 4:19; aiheesta enemmän blogitekstissäni Käsky: Rakasta!).

Rakkauden kaksoiskäskyn mukaisesti meillä on pysyvä velvollisuus rakastaa lähimmäistämme kuin itseämme ja rakastaa Jumalaa yli kaiken (Matt. 22:37-39).

Rakastaminen tuntemisena toteutuu vain Jumalan pyhän tahdon mukaisesti, Hänen säätämiään rajoja kunnioittaen; esimerkiksi aviopuolisoiden väliseen rakastamiseen kuuluu eri ulottuvuuksia kuin ystävysten väliseen rakastamiseen. Todellinen rakkaus ei ole rajoja rikkovaa, vaan rajoista tulee kosketuspinta.


... ja luottamuksen pulma

Raamatun mukaan rakastaminen ja tunteminen liittyvät siis olennaisesti yhteen sekä luotujen välillä että Jumalan ja ihmisen välillä. Rakkaudessa erillisyydestä tulee yhteys, vieraus muuttuu tuntemiseksi.

Alussa viittasin luottamuksen pulmaan, jonka kadonnut rakkausruno ilmaisi: jotta toinen voisi oppia tuntemaan minut, minun pitäisi voida paljastaa hänelle, kuka ja millainen olen – toisaalta paljastaminen on riski, sillä toinen (jos hän ei ole luottamuksen arvoinen) saattaa kääntää hänelle uskomani asiat minua vastaan.

Toisin sanoen se, mikä parhaimmillaan syventää rakkautta, voi pahimmillaan johtaa eroon. Näin ei yleensä tietysti käy, mutta riski on olemassa ja tiedetty – runoilijakin katsoi tarpeelliseksi viitata siihen. Joudumme yleensä hieman punnitsemaan, kuka on luottamuksemme arvoinen.

Annatko Jumalan rakastaa itseäsi?

- syntien tunnustaminen                                                                                    


Siinä missä luottamuksen pulma – riski, joka sisältyy itsensä avaamiseen toiselle – varjostaa meidän vajavaisten ihmisten keskinäisiä suhteita, epäilyille ei ole syytä suhteessa Jumalaan. Meillä tosin saattaa olla vaikeuksia luottaa Jumalaan, esim. ihmissuhteissa kokemiemme pettymysten takia, mutta syytä, todellista perustaa, epäluottamukselle ei ole.

Jumala tuntee meidät:

"Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni." (Ps. 139:1-4)

Syntimmekään eivät tule Hänelle yllätyksenä (Jer. 17:9-10) – päinvastoin: Jumala on nähnyt ennalta kaikki syntimme, eli juuri sen, mikä erottaa meidät Hänestä ja iankaikkisesta elämästä! Rakkautensa vuoksi Jumala itse valmisti meille pelastuksen, armahduksen synneistämme, kun Hän lähetti Poikansa Jeesuksen meidän syntiemme sovitukseksi (Joh. 3:16, 1. Joh.4:10).

Tällä evankeliumin ydinasialla on kaikenmuuttava vaikutus luottamukseen Jumalan ja ihmisen välisessä rakkaussuhteessa: mikään, mitä tunnustan Jumalalle, ei voi vahingoittaa minua, vaan jokainen tunnustus vain syventää välillämme olevaa tuntemista, rakkautta. Syntini on jo sovitettu Golgatan ristillä – syytä piilottelulle ei ole.

Sillä, joka syntinsä tunnustamalla tulee totuuteen, ei ole syytä pelätä torjumista, koska Jeesus on totuus (Joh. 14:6) eikä Hän torju ketään (Joh. 6:37). Ainoastaan se, mitä ihminen ei tuo totuuteen, voi häntä vahingoittaa.

Jeesus sanoi syntisestä naisesta: "hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon." (Luuk. 7:47). Tämä ei tietenkään tarkoita, että synti sinänsä syventäisi rakkautta Jumalan ja ihmisen välillä, vaan että syntien tunnustaminen Jumalalle ja niiden anteeksi saaminen Häneltä johtaa rakkauden syventymiseen, joka puolestaan johtaa kääntymiseen pois synneistä.