Rauha on maailmassa poikkeustila
Pari päivää sitten, ollessani matkalla kotiin paikasta jossa olin viettänyt joulun, kuulin auton radiosta keskustelun rauhasta. Aloin kuunnella kesken ohjelman, mutta oletan, että yhtenä keskustelun teemoista oli joulurauha.
Keskustelijat pohtivat, miksi rauha ja sovinto sosiaalisessa kanssakäymisessä on usein poikkeustila, joka on mahdollista saavuttaa vain, jos nähdään vaivaa sen eteen. Yksi keskustelija kertoi hyviin vuorovaikutustaitoihin keskittyvästä Rauhanfutis-kampanjasta, johon jossain koulussa oltiin osallistuttu. Kun oppilaille myöhemmin jalkapalloa pelatessa oli tullut riitaa ja tappelua, ja osapuolilta kysyttiin, mihin kampanjassa opitut taidot olivat unohtuneet, oppilas vastasi: "niin siis se oli sitä rauhanfutista – tämä on taas ihan tavallista futista".
Kristittyä maailman rauhattomuuden ei pitäisi yllättää, ajateltiinpa sosiaalista kanssakäymistä tai isompia kokonaisuuksia, kuten yhteiskunnallista elämää tai valtioiden välisiä suhteita. Kristinuskon yksi pääopeista on, että koko ihmiskunta on syntiinlangennut ja sitä myöten elämme langenneessa, pahassa maailmassa.
"Heidän ajatuksensa ovat turmion ajatuksia, he jättävät jälkeensä tuhoa ja hävitystä. Rauhan tietä he eivät tunne, oikeus ei johda heidän askeliaan." (Jes. 59:7-8)
Viha ja piittaamattomuus lähimmäistä kohtaan, halu loistaa itse polkemalla jotakuta toista, ylpeys, ahneus ja anteeksiantamattomuus ovat esimerkkejä Raamatussa mainituista synneistä, jotka aiheuttavat rauhattomuutta, riitaa ja sotaa maailmassa.
Pitäisikö kristityn sitten vain hyväksyä rauhattomuus, riita, tappelut ja jopa verenvuodatus? Eli jos syntiinlankeemus on keskeinen oppi kristinuskossa, ja siitä seuraten uskomme, että rauhattomuus on pysyvä tosiasia tässä maailmassa – niin jokaisen omassa sisimmässä ja ihmissuhteissa kuin isommissa yhteyksissä – seuraako siitä, että meidän pitää vain seisoa tumput suorina ja voivotellen hyväksyä kaikki?
Raamatun mukaan vastaus kysymykseen on kieltävä. Ihmisen syntisen luonnon tunnustaminen tosiasiana ei tarkoita, ettei vaivaa tarvitsisi nähdä sellaisten asioiden eteen, jotka eivät tule luonnostaan ihmisen sisimmästä. Päinvastoin: syntiä vastaan tulee taistella. Paikka, mistä taistelu syntiä vastaan lähtee Jeesukseen uskovalla, on kunkin oma sisin. Maailmaan ja omiin ihmissuhteisiin voi luoda rauhaa siten, että itse ottaa muut huomioon, kohtelee muita oikein, myöntää virheensä ja väärät tekonsa, on kärsivällinen ja anteeksiantavainen.
Raamatussa opetetaan myös, että pitää puuttua vääryyteen, kun sellaista kohtaa. Se on Jumalan tahdon noudattamista ja lähimmäisen rakastamista. Vaikka taistelu syntiä vastaan lähtee uskovaisen sisimmästä, myös muiden harjoittaman vääryyden katsominen läpi sormien on Jumalan tahtoa vastaan.
Kristittyjen päätehtävä on julistaa pelastuksen evankeliumia. Usko Jeesukseen saa ihmisen sydämessä aikaan mm. edellä mainittuja asenteita eli kärsivällisyyttä, nöyryyttä, epäitsekkyyttä, anteeksiantavaisuutta. Ne voivat parhaimmillaan lisätä rauhaa toisten kanssa – paitsi muiden uskovaisten, myös niiden kanssa, jotka eivät usko Jeesukseen.
"Karta pahaa ja tee hyvää, pyri sopuun, rakenna rauhaa!" (Ps. 34:15)
Ei Jumalan sanan kustannuksella
Toisaalta rauhaan, yhteisymmärryksen merkityksessä, ei pidä pyrkiä hinnalla millä hyvänsä. Rauhantahtoisuus ei tarkoita, että pitäisi olla myötämielinen kaikkia mielipiteitä ja näkemyksiä kohtaan, jotta sopu säilyisi.
Roomalaiskirjeessä sanotaan uskovaisille "Älkää mukautuko tämän maailman menoon" (Room. 12:2), minkä ymmärrän tarkoittavan paitsi sitä, ettei uskovaisen tule itse elää sen mukaan, mitä maailma opettaa ja pitää hyväksyttävänä, myös sitä, että täytyy olla valmis kertomaan rohkeasti Jumalan sanaan perustuvat näkemyksensä, vaikkei niitä hyväksyttäisi. Tulee siis elää, tunnustaa ja opettaa Jumalan sanan mukaisesti, vaikka sen takia saisi vihaa osakseen ja vaikka seurauksena olisi epäsopua.
Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo: "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan." (Matt. 10:34). Jeesus opetti tässä kohtaa tunnustautumisesta Hänen omakseen ihmisten edessä sekä kertoi vihasta ja vainosta, jota siitä voi seurata usein kaikkein lähimpien ihmisten parissa.
Vaikka kristittyjen täytyy pitäytyä Jumalan sanaan vihasta huolimatta, rauhaan pitä pyrkiä tällaisissakin tilanteissa. Edellä mainitsemassani Roomalaiskirjeessä kehotetaan myöhemmin: "Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa." (Room. 12:18) Miten nämä kaksi voi sovittaa yhteen: tinkimättömästi Jumalan sanassa pitätymisen sekä toisaalta rauhassa elämisen muiden kanssa?
Nähdäkseni olennaista on se, millä tavalla näkemyksensä ilmaisee. On epäsopua, jota emme voi välttää, vaikka yrittäisimme, mutta sen lisäksi on paljon turhaa epäsopua ja riitaa. Raamatussa kehotetaan sävyisyyteen ja kunnioittavaan suhtautumiseen kaikkia kohtaan.
Yksi kaikkein pahimmista turhan epäsovun synnyttäjistä on ylimielinen asenne, mikä tässä yhteydessä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että keskittyy paasaamaan toisen ihmisen synneistä ja ohittaa kokonaan sen tosiasian, että on itsekin tehnyt syntiä ja saanut anteeksi Jumalalta. Keskustelun sävystä riippuen joskus on parempi sanoa "me ihmiset olemme syntisiä, mutta Jumala on lähetti Poikansa Jeesuksen sovittamaan syntimme ristillä".
"Oman rauhani minä annan teille"
Radiokeskustelua kuunnellessani aloin miettiä, mitä rauha minulle perimmäisesti tarkoittaa – mitä vastaisin, jos minua haastateltaisiin aiheesta, vaikka tuollaista radio-ohjelmaa varten?
Väkivallattomuus, riita-asioiden ratkominen keskustelemalla, lain noudattaminen, rauhanvälitystyö sekä joulurauhan yhteydessä usein mainittu arjen kiireiden keskellä rauhoittuminen ovat kaikki tärkeitä asioita. Kuitenkin perimmäisesti rauha tarkoittaa minulle sitä, että Jeesus sovitti syntimme ja toi rauhan ihmisen ja Jumalan välille uskossa vastaanotettavaksi.
Jeesus sanoi: "Oman rauhani minä annan teille" (Joh. 14:27) Millaista on Jeesuksen antama rauha? Ymmärrän sen siten, että Jeesus on tie Taivaaseen, jossa ei enää ole keskeneräisyyttä, kaaosta, syntiä, väkivaltaa, vihaa, riitoja, vainoja, kärsimystä eikä vaaroja, vaan kaikki on niin kuin pitää, kaikki on hyvin. Eikä ole kiirettä eikä kaipuuta jonnekin muualle, vaan Jumalan luona olemme jo perillä. Vaikka nyt vielä olemme täällä langenneessa maailmassa, Jeesukseen uskova on tiellä Taivaaseen. Jeesuksen rauha tässä elämässä on olennaisesti sitä, että uskon ja luotan kaiken päättyvän hyvin.
Olen visuaalinen ajattelija eli ajattelen kuvina, ja aina kun mietin Jeesuksen antamaa rauhaa, näen mielessäni piirretyn kuvan, jonka näin ensimmäisen kerran joskus nuorena, ehkä jo lapsena. Kuva perustuu Jeesuksen sanoihin Johanneksen evankeliumin luvussa 10: "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta." (Joh. 10:14-15) Kuvassa on niityllä seisova paimen, jonka ympärillä on lampaita, takana näkyy synkkä metsä. Paimen pitää sylissään karitsaa ja katsoo katsojaan.
Tässä pyhäkoulutyyppisessä kuvassa, tai ainakin omassa muistikuvassani siitä, Jeesus-paimenen katse on rauhallinen. Se sanoo, että vaikka koettelemuksia vielä on edessä, ne on jo voitettu. Jeesus on voittanut maailman.
"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh. 14:27)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti