Kristitty puolustaa sananvapautta

  Julkisen keskustelun polttopisteessä on ollut viime viikkoina yhtä aikaa, mutta toisistaan riippumatta, kaksi aihetta, joita molempia pohtiessani olen päätynyt lukemaan Apostolien tekojen lukua 17. 

Ne ovat Ukrainan sodan aikaansaama keskustelu Suomen rajojen turvaamisesta ja Päivi Räsäsen sananvapausoikeudenkäynnin synnyttämä keskustelu vapaudesta julistaa Jumalan sanaa Suomessa.

Miten maan rajat ja sananvapaus kytkeytyvät Raamatussa toisiinsa?

Jotta ihmiset etsisivät Jumalaa

  Seuratessani uutisia ja keskustelua Ukrainan sodasta sekä sen vaikutuksista Suomen turvallisuustilanteeseen aloin ajatella kansan oikeutta omaan maahansa. Mistä oikeus on tullut?

Kansainvälisiin sopimuksiin ja tunnustuksiin perustuva oikeus on jo riittävä: itsenäisen maan rajoja ei saa loukata. Uskovaisena minua kuitenkin kiinnostaa, mitä Raamatussa aiheesta mahdollisesti sanotaan.

Päädyin lukemaan Apostolien tekojen lukua 17, jossa apostoli Paavali kertoo ateenalaisille Jumalasta:

"Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. " (Apt. 17:26-27; käännös 1992)

Siinä se on sanottu ihan suoraan: Jumala on antanut kansoille asuma-alueet rajoineen, joten esim. Suomi on Jumalan lahja suomalaisille!

Minulta oli jäädä huomaamatta, että jakeissa kerrotaan myös syy, miksi Jumala on antanut tämän lahjan. Sen tarkoitus on, että ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties löytäisivät Hänet. 

Ja koska Jumala on ilmoittanut tien luokseen sanomassa Jeesuksesta pelastuksena sekä antanut uskoville käskyn julistaa tätä pelastussanomaa, Jumalan tarkoituksen mukaisesti toimiminen edellyttää sananvapautta. Tässä kohtaa mieleeni tuli toinen ajankohtainen tapaus, nimittäin kansanedustaja Päivi Räsäsen sananvapausoikeudenkäynti (joka Jumalan kiitos päättyi käräjäoikeudessa kaikkien syytteiden hylkäämiseen). 

  Suurin osa maailman uskonnoista – luonnonuskonnot ja valaistumisuskonnot – perustuvat pelkkään harjoittajan omaan kokemukseen, mutta kristinuskon ytimessä on sana. Jumala loi luomakunnan sanallaan, Jeesus on Jumalan Sana joka tuli lihaksi, ja Raamattu on Jumalan kirjoitettu sana.

Meidän on Suomessa huolehdittava sananvapauden turvaamisesta, ja siten Raamattuun perustuvan evankelioivan sanan julistamisen sallimisesta. 

 Areiopagi

  Apostolien teoissa kuvaillaan sen aikaista sananvapauden tilaa Välimeren molemmin puolin, ja se ei ollut hääppöinen: apostolit joutuivat vainotuiksi, vangituiksi, pahoinpidellyiksi ja surmatuiksi evankeliumin julistamisen tähden. Jeesus oli sanonut, että niin tulee tapahtumaan.

Luvussa 17 kerrotaan kuitenkin silloisen ateenalaisen kulttuurin piirteestä, joka sananvapauden osalta kuulostaa minusta hienolta. Ateenalaiset nimittäin olivat tavattoman kiinnostuneita kuulemaan "uusia oppeja", ja niiden esittämisen areenaksi oli tullut arvostettu Areiopagi-kukkula. Areiopagilla oli satoja vuosia kokoontunut Ateenan virkamiesten neuvosto ja siellä mm. pidettiin oikeudenkäyntejä.

Kun apostoli Paavali oli tullut Ateenaan julistamaan evankeliumia, osa paikallisista oli kiinnostuneita tästä "uudesta opista", jota hän julisti:

"Muutamat epikurolaiset ja stoalaiset filosofit ryhtyivät puheisiin hänen kanssaan, ja jotkut heistä sanoivat: »Minkähän tiedonjyvän tuokin luulee noukkineensa?» »Taitaa olla vieraiden jumalien julistajia», sanoivat toiset, sillä Paavali julisti evankeliumia Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta." (Apt. 17:18)

Voisin kuvitella Paavalin olleen hyvillään kiinnostuneesta, joskin epäilevästä, vastaanotosta filosofien Ateenassa. Varsinkin seuraavaa tapahtumaa hän taatusti piti mahtavana tilaisuutena:

"He veivät hänet mukanaan Areiopagille ja sanoivat: »Saisimmeko tietää, mikä on se uusi oppi, jota sinä julistat?" (Apt. 17:19)

Paavali sai keskeisellä paikalla julistaa Jumalan sanaa kiinnostuneille kuulijoille. Vaikka hän Ateenaan saavuttuaan oli joutunut kuohuksiin kaikkialla kaupungissa esillä olleiden epäjumalankuvien takia, hän puhui paikallisille kohteliaasti: 

"Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta. Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: ’Tuntemattomalle jumalalle.’ Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan." (Apt. 17:22-23)

Ja Paavali kertoi ihmisille elävästä Jumalasta, joka on luonut maailman ja kaiken mitä siinä on, ja joka vaatii ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. Hän kertoi Jeesuksesta, miehestä, jonka Jumala on asettanut edessä olevan tuomiopäivän tuomariksi ja, tämän kaiken vakuudeksi, herättänyt kuolleista!

  Ihailen Areiopagin keskustelukulttuuria, olkoonkin, että moni tuli kuuntelemaan siellä pidettyjä puheita vain kuullakseen loputtomasti uusia oppeja. Tärkeintä on, että evankeliuminkin julistaminen sallittiin. Luvussa 17 kerrotaan, että monet Kreikassa, myös jotkut ateenalaiset, tulivat uskoon kuunneltuaan Paavalin ja muiden apostolien julistusta.

Ehkä monet heistäkin, jotka eivät heti ymmärtäneet evankeliumin ihmeellisyyttä, myöhemmin muistivat kuulemansa ja ymmärsivät minkä aarteen sanat välittivät?

Miksi yleinen sananvapaus?

  Eikö olisi näin kristityn näkökulmasta ihan mahtavaa, jos Suomessa vain kristinuskon julistaminen olisi sallittu? Ja jos joku yrittäisi puhua jonkin muun uskonnon tai katsomuksen puolesta tai kritisoida kristinuskoa, häntä estettäisiin puhumasta? Eikö sillä tavoin maksimoitaisi todennäköisyys sille, että ihmiset löytäisivät Jumalan?

No tietenkään se ei olisi mahtavaa. Paitsi että se olisi ihmisten luonnollisen ilmaisunvapauden loukkaamista, se ei olisi mahtavaa myöskään kristillisen uskon näkökulmasta. Nimittäin silloin tarkoitus "jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet" ei toteutuisi. Ainakin minun ymmärtääkseni Jumalan etsimisen mahdollisuus toteutuu parhaiten ympäristössä, jossa vallitsee yleinen sananvapaus.

Sitä paitsi jos kaikkien olisi lain mukaan pakko "olla kristittyjä", monet vain teeskentelisivät saadakseen muiden, mukaan lukien viranomaisten, hyväksynnän. Valtiossa, jossa vain kristinusko olisi sallittu, ihmisille saattaisi muodostua käsitys, että uskoon ja pelastukseen riittää, että on syntynyt sen valtion kansalaiseksi ja tekee ulkoisesti mitä vaaditaan.

Silloinhan ihmiset eivät enää aidosti etsisikään Jumalaa. He saattaisivat sanoa uskovansa Jeesukseen, mutta se ei olisi tunnustus eli sanat eivät tulisi sydämestä.

"Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen." (Room. 10:9-10)

  Sananvapauden vastustaminen on Jumalan tarkoituksen vastustamista. Mitä sananvapautta vastustavia tahoja tämän päivän maailmassa on? Nykyinen Venäjän hallinto on tunnettu sananvapauden tiukasta rajoittamisesta, mutta myös meillä täällä "vapaassa lännessä" puhaltavat nykyään sananvapautta vastustavat tuulet, kuten mm. Räsästä vastaan nostetut syytteet ovat osoittaneet. 

  Ehkä Jumala on johdattanut nämä kaksi tapausta, siis Suomen rajojen turvaamista koskevan keskustelun sekä sananvapauskiistan, tapahtuviksi samaan aikaan, jotta muistaisimme, että nämä asiat kytkeytyvät toisiinsa?

"Jos maailma vihaa teitä..."

  Uskovaista saatetaan vihata jostain tavanomaisesta syystä, esim. maallisiin asioihin kohdistuvan kateuden takia, mutta usein vihan syynä on nimenomaan usko Jeesukseen. 

  Meidän on hyvä muistaa, että elämme syntisessä maailmassa, joka on vihamielinen Jumalan omia kohtaan. Jeesus muistutti tästä apostolejaan monta kertaa – ei pelotellakseen, vaan jotta he pitäisivät varansa julistaessaan Hänen sanomaansa maailmassa.

Uskovainen vihan kohteena 

 

"Herra on minun valoni ja apuni,

ketä minä pelkäisin?

Herra on minun elämäni turva,

ketä siis säikkyisin?" (Ps. 27:1)

 

 Mistä vihan kohteeksi joutunut uskovainen voi erottaa, että vihan syynä on hänen uskonsa Jeesukseen? Ei sitä pystykään varmuudella tietämään, koska ne, jotka vihaavat ja vainoavat, eivät aina rehellisesti myönnä syytä toiminnalleen.

  Raamatussa kerrotaan monista uskovaisista, jotka joutuivat kärsimään ihmisten vihasta eivätkä hekään aina tienneet syytä, miksi heitä vihattiin. Daavid sanoo psalmissa 69: "Enemmän kuin hiuksia päässäni on niitä, jotka minua syyttä vihaavat." Lause kertoo vain sen, ettei Daavid ollut tehnyt mitään väärää, mistä olisi ansainnut ihmisten vihan.

1. Samuelin kirjassa kerrotaan Elkanasta ja hänen kahdesta vaimostaan: Peninnasta, jolla oli lapsia, sekä Hannasta, joka oli lapseton (1. Sam. 1:1-7). Peninna kiusasi ja nöyryytti Hannaa siitä, että "Herra oli jättänyt tämän lapsettomaksi", mutta luultavasti todellisena syynä kiusaamiselle oli jokin muu: ehkä mustasukkaisuus Elkanan rakkaudesta Hannaa kohtaan tai ehkä Hannan syvä uskonsuhde Herraan?

  Olipa vihaajien syy mikä vain, tai olipa se tiedossamme tai ei, meitä neuvotaan Raamatussa olemaan vastaamatta pahaan pahalla. Uskovaisia kehotetaan jopa vastaamaan pahaan hyvällä: hyvillä teoilla, siunaamalla, rukoilemalla vainoojien puolesta.

Joskus käy niin, että kun vihaaminen ei johda toivottuun tulokseen, eli kohteen musertumiseen ja luovuttamiseen tavalla tai toisella, pahantekijät alkavat kertoa valheita kohteestaan. Myös Jeesuksesta todistettiin valheellisesti (Mark. 14:55-59). 

  Raamatussa uskovaisille opetettu malli vastata pahaan hyvällä ja antaa anteeksi on hetkittäin vaikeaa, mutta se on Herran tahto ja sen mukaan tulee elää. Vainoojien puolesta rukoileminen ei tarkoita, että hyväksyy heidän pahat tekonsa, vaan että pyytää Jumalaa johdattamaan heidät parannukseen. 

  Niin vihan ja vainon kestämisessä kuin anteeksiannossa ja vainoojien puolesta rukoilemisessa meitä neuvotaan turvaamaan Jumalaan. Hän suojelee ja vahvistaa omiaan.

"Vaikka sotajoukko saartaisi minut,

sydämeni ei pelkäisi,

vaikka minua vastaan nousisi sota,

ei minulla olisi mitään hätää." (Ps. 27:3)

Kuin lampaat susien keskelle

 

"Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä." (Joh. 15:18-19)

  

  Jeesus muistutti seuraajiaan monta kertaa, että heitä tullaan vihaamaan maailmassa Hänen takiaan (mm. Matt. 10:22, Joh. 15:18-19). Kaksitoista apostoliaan matkaan lähettäessään Hän sanoi heille: "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle." (Matt. 10:16) 

Kuulostaa pelottavalta – miksi Jeesus sanoi noin? Varmaan siksi, että Hän halusi valmistaa apostoleitaan kohtaamaan vihaa ja vastustusta, jotta he eivät Hänen sanomaansa julistaessaan menettäisi toivoaan ja iloaan tai luovuttaisi, kun vastaanotto onkin niin usein torjuva ja vihamielinen.

Uskovaisen ei tule olla liian hyväuskoinen, vaan meidän pitää muistaa, että elämme syntisessä maailmassa, joka on vihamielinen Jumalaa kohtaan: sen ei pitäisi yllättää, että sanomamme vastaanotto on usein vihamielinen. Varautuminen auttaa kestämään vihaa. Jos aina järkyttyy pahan kerran siitä, kun Jumalan sanaa julistaessaan saa vihamielisen vastaanoton, saattaa luovuttaa tai ruveta loiventelemaan sanomaa, lopulta vesittäen evankeliumin.

Pietarikin, opettaessaan Kristuksen tähden kärsimisestä, mm. solvatuksi joutumisesta, kirjoitti: "Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotain outoa." (1. Piet. 4:12)

  Jeesus kehotti apostolejaan olemaan pelkäämättä ihmisiä ja luottamaan Taivaallisen Isän huolenpitoon. Puhuttuaan opetuslapsilleen vainoista ja ahdistuksesta Jeesus muistutti, että Hänen kauttaan heillä on yhteys Taivaalliseen Isään sekä Pyhä Henki Puolustajanaan, ja että murhe on kääntyvä iloksi.

"Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman." (Joh. 16:33; käännös 1938)

Kolme näkökulmaa rauhaan kristinuskossa

  Elämme syntiinlangenneessa ihmisyydessä ja pysyvästi rauhattomassa maailmassa – kuitenkin kristityn tulee pyrkiä elämään rauhassa muiden kanssa.

  Toisaalta rauhaan, yhteisymmärryksen merkityksessä, ei pidä pyrkiä hinnalla millä hyvänsä. On rohkeasti pitäydyttävä Jumalan sanassa, vaikka se synnyttäisi epäsopua ja jopa vihaa ja vainoa. 

  Jeesus, Rauhan Ruhtinas, sanoi seuraajilleen: "Oman rauhani minä annan teille". Millaista on Jeesuksen rauha?

Rauha on maailmassa poikkeustila

  Pari päivää sitten, ollessani matkalla kotiin paikasta jossa olin viettänyt joulun, kuulin auton radiosta keskustelun rauhasta. Aloin kuunnella kesken ohjelman, mutta oletan, että yhtenä keskustelun teemoista oli joulurauha.

Keskustelijat pohtivat, miksi rauha ja sovinto sosiaalisessa kanssakäymisessä on usein poikkeustila, joka on mahdollista saavuttaa vain, jos nähdään vaivaa sen eteen. Yksi keskustelija kertoi hyviin vuorovaikutustaitoihin keskittyvästä Rauhanfutis-kampanjasta, johon jossain koulussa oltiin osallistuttu. Kun oppilaille myöhemmin jalkapalloa pelatessa oli tullut riitaa ja tappelua, ja osapuolilta kysyttiin, mihin kampanjassa opitut taidot olivat unohtuneet, oppilas vastasi: "niin siis se oli sitä rauhanfutista – tämä on taas ihan tavallista futista".

  Kristittyä maailman rauhattomuuden ei pitäisi yllättää, ajateltiinpa sosiaalista kanssakäymistä tai isompia kokonaisuuksia, kuten yhteiskunnallista elämää tai valtioiden välisiä suhteita. Kristinuskon yksi pääopeista on, että koko ihmiskunta on syntiinlangennut ja sitä myöten elämme langenneessa, pahassa maailmassa. 

"Heidän ajatuksensa ovat turmion ajatuksia, he jättävät jälkeensä tuhoa ja hävitystä. Rauhan tietä he eivät tunne, oikeus ei johda heidän askeliaan." (Jes. 59:7-8)

Viha ja piittaamattomuus lähimmäistä kohtaan, halu loistaa itse polkemalla jotakuta toista, ylpeys, ahneus ja anteeksiantamattomuus ovat esimerkkejä Raamatussa mainituista synneistä, jotka aiheuttavat rauhattomuutta, riitaa ja sotaa maailmassa.

  Pitäisikö kristityn sitten vain hyväksyä rauhattomuus, riita, tappelut ja jopa verenvuodatus? Eli jos syntiinlankeemus on keskeinen oppi kristinuskossa, ja siitä seuraten uskomme, että rauhattomuus on pysyvä tosiasia tässä maailmassa – niin jokaisen omassa sisimmässä ja ihmissuhteissa kuin isommissa yhteyksissä – seuraako siitä, että meidän pitää vain seisoa tumput suorina ja voivotellen hyväksyä kaikki? 

Raamatun mukaan vastaus kysymykseen on kieltävä. Ihmisen syntisen luonnon tunnustaminen tosiasiana ei tarkoita, ettei vaivaa tarvitsisi nähdä sellaisten asioiden eteen, jotka eivät tule luonnostaan ihmisen sisimmästä. Päinvastoin: syntiä vastaan tulee taistella. Paikka, mistä taistelu syntiä vastaan lähtee Jeesukseen uskovalla, on kunkin oma sisin. Maailmaan ja omiin ihmissuhteisiin voi luoda rauhaa siten, että itse ottaa muut huomioon, kohtelee muita oikein, myöntää virheensä ja väärät tekonsa, on kärsivällinen ja anteeksiantavainen.

Raamatussa opetetaan myös, että pitää puuttua vääryyteen, kun sellaista kohtaa. Se on Jumalan tahdon noudattamista ja lähimmäisen rakastamista. Vaikka taistelu syntiä vastaan lähtee uskovaisen sisimmästä, myös muiden harjoittaman vääryyden katsominen läpi sormien on Jumalan tahtoa vastaan. 

  Kristittyjen päätehtävä on julistaa pelastuksen evankeliumia. Usko Jeesukseen saa ihmisen sydämessä aikaan mm. edellä mainittuja asenteita eli kärsivällisyyttä, nöyryyttä, epäitsekkyyttä, anteeksiantavaisuutta. Ne voivat parhaimmillaan lisätä rauhaa toisten kanssa – paitsi muiden uskovaisten, myös niiden kanssa, jotka eivät usko Jeesukseen.

"Karta pahaa ja tee hyvää, pyri sopuun, rakenna rauhaa!" (Ps. 34:15)

Ei Jumalan sanan kustannuksella

  Toisaalta rauhaan, yhteisymmärryksen merkityksessä, ei pidä pyrkiä hinnalla millä hyvänsä. Rauhantahtoisuus ei tarkoita, että pitäisi olla myötämielinen kaikkia mielipiteitä ja näkemyksiä kohtaan, jotta sopu säilyisi.  

  Roomalaiskirjeessä sanotaan uskovaisille "Älkää mukautuko tämän maailman menoon" (Room. 12:2), minkä ymmärrän tarkoittavan paitsi sitä, ettei uskovaisen tule itse elää sen mukaan, mitä maailma opettaa ja pitää hyväksyttävänä, myös sitä, että täytyy olla valmis kertomaan rohkeasti Jumalan sanaan perustuvat näkemyksensä, vaikkei niitä hyväksyttäisi. Tulee siis elää, tunnustaa ja opettaa Jumalan sanan mukaisesti, vaikka sen takia saisi vihaa osakseen ja vaikka seurauksena olisi epäsopua.

 Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo: "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan." (Matt. 10:34). Jeesus opetti tässä kohtaa tunnustautumisesta Hänen omakseen ihmisten edessä sekä kertoi vihasta ja vainosta, jota siitä voi seurata usein kaikkein lähimpien ihmisten parissa.

  Vaikka kristittyjen täytyy pitäytyä Jumalan sanaan vihasta huolimatta, rauhaan pitä pyrkiä tällaisissakin tilanteissa. Edellä mainitsemassani Roomalaiskirjeessä kehotetaan myöhemmin: "Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa." (Room. 12:18) Miten nämä kaksi voi sovittaa yhteen: tinkimättömästi Jumalan sanassa pitätymisen sekä toisaalta rauhassa elämisen muiden kanssa? 

Nähdäkseni olennaista on se, millä tavalla näkemyksensä ilmaisee. On epäsopua, jota emme voi välttää, vaikka yrittäisimme, mutta sen lisäksi on paljon turhaa epäsopua ja riitaa. Raamatussa kehotetaan sävyisyyteen ja kunnioittavaan suhtautumiseen kaikkia kohtaan. 

Yksi kaikkein pahimmista turhan epäsovun synnyttäjistä on ylimielinen asenne, mikä tässä yhteydessä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että keskittyy paasaamaan toisen ihmisen synneistä ja ohittaa kokonaan sen tosiasian, että on itsekin tehnyt syntiä ja saanut anteeksi Jumalalta. Keskustelun sävystä riippuen joskus on parempi sanoa "me ihmiset olemme syntisiä, mutta Jumala on lähetti Poikansa Jeesuksen sovittamaan syntimme ristillä". 

"Oman rauhani minä annan teille" 

  Radiokeskustelua kuunnellessani aloin miettiä, mitä rauha minulle perimmäisesti tarkoittaa – mitä vastaisin, jos minua haastateltaisiin aiheesta, vaikka tuollaista radio-ohjelmaa varten?

Väkivallattomuus, riita-asioiden ratkominen keskustelemalla, lain noudattaminen, rauhanvälitystyö sekä joulurauhan yhteydessä usein mainittu arjen kiireiden keskellä rauhoittuminen ovat kaikki tärkeitä asioita. Kuitenkin perimmäisesti rauha tarkoittaa minulle sitä, että Jeesus sovitti syntimme ja toi rauhan ihmisen ja Jumalan välille uskossa vastaanotettavaksi. 

Jeesus sanoi: "Oman rauhani minä annan teille" (Joh. 14:27) Millaista on Jeesuksen antama rauha? Ymmärrän sen siten, että Jeesus on tie Taivaaseen, jossa ei enää ole keskeneräisyyttä, kaaosta, syntiä, väkivaltaa, vihaa, riitoja, vainoja, kärsimystä eikä vaaroja, vaan kaikki on niin kuin pitää, kaikki on hyvin. Eikä ole kiirettä eikä kaipuuta jonnekin muualle, vaan Jumalan luona olemme jo perillä. Vaikka nyt vielä olemme täällä langenneessa maailmassa, Jeesukseen uskova on tiellä Taivaaseen. Jeesuksen rauha tässä elämässä on olennaisesti sitä, että uskon ja luotan kaiken päättyvän hyvin.

  Olen visuaalinen ajattelija eli ajattelen kuvina, ja aina kun mietin Jeesuksen antamaa rauhaa, näen mielessäni piirretyn kuvan, jonka näin ensimmäisen kerran joskus nuorena, ehkä jo lapsena. Kuva perustuu Jeesuksen sanoihin Johanneksen evankeliumin luvussa 10: "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta." (Joh. 10:14-15) Kuvassa on niityllä seisova paimen, jonka ympärillä on lampaita, takana näkyy synkkä metsä. Paimen pitää sylissään karitsaa ja katsoo katsojaan.

Tässä pyhäkoulutyyppisessä kuvassa, tai ainakin omassa muistikuvassani siitä, Jeesus-paimenen katse on rauhallinen. Se sanoo, että vaikka koettelemuksia vielä on edessä, ne on jo voitettu. Jeesus on voittanut maailman.

"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh. 14:27)