Vihapuhe, syntinen puhe

   Vihapuhe on ongelma, mutta sitä ei pystytä kitkemään lainsäädännöllä. Sananvapautta rajoittamalla saadaan aikaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä.

Syntinen puhe

  Oli aika jolloin ainoastaan poliittisesti progressiiviset, liberaalit ja vasemmistolaiset olivat kuohuksissaan vihapuheesta ja vaativat sananvapauden rajoittamista. Mutta viimeisen noin vuoden aikana myös heidän aatteellinen vastapuolensa eli konservatiivit ja oikeistolaiset ovat havahtuneet siihen että vihapuhe on ongelma. 

Kuva: Pixabay / StockSnap

Viime syksyn järkyttävän tapauksen, konservatiivivaikuttaja Charlie Kirkin salamurhan jälkeen on havahduttu laajasti siihen että vihapuhe saattaa pahimmillaan myötävaikuttaa jopa poliittisesti motivoituneisiin murhiin. Uutinen Kirkin murhasta järkytti minua pahoin. Yhdysvalloissa poliittisen väkivallan uhreja on viime vuosien aikana ollut kummallakin aatteellisella puolella. Samaan aikaan aatteellisen vastapuolen haukkuminen sosiaalisessa mediassa on yltynyt yhä rajummaksi puolin ja toisin.

  Itse olen uskovaisena kristittynä aina pitänyt vihapuhetta ongelmana. Tosin mieluummin puhun syntisestä puheesta. Sellaista ovat ovat mm. pilkkaaminen, mustamaalaaminen ja väärän todistuksen antaminen toisesta, uhkailu, vihaa ja epäluuloja ihmisryhmää kohtaan lietsovien salaliittoteorioiden levittely, ihmisyksilön tai -ryhmän ihmisarvon mitätöiminen. Esimerkiksi nämä kaikki ovat myös syntiä Raamatun mukaan!

"Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan." (2. Moos. 20:16)

Raamattuun Jumalan sanana uskovana kristittynä olen arvoiltani ja näkemyksiltäni konservatiivinen, mutta olen koettanut pysytellä erossa somen äärimmäisestä poliittisesta vastakkainasettelusta. En usko että riiteleminen ja räksyttäminen millään tavoin edistää niitä asioita joihin itse uskon ja joita haluan julistaa. 

Vaikka joskus jumalattomat poliittiset hankkeet, esim. transideologia, eutanasiahanke tai liberaaliteologia raivostuttavat minua, pyrin ilmaisemaan näkemykseni sovittelevasti. Yritän olla hengellisesti palava, mutta poliittisesti vuorovaikutustyyliltäni maltillinen.

 Mutta vaikka pidän vihapuhetta / syntistä puhetta ongelmana, näen suuria ongelmia nykyisessä ns. vihapuhelainsäädännössä.

Miksi vihapuhelainsäädäntö ei toimi

  Suomen laissa on useampi eri rikosnimike, joihin nykyään tavataan viitata vihapuhelainsäädäntönä. Esimerkiksi vanhat kunnianloukkaus (entiseltä nimeltään herjaus) ja laiton uhkaus ovat siellä hyvästä syystä. On siis puhetta ja kirjoitusta, jotka lain mukaan ovat rikoksia, ja se on ihan oikein. Tällaisten osalta sananvapautta tulee rajoittaa lainsäädännöllä.

Vihapuhelainsäädännön rikosnimike kiihottaminen kansanryhmää vastaan sen sijaan on mielestäni ongelmallinen. Kyseistä lainkohtaa on sovellettu hämmästyttävän laveasti ja epämääräisesti viime vuosien aikana. Esimerkiksi tätä kirjoitusta luonnostellessani tuli uutinen, että kansanedustaja Päivi Räsänen on Korkeimmassa oikeudessa tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tyrmistyttävä uutinen.

Tuomio tuli koskien hänen v. 2004 kirjoittamaansa pamflettia, jossa luonnehdittiin homoseksuaalisuutta psykoseksuaalisen kehityksen häiriöksi ja seksuaaliseksi poikkeavuudeksi. Luin päätöksen kokonaisuudessaan Korkeimman oikeuden sivuilta, ja olen eri mieltä sen tulkinnan kanssa, että Räsänen olisi kirjoituksellaan kiihottanut kansanryhmää, eli homoseksuaaleja, vastaan tai solvannut heitä. Tuomittaessa syytettynä olevan ihmisen motiivi on keskeinen tekijä enkä pidä todennäköisenä, että Räsäsellä olisi ollut paha motiivi pamflettia kirjoittaessaan tai kun hän julkaisi sen uudestaan v. 2019. En sinne päinkään.

Viimeksi mainittuun liittyen, kulttuurissamme laajemminkin on uudenlainen huolestuttava piirre: ihmisen käyttäytymisen moraalisessa arvioinnissa hänen mahdollinen motiivinsa ohitetaan tyystin ja keskitytään vain uhrina nähdyn osapuolen kokemukseen. Tämä on täysin vastoin ikiaikaista moraalikäsitystä, jonka mukaan arvioinnin kohteena olevan ihmisen motiivi on olennaisin asia!

  Lainkohdan kiihottaminen kansanryhmää vastaan soveltaminen on tuonut räikeästi esiin määrittelyn vaikeuden. Joidenkin tuomioiden kohdalla iso osa suomalaisista on ollut ymmällään. Ei ihme että moni kokee, että "mitään ei enää saa sanoa". Lainkuuliaisten kansalaisten kohdalla epämääräinen määrittely ja lainkohdan lavea soveltaminen on johtanut ylivarovaisuuteen ja itsesensuuriin. 

Itsekin mietin nykyään hyvin tarkkaan, liiankin tarkkaan, miten sanani asettelen. Kyse ei kuitenkaan ole harkitsevuuden, myötätunnon ja lähimmäistä kunnioittavan vuorovaikutustavan hyveistä sinänsä – niitä olen aina pyrkinyt harjoittamaan –, vaan kyse on huolesta, että kirjoituksissani nähdään tai että niissä vääristelemällä pyritään osoittamaan esimerkiksi solvaamista.

Lopulta kaikkien ongelma

  Sananvapauden kaventaminen varsinkin tällaisella epämääräisellä tavalla on lopulta ihan kaikkien ongelma. Tällä hetkellä kiihottamispykälän soveltamisessa määritelmät kenties palvelevat tiettyjä aatteellisia ryhmiä, mutta jos tai kun muutoksen tuulet ajan mittaan tuovat uudenlaisen valtavirran kulttuuriimme, noihin ryhmiin kuuluvat joutuvat itse asettelemaan sanojaan ja saattavat jopa päätyä Korkeimpaan oikeuteen tuomiolle ilman, että ovat tarkoittaneet solvata ketään.

  Ylivarovaisuuden, itsesensuurin ja määrittelyvallankäytön kautta sananvapauden kaventaminen vihapuhelainsäädännöllä on vahingollista elävälle keskustelukulttuurille ja kulttuurille ylipäätään. Elävä keskustelu kuuluu sivistykseen, mahdollistaa syvällisiä kohtaamisia erimielistenkin ihmisten välillä sekä synnyttää oivalluksia. Parhaimmillaan keskustelijat vapaan ja omaehtoisen itsereflektion kautta kehittyvät vuorovaikutustaidoiltaan, myötätunnoltaan ja moraaliltaan.

Viimeksi mainitusta, ja siitä mitä lääkkeitä raamatullinen kristinusko tarjoaa vihapuhetta (syntistä puhetta) vastaan, jatkan myöhemmin toisessa kirjoituksessa. Tällä kertaa päätän hyvin kielteiseen huomioon.

Nimittäin haluan mainita vielä yhden syyn, miksi vihapuhelainsäädäntö ei toimi. Ihmiset ovat langenneen luontonsa tähden niin kieroja ja vilpillisiä, että halutessamme meillä kyllä on kykyä keksiä keinoja kiertää vihapuhepykäliä ivalla, vihjailulla yms. Psalmissa 12 kuvaillaan kerskuvien syntisten asennetta:

»Kielemme tekee meidät vahvoiksi,

meillä on sana hallussamme,

kukaan ei voi meille mitään!» (Ps. 12:5)

  Oma kantani on siis tämä: todellinen vihapuhe on väärin, mutta moninaisuudessaan sitä on hyvin vaikeaa kitkeä lainsäädännöllä. Niin vaikeaa, että päädytään epämääräisiin ja liian laveisiin tulkintoihin. Tämä puolestaan johtaa tuomioihin, jotka eivät vastaa kansalaisten oikeustajua ja ovat selkeästi kyseenalaistettavissa, sekä sanojen käytön ylivarovaisuuteen ja keskustelukulttuurin tukahtumiseen.

Harhauttavat kahtiajaot

  Paholainen esittää harhautuksensa vastakohtapareina, sanoi kristitty kirjailija C. S. Lewis. Olen tehnyt saman havainnon.

Kumpaa aatetta edustat?

  Joku kysyi nettikeskustelussa onko kristinusko individualistista vai kollektivistista. Individualismi on yksilökeskeinen aate, jossa puolustetaan yksilön oikeuksia tarvittaessa yhteisön hyvän kustannuksella. Kollektivismi on yhteisökeskeinen aate, jossa painotetaan yhteisön hyvää tarvittaessa yksilön oikeuksien kustannuksella.

Vietin lopulta monta tuntia kysymystä pohtien. Toisaalta lähimmäisen rakastaminen ja siihen sisältyvä toinen toisistamme huolen pitäminen kuuluu rakkauden kaksoiskäskyyn. Lisäksi seurakuntaa eli uskovien yhteisöä kutsutaan Raamatussa suorastaan yhdeksi ruumiiksi, Kristuksen ruumiiksi. Kuulostaa yhteisökeskeiseltä. 

Toisaalta ihmisyyden perusyksikkö Raamatussa on selkeästi ihmisyksilö, onhan uskonsuhde Jumalaan kunkin uskovaisen yksilön ja Herran välinen, ja yksilöinä siihen uskovien yhteisöönkin, eli Kristuksen ruumiiseen, liitytään. Kuulostaa yksilökeskeiseltä.

Yksilökeskeiseltä kuulostaa sekin, että kristinuskon keskiössä on yksi ihminen, Jeesus Kristus, sovittaja ja välimies ihmisten ja Jumalan välillä. Toisaalta tuo yksi ihminen, Jeesus Kristus, antoi itsensä ristiinnaulittavaksi muiden puolesta. 

Raamatussa on yksittäisiä jakeita, jotka vaikuttavat kollektivistisilta, kuten tämä ihana kuvaus alkuseurakunnan yhteiselämästä:

"Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä, ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi." (Ap.t. 2:44-45; käännös 1933/38)

Toisaalta esim. tässä koskettavassa vertauksessa Jeesus tähdentää yksilön tärkeyttä taivasten valtakunnassa:

""Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut'. " (Luuk. 15:4-6; 1933/38)

Ihan kuin Raamattu olisi kirjoitettu siten, ettei valintaa voi tehdä! Lopulta havahduin, ettei minun tarvitse valita jompaa kumpaa aatetta. Kristinusko ei ole palautettavissa selkeästi ja jäännöksettä kumpaankaan. Miksi edes olin olettanut niin?

Vastakohtaparien voima

  Ihmisillä lienee sitkeä kognitiivinen taipumus hahmottaa kaksi aatteellista puolta, ja olettaa, että niistä on valittava toinen. Torjuttu aate nähdään pahana ja valittu hyvänä. Vastakkaisuus voimistuu, mitä lujemmin ja kauemmin samastuu valitsemaansa aatteeseen. Ajan mittaan tulee ehkä hyväksyneeksi uusia ajatusmalleja, jotka esitellään valittuun aatteeseen kuuluviksi. 

  Yksi ärsyttävimmistä aatteellisista kahtiajaoista, johon olen törmännyt, on valistus vs. vastavalistus. Ensimmäiseen kuuluu luottamus järkeen ja tieteeseen sekä ihmiskeskeisyys (humanismi) ja universalismi, kun taas jälkimmäisessä kyseenalaistetaan tällainen maailmankuva. Erityisesti siksi, että valistuksen aatteeseen on historiassa kuulunut jumalauskon torjuminen, jotkut hätäisesti päättelevät, että kristinusko siten edustaa vastavalistusta.

Toisaalta vastavalistukseen kuuluu mm. suhteellisuusajattelu (universalismin vastakohtana). Lienee sanomattakin selvää, että sellainen ei sovi kristinuskoon, jonka mukaan totuus on absoluuttinen ja muuttumaton, ristiriidaton, erehtymätön. Raamatussa sanotaan Jumalan sanasta: "Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti." (Ps. 119:160) Luonnontiede tutkii Jumalan luomistyötä, joten vastavalistuksen tiedevastaisuuskaan ei kuulu kristinuskoon.

Samoin kuin individualismin ja kollektivismin kohdalla, tämäkään aatteellinen kahtiajako ei ole kristinuskon kannalta lainkaan johdonmukainen.

  Maailman aatteelliset kahtiajaot eivät päde. Syy on selvä: ne ovat pääsääntöisesti muotoutuneet uskomattomien ihmisten käsityksistä. Kristinuskossa keskiössä on Jumala ja Hänen tahtonsa. Useimmissa maailman aatteissa Jumalan olemassaolo kiistetään tai vain ohitetaan kokonaan.

"Olla historian oikealla puolella"

  Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 alettiin julkisessa keskustelussa painottaa itä-länsi -kahtiajakoa. Itään eli Venäjään ja Kiinaan liitetään sensuuri ja totalitarismi, kun taas läntisestä maailmanmenosta puhutaan vapaana. 

Samaan aikaan läntiseen kulttuuriin kuuluvassa Suomessa kuitenkin oli meneillään sananvapausoikeudenkäynti syytteestä Raamattua julkisesti lainannutta kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan. Hän voitti käräjäoikeudessa, mutta nyt syyte on viety ylemmälle oikeusasteelle. Myös muualla läntisessä maailmassa sananvapautta yritetään rajoittaa uudenlaisin lakipykälin. Aika ironista.

Mutta koska sensuuri Venäjällä ja Kiinassa on niin rajua, läntinen kulttuuri vaikuttaa sen rinnalla paremmalta. Siellä täällä mediassa ja sosiaalisessa mediassa on käytetty läntiseen kulttuuriin pitäytymisestä sanontaa "olla historian oikealla puolella". Sanaparilla "oikea puoli" viitataan poliittiseen malliin, joka osoittautuu vuosikymmenten ja -satojen kuluessa menestyksekkäämmäksi ja/tai joka on moraalisesti oikein ja hyvää.

Sanontaa on käytetty liittyen toisen maailmansodan keskeiseen jakolinjaan eli liittoutuneet vs. natsi-Saksa. Koska natsi-Saksa oli niin jumalattoman karmea, on ymmärrettävää, että sen poliittinen vastapuoli ja nujertaja nähdään "oikeana puolena", myös moraalisesti.

En silti kutsuisi toisen maailmansodan jälkeisiä vuosikymmeniä täällä Euroopassa moraalisesti hyviksi ja oikeiksi, kun abortteja tehdään liukuhihnalla ja eutanasiakin on laillistettu jo viidessä Euroopan maassa. Meno on kylmäkiskoista ja ihmiselämää tuhoavaa. Rutiinilla tehtävät sikiöseulonnat + valikoiva abortti itse asiassa muistuttavat natsiaatteeseen kuuluvaa rodunjalostusoppia.

  Se että toinen on vielä pahempi, ei tee toisesta hyvää ja oikeaa. Kristitty kirjailija C. S. Lewis sanoi jotenkin niin, että paholainen lähettää harhautuksensa maailmaan vastakohtapareina, jotta pohtisimme, kumpi niistä on pahempi. Siten hän vetää meitä kohti vastakohtaista vaihtoehtoa... joka sekin on harhautus. (Mere Christianity, v. 1952)

  Ihmiskunnan historia on samalla synnin historiaa. Historiallisten tapahtumaketjujen joukossa kuitenkin on yksi, joka toi meille ihmisille voiton synnistä: Jeesuksen syntymässä, elämässä, ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa toteutunut pelastushistoria eli evankeliumi.

"sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi." (Room. 3:23-25; käännös 1992)

Kristitty puolustaa sananvapautta

  Julkisen keskustelun polttopisteessä on ollut viime viikkoina yhtä aikaa, mutta toisistaan riippumatta, kaksi aihetta, joita molempia pohtiessani olen päätynyt lukemaan Apostolien tekojen lukua 17. 

Ne ovat Ukrainan sodan aikaansaama keskustelu Suomen rajojen turvaamisesta ja Päivi Räsäsen sananvapausoikeudenkäynnin synnyttämä keskustelu vapaudesta julistaa Jumalan sanaa Suomessa.

Miten maan rajat ja sananvapaus kytkeytyvät Raamatussa toisiinsa?

Jotta ihmiset etsisivät Jumalaa

  Seuratessani uutisia ja keskustelua Ukrainan sodasta sekä sen vaikutuksista Suomen turvallisuustilanteeseen aloin ajatella kansan oikeutta omaan maahansa. Mistä oikeus on tullut?

Kansainvälisiin sopimuksiin ja tunnustuksiin perustuva oikeus on jo riittävä: itsenäisen maan rajoja ei saa loukata. Uskovaisena minua kuitenkin kiinnostaa, mitä Raamatussa aiheesta mahdollisesti sanotaan.

Päädyin lukemaan Apostolien tekojen lukua 17, jossa apostoli Paavali kertoo ateenalaisille Jumalasta:

"Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. " (Apt. 17:26-27; käännös 1992)

Siinä se on sanottu ihan suoraan: Jumala on antanut kansoille asuma-alueet rajoineen, joten esim. Suomi on Jumalan lahja suomalaisille!

Minulta oli jäädä huomaamatta, että jakeissa kerrotaan myös syy, miksi Jumala on antanut tämän lahjan. Sen tarkoitus on, että ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties löytäisivät Hänet. 

Ja koska Jumala on ilmoittanut tien luokseen sanomassa Jeesuksesta pelastuksena sekä antanut uskoville käskyn julistaa tätä pelastussanomaa, Jumalan tarkoituksen mukaisesti toimiminen edellyttää sananvapautta. Tässä kohtaa mieleeni tuli toinen ajankohtainen tapaus, nimittäin kansanedustaja Päivi Räsäsen sananvapausoikeudenkäynti (joka Jumalan kiitos päättyi käräjäoikeudessa kaikkien syytteiden hylkäämiseen). 

  Suurin osa maailman uskonnoista – luonnonuskonnot ja valaistumisuskonnot – perustuvat pelkkään harjoittajan omaan kokemukseen, mutta kristinuskon ytimessä on sana. Jumala loi luomakunnan sanallaan, Jeesus on Jumalan Sana joka tuli lihaksi, ja Raamattu on Jumalan kirjoitettu sana.

Meidän on Suomessa huolehdittava sananvapauden turvaamisesta, ja siten Raamattuun perustuvan evankelioivan sanan julistamisen sallimisesta. 

 Areiopagi

  Apostolien teoissa kuvaillaan sen aikaista sananvapauden tilaa Välimeren molemmin puolin, ja se ei ollut hääppöinen: apostolit joutuivat vainotuiksi, vangituiksi, pahoinpidellyiksi ja surmatuiksi evankeliumin julistamisen tähden. Jeesus oli sanonut, että niin tulee tapahtumaan.

Luvussa 17 kerrotaan kuitenkin silloisen ateenalaisen kulttuurin piirteestä, joka sananvapauden osalta kuulostaa minusta hienolta. Ateenalaiset nimittäin olivat tavattoman kiinnostuneita kuulemaan "uusia oppeja", ja niiden esittämisen areenaksi oli tullut arvostettu Areiopagi-kukkula. Areiopagilla oli satoja vuosia kokoontunut Ateenan virkamiesten neuvosto ja siellä mm. pidettiin oikeudenkäyntejä.

Kun apostoli Paavali oli tullut Ateenaan julistamaan evankeliumia, osa paikallisista oli kiinnostuneita tästä "uudesta opista", jota hän julisti:

"Muutamat epikurolaiset ja stoalaiset filosofit ryhtyivät puheisiin hänen kanssaan, ja jotkut heistä sanoivat: »Minkähän tiedonjyvän tuokin luulee noukkineensa?» »Taitaa olla vieraiden jumalien julistajia», sanoivat toiset, sillä Paavali julisti evankeliumia Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta." (Apt. 17:18)

Voisin kuvitella Paavalin olleen hyvillään kiinnostuneesta, joskin epäilevästä, vastaanotosta filosofien Ateenassa. Varsinkin seuraavaa tapahtumaa hän taatusti piti mahtavana tilaisuutena:

"He veivät hänet mukanaan Areiopagille ja sanoivat: »Saisimmeko tietää, mikä on se uusi oppi, jota sinä julistat?" (Apt. 17:19)

Paavali sai keskeisellä paikalla julistaa Jumalan sanaa kiinnostuneille kuulijoille. Vaikka hän Ateenaan saavuttuaan oli joutunut kuohuksiin kaikkialla kaupungissa esillä olleiden epäjumalankuvien takia, hän puhui paikallisille kohteliaasti: 

"Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta. Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: ’Tuntemattomalle jumalalle.’ Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan." (Apt. 17:22-23)

Ja Paavali kertoi ihmisille elävästä Jumalasta, joka on luonut maailman ja kaiken mitä siinä on, ja joka vaatii ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. Hän kertoi Jeesuksesta, miehestä, jonka Jumala on asettanut edessä olevan tuomiopäivän tuomariksi ja, tämän kaiken vakuudeksi, herättänyt kuolleista!

  Ihailen Areiopagin keskustelukulttuuria, olkoonkin, että moni tuli kuuntelemaan siellä pidettyjä puheita vain kuullakseen loputtomasti uusia oppeja. Tärkeintä on, että evankeliuminkin julistaminen sallittiin. Luvussa 17 kerrotaan, että monet Kreikassa, myös jotkut ateenalaiset, tulivat uskoon kuunneltuaan Paavalin ja muiden apostolien julistusta.

Ehkä monet heistäkin, jotka eivät heti ymmärtäneet evankeliumin ihmeellisyyttä, myöhemmin muistivat kuulemansa ja ymmärsivät minkä aarteen sanat välittivät?

Miksi yleinen sananvapaus?

  Eikö olisi näin kristityn näkökulmasta ihan mahtavaa, jos Suomessa vain kristinuskon julistaminen olisi sallittu? Ja jos joku yrittäisi puhua jonkin muun uskonnon tai katsomuksen puolesta tai kritisoida kristinuskoa, häntä estettäisiin puhumasta? Eikö sillä tavoin maksimoitaisi todennäköisyys sille, että ihmiset löytäisivät Jumalan?

No tietenkään se ei olisi mahtavaa. Paitsi että se olisi ihmisten luonnollisen ilmaisunvapauden loukkaamista, se ei olisi mahtavaa myöskään kristillisen uskon näkökulmasta. Nimittäin silloin tarkoitus "jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet" ei toteutuisi. Ainakin minun ymmärtääkseni Jumalan etsimisen mahdollisuus toteutuu parhaiten ympäristössä, jossa vallitsee yleinen sananvapaus.

Sitä paitsi jos kaikkien olisi lain mukaan pakko "olla kristittyjä", monet vain teeskentelisivät saadakseen muiden, mukaan lukien viranomaisten, hyväksynnän. Valtiossa, jossa vain kristinusko olisi sallittu, ihmisille saattaisi muodostua käsitys, että uskoon ja pelastukseen riittää, että on syntynyt sen valtion kansalaiseksi ja tekee ulkoisesti mitä vaaditaan.

Silloinhan ihmiset eivät enää aidosti etsisikään Jumalaa. He saattaisivat sanoa uskovansa Jeesukseen, mutta se ei olisi tunnustus eli sanat eivät tulisi sydämestä.

"Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen." (Room. 10:9-10)

  Sananvapauden vastustaminen on Jumalan tarkoituksen vastustamista. Mitä sananvapautta vastustavia tahoja tämän päivän maailmassa on? Nykyinen Venäjän hallinto on tunnettu sananvapauden tiukasta rajoittamisesta, mutta myös meillä täällä "vapaassa lännessä" puhaltavat nykyään sananvapautta vastustavat tuulet, kuten mm. Räsästä vastaan nostetut syytteet ovat osoittaneet. 

  Ehkä Jumala on johdattanut nämä kaksi tapausta, siis Suomen rajojen turvaamista koskevan keskustelun sekä sananvapauskiistan, tapahtuviksi samaan aikaan, jotta muistaisimme, että nämä asiat kytkeytyvät toisiinsa?