Harhauttavat kahtiajaot

  Paholainen esittää harhautuksensa vastakohtapareina, sanoi kristitty kirjailija C. S. Lewis. Olen tehnyt saman havainnon.

Kumpaa aatetta edustat?

  Joku kysyi nettikeskustelussa onko kristinusko individualistista vai kollektivistista. Individualismi on yksilökeskeinen aate, jossa puolustetaan yksilön oikeuksia tarvittaessa yhteisön hyvän kustannuksella. Kollektivismi on yhteisökeskeinen aate, jossa painotetaan yhteisön hyvää tarvittaessa yksilön oikeuksien kustannuksella.

Vietin lopulta monta tuntia kysymystä pohtien. Toisaalta lähimmäisen rakastaminen ja siihen sisältyvä toinen toisistamme huolen pitäminen kuuluu rakkauden kaksoiskäskyyn. Lisäksi seurakuntaa eli uskovien yhteisöä kutsutaan Raamatussa suorastaan yhdeksi ruumiiksi, Kristuksen ruumiiksi. Kuulostaa yhteisökeskeiseltä. 

Toisaalta ihmisyyden perusyksikkö Raamatussa on selkeästi ihmisyksilö, onhan uskonsuhde Jumalaan kunkin uskovaisen yksilön ja Herran välinen, ja yksilöinä siihen uskovien yhteisöönkin, eli Kristuksen ruumiiseen, liitytään. Kuulostaa yksilökeskeiseltä.

Yksilökeskeiseltä kuulostaa sekin, että kristinuskon keskiössä on yksi ihminen, Jeesus Kristus, sovittaja ja välimies ihmisten ja Jumalan välillä. Toisaalta tuo yksi ihminen, Jeesus Kristus, antoi itsensä ristiinnaulittavaksi muiden puolesta. 

Raamatussa on yksittäisiä jakeita, jotka vaikuttavat kollektivistisilta, kuten tämä ihana kuvaus alkuseurakunnan yhteiselämästä:

"Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä, ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi." (Ap.t. 2:44-45; käännös 1933/38)

Toisaalta esim. tässä koskettavassa vertauksessa Jeesus tähdentää yksilön tärkeyttä taivasten valtakunnassa:

""Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut'. " (Luuk. 15:4-6; 1933/38)

Ihan kuin Raamattu olisi kirjoitettu siten, ettei valintaa voi tehdä! Lopulta havahduin, ettei minun tarvitse valita jompaa kumpaa aatetta. Kristinusko ei ole palautettavissa selkeästi ja jäännöksettä kumpaankaan. Miksi edes olin olettanut niin?

Vastakohtaparien voima

  Ihmisillä lienee sitkeä kognitiivinen taipumus hahmottaa kaksi aatteellista puolta, ja olettaa, että niistä on valittava toinen. Torjuttu aate nähdään pahana ja valittu hyvänä. Vastakkaisuus voimistuu, mitä lujemmin ja kauemmin samastuu valitsemaansa aatteeseen. Ajan mittaan tulee ehkä hyväksyneeksi uusia ajatusmalleja, jotka esitellään valittuun aatteeseen kuuluviksi. 

  Yksi ärsyttävimmistä aatteellisista kahtiajaoista, johon olen törmännyt, on valistus vs. vastavalistus. Ensimmäiseen kuuluu luottamus järkeen ja tieteeseen sekä ihmiskeskeisyys (humanismi) ja universalismi, kun taas jälkimmäisessä kyseenalaistetaan tällainen maailmankuva. Erityisesti siksi, että valistuksen aatteeseen on historiassa kuulunut jumalauskon torjuminen, jotkut hätäisesti päättelevät, että kristinusko siten edustaa vastavalistusta.

Toisaalta vastavalistukseen kuuluu mm. suhteellisuusajattelu (universalismin vastakohtana). Lienee sanomattakin selvää, että sellainen ei sovi kristinuskoon, jonka mukaan totuus on absoluuttinen ja muuttumaton, ristiriidaton, erehtymätön. Raamatussa sanotaan Jumalan sanasta: "Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti." (Ps. 119:160) Luonnontiede tutkii Jumalan luomistyötä, joten vastavalistuksen tiedevastaisuuskaan ei kuulu kristinuskoon.

Samoin kuin individualismin ja kollektivismin kohdalla, tämäkään aatteellinen kahtiajako ei ole kristinuskon kannalta lainkaan johdonmukainen.

  Maailman aatteelliset kahtiajaot eivät päde. Syy on selvä: ne ovat pääsääntöisesti muotoutuneet uskomattomien ihmisten käsityksistä. Kristinuskossa keskiössä on Jumala ja Hänen tahtonsa. Useimmissa maailman aatteissa Jumalan olemassaolo kiistetään tai vain ohitetaan kokonaan.

"Olla historian oikealla puolella"

  Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 alettiin julkisessa keskustelussa painottaa itä-länsi -kahtiajakoa. Itään eli Venäjään ja Kiinaan liitetään sensuuri ja totalitarismi, kun taas läntisestä maailmanmenosta puhutaan vapaana. 

Samaan aikaan läntiseen kulttuuriin kuuluvassa Suomessa kuitenkin oli meneillään sananvapausoikeudenkäynti syytteestä Raamattua julkisesti lainannutta kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan. Hän voitti käräjäoikeudessa, mutta nyt syyte on viety ylemmälle oikeusasteelle. Myös muualla läntisessä maailmassa sananvapautta yritetään rajoittaa uudenlaisin lakipykälin. Aika ironista.

Mutta koska sensuuri Venäjällä ja Kiinassa on niin rajua, läntinen kulttuuri vaikuttaa sen rinnalla paremmalta. Siellä täällä mediassa ja sosiaalisessa mediassa on käytetty läntiseen kulttuuriin pitäytymisestä sanontaa "olla historian oikealla puolella". Sanaparilla "oikea puoli" viitataan poliittiseen malliin, joka osoittautuu vuosikymmenten ja -satojen kuluessa menestyksekkäämmäksi ja/tai joka on moraalisesti oikein ja hyvää.

Sanontaa on käytetty liittyen toisen maailmansodan keskeiseen jakolinjaan eli liittoutuneet vs. natsi-Saksa. Koska natsi-Saksa oli niin jumalattoman karmea, on ymmärrettävää, että sen poliittinen vastapuoli ja nujertaja nähdään "oikeana puolena", myös moraalisesti.

En silti kutsuisi toisen maailmansodan jälkeisiä vuosikymmeniä täällä Euroopassa moraalisesti hyviksi ja oikeiksi, kun abortteja tehdään liukuhihnalla ja eutanasiakin on laillistettu jo viidessä Euroopan maassa. Meno on kylmäkiskoista ja ihmiselämää tuhoavaa. Rutiinilla tehtävät sikiöseulonnat + valikoiva abortti itse asiassa muistuttavat natsiaatteeseen kuuluvaa rodunjalostusoppia.

  Se että toinen on vielä pahempi, ei tee toisesta hyvää ja oikeaa. Kristitty kirjailija C. S. Lewis sanoi jotenkin niin, että paholainen lähettää harhautuksensa maailmaan vastakohtapareina, jotta pohtisimme, kumpi niistä on pahempi. Siten hän vetää meitä kohti vastakohtaista vaihtoehtoa... joka sekin on harhautus. (Mere Christianity, v. 1952)

  Ihmiskunnan historia on samalla synnin historiaa. Historiallisten tapahtumaketjujen joukossa kuitenkin on yksi, joka toi meille ihmisille voiton synnistä: Jeesuksen syntymässä, elämässä, ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa toteutunut pelastushistoria eli evankeliumi.

"sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi." (Room. 3:23-25; käännös 1992)

Joka uskoo Jeesukseen, luottaa Raamattuun

Jeesus itsekin – lihaksi tullut Jumalan Sana – vetosi Jumalan kirjoitettuun sanaan, Raamattuun, ja todisti sen olevan luotettava.

Evankeliumi Jeesuksesta on Raamatun ydinviesti – sen kautta Raamatun kokonaisuus avautuu ymmärrettäväksi.

"Ettekö ole lukeneet...?"

Kerran kun Jeesukselta kysyttiin avioerosta, Hän aloitti määrittelemällä avioliiton:

"Hän vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi."" (Matt. 19:4-6)

Jeesus olisi voinut vedota luontoon, eli kaikkien – myös niiden kuulijoiden, jotka eivät tunteneet Kirjoituksia – havaintoihin vastakkaisten sukupuolten keskinäisestä täydentävyydestä ja biologisen lisääntymisen mekanismista, mutta sen sijaan Hän vetosi Jumalan kirjoitettuun sanaan: "Ettekö ole lukeneet...".

Raamatun luomiskertomus ilmaisee omalla yksinkertaisella tavallaan edellä mainitut biologiset tosiasiat, joiden perusteella miehen ja naisen välisen avioliiton mielekkyys voidaan osoittaa, mutta Jeesus asetti silti luotettavuuden perustaksi nimenomaan sen, että tämä ilmoitetaan Kirjoituksissa.

Lausuma on Jeesukselta paitsi todistus Jumalan kirjoitetun sanan, Raamatun, viimekätisen auktoriteettiaseman ja luotettavuuden puolesta, samanaikaisesti se tulee ilmaisseeksi, että biologiset tosiasiat eivät ole irrallisia kokonaisuuksia itsessään, vaan ne asettuvat osaksi suurempaa tarkoitusta, Jumalan pyhää tahtoa.

Luonnontiede selvittää "osatotuuksia" luomakunnasta, ja se on arvokasta työtä, mutta se ei vastaa kysymykseen "miksi?". Jumalan pyhän tahdon kokonaisuus ei ole tavoitettavissamme muuten kuin Hänen kirjoitetun sanansa kautta.

Ateisti ja evoluutiobiologi Richard Dawkinsin tunnettu lausahdus "'Miksi?' on hölmö kysymys" vähättelee oletusta luonnon tarkoituksellisuudesta. Tietyllä tavalla Jeesuksen "ettekö ole lukeneet" -vetoaminen nuhtelee Dawkinsia (ja muita samalla tavalla ajattelevia) tästä asenteesta.

Viitaten luomiskertomukseen ja viime aikojen uutisointiin... nykyään on jopa lääketieteen "asiantuntijoita", jotka pitävät ihan mielekkäinä väitteitä esim. synnyttävistä miehistä. Jos mikään muu ei saa nykyajan ihmistä ymmärtämään, että uutiset "synnyttävistä miehistä" ovat järjettömiä, viimeistään Raamattu paljastaa ne sellaisiksi.

Jumalan kirjoitettu sana kertoo meille myös tämän: Jumala loi luomakunnan Sanallaan, joka on Jeesus Kristus:

"Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä." (Joh. 1:1-3)

"Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta." (Joh. 1:14)

 "...mitä minusta on kirjoitettu..."


Jumalan kirjoitetulla sanalla on auktoriteettiasema paitsi suhteessa luonnollisten asioiden kokonaisuuden ymmärtämiseen, myös suhteessa yliluonnollisiin ihmeisiin.

Monet ovat pohtineet, että jos Jumala vain tekisi yliluonnollisen ihmeen heidän nähtensä, he varmaankin alkaisivat uskoa Häneen. Kuitenkin Jeesuksen kertomuksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk. 16:19-31) taivaaseen päässyt Abraham – joka mainitaan Raamatussa uskon esikuvaksi – sanoo rikkaalle miehelle, että jos ihmiset eivät usko Kirjoituksiin eli Jumalan sanaan, eivät yliluonnolliset ihmeetkään saa heitä uskomaan Jumalaan:

"'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.' Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'" (Luuk. 16:30-31)

Ilmaus "Moosesta ja profeettoja" tarkoittaa käytännössä Jumalan kirjoitettua sanaa, eli Raamatun Mooseksen kirjoja ja profeettojen kirjoja – Jeesuksen aikaanhan Mooses ja VT:n profeetat ihmisinä eivät enää olleet maailmassa. Kertomuksessaan Jeesus siis toi esiin, että Jumalan sanan kuuleminen on se, joka synnyttää uskon. Edes yliluonnolliset ihmeet sellaisinaan eivät pysty siihen, mihin Jumalan sana pystyy.

Jeesus vetosi Kirjoituksiin jatkuvasti ilmaistessaan, kuka Hän on: Hän on se Kirjoituksissa profetoitu Messias, kaikkien kansojen Pelastaja, jonka Jumala on lähettänyt sovittamaan syntiin langenneet ihmiset kanssaan.

"Jeesus sanoi heille: "Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu."" (Luuk. 24:44)

Mielestäni jotain liikuttavaa on Raamatun kohdassa, jossa Johannes Kastaja, Jeesuksen todistaja (Joh. 1:6) ja profeetta (Matt. 11:9), lähettää omat opetuslapsensa tiedustelemaan Jeesukselta, kuka Jeesus on.

"Miehet tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: "Johannes Kastaja lähetti meidät kysymään sinulta: 'Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa jotakuta muuta?'"" (Luuk. 7:20)

Jeesus, joka juuri silloin oli parantanut ihmisiä, mm. antanut monelle sokealle näön, vastasi heille kehottamalla heitä kertomaan Johannekselle, mitä he itse näkivät ja kuulivat, ja minkä Johannes oli lukenut Kirjoituksista (mm. Jes. 29:18,19) olevan sen merkkinä, että Pelastaja on tullut:

"Niinpä hän vastasi: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet:

Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät,
spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat,
kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan
ilosanoma.
 Autuas se, joka ei minua torju."" (Luuk. 7:22-23)

Vastatessaan Johanneksen kysymykseen siitä, kuka Hän on, Jeesus viittasi Kirjoituksiin, jotka Hänessä toteutuivat. Kun Jeesus katsoi Jumalan kirjoitettuun sanaan, Hän mitä ilmeisimmin näki itsensä.

Jumalan kirjoitetun sanan ja Jumalan lihaksi tulleen Sanan välillä ei ole ristiriitaa; se, joka uskoo Jeesukseen, luottaa Jumalan kirjoitettuun sanaan, Raamattuun.

Aika usein nykyään törmää ilmiöön, että ei haluttaisi kuulla Raamatusta niitä lauseita, joissa meidät ihmiset todetaan syntisiksi, Jumalan pyhän lain rikkojiksi. Noin ajattelevat eivät ymmärrä, että Jumalan rakkaudessa on olennaista nimenomaan Hänen armollisuutensa ja syntien anteeksiantonsa. Raamatun lauseet Jumalan rakkaudesta eivät näin ollen avaudu ilman, että ymmärrämme olevamme syntisiä – armon tarpeessa.

"Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: "Tunnustan syntini Herralle." Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. (sela)" (Ps. 32:5)

Raamatun ydin on evankeliumi Jeesuksesta

Ennen kuin olin itse tullut uskoon, minua välillä ihmetytti, miksi uskovaiset vetivät Raamatun joka käänteessä esiin, miksi he aina olivat siteeraamassa ja hehkuttamassa sitä.

Siihen aikaan, ollessani jonkinlainen agnostikko, luin itsekin joskus Raamattua sieltä täältä, koska olin kiinnostunut kirjallisuudesta ja uskonnoista. Näin Raamatun kokoelmana tekstejä, jotka olivat monin paikoin kauniita, viisaita ja säväyttäviä, mutta eivät juuri muuta.

Tultuani uskoon (siitä kerron tarkemmin blogitekstissäni Uskoontulotarinat) Raamatun teksteissä alkoi hahmottua sen keskeinen viesti: ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, ihmiskunnan Pelastajasta. Kyllä, Raamattu on minusta edelleen kaunista, viisasta ja säväyttävää tekstiä, mutta nyt se on kaunista, viisasta ja säväyttävää tekstiä Jeesuksesta, Pelastajastani ja Herrastani.

Raamattu ei ole sekalainen kokoelma hienoja tekstifragmentteja, vaan niitä kaikkia yhdistää punainen lanka, joka ihmeellisellä tavalla kulkee ihan Raamatun ensimmäisestä lauseesta viimeiseen asti, vaikka tapahtumat ja henkilöt sijoittuvat tuhansien vuosien varrelle!

Raamattu on Jumalan sanaa, jossa kerrotaan syntiin langenneen ihmiskunnan pelastuksesta, jota Jumala on toteuttanut läpi ihmiskunnan historian ja joka toteutui Jeesuksen syntymässä, elämässä, ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa n. 2000 vuotta sitten. Jeesus, ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika, sovitti syntimme ristillä ja nousi kuolleista.

Tiiviisti voitaisiin sanoa, että Vanhan Testamentin kirjat profetoivat Jeesuksesta, tulevasta Pelastajasta ja syntiemme sovittajasta...

"Hän kärsi rangaistuksen,
jotta meillä olisi rauha,
hänen haavojensa hinnalla
me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat,
jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.
Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan
hänen kannettavakseen." (Jes. 53:5-6)

 ... ja Uuden Testamentin kirjat kertovat, kuinka pelastus Jeesuksen kautta tuli konkreettisesti todeksi. Raamattu tarjoaa tätä ilosanomaa Jeesuksesta jokaiselle.

"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3:16)

"Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi,
niin kuin oli kirjoitettu,
hänet haudattiin,
hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä,
niin kuin oli kirjoitettu..." (1. Kor. 15:3-4)