Ajattomasti viisaita käytännön neuvoja Raamatusta

  Jumalan sanasta löytyy tuhansia vuosia vanhoja käytännöllisiä periaatteita ja neuvoja, joita voimme soveltaa arjessa nykyäänkin. Käytännöllisyyden vuoksi ne ovat hyödyllisiä kaikille, eivät vain uskovaisille. 

Periaate järkevään taloudenhoitoon

  1. Mooseksen kirjan luvusta 41 löytyy viisas taloudellinen periaate. Joosef on erinäisten vaiheiden kautta päätynyt Egyptiin, jossa jotkut ovat pistäneet merkille hänen kykynsä selittää unia. Joosefin viisaus kantautuu faaraon korviin ja tämä haetuttaa Joosefin luokseen, koska on itse nähnyt erikoisia unia.

Farao kertoo unestaan, jossa Niilin virrasta nousee ensin seitsemän lihavaa lehmää ja sen jälkeen seitsemän laihaa lehmää. Lopuksi nämä seitsemän laihaa lehmää syövät lihavat lehmät, mutta näyttävät sen jälkeen edelleen yhtä laihoilta.

Kuva: Unsplash / Timothy Eberly

Aluksi Joosef toteaa faraolle, ettei hän itse pysty selittämään unta, mutta Jumala voi antaa suotuisan vastauksen. Sitten hän antaa profeetallisen selityksen unelle: ensimmäiset seitsemän lihavaa lehmää merkitsevät seitsemää tulevaa yltäkylläisyyden vuotta Egyptissä, kun taas seitsemän laihaa lehmää merkitsevät seitsemää nälkävuotta, jotka tulevat seuraamaan yltäkylläisyyden vuosia. 

Sitten siihen periaatteeseen. Joosef jatkaa selitystään: Egyptissä tulisi vauraina vuosina koota talteen paljon kaikkea syötävää ja varastoida viljaa, joka otetaan käyttöön nälkävuosien koittaessa. Tällä tavoin maa ei suistu nälän vuoksi perikatoon.

Kuulostaa yksinkertaiselta ja järkevältä kansantaloudellisella tasolla: kun yhteiskunnalla menee taloudellisesti hyvin, tulee elää säästeliäästi, ja kun menee huonosti, tulee käyttää säästettyä varallisuutta. Säästetyn varallisuuden kuluttaminen huonona aikana samalla elvyttää taloutta uuteen nousuun.

  No, en ymmärrä taloustiedettä oikeastaan ollenkaan enkä tiedä miten hyvin periaate on sovellettavissa nykyisenlaisessa talousjärjestelmässämme, mutta ainakin sen viisaus on ilmeistä henkilökohtaisessa taloudenhoidossa.

Periaatteen noudattaminen antaa taloudellista turvaa, ja turvallisuudentunnetta, sekä vauraampina että köyhempinä aikoina. Vauraampana mutta säästeliäänä aikana voi ajatella, että kaikkea on kyllä riittävästi, vaikkei sitä kulutakaan, ja köyhempänä aikana voi ostaa kaikkea mitä tarvitsee ja joskus omaksi ilokseen jotain ylimääräistäkin, vaikka tulot ovat huonot.

Periaatteen mukaan eläminen myös leikkaa elämäntyylistä äärimmäisyydet pois: vauraampana aikana ei ylenpalttisella kuluttamisella totuta itseään liian korkeaan elintasoon eikä köyhempänä aikana tarvitse sopeutua romahtaneeseen elintasoon.

Periaatteen ytimessä ovat siis itsestä riippumattomiin olosuhdemuutoksiin varautuminen sekä kohtuullisuus.

Profeetalle annettu leipäresepti

  Pari vuotta sitten katselin amerikkalaista YouTube-videota jossa puhuttiin markkinoiden terveellisimmistä leivistä. Asiantuntija arvioi erilaisten leipien ravintoarvoja. Hän kehui Pohjois-Amerikassa Ezekiel bread -nimellä tunnettua leipää, johon on leivottu mukaan palkokasveja kuten linssejä, ja siten se sisältää merkittävästi myös proteiinia.

Kuva: Unsplash / Gabriel Alenius

Ajattelin että tuohan on nerokas keksintö ja googlasin leivän. Kävi ilmi, että resepti on Raamatusta! Ezekiel on suomenkielisen Raamatun profeetta Hesekiel.

Hesekielin kirjan luvussa 4 kerrotaan, että Herra oli vihainen syntiselle kansalleen ja laittoi profeettansa eräänlaiselle nälkäkuurille kansan nähden. Herra sanoi, että profeetta Hesekiel saa tuona aikana juoda vain tietyn määrän vettä joka päivä sekä syödä tietyn määrän seuraavanlaista leipää:

"Ota vehnää, ohraa, papuja, linssejä, hirssiä ja vaivaisvehnää, pane ne samaan astiaan ja leivo niistä itsellesi leipää. Se olkoon ravintosi niiden kolmensadanyhdeksänkymmenen päivän ajan, jotka makaat kyljelläsi." (Hes. 4:9)

Täytyy muistaa, että kuurin tarkoitus oli symboloida ihmisille Jumalan vihaa heidän syntiensä tähden. Sen takia Hesekiel sai Herralta ohjeeksi paitsi maata kyljellään, myös paistaa leipä tulella, jonka polttoaineena on käytetty lantaa (tämä valmistusohje ei tietenkään sisälly nykyiseen Hesekiel-leipään).

  Nykyisen proteiinibuumin aikana ihmiset yrittävät keksiä helppoja keinoja lisätä proteiinin saantiaan päivittäisessä ravinnossa. Mutta tosiaan, Raamatussa tämä ohje on ollut jo satoja vuosia. 

Googlaillessani aiheesta löysin joitain amerikkalaisten uskovaisten puheenvuoroja, joissa paheksutaan Hesekiel-leivän suosiota kristittyjen keskuudessa. Niissä tähdennetään reseptin kielteistä asiayhteyttä Raamatussa. 

Aiheellinen huomio, mutta itse silti ajattelisin, että leivän monipuolinen ravinteikkuus on, ja saattoi olla alkuperäisessä raamatullisessa yhteydessäänkin, merkityksellinen seikka. Ehkä Herra oli ajatellut, että Hesekiel saa erikoisleivästä tarvittavat ravintoaineet niiden kolmensadanyhdeksänkymmenen päivän aikana, jonka vähäisellä ravinnolla kituuttamisen oli määrä kestää?

Apostolin ihmissuhdeneuvo

  Teini-ikäisenä katselin äitini kanssa jotain draamaelokuvaa, joka kertoi aviokriisiin ajautuneesta pariskunnasta. Elokuvassa mainittiin seuraava viisaus: "Älkää antako auringon laskea riitanne ylle." Äitini kehui neuvon viisautta, ja itsekin kirjoitin lauseen päiväkirjaani muistiin.

Riidat on hyvä sopia ennen nukkumaan käymistä. Ensinnäkin elämä on onnellisempaa, kun herää jokaiseen aamuun sovussa. Toiseksi, pitkittyneinä riidat alkavat elää omaa elämäänsä osapuolten mielissä, mikä tuottaa ajan mittaan lisää ongelmia, esim. virheoletuksia ja väärinkäsityksiä.

Kuva: Unsplash / Jonny Gios

Parikymmentä vuotta myöhemmin löysin lauseen Raamatusta! Apostoli Paavali kirjoitti seuraavat sanat Efeson seurakunnalle, ohjeeksi seurakunnan jäsenten keskinäisiin ihmissuhteisiin:

"Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli, älkääkä antako perkeleelle sijaa." (Ef. 4:26-27; käännös 1933/38)

Rauhasta ja sopusoinnusta huolehtimisessa tulisi pitää lyhyet välit. Sama pätee myös suhteessa Jumalaan. Itse ainakin aina iltarukouksessa pyydän anteeksi syntejäni ja kiitän Jumalaa Hänen uskollisuudestaan ja anteeksiannostaan.

Jeesuksen käsky parempaan mielenterveyteen

  Tästä periaatteesta olen kirjoittanut yksityiskohtaisemmin blogitekstissäni Kuinka katkaista ahdistuksen kehä. Kerroin vuosia sitten kokemastani ahdistusjaksosta, joka alkoi unettoman yön jälkeen. Mitä enemmän yritin nukkua, sitä vaikeampaa se oli, ja niin unettomuus, ja ahdistus, jatkuivat.

Ahdingon syövereissä ollessani luin Raamattua, ja silmiini osui Jeesuksen yksinkertainen käsky, jonka olin lukenut satoja kertoja aiemminkin: älkää murehtiko (Matt. 6:25-34). Pysähdyin sanojen äärelle ja tajusin, että ahdistus ei ollut käynnistynyt unettomuudesta, vaan siitä, että olin alkanut murehtia unettomuuden seurauksia mm. aivojen terveydelle. 

Oli päässyt syntymään tuhoisa noidankehä: unettomuuden murehtimisen seurauksena käynnistynyt ahdistus ylläpiti unettomuutta, joka luultavasti muutoin olisi jo poistunut! Ainoa kohta, josta voisin kehää itse yrittää katkaista, oli murehtiminen. Piti siis lopettaa murehtiminen.

  Älkää murehtiko! Kenen tahansa muun sanomana lause saattaisi ärsyttää, varsinkin siinä tilanteessa jossa olin. Miten muka voi noin vain, käskystä, lopettaa murehtimisen? Helpommin sanottu kuin tehty!

Mutta koska Jeesus on Jeesus, päätin luottaa siihen, että käskyn tietoinen ja ohjelmallinen noudattaminen on kokeilemisen arvoista.

Kuva: Unsplash / Jo San Diego

Joten lopetin murehtimisen. Käytännössä se tarkoitti, etten murehtinut yhtään enempää kuin oli "pakko". Jos mielen taustalla pyöri tahattomasti murehtimistyyppisiä mielikuvia ja tunteita, hyväksyin ne, koska niille en voinut mitään. 

En tehnyt sitä virhettä, että olisin luopunut koko murehtimiskiellosta sen takia, etten ollut saavuttanut täydellistä vapautta murehtimisen mielialasta. Saati että olisin ruvennut murehtimaan vielä sitäkin, että mielen taustalla pyöri murehtimista, jolle en voinut mitään...

Se auttoi merkittävästi! Ahdistuksen mörkö heikentyi, kun pidin huolen, etten ainakaan ruoki sitä ajatuksillani. Ahdistus hellitti, ja unettomuus hellitti.

  Entä kaikki ongelmat, joille emme voi mitään, kuten vaikka ne univaikeudet itsessään tai se mielen taustalla pyörivä murehtiminen? Ne voi ja tuleekin jättää Herran haltuun rukouksessa.

"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil. 4:6-7; käännös 1933/38)

Toisen posken kääntäminen – heikkoutta vai vahvuutta?

  Miksi Jeesus kehotti vuorisaarnassaan kääntämään toisenkin posken lyötäväksi?

  Onko posken kääntäminen heikkoutta vai vahvuutta?

Kehotuksen pohjimmainen tarkoitus?

"Teille on opetettu: ’Silmä silmästä, hammas hampaasta.’ Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin.'" (Matt. 5:39)

 

  Jeesuksen kehotuksesta posken kääntämiseen puhutaan joskus kuin se olisi Hänen muusta opetuksestaan erillinen ohje, jolle pitää olla jokin erityinen selitys: millaisesta lyönnistä tarkalleen ottaen on kyse, läpsäisystä vai nyrkillä lyömisestä? vai onko kyse lyömisestä ollenkaan vaiko pelkistä loukkaavista sanoista ja riidan haastamisesta? onko se kehotus pasifismiin? onko se kehotus käänteispsykologiseen itsevarmuuden eleeseen?

Kuitenkin, kun lukee koko vuorisaarnan, huomaa lauseiden olevan johdonmukainen osa opetusta, jonka Jeesus perustelee "jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia" (Matt. 5:45).

Kehottaessaan olemaan tekemättä pahalle vastarintaa Jeesus ensinnäkin opettaa pidättäytymään kostamisesta ja sen sijaan olemaan valmis sovintoon ja rauhan tekemiseen – niinhän taivaallinen Isäkin on tehnyt lapsilleen. Uskovaisen tulee vastata pahalle hyvällä – niinhän Jumalakin on tehnyt antaessaan aurinkonsa ja sateensa niin hurskaille kuin jumalattomille (Matt. 5:45).

  Mutta miksi pitää oikein kääntää toinenkin poski lyötäväksi? Ymmärtääkseni Jeesus tarkoitti sillä, että uskovaisen tulee olla valmis kärsimään epäoikeudenmukaisuutta ja loukkauksia hyvän puolesta. Kehotus on mielestäni siis paitsi konkreettinen ohje tilanteisiin, joissa joku yllyttää riitaan tai tappeluun, myös ohje joka ilmaisee periaatteen: 'kääntää toinenkin poski lyötäväksi' tarkoittaa valmiutta kärsiä rauhan ja sovinnon puolesta.

Kristityn pitää toimia oikeudenmukaisuuden puolesta, mutta karu tosiasia on, että tässä maailmassa ei voi välttyä epäoikeudenmukaisuuksilta. Kehotus posken kääntämiseen tarkoittaa mielestäni valmiutta kohdata maailma sellaisena kuin se on, syntisenä.

Konkreettisessa tilanteessa poskensa kääntäminen, kun joku vaikka läpsäisemällä haastaa riitaa ja yllyttää henkilökohtaiseen mittelöön kanssaan, tarkoittaa myös sitä, että estää koston kierteen syntymisen. Poskensa kääntäjä ei itse lisää maailman pahuutta, vaikka joku siihen yllyttää.

Heikkoutta vai vahvuutta?

  Jeesuksen kehotusta toisenkin posken kääntämiseen on arvosteltu siitä, että se opastaa heikkouteen ja luovuttamiseen, kun pitäisi olla valmis puolustamaan itseään. Minusta taas posken kääntäminen on vahvuutta. Miksi ihmeessä ajattelen näin? 

Olennaista on se, kenelle Jeesus sanansa osoittaa.

Jeesus opettaa vuorisaarnassa opetuslapsiaan ja kaikkia kuuloetäisyydellä olevia, jotka ovat hengellisesti kuulevia Hänen opetukselleen. Tämä tulee ilmi mm. siinä, että Jeesus käyttää saarnatessaan ilmausta "teidän taivaallinen Isänne". Jumala on Jeesukseen uskovan taivaallinen Isä.

Kehotus posken kääntämiseen on siis osoitettu niille, jotka uskovat Jumalan sanan olevan totuus, kuten Jeesus sanoi (Joh. 17:17). Vuorisaarnan päätteeksi Hän sanoi:

»Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle.

»Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.» (Matt. 7:24-27)

 

Uskon mukana tulee ymmärrys, että Jumalan valtakunnassa ja evankeliumissa on kyse suuremmista asioista kuin ajallisen elämän tilanteista loukkauksineen, joihin henkilökohtaisesti joutuu.

Toisaalta on helppo ymmärtää, että jos joku ei näe mitään suurempaa tarkoitusta, minkä puolesta kärsiä loukkaavaa kohtelua, niin hänestä kehotus olla vastaamatta siihen samalla mitalla voi tuntua mielettömältä.

  Totuutta ei muuta miksikään se, että joku vaikka loukkaa sanallisesti, läpsii tai lyö. Se jota loukataan ilman, että hän puolustautuu, saattaa maailman silmissä näyttää heikolta – ja pelkästään tätä maailmaa ajatellen hän ehkä onkin heikko – mutta Jumalassa ja hengellisesti ajatellen hän on vahva.

Totuutta ei ratkaista riitelemällä, tappelemalla, sotimalla – ajatellen, että vahvin pääsee sanelemaan mikä totuus on –, vaan totuus on mikä on. Vaikka läpsäisijä löisi toisellekin poskelle, hän ei voita sillä mitään. Päinvastoin: se joka taistelee Jumalan sanaa vastaan, on jo hävinnyt.

"Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman." (Matt. 5:9; käännös 1933/38)

Kolme näkökulmaa rauhaan kristinuskossa

  Elämme syntiinlangenneessa ihmisyydessä ja pysyvästi rauhattomassa maailmassa – kuitenkin kristityn tulee pyrkiä elämään rauhassa muiden kanssa.

  Toisaalta rauhaan, yhteisymmärryksen merkityksessä, ei pidä pyrkiä hinnalla millä hyvänsä. On rohkeasti pitäydyttävä Jumalan sanassa, vaikka se synnyttäisi epäsopua ja jopa vihaa ja vainoa. 

  Jeesus, Rauhan Ruhtinas, sanoi seuraajilleen: "Oman rauhani minä annan teille". Millaista on Jeesuksen rauha?

Rauha on maailmassa poikkeustila

  Pari päivää sitten, ollessani matkalla kotiin paikasta jossa olin viettänyt joulun, kuulin auton radiosta keskustelun rauhasta. Aloin kuunnella kesken ohjelman, mutta oletan, että yhtenä keskustelun teemoista oli joulurauha.

Keskustelijat pohtivat, miksi rauha ja sovinto sosiaalisessa kanssakäymisessä on usein poikkeustila, joka on mahdollista saavuttaa vain, jos nähdään vaivaa sen eteen. Yksi keskustelija kertoi hyviin vuorovaikutustaitoihin keskittyvästä Rauhanfutis-kampanjasta, johon jossain koulussa oltiin osallistuttu. Kun oppilaille myöhemmin jalkapalloa pelatessa oli tullut riitaa ja tappelua, ja osapuolilta kysyttiin, mihin kampanjassa opitut taidot olivat unohtuneet, oppilas vastasi: "niin siis se oli sitä rauhanfutista – tämä on taas ihan tavallista futista".

  Kristittyä maailman rauhattomuuden ei pitäisi yllättää, ajateltiinpa sosiaalista kanssakäymistä tai isompia kokonaisuuksia, kuten yhteiskunnallista elämää tai valtioiden välisiä suhteita. Kristinuskon yksi pääopeista on, että koko ihmiskunta on syntiinlangennut ja sitä myöten elämme langenneessa, pahassa maailmassa. 

"Heidän ajatuksensa ovat turmion ajatuksia, he jättävät jälkeensä tuhoa ja hävitystä. Rauhan tietä he eivät tunne, oikeus ei johda heidän askeliaan." (Jes. 59:7-8)

Viha ja piittaamattomuus lähimmäistä kohtaan, halu loistaa itse polkemalla jotakuta toista, ylpeys, ahneus ja anteeksiantamattomuus ovat esimerkkejä Raamatussa mainituista synneistä, jotka aiheuttavat rauhattomuutta, riitaa ja sotaa maailmassa.

  Pitäisikö kristityn sitten vain hyväksyä rauhattomuus, riita, tappelut ja jopa verenvuodatus? Eli jos syntiinlankeemus on keskeinen oppi kristinuskossa, ja siitä seuraten uskomme, että rauhattomuus on pysyvä tosiasia tässä maailmassa – niin jokaisen omassa sisimmässä ja ihmissuhteissa kuin isommissa yhteyksissä – seuraako siitä, että meidän pitää vain seisoa tumput suorina ja voivotellen hyväksyä kaikki? 

Raamatun mukaan vastaus kysymykseen on kieltävä. Ihmisen syntisen luonnon tunnustaminen tosiasiana ei tarkoita, ettei vaivaa tarvitsisi nähdä sellaisten asioiden eteen, jotka eivät tule luonnostaan ihmisen sisimmästä. Päinvastoin: syntiä vastaan tulee taistella. Paikka, mistä taistelu syntiä vastaan lähtee Jeesukseen uskovalla, on kunkin oma sisin. Maailmaan ja omiin ihmissuhteisiin voi luoda rauhaa siten, että itse ottaa muut huomioon, kohtelee muita oikein, myöntää virheensä ja väärät tekonsa, on kärsivällinen ja anteeksiantavainen.

Raamatussa opetetaan myös, että pitää puuttua vääryyteen, kun sellaista kohtaa. Se on Jumalan tahdon noudattamista ja lähimmäisen rakastamista. Vaikka taistelu syntiä vastaan lähtee uskovaisen sisimmästä, myös muiden harjoittaman vääryyden katsominen läpi sormien on Jumalan tahtoa vastaan. 

  Kristittyjen päätehtävä on julistaa pelastuksen evankeliumia. Usko Jeesukseen saa ihmisen sydämessä aikaan mm. edellä mainittuja asenteita eli kärsivällisyyttä, nöyryyttä, epäitsekkyyttä, anteeksiantavaisuutta. Ne voivat parhaimmillaan lisätä rauhaa toisten kanssa – paitsi muiden uskovaisten, myös niiden kanssa, jotka eivät usko Jeesukseen.

"Karta pahaa ja tee hyvää, pyri sopuun, rakenna rauhaa!" (Ps. 34:15)

Ei Jumalan sanan kustannuksella

  Toisaalta rauhaan, yhteisymmärryksen merkityksessä, ei pidä pyrkiä hinnalla millä hyvänsä. Rauhantahtoisuus ei tarkoita, että pitäisi olla myötämielinen kaikkia mielipiteitä ja näkemyksiä kohtaan, jotta sopu säilyisi.  

  Roomalaiskirjeessä sanotaan uskovaisille "Älkää mukautuko tämän maailman menoon" (Room. 12:2), minkä ymmärrän tarkoittavan paitsi sitä, ettei uskovaisen tule itse elää sen mukaan, mitä maailma opettaa ja pitää hyväksyttävänä, myös sitä, että täytyy olla valmis kertomaan rohkeasti Jumalan sanaan perustuvat näkemyksensä, vaikkei niitä hyväksyttäisi. Tulee siis elää, tunnustaa ja opettaa Jumalan sanan mukaisesti, vaikka sen takia saisi vihaa osakseen ja vaikka seurauksena olisi epäsopua.

 Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo: "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan." (Matt. 10:34). Jeesus opetti tässä kohtaa tunnustautumisesta Hänen omakseen ihmisten edessä sekä kertoi vihasta ja vainosta, jota siitä voi seurata usein kaikkein lähimpien ihmisten parissa.

  Vaikka kristittyjen täytyy pitäytyä Jumalan sanaan vihasta huolimatta, rauhaan pitä pyrkiä tällaisissakin tilanteissa. Edellä mainitsemassani Roomalaiskirjeessä kehotetaan myöhemmin: "Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa." (Room. 12:18) Miten nämä kaksi voi sovittaa yhteen: tinkimättömästi Jumalan sanassa pitätymisen sekä toisaalta rauhassa elämisen muiden kanssa? 

Nähdäkseni olennaista on se, millä tavalla näkemyksensä ilmaisee. On epäsopua, jota emme voi välttää, vaikka yrittäisimme, mutta sen lisäksi on paljon turhaa epäsopua ja riitaa. Raamatussa kehotetaan sävyisyyteen ja kunnioittavaan suhtautumiseen kaikkia kohtaan. 

Yksi kaikkein pahimmista turhan epäsovun synnyttäjistä on ylimielinen asenne, mikä tässä yhteydessä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että keskittyy paasaamaan toisen ihmisen synneistä ja ohittaa kokonaan sen tosiasian, että on itsekin tehnyt syntiä ja saanut anteeksi Jumalalta. Keskustelun sävystä riippuen joskus on parempi sanoa "me ihmiset olemme syntisiä, mutta Jumala on lähetti Poikansa Jeesuksen sovittamaan syntimme ristillä". 

"Oman rauhani minä annan teille" 

  Radiokeskustelua kuunnellessani aloin miettiä, mitä rauha minulle perimmäisesti tarkoittaa – mitä vastaisin, jos minua haastateltaisiin aiheesta, vaikka tuollaista radio-ohjelmaa varten?

Väkivallattomuus, riita-asioiden ratkominen keskustelemalla, lain noudattaminen, rauhanvälitystyö sekä joulurauhan yhteydessä usein mainittu arjen kiireiden keskellä rauhoittuminen ovat kaikki tärkeitä asioita. Kuitenkin perimmäisesti rauha tarkoittaa minulle sitä, että Jeesus sovitti syntimme ja toi rauhan ihmisen ja Jumalan välille uskossa vastaanotettavaksi. 

Jeesus sanoi: "Oman rauhani minä annan teille" (Joh. 14:27) Millaista on Jeesuksen antama rauha? Ymmärrän sen siten, että Jeesus on tie Taivaaseen, jossa ei enää ole keskeneräisyyttä, kaaosta, syntiä, väkivaltaa, vihaa, riitoja, vainoja, kärsimystä eikä vaaroja, vaan kaikki on niin kuin pitää, kaikki on hyvin. Eikä ole kiirettä eikä kaipuuta jonnekin muualle, vaan Jumalan luona olemme jo perillä. Vaikka nyt vielä olemme täällä langenneessa maailmassa, Jeesukseen uskova on tiellä Taivaaseen. Jeesuksen rauha tässä elämässä on olennaisesti sitä, että uskon ja luotan kaiken päättyvän hyvin.

  Olen visuaalinen ajattelija eli ajattelen kuvina, ja aina kun mietin Jeesuksen antamaa rauhaa, näen mielessäni piirretyn kuvan, jonka näin ensimmäisen kerran joskus nuorena, ehkä jo lapsena. Kuva perustuu Jeesuksen sanoihin Johanneksen evankeliumin luvussa 10: "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta." (Joh. 10:14-15) Kuvassa on niityllä seisova paimen, jonka ympärillä on lampaita, takana näkyy synkkä metsä. Paimen pitää sylissään karitsaa ja katsoo katsojaan.

Tässä pyhäkoulutyyppisessä kuvassa, tai ainakin omassa muistikuvassani siitä, Jeesus-paimenen katse on rauhallinen. Se sanoo, että vaikka koettelemuksia vielä on edessä, ne on jo voitettu. Jeesus on voittanut maailman.

"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh. 14:27)