Uuden vuoden lupaukseni: Yritän elää kuin Joosef

  Kun ajallisen elämän huolet uhkaavat täyttää mieleni, yritän vakaasti luottaa Herraan niin kuin Vanhan Testamentin Joosef. 

  Olen laatinut itselleni "joosefmaisia" periaatteita joita pyrin soveltamaan elämässäni tänä vuonna (ja toivottavasti siitä eteenpäinkin).

Otan vaikeudet tilaisuuksina

 

"Herra oli Joosefin kanssa, ja siksi hänellä oli aina onni mukanaan." (1. Moos. 39:2)

  Kaikista Raamatun uskon esikuvista Vanhan Testamentin Joosef innoittaa minua eniten. Joosefin kertomus löytyy Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, luvuista 37 ja 39-50.

Kuva: Pixabay / Achim Ruhnau

  Millaisena uskon esikuvana näen tämän Jaakobin ja Raakelin pojan, "uniennäkijän", jonka kateelliset veljet möivät orjana Egyptiin, mutta joka nousi lopulta faraon korkeaksi käskynhaltijaksi?

Joosef otti vaikeat olosuhteet ja karmeat vääryydet, joiden uhriksi hän joutui, tilaisuuksina palvella Jumalaa ja antautua Hänen suunnitelmiensa toteutumisen välineeksi. Hän halusi olla hyvänä todistuksena isiensä uskosta vieraalla maalla, vieraan kansan keskuudessa. Hän käytti Jumalalta saamiaan lahjoja ja kiitosta saadessaan antoi kunnian Jumalalle.

  On lukemattomia tapoja käyttää vaikeuksia tilaisuuksina palvella Jumalaa ja antaa Hänestä ja kristinuskosta hyvä todistus ympärillä oleville ihmisille. 

Esimerkiksi sairastunut uskovainen voi entistäkin lujemmin turvautua armolliseen Jumalaan ja olla muille todistuksena siitä, että Hän on ylistyksen arvoinen niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Jobin kertomuksesta tiedämme, että tuollainen todistus on Jumalan mielen mukainen. Emme usko Jumalaan siksi että saisimme Häneltä onnellisuutta tai helpon elämän, vaan Hänen itsensä takia.

Yksinäisyydestä kärsivä tai vastoin tahtoaan sinkkuna elävä uskovainen voi omistaa aikansa Raamatun tutkimiselle, rukoilemiselle, Jumalan kanssa lähentymiselle. En tarkoita että yksinäisyys tai omien toiveiden vastainen sinkkuus tulisi hyväksyä lopullisena elämäntienä eikä se useimmissa tapauksissa sellainen olekaan. Mutta elämänvaiheen voi ottaa tilaisuutena omistautua Jumalalle entistä kokonaisvaltaisemmin arjessa.

En kanna turhia taakkoja

  Joosef ei kantanut turhia taakkoja eli ei vaikuttanut liiemmin murehtivan asioita, menneitä tai tulevia, jotka ovat yksin Kaikkivaltiaan käsissä. Joosefin elämässä oli suuria vaikeuksia ja raskaita menetyksiä, mutta hän kulki niin kevein askelin kuin mahdollista. 

Joosef ei vastustanut ja osoittanut mieltään niitä kamalia asioita vastaan joita Jumala hänelle salli. Hän ei katkeroitunut. Ainakaan mitään sellaista ei kerrota Raamatussa. Nöyrtyminen ja hyväksyminen on helpompi tapa elää. 

Joosefin kertomus on ihmeellinen: hänen nuorukaisena näkemänsä enneunet toteutuivat traagisten tapahtumien kautta tavalla joka muutti kokonaisten kansakuntien kohtalon. Mutta jos olisimme tavanneet Joosefin vaikka siinä vaiheessa kun hänet orjana tultiin hakemaan Potifarin talosta syyttömänä vankilaan, tuskin olisimme nähneet siinä mitään innoittavaa. 

Joosef itse ei ollut unohtanut unta jonka näki ja joka vaiheessa uskoi kärsivällisesti siihen että kaikella hänen elämässään on Jumalan säätämä tarkoitus. Kuten aiemmin sanoin, hän antautui Jumalan suuren suunnitelman toteutumisen välineeksi.

  Joosef luopui turhista taakoista antamalla anteeksi. Hän ei kantanut kaunaa veljiään kohtaan, vaikka nämä olivat myyneet hänet orjaksi kauas kotoa. Joosef lohduttaa katuvaisia veljiään sanomalla: "Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi." (1. Moos. 50:20)

  Joten toinen Joosefilta oppimani periaate on, että kun luottaa Jumalan viisaaseen suunnitelmaan ja hyvään tarkoitukseen vaikeuksienkin keskellä, ei tarvitse murehtimalla lisätä taakkaansa.

Haluan elää kevyesti niin kuin Joosef. Hyväksyn tapahtumat jotka ovat yksin Jumalan käsissä, annan anteeksi nopeasti, tunnustan omat syntini ja pyydän anteeksi nopeasti. Vien kaikki huoleni Jumalalle ja otan vastaan Hänen anteeksiantonsa Jeesuksen nimessä.

Ruokin uskoani luottamalla Jumalaan

  Usko on lahja Jumalalta. Joosefkaan ei itse ollut pumpannut itseensä voimallista uskoa. On kuitenkin ilmeistä, että hän ruokki sitä mm. edellä luettelemillani tavoilla. Hänen uskonsa vahvistui, mikä puolestaan lujitti entisestään hänen haluaan elää Jumalan kunniaksi... 

Kuva: Pixabay / valentin hintikka

Onhan ihan yleisesti tiedetty tosiasia, että Jumalaan luottaminen kaikissa elämän tilanteissa vahvistaa uskoamme ja syventää suhdettamme Jumalan kanssa. Niinhän avioliittokin kuulemma lujittuu kun puolisot vuosikymmenien varrella käyvät yhdessä läpi hyviä ja huonoja aikoja eivätkä eroa kriisien myötä.

Joosefin tavoin aion ruokkia uskoani luottamalla Jumalaan, mitä tapahtuukin. Ei siis näin: "Luotan Jumalaan että Hän huolehtii ettei minulle tapahdu pahoja asioita", vaan näin: "Luotan että Jumala huolehtii minusta, tapahtuipa minulle mitä vain".

  Kun ajattelen että yrittäisin elää kuin Joosef, saan innoitusta ja voimaa kohdata kaiken mitä alkanut vuosi tuokin mukanaan. Minusta tuntuu suorastaan että olen Jumalan ansiosta jo selviytynyt tulevistakin vaikeuksista! 

Ajattomasti viisaita käytännön neuvoja Raamatusta

  Jumalan sanasta löytyy tuhansia vuosia vanhoja käytännöllisiä periaatteita ja neuvoja, joita voimme soveltaa arjessa nykyäänkin. Käytännöllisyyden vuoksi ne ovat hyödyllisiä kaikille, eivät vain uskovaisille. 

Periaate järkevään taloudenhoitoon

  1. Mooseksen kirjan luvusta 41 löytyy viisas taloudellinen periaate. Joosef on erinäisten vaiheiden kautta päätynyt Egyptiin, jossa jotkut ovat pistäneet merkille hänen kykynsä selittää unia. Joosefin viisaus kantautuu faaraon korviin ja tämä haetuttaa Joosefin luokseen, koska on itse nähnyt erikoisia unia.

Farao kertoo unestaan, jossa Niilin virrasta nousee ensin seitsemän lihavaa lehmää ja sen jälkeen seitsemän laihaa lehmää. Lopuksi nämä seitsemän laihaa lehmää syövät lihavat lehmät, mutta näyttävät sen jälkeen edelleen yhtä laihoilta.

Kuva: Unsplash / Timothy Eberly

Aluksi Joosef toteaa faraolle, ettei hän itse pysty selittämään unta, mutta Jumala voi antaa suotuisan vastauksen. Sitten hän antaa profeetallisen selityksen unelle: ensimmäiset seitsemän lihavaa lehmää merkitsevät seitsemää tulevaa yltäkylläisyyden vuotta Egyptissä, kun taas seitsemän laihaa lehmää merkitsevät seitsemää nälkävuotta, jotka tulevat seuraamaan yltäkylläisyyden vuosia. 

Sitten siihen periaatteeseen. Joosef jatkaa selitystään: Egyptissä tulisi vauraina vuosina koota talteen paljon kaikkea syötävää ja varastoida viljaa, joka otetaan käyttöön nälkävuosien koittaessa. Tällä tavoin maa ei suistu nälän vuoksi perikatoon.

Kuulostaa yksinkertaiselta ja järkevältä kansantaloudellisella tasolla: kun yhteiskunnalla menee taloudellisesti hyvin, tulee elää säästeliäästi, ja kun menee huonosti, tulee käyttää säästettyä varallisuutta. Säästetyn varallisuuden kuluttaminen huonona aikana samalla elvyttää taloutta uuteen nousuun.

  No, en ymmärrä taloustiedettä oikeastaan ollenkaan enkä tiedä miten hyvin periaate on sovellettavissa nykyisenlaisessa talousjärjestelmässämme, mutta ainakin sen viisaus on ilmeistä henkilökohtaisessa taloudenhoidossa.

Periaatteen noudattaminen antaa taloudellista turvaa, ja turvallisuudentunnetta, sekä vauraampina että köyhempinä aikoina. Vauraampana mutta säästeliäänä aikana voi ajatella, että kaikkea on kyllä riittävästi, vaikkei sitä kulutakaan, ja köyhempänä aikana voi ostaa kaikkea mitä tarvitsee ja joskus omaksi ilokseen jotain ylimääräistäkin, vaikka tulot ovat huonot.

Periaatteen mukaan eläminen myös leikkaa elämäntyylistä äärimmäisyydet pois: vauraampana aikana ei ylenpalttisella kuluttamisella totuta itseään liian korkeaan elintasoon eikä köyhempänä aikana tarvitse sopeutua romahtaneeseen elintasoon.

Periaatteen ytimessä ovat siis itsestä riippumattomiin olosuhdemuutoksiin varautuminen sekä kohtuullisuus.

Profeetalle annettu leipäresepti

  Pari vuotta sitten katselin amerikkalaista YouTube-videota jossa puhuttiin markkinoiden terveellisimmistä leivistä. Asiantuntija arvioi erilaisten leipien ravintoarvoja. Hän kehui Pohjois-Amerikassa Ezekiel bread -nimellä tunnettua leipää, johon on leivottu mukaan palkokasveja kuten linssejä, ja siten se sisältää merkittävästi myös proteiinia.

Kuva: Unsplash / Gabriel Alenius

Ajattelin että tuohan on nerokas keksintö ja googlasin leivän. Kävi ilmi, että resepti on Raamatusta! Ezekiel on suomenkielisen Raamatun profeetta Hesekiel.

Hesekielin kirjan luvussa 4 kerrotaan, että Herra oli vihainen syntiselle kansalleen ja laittoi profeettansa eräänlaiselle nälkäkuurille kansan nähden. Herra sanoi, että profeetta Hesekiel saa tuona aikana juoda vain tietyn määrän vettä joka päivä sekä syödä tietyn määrän seuraavanlaista leipää:

"Ota vehnää, ohraa, papuja, linssejä, hirssiä ja vaivaisvehnää, pane ne samaan astiaan ja leivo niistä itsellesi leipää. Se olkoon ravintosi niiden kolmensadanyhdeksänkymmenen päivän ajan, jotka makaat kyljelläsi." (Hes. 4:9)

Täytyy muistaa, että kuurin tarkoitus oli symboloida ihmisille Jumalan vihaa heidän syntiensä tähden. Sen takia Hesekiel sai Herralta ohjeeksi paitsi maata kyljellään, myös paistaa leipä tulella, jonka polttoaineena on käytetty lantaa (tämä valmistusohje ei tietenkään sisälly nykyiseen Hesekiel-leipään).

  Nykyisen proteiinibuumin aikana ihmiset yrittävät keksiä helppoja keinoja lisätä proteiinin saantiaan päivittäisessä ravinnossa. Mutta tosiaan, Raamatussa tämä ohje on ollut jo satoja vuosia. 

Googlaillessani aiheesta löysin joitain amerikkalaisten uskovaisten puheenvuoroja, joissa paheksutaan Hesekiel-leivän suosiota kristittyjen keskuudessa. Niissä tähdennetään reseptin kielteistä asiayhteyttä Raamatussa. 

Aiheellinen huomio, mutta itse silti ajattelisin, että leivän monipuolinen ravinteikkuus on, ja saattoi olla alkuperäisessä raamatullisessa yhteydessäänkin, merkityksellinen seikka. Ehkä Herra oli ajatellut, että Hesekiel saa erikoisleivästä tarvittavat ravintoaineet niiden kolmensadanyhdeksänkymmenen päivän aikana, jonka vähäisellä ravinnolla kituuttamisen oli määrä kestää?

Apostolin ihmissuhdeneuvo

  Teini-ikäisenä katselin äitini kanssa jotain draamaelokuvaa, joka kertoi aviokriisiin ajautuneesta pariskunnasta. Elokuvassa mainittiin seuraava viisaus: "Älkää antako auringon laskea riitanne ylle." Äitini kehui neuvon viisautta, ja itsekin kirjoitin lauseen päiväkirjaani muistiin.

Riidat on hyvä sopia ennen nukkumaan käymistä. Ensinnäkin elämä on onnellisempaa, kun herää jokaiseen aamuun sovussa. Toiseksi, pitkittyneinä riidat alkavat elää omaa elämäänsä osapuolten mielissä, mikä tuottaa ajan mittaan lisää ongelmia, esim. virheoletuksia ja väärinkäsityksiä.

Kuva: Unsplash / Jonny Gios

Parikymmentä vuotta myöhemmin löysin lauseen Raamatusta! Apostoli Paavali kirjoitti seuraavat sanat Efeson seurakunnalle, ohjeeksi seurakunnan jäsenten keskinäisiin ihmissuhteisiin:

"Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli, älkääkä antako perkeleelle sijaa." (Ef. 4:26-27; käännös 1933/38)

Rauhasta ja sopusoinnusta huolehtimisessa tulisi pitää lyhyet välit. Sama pätee myös suhteessa Jumalaan. Itse ainakin aina iltarukouksessa pyydän anteeksi syntejäni ja kiitän Jumalaa Hänen uskollisuudestaan ja anteeksiannostaan.

Jeesuksen käsky parempaan mielenterveyteen

  Tästä periaatteesta olen kirjoittanut yksityiskohtaisemmin blogitekstissäni Kuinka katkaista ahdistuksen kehä. Kerroin vuosia sitten kokemastani ahdistusjaksosta, joka alkoi unettoman yön jälkeen. Mitä enemmän yritin nukkua, sitä vaikeampaa se oli, ja niin unettomuus, ja ahdistus, jatkuivat.

Ahdingon syövereissä ollessani luin Raamattua, ja silmiini osui Jeesuksen yksinkertainen käsky, jonka olin lukenut satoja kertoja aiemminkin: älkää murehtiko (Matt. 6:25-34). Pysähdyin sanojen äärelle ja tajusin, että ahdistus ei ollut käynnistynyt unettomuudesta, vaan siitä, että olin alkanut murehtia unettomuuden seurauksia mm. aivojen terveydelle. 

Oli päässyt syntymään tuhoisa noidankehä: unettomuuden murehtimisen seurauksena käynnistynyt ahdistus ylläpiti unettomuutta, joka luultavasti muutoin olisi jo poistunut! Ainoa kohta, josta voisin kehää itse yrittää katkaista, oli murehtiminen. Piti siis lopettaa murehtiminen.

  Älkää murehtiko! Kenen tahansa muun sanomana lause saattaisi ärsyttää, varsinkin siinä tilanteessa jossa olin. Miten muka voi noin vain, käskystä, lopettaa murehtimisen? Helpommin sanottu kuin tehty!

Mutta koska Jeesus on Jeesus, päätin luottaa siihen, että käskyn tietoinen ja ohjelmallinen noudattaminen on kokeilemisen arvoista.

Kuva: Unsplash / Jo San Diego

Joten lopetin murehtimisen. Käytännössä se tarkoitti, etten murehtinut yhtään enempää kuin oli "pakko". Jos mielen taustalla pyöri tahattomasti murehtimistyyppisiä mielikuvia ja tunteita, hyväksyin ne, koska niille en voinut mitään. 

En tehnyt sitä virhettä, että olisin luopunut koko murehtimiskiellosta sen takia, etten ollut saavuttanut täydellistä vapautta murehtimisen mielialasta. Saati että olisin ruvennut murehtimaan vielä sitäkin, että mielen taustalla pyöri murehtimista, jolle en voinut mitään...

Se auttoi merkittävästi! Ahdistuksen mörkö heikentyi, kun pidin huolen, etten ainakaan ruoki sitä ajatuksillani. Ahdistus hellitti, ja unettomuus hellitti.

  Entä kaikki ongelmat, joille emme voi mitään, kuten vaikka ne univaikeudet itsessään tai se mielen taustalla pyörivä murehtiminen? Ne voi ja tuleekin jättää Herran haltuun rukouksessa.

"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil. 4:6-7; käännös 1933/38)

Kuinka katkaista ahdistuksen kehä?

  Millaista apua olen saanut ahdistukseen Jumalan sanan äärellä?

Ahdistuksen kehä: esimerkkinä unettomuus

 Vuonna 2018 eräänä kesäkuun yönä heräsin nukuttuani vain kaksi tuntia enkä nukahtanut enää uudestaan. Kun seuraavana yönä sama toistui, aloin huolestua. Olin saanut vain 4 tuntia unta kahdessa vuorokaudessa. 

Mitä tapahtuu aivoille jos en saa riittävästi unta? Mitä jos univaje syöksee MS-tautini pahenemisvaiheeseen? Mitä jos unettomuus ei koskaan lopu?

Sitä seuraavaan yöhön valmistauduin rentoutusharjoituksilla sekä noudattamalla tarkkaa ns. unihygieniaa, johon löysin ohjelistan netistä. Tulos: en nukkunut yhtään! Yritin niin hirveästi rentoutua, etten pystynyt rentoutumaan edes sen vertaa, että olisin nukahtanut kahdeksi tunniksi. 

Seuraavien viikkojen aikana pääsin sukeltamaan ahdistuksen ytimeen. Sanon että "pääsin", koska nykyään pidän sitä tutkimusmatkana, jolla opin itsestäni, ihmisyydestä ja suhteesta Jumalaan. Silloin se tietenkin oli hirveää helvettiä.

  Ahdistus oli minulla ennen kaikkea ruumiillinen olotila: sydän hakkasi ja henkeä ahdisti. Mielen tasolla se ilmeni tahattomana valppautena: yritin havaita merkkejä siitä, että tietoisuuteni oli lipumassa unten maille, vaikka toki ymmärsin, että se juuri ylläpiti valvetilaa. Ei ihminen voi lipua tiedottomuuteen ja samanaikaisesti olla tietoinen että niin tapahtuu. 

Ahdistuksen ytimessä oli omituinen paradoksaalinen kokemus: kaikki yritykset lopettaa ahdistus pahensivat sitä. Ja se puolestaan pahensi unettomuutta, mikä taas pahensi ahdistusta...

Hirveä umpikuja. Rukoileminenkaan ei auttanut, ainakaan heti. 

  Unettomuus on erinomainen esimerkki ahdistuksen tuhovoimasta. Unettomuus jo sinänsä ymmärtääkseni lisää kortisoli-stressihormonin eritystä lisämunuaisen kuorikerroksesta, mutta unettomuuden murehtiminen lisää sitä vielä moninkertaisesti. Kortisolin aiheuttamat oireet, edellä mainitut kiihtynyt syke ja hengitys sekä kognitiivinen valppaus, ovat yhtä kuin ahdistus. 

Järkyttävää on, että ahdistus itsessään riittää ylläpitämään unettomuutta, vaikka se muuten olisi jo poistunut! Unettomuuteni siis alkoi jostain syystä (joka ei ole tiedossani) mutta jatkui ahdistuksen takia. 

Murehtimisesta se alkoi

 

 "Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." (Matt. 6:34)

 Kun myöhemmin (saatuani taas jo vähän paremmin nukuttua) rukoilin ja siinä samalla pohdin ongelmaa, tajusin, että se askelma mistä eteenpäin kaikki kauheus oli lähtenyt vyörymään oli murehtiminen. 

Oli alkuperäinen ongelma, joka oli unettomuus. Sitten tuli murehtiminen, joka oli huoli tulevien öiden nukkumisesta ja muodostuneen univelan kuittaamisesta. Sen seurauksena alkoi ahdistus, joka ilmeni kyvyttömyytenä rentoutua (joka puolestaan ylläpiti unettomuutta).

Murehtiminen ei vielä ollut ahdistusta, vaan se oli askelma siihen. Murehtiminen on ajatuksia, ahdistus on olennaisesti ruumiillinen reaktio niihin ajatuksiin. Murehtiminen on se, josta ahdistuksen noidankehä kortisolioireineen käynnistyy. Murehtiminen lienee kaikkien ahdistustyyppisten mt-ongelmien alkujuuri?

Ei ihme, että Raamatussa suhtaudutaan vakavasti murehtimiseen. Jumala tietää ahdistuksen tuhovoiman, onhan Hän luonut meidät ja tietää miten meidän ruumiin ja sielun ja hengen muodostama kokonaisuutemme toimii.

Koska ahdistus on olennaisesti ruumiillinen tila, ja vielä itseään vahvistava eli se tuppaa voimistumaan mitä enemmän sitä yrittää lopettaa, sitä sinänsä ei voi lopettaa itse. Se minkä voimme lopettaa, on murehtiminen, joka käynnistää ahdistuksen. 

  Miten lopettaa murehtiminen? Minua auttoi suhtautumistapa jota kutsun "ongelman minimoimiseksi". Esimerkiksi unettomuuden aiheuttama ainoa välttämätön ongelma ("minimiongelma") on väsymys ja kirvelevät silmät. Näiden tai unettomuuden sinänsä tai sen mahdollisten seurausten murehtiminen on jo ylimääräistä, turhaa. 

Käytännössä se tarkoitti, että elin unetonta yötä seuraavana päivänä ihan normaalisti rajoitteenani vain väsymys ja kirvelevät silmät. Jos olin suunnitellut leipovani sämpylöitä, leivoin. Harrastin liikuntaa normaalin ohjelman mukaan, väsymyksen takia vain hitaammin. En valmistautunut mitenkään seuraavaa yötä varten, en yrittänyt rentoutua enkä varsinaisesti yrittänyt edes nukkua.

Pyrin tällä siihen etten päästäisi ongelmaa jatkumaan pelkän ahdistuksen takia.

"Ongelman minimoimisesta" oli apua. Varmaan jo sekin auttoi, että kun puuhailin kaikkea, en edes ehtinyt murehtia yhtä paljon.

Luojan asettamat mekanismit

  Onneksi rohkaistuin etsimään tietoa unesta ja unettomuudesta. Sain selville, että unettomien / vähäunisten öiden jälkeen aivot lisäävät syvän unen eli parantavan ja palauttavan univaiheen osuutta automaattisesti, vaikkei unen kokonaisaika lisääntyisi! 

Luoja on asettanut meihin mekanismin, joka parantaa unen laatua, kun sen määrä syystä tai toisesta alenee. Ongelma on että unettomuutta murehtiva, joka ei ole tietoinen tästä mekanismista, yleensä alkaa tarkkailla unen määrää eli laskea unitunteja. Niin minäkin alussa tein. Jos sain nukuttua yhtään, merkitsin herättyäni ylös tuntimäärän, jonka olin nukkunut. Laskin jopa viikon ajalta keskimääräisen tuntimäärän per yö, ja sitten kauhistelin pieniä numeroita ja ahdistuin entisestäni.

Ihmettelinkin kun olin joinain päivinä (unettomuusjakson jatkuttua siinä vaiheessa jo yli viikon) pirteä kuin peipponen, vaikka olin edellisenä yönä saanut vain pari tuntia unta. Nyt tiedän, että se johtui Jumalan mekanismista. 

Tiedon tuoma helpotus vähensi murehtimista (ja sitä myöten ahdistusta) huomattavasti.

Oma esimerkkini koskee unta ja unettomuutta, mutta vastaavia stressiä, ahdistusta ja uupumusta korjaavia automaattisia mekanismeja on muitakin. Yleisesti tiedetään, että jo syvään ja rauhallisesti hengittäminen voi parantaa oloa kokonaisvaltaisesti, koska se käynnistää hermojärjestelmää rauhoittavia prosesseja.

Oma kokemukseni kuitenkin on, että pelkkä syvään hengittäminen ei auta, jos se itsensä tarkkaileminen ja hallintaan pyrkiminen (joka on kehään johtava reitti, kuten edellä kuvailin) ei lopu.

Joten kuinka lopettaa tarkkailun ja hallinnan noidankehä?

Rukoileminen

 Olikohan se Jung, joka sanoi, ettei ihmismieli pysty tuottamaan ongelmaa, jota se ei itse pystyisi ratkaisemaan? Ihanan optimistinen näkemys, mutta oman kokemukseni mukaan ainakaan murehtimisesta seuraavan ahdistuksen kohdalla se ei ole totta.

Koin ahdistuksen lopettamisen olevan omassa vallassani: minä olen tilan saanut aikaan, voin myös lopettaa sen. Mutta eikö se, etten pysty lopettamaan ahdistusta, vaikka haluan, tarkoita sitä ettei se ole vallassani? Tämän itseni hallitsemisen harhan takia ahdistus oli minulle niin paradoksaalinen kokemus.

Kuulostaa varmaan naurettavan yksinkertaiselta probleemalta, mutta minulle oli suuri oivallus, etten pysty itse lopettamaan tilaa jonka olin murehtimalla lietsonut itseeni.

  Joku AA-kerhon raittiusohjelman läpikäynyt raitistunut alkoholisti sanoi jossain haastattelussa olevansa kiitollinen vaikeasta kamppailustaan riippuvuutensa kanssa, koska se sai hänet ymmärtämään heikkoutensa. Minulla on sama kokemus kamppailustani unettomuuden ja ahdistuksen kanssa. Ja kuten tuolla AA-kerholaisella, minullakin se johti Jumalaan turvautumiseen aiempaa aidommin ja kokonaisvaltaisemmin. 

Kun on epätoivoinen eikä pysty auttamaan itseään, rukoukset Jumalalle tulevat täydestä sydämestä.

Murehtimisen tietoinen vähentäminen ja Jumalan mekanismeista itseni muistuttaminen ovat auttaneet minua, mutta suurimman avun sain, kun tunnustin, että valta ahdistuksen lopettamiseen ei ole omissa käsissäni, vaan Jumalan käsissä. Oli helpottavaa lopettaa ahdistuksen lopettamisen yrittäminen. 

"Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil. 4:6-7)

Geeniperimää kartoittavat testit ja tietämättömyyden autuus

  Missä tilanteissa valitsisit tietämättömyyden? Olisitko mieluummin tietämättä esim. millaisia sairauksia geeniperimästäsi löytyy?

  Perimän avaaminen johtaa joskus kysymyksiin, jotka ainakin kristitylle voivat olla pulmallisia.

Haluaisitko tietää kuolinpäiväsi?

  Nykyajan yksi suurimmista eetoksista on kaiken tietämiseen pyrkiminen. Ja käänteisesti: yksi paheksutuimmista asenteista on tiedon torjuminen eli tietämättömänä pysymisen valitseminen. 

Kuitenkin arvelisin, että lähes jokainen ihminen valitsisi tietämättömyyden joidenkin asioiden suhteen. Mielikuvitusleikkinä voisi kysyä, että jos sinulle ojennettaisiin kirjekuori, jossa olisi lappu jolle olisi kirjoitettu kuolinpäivämääräsi sekä tieto siitäkin millä tavalla kuolet, avaisitko sen vai valitsisitko mieluummin tietämättömyyden?

Itse en avaisi kuorta. Enkä edes olisi yhtään häpeissäni tietämättömyyden valitsemisesta. 

On totta, että moinen tieto mahdollistaisi sen, että elämäänsä voisi suunnitella tarkemmin. Esimerkiksi jos saisi tietää kuolevansa vuoden päästä, voisi tehdä nyt niitä asioita, joita on aina lykännyt hamaan tulevaisuuteen. Tieto on valtaa. 

Valitsisin silti pysyä autuaan tietämättömänä. Mielestäni ihmisen ei tarvitse tietää kaikkea.

Esimerkkinä Huntingtonin tauti -testi

  Aloin ajatella tällaisia kysymyksiä katsottuani dokumentin Huntingtonin tauti -perheistä. Kyseinen tauti on geneettinen, vallitsevasti periytyvä, vaikeaan vammautumiseen, dementoitumiseen ja lopulta kuolemaan johtava aivosairaus. Taudin aiheuttaa erään geenin liiallinen kopioituminen.

Vallitseva periytyminen tarkoittaa, että jos lapsen jommalla kummalla vanhemmalla on Huntingtonin tauti, lapsella on 50% todennäköisyydellä tautigeeni, mikä puolestaan tarkoittaa, että hänkin tulee varmuudella sairastumaan Huntingtonin tautiin jossain vaiheessa elämäänsä (ellei kuole sitä ennen vaikka liikenneonnettomuudessa) sekä siirtämään geenin mahdollisille jälkeläisilleen 50% todennäköisyydellä.

  1980-luvulla kehitettiin geenitesti, johon Huntington-suvun jäsenet voivat mennä 18 vuotta täytettyään. Tulos on todellakin 50% todennäköisyydellä positiivinen ja 50% todennäköisyydellä negatiivinen. Se voi muuttaa tulevaisuudennäkymät kertaheitolla lopullisesti eikä paluuta tietämättömyyden tilaan sen jälkeen ole.

Raju päätös tehtäväksi. En suoraan sanottuna tiedä mitä itse tekisin, jos olisin Huntington-sukuun kuuluva nuori aikuinen.

Jos päättäisin mennä testiin, ja tulos olisi negatiivinen, minun ei enää omalla kohdallani tarvitsisi pelätä tautia eikä minun myöskään tarvitsisi pelätä, että tauti siirtyisi tulevaisuudessa mahdollisille lapsilleni. Tieto vapauttaisi turhasta huolesta.

Toisaalta jos testin tulos olisi positiivinen, en voisi käytännössä tehdä muuta kuin odottaa oireiden ilmaantumista. Huntingtonin tautiin ei ole parantavaa hoitoa. Toki voisin käyttää tietoa elämäni suunnittelemiseen, esim. voisin hyvissä ajoin muuttaa esteettömään kotiin, alkaa säästää mukavaan pyörätuoliin tai vaikka matkustaa unelmakohteeseeni kun se vielä on mahdollista...

Jos taas päättäisin olla menemättä testiin, saattaisin koko elämäni ihan turhaan pelätä että minulle puhkeaa kauhea sairaus, joka vammauttaa täysin sekä ruumiillisesti että kognitiivisesti.

  Kysymyksestä "menisitkö sinä Huntington-testiin vai et?" käydään netissä paikoin tunteellista ja kiivasta keskustelua. Jotkut, joita asia ei edes koske henkilökohtaisesti, ovat sitä mieltä, että Huntington-suvun jäsenellä on suorastaan velvollisuus käydä testissä. Yleisin perustelu tälle kannalle on, että siten hän ei tule tietämättään hankkineeksi lapsia, joille siirtäisi tautigeenin. Perustelu on siis eugenistinen. Lisäksi tätä mieltä olevat usein korostavat alussa mainitsemaani tietämisen eetosta ja moittivat päinvastaista mieltä olevia ignorantismista, taantumuksellisuudesta ja vaikka mistä.

Kuten sanoin, en tiedä mitä itse päättäisin. Kantani kuitenkin on, että päätös olla menemättä testiin eli kieltäytyä tiedosta voi myös olla viisas ja oikea päätös. Saattaisin hyvinkin itse päättää olla menemättä.

Itse asiassa Huntington-testin tulos ei ole muotoa positiivinen / negatiivinen, vaan tulos on luku, joka kertoo geenin kopioitumisen toistojen määrän. Jos tulos on alle 36 toistoa, henkilöllä ei ole Huntingtonin tauti -geeniä, ja jos tulos on yli 36, hänellä on se. 

Lisäksi, luvun suuruus kertoo suunnilleen, missä iässä tauti puhkeaa. Jos luku on vaikkapa 50, henkilö saattaa sairastua siihen jo pari-kolmekymppisenä. Jos se taas on esim. 39, hänellä sairaus puhkeaa todennäköisesti vasta vanhemmalla iällä.

Testitulos, jos se on positiivinen, kertoo siten osapuilleen, millä vuosikymmenellä henkilö tulee kuolemaan. Näin ollen tilanne on jossain määrin verrannollinen alussa mainitsemaani kuolinpäivän sisältävän kirjekuoren avaamiseen.

Vaikeita kysymyksiä

  Geenitestejä on ollut tarjolla 2000-luvulta lähtien yleisesti, ei siis vain Huntingtonin taudin selvittämiseksi. Kuka tahansa voi sellaisen teettää, jos vain on rahaa.

En itse ole innostunut perimäni tutkimisesta. Jos voisin omilla valinnoillani estää tautiriskin toteutumisen, haluaisin tiedon. Valitettavasti joissain geenitestien tuloksissa näin ei kuitenkaan ole. 

  Tarjolla oleva tieto voi joskus johtaa vaikeisiin kysymyksiin. Kun perimä avataan, olennaisiksi saattavat nousta esimerkiksi lisääntymistä koskevat kysymykset. Jos testitulos paljastaa korkean riskin tiettyihin vakaviin sairauksiin, kuinka monilla se vaikuttaisi päätökseen hankkia biologisia lapsia? Kuinka korkea riskin täytyy olla, että se olisi "liian korkea"? 

Koeputkihedelmöityksessä on tarjolla alkiodiagnostinen menetelmä, jossa alkioiden geenit tutkitaan ja sairausgeeniä kantavat alkiot karsitaan. Sama kuin abortti siis...

Sitä paitsi miksi oletetaan, että elämä sairaana tai vammaisena ei voisi olla elämisen arvoista? Sairastan itse MS-tautia, mutta olen todellakin iloinen että olen olemassa sekä enimmäkseen olen varsin onnellinen.

Joka tapauksessa, ennen geenitestejä tällaisia kysymyksiä ei kenenkään tarvinnut pohtia. Jotain armollista siinä mielestäni oli.

  Mitähän Jumala ajattelee siitä, että ihmiset tutkivat perimänsä? 

En usko geenitestien sinänsä olevan Jumalan tahtoa vastaan, kunhan ihminen tekee sen vapaaehtoisesti sekä harkiten. Testiin menijän täytyy olla valmis elämään tuloksen kanssa vaikka se suistaisi epätoivoon. 

Psalmissa 39 rukoillaan Jumalaa "Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, ja mikä minun päivieni mitta on, että ymmärtäisin, kuinka katoavainen minä olen." (Ps. 39:5) mutta ei psalmissa tietenkään tarkoiteta kirjaimellista päiviensä määrän tietämistä, vaan rukoilija pyytää Jumalalta apua oman maallisen elämänsä rajallisuuden tiedostamisessa.

  Kuten edellä vihjasin, minulla on tällaisissa asioissa ehkä enemmän que sera -asenne. Tapahtukoon mitä tapahtuu, tulevaisuuteni on Jumalan käsissä. Ei minun tarvitse tietää ja suunnitella kaikkea etukäteen. Jeesuksen viisaat sanat sopivat mielestäni myös tähän aihepiiriin:

"Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." (Matt. 6:34)