Totuuden etsijät, totuuden julistajat

  Oletko totuuden etsijä vai totuuden julistaja vai uskotko että jokaisella on oma totuutensa tai ettei mitään totuutta ole olemassakaan?

Etsikää mutta älkää löytäkö

  Minua askarrutti nuorena eräs ristiriita, jonka havaitsin elämänkatsomuksia koskevissa keskusteluissa esim. koulussa ja keskusteluohjelmissa: totuuden etsimistä pidettiin ihanteellisena pyrkimyksenä, mutta totuuden löytämiseen suhtauduttiin torjuvasti. Oikea pyrkimys oli siis, että pitää vain etsiä, etsiä loputtomasti. 

Kuva: Pixabay

Taustalla varmaankin oli uskomus, ettei mitään totuutta elämästä ja elämän tarkoituksesta ole olemassakaan. Joten jos joku palaa etsinnöiltään ja innoissaan kertoo löytäneensä totuuden, jotain on mennyt pieleen. Tai ehkä kyseinen ihminen oli alun alkaenkin ymmärtänyt totuuden etsimisen väärin.

Itse asiassa onhan sekin totuususkomus, ettei mitään totuutta ole olemassa, löydettävissä. Näin ollen ne, jotka lähtevät liikkeelle sillä "oikealla" pyrkimyksellä eivät todellisuudessa etsi totuutta ollenkaan. He jo matkaan lähtiessään uskovat tietävänsä miten maailma makaa.

  Opiskeluaikoina pistin merkille, että sellaisia opiskelijoita, jotka uskoivat löytäneensä totuuden ja julistivat sitä muille, pidettiin sietämättömän ärsyttävinä. Olipa kyseessä poliittinen aate tai vaikka eläinoikeudet ja luonnonsuojelu. Itse salaa pidin näistä saarnaajista, vaikken jakanutkaan heidän käsitystään totuudesta. 

Tunsin heihin sielun sukulaisuutta, ja tämä oli siis aikana ennen kuin olin tullut uskoon, toisin sanoen ennen kuin itse löysin totuuden. Mieltäni tyydytti se johdonmukaisuus, että joku oli lähtenyt etsimään totuutta ja vilpittömästi uskoi löytäneensä sen.

Kristitty on totuuden julistaja

  Raamatussa puhutaan johdonmukaisesti etsimisestä ja löytämisestä yhdessä. Etsiminen ei ole vain tietynlainen asenne tai päättymättömäksi tarkoitettua uteliasta vaeltelua, vaan sillä on päämäärä: "Etsikää niin te löydätte" (Matt. 7:7). Jeesuksen vertauksessa paimen etsii kadonnutta lammastaan, ja löytää sen ja iloitsee (Luuk. 15:4-5).

Ja kun ihminen on löytänyt Jeesuksen, tai tullut Hänen löytämäkseen, hänen tulee julistaa totuutta muillekin. Julistaa kuuluu ainakin elämällään ja teoillaan, ehkä myös sanoin tai mikä onkaan kunkin kutsumus. Jeesus käski opetuslapsiaan julistamaan evankeliumin kaikille luoduille (Mark. 16:15).

On harmillista että nykyään kristinuskon parissa kuulee puheenvuoroja, joissa laimennetaan Raamatun sanomaa tältäkin osin. Puhutaan niin kuin kristinuskollakaan ei olisi totuutta, ei oikeasti, ja että totuus on kristityllekin epävarma eikä elämän tarkoituksesta voida sanoa mitään. Eikä evankeliumia missään nimessä saisi julistaa yhtenä ainoana totuutena.  

Inhoan sellaista kulttuuria, että pitää vaieta elämän suurista kysymyksistä, jotta vältyttäisiin vaikuttamasta kiihkomielisiltä tai loukkaamasta eri tavoin ajattelevien tunteita: jokainen olkoon tykönään mitä mieltä haluaa, kunhan pitää suunsa supussa. Miten masentavaa. Pidän tuollaista kulttuuria välinpitämättömyyden kulttuurina. Mielestäni vaikenemisen sijaan täytyy opetella ilmaisemaan asiansa kunnioittavasti.

  Entä ne, jotka uskovat löytäneensä totuuden, mutta se ei olekaan Jeesus? Maailmassahan on ihan hirveästi uskontoja, aatteita ja elämänfilosofioita, joiden löydökset ovat erilaiset ja keskenään ristiriidassa.

Mitäpä tuohon kristittynä muuta sanoisi kuin että totuuden voi luulla löytäneensä, mutta onkin väärässä. Joku saattaa nuorena löytää aatteen tai elämänkatsomuksen, joka tuntuu vastaavan kaikkiin kysymyksiin, mukaan lukien pohdinnat elämän alkuperästä ja tarkoituksesta, mutta myöhemmin ymmärtää, ettei se ollutkaan totuus, ja etsiminen jatkuu...

Minä väitän, että Jeesus on se todellinen totuus. Totta kai, olenhan kristitty!

  Jos joku etsijä kysyy minulta, mikä on elämän tarkoitus, minulla on hänelle vastaus: se on elää rakkaussuhteessa Taivaallisen Isän kanssa, ja Jeesus, syntiemme sovittaja ja kuolleista noussut elämän Herra, on tie Isän luo.

"Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan." (Matt. 7:7-8)

Laumailmiöt ja väärässä oleva enemmistö

  Jos joutuu enemmistön vihan kohteeksi, täytyykö siitä päätellä, että syy on itsessä?

 Laumailmiöt ja juutalaisvastaisuus

  "Juutalaiset eivät voi hyvin laumojen aikakaudella", eräs juutalainen toimittaja pohti. Sosiaalinen media (joka mahdollistaa paljon hyviäkin asioita) on kuin luotu kielteisiä laumailmiöitä varten. Väärät käsitykset, suoranaiset valheet, salaliittoteoriat ja viha leviävät hetkessä somen kautta. Tunnekuohut leimahtelevat ja tarttuvat. Joukossa tyhmyys tiivistyy.

Kuva: Pixabay / TheDigitalArtist

Laumailmiöitä kuvaa valitettavasti sekin sanonta, että joukossa on voimaa. Valheellisenkin väitteen vakuuttavuus tuntuu kasvavan, jos iso joukko ihmisiä kannattaa sitä: kyllä tuossa kommentissa varmaan jotain perää on, ainakin osittain, kun se on kerännyt noin paljon tykkäyksiä.

Ja mitä enemmän kommentti saa tykkäyksiä, sitä enemmän se saa näkyvyyttä, ja sitä enemmän taas tykkäyksiä.

  2010-luvun lopulla havahduin outoon ilmiöön YouTubessa. Yhteiskunnallisia asioita ja historiaa käsittelevien videoiden kommenttiosastoissa oli juutalaisvastaisia salaliittoteorioita levittäviä kommentteja, jotka olivat niiden saamien satojen tykkäysten takia nousseet kommenttiosaston yläpäähän eli jatkuvasti näkyville. Joissain niistä saatettiin mm. kiistää holokaustin koskaan tapahtuneen, joissain taas sanottiin vain "Hitler oli oikeassa". Tunsin ahdistusta ja voimattomuutta nähdessäni niitä.

Ihmettelin ensin, mikä ihmisiä oikein vaivaa, kun antavat tykkäyksiä moisille kommenteille. Sitten aloin ymmärtää, että somehan soveltuu myös laumailmiöiden tietoiseen luomiseen tykkäyksiä koordinoimalla. Esim. tietty video voidaan linkata salaliittoteorioita levittävälle sivustolle, ja sivuston käyttäjät käyvät porukalla tykkäämässä salaliittoteoriaa levittävää kommenttia. 

Sittemmin YouTube ilmeisesti on kiristänyt moderointiaan eli rasistisiksi tms. ilmoitettuja kommentteja poistetaan herkemmin. Tai ehkä moiset käyttäjät ovat enimmäkseen poistuneet muille videofoorumeille.

  Israel-vastaisissa mielenosoituksissakin on näkynyt edellä mainitsemiani laumailmiöiden tunnusmerkkejä. Osallistujat ovat mm. julistaneet kuorossa "From the river to the sea" -iskulausetta ilman, että ovat kysyttäessä tienneet, mistä joesta ja mistä merestä siinä puhutaan.

Ja niistäkin, jotka tietävät, osa ei kenties ymmärrä millaista ratkaisua siinä esitetään. Israelin valtion rajan siirtäminen Jordan-virralta Välimerelle tarkoittaisi koko Israelin maa-alueen valtaamista eli Israelin hävittämistä maailmankartalta. Kuorossa huutajat ehkä pitävät sitäkin vain Israelin hallinnon kritisoimisena?

Jos kuulisin julistuksia, joissa haaveillaan vaikka Suomen hävittämisestä maailmankartalta, pitäisin sitä kyllä suomalaisiin kohdistuvana ankarana vihana.

  Iskulausetta on käyttänyt vuoden 2017 päivitetyssä peruskirjassaan myös itse Hamas, jonka raakalaismaisesta hyökkäyksestä Israeliin Gazan sota käynnistyi viime lokakuussa. Viimeistään tämä käyttöyhteys paljastaa lauseen todellisen, käytännön merkityksen. 

Mutta on helpompi liittyä "oikeassa olijoiden" laumaan huutamaan kuin ottaa asioista selvää.

Nooa ja väärässä oleva enemmistö

  Koulukiusattuna saattaa tulla "kaikki vihaavat minua" -kokemus. Se puolestaan voi johtaa "syyn on oltava minussa" -päätelmään. Jos vain jokunen yksilö vihaisi minua, vika ei olisi minussa, vaan siinä vihaajassa, mutta jos kaikki vihaavat minua, vian on pakko olla minussa.

No kiusaamisessahan on niin, että oikeasti "kaikki" eivät vihaa kiusattua, vaan se on kiusaamisesta ja yksinäisyydestä muodostuva virheellinen kokemus. 

Varsinainen pommi kuitenkin on se, että vaikka kaikki oikeasti vihaisivatkin, niin siitä silti ei voi päätellä, että vika olisi kiusatussa. Syy voi todella olla niissä kaikissa muissa!

Raamattuun perustuva ihmiskäsitys, että ihmiskunta on syntiin langennut, muistuttaa että tämä tulkinta on aina mahdollinen. Ihmisillä, kaikilla ihmisillä (Jeesusta lukuun ottamatta), on taipumus olla väärässä.

  Kertomus Nooasta ja vedenpaisumuksesta havainnollistaa tätä järkyttävällä tavalla: Jumala tuhosi kaikki muut ihmiset maan päällä, paitsi Nooan ja hänen seitsemän perheenjäsentään. Kaikki muut, oletettavasti miljoonat ihmiset, "kuluttivat elämänsä pahuudessa". Vaikka Nooakin oli vain ihminen ja siten osallinen perisynnistä, hän oli ainut joka vaelsi Jumalalle kuuliaisena.

"Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään. Ja Herra sanoi: »Minä pyyhin maan päältä ihmisen, jonka olen luonut, ja ihmisen mukana karjaeläimet, pikkueläimet ja taivaan linnut, sillä minä kadun, että olen ne tehnyt.» Mutta Nooa oli Herralle mieluinen." (1. Moos. 6:5-8)

Aikalaiset varmaan pilkkasivat Nooaa, joka Jumalan ohjeiden mukaan ryhtyi rakentamaan arkkia tulevaa vedenpaisumusta varten. Kunnes eräänä päivänä alkoi rankkasade, jonka loppua he eivät koskaan nähneet.

Nooan aikalaisista tulee mieleen silmittömänä sinne tänne räyhäävä väkivaltainen ihmislauma, mutta kyllä heilläkin varmaan oli omat aatteensa ja oikeutuksensa teoilleen. He kaikki vain olivat väärässä.

Kuva: Unsplash / Grahame Jenkins

  Kertomuksella on jonkinmoinen rauhoittava loppu. Vedenpaisumuksen jälkeen ihmiskunta alkoi kasvaa uudelleen Nooan jälkeläisistä, ja Jumala asetti sateenkaaren muistutukseksi itselleen liitosta, jonka teki kaikkien maan päällä elävien kanssa: Hän ei enää koskaan hävittäisi elämää maasta vedenpaisumuksella.

Ei se kuitenkaan mikään onnellinen loppu ollut. Nooasta polveutunut ihmiskunta on edelleen syntinen eikä vanhurskas Jumala edelleenkään hyväksy syntiä. Onneksi Jumala toteutti Jeesuksessa pelastussuunnitelmansa ihmiskunnalle. Ne, jotka ovat kuuliaisia Jumalalle, pelastuvat ikuiseen elämään. Kuuliaisuutta Jumalalle on se että kääntyy pahoilta teiltään ja uskoo Jeesukseen.