Raamattu avautuu yksinkertaisille

  Neurologi Oliver Sacks kertoo kirjassaan Mies joka luuli vaimoaan hatuksi erityisen mieleen painuneista potilastapauksistaan uransa varrelta. Kirja sisältää koskettavia tapauskertomuksia kehitysvammaisista ihmisistä, joille usko Jumalaan on elämän koossa pitävä voima. 

Defektologinen esimerkkitapaus – ehyt Jumalan lapsi

  Luin hiljattain neurologi Oliver Sacksin (1933-2015) kirjan Mies joka luuli vaimoaan hatuksi (1985). Tietokirjassa Sacks kertoo myötätuntoisesti ja inhimillisesti erikoisimmista potilastapauksistaan uransa varrelta. Potilaiden joukossa on aivokasvaimen vammauttamia, onnettomuudessa iskun päähänsä saaneita, ääreishermoston vaurioista kärsiviä, epilepsian takia oireilevia, kehitysvammaisia.

Kuva: Pixabay / JL G

Luvussa Yksinkertaisten maailma kerrotaan Rebeccasta, kehitysvammaisesta nuoresta naisesta. Rebeccalla oli ruumiillisten poikkeavuuksien lisäksi hirveästi erilaisia kognitiivisia puutteita: hän ei koskaan oppinut lukemaan (raivokkaista yrityksistä huolimatta), hänellä ei ollut tilan tajua, hän eksyi kovin helposti, hän ei erottanut oikeaa ja vasenta, älykkyystesteistä hän suoriutui "kammottavasti"... Rebecca oli usein ollut ihmisten pilanaihe, mikä oli tehnyt hänestä piinallisen ujon ja sulkeutuneen.

Potilaskertomusten perusteella Rebeccasta rakentui kuva pelkkien puutteiden ja ongelmien ruumiillistumana. Hänen tapauksensa yhteydessä Sacks mainitsi tylyltä kuulostavan lääketieteellisen termin defektologia, oppi vioista (defect = vika). Termiä ilmeisesti ei enää laajalti käytetä. Toki neurologiset ja psykologiset testit yleisestikin on suunniteltu paljastamaan ihmisen puutteet ja viat. 

Mutta Sacks oppi tuntemaan myös toisen Rebeccan. Tämä toinen Rebecca oli ehyt, viehättävä, kokonainen. Hän nautti luonnosta ja runoista. Hän uskoi Jumalaan. Hän rakasti Raamatun kertomuksia ja viittasi niihin arkisissa tilanteissa luontevasti. Eräänä aurinkoisena kevätpäivänä Sacks tapasi Rebeccan istumassa penkillä sairaalan puistossa. Tämä hymyili tyynesti ja puhkesi puhumaan Sacksille lyhyin huudahduksin: "kevät", "syntymä", "kasvu"... "kaikki ajallaan". Neurologi ymmärsi huudahdusten olevan viittauksia Raamatun Saarnaajan kirjaan: "Kaikella on määräaikansa."

Rebecca oli isoäitinsä kasvattama. He olivat juutalaisia ja olivat aina rukoilleet ja lukeneet Raamattua yhdessä.

Tämä toinen Rebecca oli tietenkin se oikea, kokonainen Rebecca. Kun rakas isoäiti kuoli, hän ilmaisi suruaan hämmästyttävin vertauskuvallisin ilmauksin: "Mummilla ei ole hätää, hän on mennyt pitkään kotiin", "Minulla on kylmä, se ei tule ulkoa, sisällä on talvi". Rebecca sai suruunsa lohtua psalmista 103 sekä kaddish-rukouksesta, jonka hän lausui isoäitinsä haudalla.

"Ylistä Herraa, minun sieluni,

ja kaikki mitä minussa on,

ylistä hänen pyhää nimeään.

 Ylistä Herraa, minun sieluni,

älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt." (Ps. 103:1-2)

Tarkoituksenmukaisuuden taju

  Eräänä päivänä isoäidin kuoleman jälkeen, kun Rebecca istui Sacksin vastaanotolla, hän painoi katseensa vastaanottohuoneen mattoon ja sanoi: "Minä olen vähän kuin elävä matto. Tarvitsen kuvion, mallin, niin kuin tuossa teidän matossanne on. Ellei kuviota ole, minä hajoan, purkaannun." Sacks muisti neurotieteilijä Charles S. Sherringtonin keksimän vertauskuvan aivoista tai mielestä "lumottuina kangaspuina", jotka alati kutovat merkityksellisiä kuvioita. 

Sanoma rakastavasta ja armollisesta Jumalasta on mitä ihanin "merkityksellinen kuvio" elämälle, varsinkin silloin, jos on joutunut kärsimään maailman kylmyydestä ja armottomuudesta.

  Sacks pohtii, että Raamatun kertomusten ymmärtämiseen ei tarvita erityisesti käsitteellistä ajattelua, joka on älykkyyden perusta, sillä ne ovat konkreettisia. Abstrakteimmillaankin ne ovat vertauksellisia, ja vertauksellisen esittämisen ymmärtämiseen avautuu pääsy niinikään konkreettisen kautta. 

Mieleeni tulevat Jeesuksen vertaukset. Niiden opetukset avautuvat konkreettisen tapahtumasarjan, kuulijan syviä tuntoja koskettavan ja samastuttavan "draamallisen" kertomuksen kautta. 

Lähimmäisenrakkaudesta opettavan vertauksen laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25-37) pystyy näkemään elävänä tapahtumasarjana sielunsa silmin: ryöstetty ja pahoinpidelty mies makaa henkihieverissä tien poskessa, tietä pitkin kulkee samaan yhteisöön kuuluva moraalinen auktoriteetti joka kävelee vain ohi pysähtymättä auttamaan, mutta paikalle osunut samarialainen, muukalainen, tuntee sääliä hädässä olevaa miestä kohtaan ja auttaa tätä miten vain suinkin voi; muukalainen oli miehen lähimmäinen.

  Toinen kehitysvammainen ihminen, jonka Sacks esitteli Yksinkertaisten maailmassa, oli Martin A., jolla oli matalasta älykkyydestä huolimatta poikkeuksellisen tarkasti toimiva muisti. Hän oli lapsena ja nuorena harrastanut oopperalaulajaisänsä kanssa erityisesti kirkkokuoromusiikkia, mm. Bachia. Isä oli lukenut hänelle ääneen erään arvostetun moniosaisen musiikkitietokirjasarjan. Nyt, kuusikymppisenä laitoksen asukkaana, kun Sacks hänet kohtasi, hän muisti ulkoa koko tietokirjasarjan sisällön pienintä yksityiskohtaa myöten! Martin A:ta kutsuttiin käveleväksi musiikkitietokirjaksi.

Mutta kyse ei ollut vain irrallisten faktojen tallentumisesta aivoihin vailla syvempää merkitystä. Martin A. nimittäin rakasti musiikkia. Hänellä oli tarkka sävelkorva ja ilmeinen harmonian ja musiikin taju. Karheasta ja spastisen änkyttävästä lauluäänestään huolimatta hän ehdottomasti halusi laulaa kirkkokuorossa. "Minun on saatava laulaa", hän sanoi, "en voi elää ilman laulua. Eikä se johdu pelkästä musiikista – minä en voi rukoilla ilman sitä".

Hengellisiä lauluja veisatessaan Martin A. "unohti olevansa 'kehitysvammainen', unohti elämänsä kaiken surun ja pahuuden, tunsi suuren avaruuden ympärillään, tunsi olevansa sekä todellinen ihminen että todellinen Jumalan lapsi". Sacks mainitsee 1600-luvulla eläneen englantilaislääkärin ajatuksen, että (musiikin) harmoniasta nauttiva ihminen mietiskelee Ensimmäistä Säveltäjää, Jumalaa.

  Uskon että meissä ihmisissä ylipäätään on tarkoituksenmukaisuuden ja harmonian taju, jano. Jumala on luonut aivomme, ne "mystiset kangaspuut", jotka alati kutovat merkityksellisiä kuvioita... Uskon että hyvä Jumala on ilmoittanut itsensä tavoilla joilla jokaisen ihmisen, olivatpa hänen kognitiiviset kykynsä millaiset tai kuinka olemattomat tahansa, on mahdollista vastaanottaa Hänen rakkautensa sydämeensä.

 

Totuuden voima valheiden maailmassa

  Jeesus sanoi olevansa totuus. Mitä se mahtaa tarkoittaa?

  Totuus on tärkein asia joka ainoan ihmisen elämässä, tai ainakin sen tulisi olla.

   

Totuuden voima

  "Totuus on paras ase, koska totuudelle ei kukaan mahda mitään." Isoisäni, joka kuoli ennen syntymääni, kuulemma sanoi noin. Lause on aina puhutellut minua. Se ilmaisee totuuden voiman ja dynaamisuuden maailmassa, jossa on hirveästi valhetta. 

Kuva: Pixabay / Creativity Ocean

Totuus on se mikä se on, vaikka siitä käytettävät sanat kaapattaisiin ja väänneltäisiin tarkoittamaan jotakin muuta. Se joka on totuuden puolella ja puhuu totta on voittaja. Hän on jo voittanut. Totuus ei pala tulessakaan. 

  Jos joku omistaa elämänsä totuuden julistamiselle maailmassa, joka vaatii siitä vaikenemaan vaikka ideologisista syistä tai poliittisen korrektiuden tähden, ja joutuu sen takia vihatuksi ja vainotuksi, hän voi kaikesta kärsimyksestään huolimatta olla onnellinen. Hän voi iloita antamastaan uhrauksesta. 

Vaikka totuuden puhumisen tähden vainottu menettäisi kaiken, hänellä silti olisi jäljellä kaikkein arvokkain. Vaikka hän aavistaisi tulevansa surmatuksi totuuden julistamisen tähden, hänen ei tarvitsisi katua uhraustaan. Totuus on ainaisesti ja itsessään arvokas, kaiken uhraamisen arvoinen.

  Totuus innoittaa taistelemaan puolestaan. Maailmassa jossa valhe rehottaa kuka tahansa voi olla sankari pelkästään puolustamalla totuutta. Totuus tarjoaa jokaiselle meistä mahdollisuutta saada elämässään aikaan jotain suurta. 

Katsoin hiljattain haastattelun, jossa biologian tutkija totesi, että sukupuolia on vain kaksi ja että sukupuoli on ruumiidemme synnynnäinen pysyvä biologinen ja anatominen ominaisuus. Aikakautena, jolloin sukupuolen käsite on ideologian tarkoituksiin kaapattu ja valheellisesti irrotettu biologisesta yhteydestään, tutkijan lausuma oli rohkea teko – vaikka hän vain kertoi itsestään selvän tosiasian. Eivät kaikki tutkijat rohkene kertoa totuutta.

  Totuus on pyhä. Varmaankin myös monet ei-uskonnolliset ihmiset, eli ihmiset jotka yleensä eivät käytä sanaa pyhä, ymmärtävät sanan merkityksen totuuden ajattelemisen kautta. Totuus on niin itsestään selvästi ja kirkkaasti arvokas, korkea asia, ettei sen hyvyyttä tarvitse erikseen perustella.

Totuus on tärkein asia joka ainoan ihmisen elämässä, tai ainakin sen tulisi olla. Tärkeintä elämässä on totuuden löytäminen, sen selvittäminen, sen tunnustaminen, sen julistaminen, sen puolesta taisteleminen niin omassa sydämessään kuin yhteisessä maailmassamme.

Jeesus on totuus 

 

"Jeesus vastasi: 'Minä olen tie, totuus ja elämä.'" (Joh. 14:6)

  Jeesus sanoi olevansa totuus. Mitä se mahtaa tarkoittaa? Ymmärrykseni näin suuresta ja ihmeellisestä asiasta ei mitenkään voi olla täydellisen kattava, mutta Raamatussa kerrotun perusteella minulle tulee mieleen muutama näkökulma.

Ensinnäkin se, että Jeesus on Jumalan Sana (Joh. 1:14). Jumala puhuu totta. Jumala on vanhurskas – Hän ei valehtele. Jumala tietää kaiken – Hänen sanansa on luotettava ja varma. Jumala on ikuinen – Hänen sanansa pysyy ikuisesti. Jumalan Sana, Jeesus, on varma ja ikuinen perusta elämälle.

Toiseksi, Jumala loi maailmankaikkeuden sanallaan (Hepr. 11:3). Koko luomakunta järjestyksineen, alkuaineineen ja soluineen on siis luotu jollain tavalla Jeesuksen kautta. Monissa tieteiden nimissä esiintyvä logia-pääte mielenkiintoisesti tulee sanasta logos, joka on kreikkaa ja tarkoittaa sanaa sekä myös järkeä. Kun esimerkiksi biologian tutkijat pyrkivät empiirisillä menetelmillään selvittämään totuutta luonnosta, he tutkivat Jumalan sanalla luotua todellisuutta, vaikka itse olisivat ateisteja.

Kolmanneksi, Jumalan Sana on totuus hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä (Ps. 19:8-10). Totuutta siitä mikä on oikein ja mikä väärin emme voi tutkia ja todistaa luonnontieteen menetelmin. Jos vaikka joku väittää, että abortti on väärin ja toinen sanoo siihen, että eikä ole, emme voi laittaa väitteitä petrimaljaan ja selvittää laboratoriossa, kumpi on totta, kumman väitteen sanalliset kudokset kestävät ja kumman hajoavat.

Jotkut päättelevät tästä, että yhtä totuutta oikeasta ja väärästä ei olekaan. Kristityn sen sijaan tulee luottaa siihen, mitä Jumalan sana kustakin asiasta sanoo.

Jeesus ja synnin todellisuus

  Eräs seikka kuitenkin mietitytti minua tuoreena uskovaisena: miten se, että hyvä ja vanhurskas Jeesus on totuus, suhteutuu siihen tosiasiaan, että maailma on syntinen? Eikö syntikin kaikessa raadollisuudessaan ole totisinta totta? Miten Jeesus voi olla totuus jos synti on totta? 

Mikä se sellainen totuus olisi, joka on niin hyvä, että pysyttelee irrallaan pahasta todellisuudesta? Sellainenhan olisi vaillinainen totuus.

Löysin vastauksen evankeliumin ytimestä: maailman syntinen todellisuus tuli käsitellyksi Jeesuksen ruumiissa ristillä. Meidän syntimme annettiin kuolemalle Jeesuksessa. Hyvä Jumala ei pysytellyt erillään meidän pahoista teoistamme peläten, että ne tahrisivat Hänetkin.

Kuva: Pixabay / AS Photograpy

Totuus, Jeesus, kantoi itseään vastaan tehdyt rikkomukset ristillä. "Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden", sanotaan Raamatussa (2. Kor. 5:21). Ikuisen henkensä voimalla Jeesus sovitti syntimme ristinkuolemallaan ja nousi kuolleista.

Jeesus on kaikenkattava totuus joka julistaa, että me olemme syntisiä, mutta että Hän on sovittanut syntimme itsessään. Ja että saamme anteeksiannon ja ikuisen elämän Hänessä, kun uskomme Häneen.

"Jeesus vastasi: 'Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.'" (Joh. 14:6)