Elämänhallinnan perimmäisestä mahdottomuudesta

  Meidän ihmisten on vaikeaa kestää sitä tosiasiaa ettei elämää voi hallita. Minusta vaikuttaa että nykyajan ihmisille se on vielä vaikeampaa kuin aiemmille sukupolville. Suhtautuminen kärsimykseen tarjoaa esimerkin.

Mikä on pahinta kärsimyksessä?

Kuva: Unsplash /Jeffrey Grospe

  Muistan miten hirveä koettelemus ensimmäinen paha oksennustauti oli lapsena. Pahoinvointi ja heikotus oli hirveää, mutta kaikkein hirveintä oli oksentaminen. Yhä uudestaan ja uudestaan piti hoippua kylpyhuoneeseen ja kyyristyä vessanpöntön ylle voimattomana yökkimään kirvelevän hapanta mahansisältöä samalla kun äiti piti hiuksia ylhäällä. Kerran rajun oksentamisen jälkeen ilmaisin suurimman huoleni: äiti, mitä jos tämä ei koskaan lähde pois?

Muisto tulee usein mieleeni kun kuulen nykyaikana supersuosittujen elämänhallintagurujen ja motivaatiopuhujien opetuksia resilienssin ja kärsimyksen sietokyvyn kehittämisestä. Seek discomfort -opin mukaan ihminen voi vahvistaa kärsimyksen sietokykyään altistamalla itseään tietoisesti epämukavuudelle ja jopa kärsimykselle. 

Opin seuraajat haastavat itseään käymällä jääkylmissä suihkuissa, hyppäämällä benjihypyn, tekemällä äärimmäisiä treenejä, juttelemalla tuntemattomille ihmisille, paastoamalla – haasteeksi sopii melkein mikä tahansa tehtävä mikä tuntuu ajatuksena epämukavalta.

Uskon sen että tietoiset hyppäykset oman mukavuusalueen ulkopuolelle voivat avartaa mieltä ja auttaa pelkojen voittamisessa ainakin osalla ihmisistä. Sen sijaan suhtaudun epäilevästi väitteeseen, että opin noudattaminen harjoittaisi kärsimyksen sietokykyä. 

Mielestäni nimittäin kärsimyksessä pahinta ei ole se mikä tekee siitä kärsimyksen, esim. kipu, kylmyys tai nälkä, vaan se, että se ei ole omassa hallinnassamme. 

Väitän, että ihminen joka tuntee hermokipua hammaslääkärin poratessa (ilman puudutusta) kärsii vähemmän kuin ihminen joka tuntee samanlaista kipua yllättäen. Hammaslääkärin porattavana oleva tietää mikä kivun aiheuttaa, tietää voivansa hallita tilannetta esim. pyytämällä taukoa tai puudutusta sekä tietää että kipu on tilapäistä ja että se loppuu ihan kohta. Yllättäen äkillistä hermokipua tuntevalle tulee todennäköisesti huoli, joka moninkertaistaa kärsimyksen: mikä tämän aiheuttaa? mitä jos tämä ei lähde pois?

Samoin väitän, että tarkoituksellisesti paastoava ihminen, joka tietää pystyvänsä milloin vain lopettamaan paaston, kärsii nälästä ja heikotuksesta vähemmän kuin ihminen joka kärsii nälkää köyhyyden takia eikä tiedä koska mahdollisesti saa syödäkseen seuraavaksi.

Seek discomfort -oppi (jossa on mielestäni myös paljon hyvää) kenties saattaa tästä syystä jopa heikentää kärsimyksen sietokykyä! Jos on tottunut sietämään kipua ja epämukavuutta itse valitsemiensa haasteiden puitteissa, yllättävä kärsimystä aiheuttava tilanne, joka ei ole lainkaan omassa hallinnassa, saattaa olla kokemuksena poikkeuksellisen kaoottinen?

"Ota tämä malja minulta pois"

  Minusta joka tapauksessa vaikuttaa että me ihmiset pelkäämme ihan hirveästi hallinnan menettämistä. Lisäksi minusta vaikuttaa että nykyajan ihmisten on vaikeampi hyväksyä sitä tosiasiaa ettei elämää voi hallita. Siis vaikeampi kuin nyt jo kuolleiden sukupolvien ihmisten. 

Tämä selittäisi paitsi elämänhallintagurujen suosion myös esimerkiksi ruokavaliofanaattisuuden yleistymisen. Osalla ihmisistä on voimakas tarve uskoa että syömällä tiettyjä ruokia tietyllä tavalla ja tiettyinä aikoina voi pitää itsensä terveenä. Toki on jo vuosikymmenet tiedetty tosiasiaksi, että hyvällä ruokavaliolla ja muilla elämäntavoilla voi pienentää elintasosairauksien riskiä, mutta ruokavaliofanaattisuus on vienyt ajatuksen uudelle, epärealistiselle tasolle. Jotkut fanaatikot lupaavat lähes täydellistä terveyttä, jos syö "puhtaasti" eli virheettömästi opin mukaan.

Nykyään on guruja jotka opettavat jopa että vakavistakin sairauksista voi parantaa itsensä vain ajattelemalla tietyllä tavalla!

  Yksi ihmiselämän perusasioista on sen tosiasian kestäminen että elämä ei ole omissa käsissämme. Jeesuskin maan päällä eläessään joutui kestämään sen. 

Yöllä Getsemanen puutarhassa Jeesus tiesi että aivan pian käynnistyisi tapahtumasarja joka johtaisi Hänen kuolemaansa: Hänet tultaisiin pidättämään ja vangitsemaan, Häntä kuulusteltaisiin, Häntä pilkattaisiin ja ruoskittaisiin, Hänet ristiinnaulittaisiin ja Hän joutuisi Jumalan hylkäämäksi kantaen ihmiskunnan syntejä ruumiissaan... Hän alkoi tuntea kauhua ja ahdistusta ja sanoi opetuslapsille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan." (Mark. 14:34)

Kuva: Unsplash / Tristan Gevaux

Sen jälkeen Jeesus meni hieman kauemmaksi ja heittäytyi maahan ja rukoili, että se hetki, jos mahdollista, menisi häneltä ohitse: 

»Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.» (Mark. 14:36)

Taivaallinen Isä ei toteuttanut Jeesuksen pyyntöä, ja hirvittävä tapahtumasarja käynnistyi, kun kavaltaja Juudas seurueineen tuli Getsemanen polulla vastaan. Hetki tuli: Ihmisen Poika annettiin syntisten käsiin.

  Miten sitten voisimme harjoitella sitä varten, että kestäisimme mahdollisimman hyvin ne hetket kun elämältä tuntuu putoavan pohja? Onko mitään tapaa? Olen tullut siihen tulokseen, että Jumalaan luottaminen niin pienissä kuin suurissa asioissa on paras tapa. Jeesus Itse antoi esimerkin: "Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun." Asiat eivät tapahdu sattuman varassa, vaan ovat Jumalan käsissä. Kun uskomme Jeesukseen, kaikki tulee päättymään hyvin.

"Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa." (Matt. 6:10)

Kadotukseen joutumista pelkääville

  Pelkäätkö joutuvasi kadotukseen? Minulla on sinulle huojentavaa kerrottavaa.

Ahdinko

  Anonyymeissä nettikeskusteluissa törmää joskus ihmisiin jotka sanovat pelkäävänsä kadotukseen joutumista. Kristityn näkökulmasta tuollainen pelko kuulostaa erikoiselta: henkilö siis uskoo kadotuksen tai Helvetin olemassaoloon, eli siltä osin uskoo Raamatun ilmoituksen, mutta ei usko Raamatun ilmoituksen hyvää puolta eli pelastuksen ilosanomaa, ainakaan omalle kohdalleen.

Kuva: Pixabay / Anemone123

Tuosta tulee mielikuva jonkinlaiseen välitilaan pudonneesta ihmisestä tai ihmisestä joka on saanut huonoimmat mahdolliset kortit: hän kärsii tässä elämässä kadotukseen joutumisen aiheuttamasta pelosta ja ahdistuksesta, ja tuonpuoleisessa tulee kärsimään kadotuksesta. Ne jotka eivät usko Raamatun ilmoitukseen ollenkaan voivat sentään tässä elämässä elää iankaikkisuuskohtalonsa osalta suruttomasti, huolettomasti.

Kristityn näkökulmasta pelko kuulostaa nurinkuriselta siksi, että evankeliumi eli pelastussanoma on Raamatun pääsanoma, ydinsanoma. Evankeliumi on se perimmäinen syy miksi Jumala on toteuttanut ne asiat joista Raamatussa kerrotaan ja ilmoittanut Itsensä ihmiskunnalle. Jumala ei tahdo että Hänen ilmoituksensa menee perille vain osittain. Yleensäkin viestintään pätee se että vain osittainen viestin perille meno saattaa vääristää täysin lähettäjän tarkoituksen ja olla vastaanottajalle jopa kohtalokasta.

   On pari muutakin asiaa joita sanoisin kadotukseen joutumista pelkääville. 

Hän jolla on kaikki valta

  Miksi pelkäät vain kadotusta etkä sitä tahoa joka määrää kuka joutuu kadotukseen ja kuka ei? Jumala on valmistanut kadotuksen ja tekee päätöksen meidän jokaisen iankaikkisuuskohtalosta. Siten kadotuksen pelkäämisestä Jumalan pelkäämiseen siirtyminen, joka sekin kyllä saattaa kuulostaa ikävältä, on sentään pelon kohdistamista perustellusti.

Jeesus muistuttaa Matteuksen evankeliumissa (Matt. 10:28) että ihmisten tulisi tästä syystä ennemmin pelätä Jumalaa kuin mitään muuta. Olennainen kysymys kuuluu: millä perusteella Jumala tekee sen päätöksen joutuuko joku kadotukseen vai pelastuuko Taivaaseen?

Vastaus on kerrottu meille Raamatussa:

"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:16)

Tuossa puhutaan Jeesukseen uskomisesta. Jokainen syntinen on ansainnut kadotuksen – ja kaikki ihmiset paitsi Jeesus ovat syntisiä –, mutta jokainen joka uskoo Jeesukseen, pelastuu. Tärkein kysymys kadotusta pelkääville näin ollen kuuluu: tiedätkö oikeasti kuka Jeesus on?

Jeesus on Jumalan Poika joka syntyi ihmiseksi, eli täydellisen synnittömän elämän täällä maan päällä, kuoli ristillä meidän syntiemme sovitukseksi, ja nousi kuolleista! Syntien sovitus, anteeksianto ja iankaikkinen elämä Taivaassa otetaan vastaan uskossa Jeesukseen.

Jumala toteutti tämän kaiken että me voisimme pelastua. Joskus kohtaa ihmisiä jotka vaikuttavat ajattelevan että Jumala keksii kaiken aikaa perusteita miksi he eivät voisi pelastua. Mutta Raamatun mukaan Jumalan tahtotila on juuri päinvastainen: Hän antoi kaikkensa pelastaakseen sinut ja minut ja meidät kaikki. Jumala teki tämän koska rakasti meitä syntisiä ihmisiä.

Eikö olekin huojentava tieto? Hän jolla on valta päättää joudutko kadotukseen vai pelastutko Taivaaseen, haluaa että uskot Jeesukseen ja pelastut Taivaaseen. Jokainen joka tunnustaa olevansa syntinen ja pyytää Jumalan pelastavaa armoa, saa sen. Tässä armottomassa maailmassa evankeliumin pelastussanoma kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta, mutta totta se on.

Tuntuuko Jeesukseen uskominen silti vaikealta? Tai pelkäätkö olevasi liian syntinen tai tehneesi jotain minkä vuoksi et kelpaa Jumalalle? Tuollaiset huolet ovat itse asiassa merkki siitä että sydämesi ei ole paatunut ja että Jumala on lähellä sinua. Ne ovat siis hyvä merkki.

Rukoile Jumalalta apua, ota sillä tavalla evankeliumin lupaukseen luottaen (vaikka vain sen takia että toivot sen olevan totta kohdallasi) uskon askel. Heittäydy Jumalan armollisille käsivarsille epäuskoinesi kaikkinesi ja anna turhan ahdistuksen jäädä menneisyyteen.

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi." (Joh. 3:16-17)