Kun ajallisen elämän huolet uhkaavat täyttää mieleni, yritän vakaasti luottaa Herraan niin kuin Vanhan Testamentin Joosef.
Olen laatinut itselleni "joosefmaisia" periaatteita joita pyrin soveltamaan elämässäni tänä vuonna (ja toivottavasti siitä eteenpäinkin).
Otan vaikeudet tilaisuuksina
"Herra oli Joosefin kanssa, ja siksi hänellä oli aina onni mukanaan." (1. Moos. 39:2)
Kaikista Raamatun uskon esikuvista Vanhan Testamentin Joosef innoittaa minua eniten. Joosefin kertomus löytyy Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, luvuista 37 ja 39-50.
 |
| Kuva: Pixabay / Achim Ruhnau |
Millaisena uskon esikuvana näen tämän Jakobin ja Rakelin pojan, "uniennäkijän", jonka kateelliset veljet möivät orjana Egyptiin, mutta joka nousi lopulta faraon korkeaksi käskynhaltijaksi?
Joosef otti vaikeat olosuhteet ja karmeat vääryydet, joiden uhriksi hän joutui, tilaisuuksina palvella Jumalaa ja antautua Hänen suunnitelmiensa toteutumisen välineeksi. Hän halusi olla hyvänä todistuksena isiensä uskosta vieraalla maalla, vieraan kansan keskuudessa. Hän käytti Jumalalta saamiaan lahjoja ja kiitosta saadessaan antoi kunnian Jumalalle.
On lukemattomia tapoja käyttää vaikeuksia tilaisuuksina palvella Jumalaa ja antaa Hänestä ja kristinuskosta hyvä todistus ympärillä oleville ihmisille.
Esimerkiksi sairastunut uskovainen voi entistäkin lujemmin turvautua armolliseen Jumalaan ja olla muille todistuksena siitä, että Hän on ylistyksen arvoinen niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Jobin kertomuksesta tiedämme, että tuollainen todistus on Jumalan mielen mukainen. Emme usko Jumalaan siksi että saisimme Häneltä onnellisuutta tai helpon elämän, vaan Hänen itsensä takia.
Yksinäisyydestä kärsivä tai vastoin tahtoaan sinkkuna elävä uskovainen voi omistaa aikansa Raamatun tutkimiselle, rukoilemiselle, Jumalan kanssa lähentymiselle. En tarkoita että yksinäisyys tai omien toiveiden vastainen sinkkuus tulisi hyväksyä lopullisena elämäntienä eikä se useimmissa tapauksissa sellainen olekaan. Mutta elämänvaiheen voi ottaa tilaisuutena omistautua Jumalalle entistä kokonaisvaltaisemmin arjessa.
En kanna turhia taakkoja
Joosef ei kantanut turhia taakkoja eli ei vaikuttanut liiemmin murehtivan asioita, menneitä tai tulevia, jotka ovat yksin Kaikkivaltiaan käsissä. Joosefin elämässä oli suuria vaikeuksia ja raskaita menetyksiä, mutta hän kulki niin kevein askelin kuin mahdollista.
Joosef ei vastustanut ja osoittanut mieltään niitä kamalia asioita vastaan joita Jumala hänelle salli. Hän ei katkeroitunut. Ainakaan mitään sellaista ei kerrota Raamatussa. Nöyrtyminen ja hyväksyminen on helpompi tapa elää.
Joosefin kertomus on ihmeellinen: hänen nuorukaisena näkemänsä enneunet toteutuivat traagisten tapahtumien kautta tavalla joka muutti kokonaisten kansakuntien kohtalon. Mutta jos olisimme tavanneet Joosefin vaikka siinä vaiheessa kun hänet orjana tultiin hakemaan Potifarin talosta syyttömänä vankilaan, tuskin olisimme nähneet siinä mitään innoittavaa.
Joosef itse ei ollut unohtanut unta jonka näki ja joka vaiheessa uskoi kärsivällisesti siihen että kaikella hänen elämässään on Jumalan säätämä tarkoitus. Kuten aiemmin sanoin, hän antautui Jumalan suuren suunnitelman toteutumisen välineeksi.
Joosef luopui turhista taakoista antamalla anteeksi. Hän ei kantanut kaunaa veljiään kohtaan, vaikka nämä olivat myyneet hänet orjaksi kauas kotoa. Joosef lohduttaa katuvaisia veljiään sanomalla: "Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi." (1. Moos. 50:20)
Joten toinen Joosefilta oppimani periaate on, että kun luottaa Jumalan viisaaseen suunnitelmaan ja hyvään tarkoitukseen vaikeuksienkin keskellä, ei tarvitse murehtimalla lisätä taakkaansa.
Haluan elää kevyesti niin kuin Joosef. Hyväksyn tapahtumat jotka ovat yksin Jumalan käsissä, annan anteeksi nopeasti, tunnustan omat syntini ja pyydän anteeksi nopeasti. Vien kaikki huoleni Jumalalle ja otan vastaan Hänen anteeksiantonsa Jeesuksen nimessä.
Ruokin uskoani luottamalla Jumalaan
Usko on lahja Jumalalta. Joosefkaan ei itse ollut pumpannut itseensä voimallista uskoa. On kuitenkin ilmeistä, että hän ruokki sitä mm. edellä luettelemillani tavoilla. Hänen uskonsa vahvistui, mikä puolestaan lujitti entisestään hänen haluaan elää Jumalan kunniaksi...
 |
| Kuva: Pixabay / valentin hintikka |
Onhan ihan yleisesti tiedetty tosiasia, että Jumalaan luottaminen kaikissa elämän tilanteissa vahvistaa uskoamme ja syventää suhdettamme Jumalan kanssa. Niinhän avioliittokin kuulemma lujittuu kun puolisot vuosikymmenien varrella käyvät yhdessä läpi hyviä ja huonoja aikoja eivätkä eroa kriisien myötä.
Joosefin tavoin aion ruokkia uskoani luottamalla Jumalaan, mitä tapahtuukin. Ei siis näin: "Luotan Jumalaan että Hän huolehtii ettei minulle tapahdu pahoja asioita", vaan näin: "Luotan että Jumala huolehtii minusta, tapahtuipa minulle mitä vain".
Kun ajattelen että yrittäisin elää kuin Joosef, saan innoitusta ja voimaa kohdata kaiken mitä alkanut vuosi tuokin mukanaan. Minusta tuntuu suorastaan että olen Jumalan ansiosta jo selviytynyt tulevistakin vaikeuksista!
