Raamatun lääke haitalliseen perfektionismiin

  Haitallinen perfektionismi johtaa jatkuvaan tyytymättömyyteen, riittämättömyyden tunteeseen ja ahdistukseen.

  Raamatusta löytyy ongelmaan loistava täsmälääke.

  

Perfektionismin tuhoisa kehä

  Kuuntelin webinaarin jossa puhuttiin haitallisesta perfektionismista. Tyyppiesimerkkejä ilmiöstä ovat baletti- ja fitness-kulttuurien äärimmäisen korkea vaatimustaso joka edellyttää oman ruumiin ja sen toimintakyvyn yksityiskohtaista hiomista virheettömäksi. Mutta ilmiö on huomattavasti yleisempi. 

Kuva: Pixabay / Jabore

Ihan tavalliset ihmiset kärsivät haitallisesta täydellisyyden tavoittelusta töissä ja opinnoissa, jopa vanhemmuudessa. Yksi nykyään yleinen ilmenemismuoto on terveellisten elämäntapojen suorittaminen ja hyvinvointikulttuuri. Webinaarin aihe koski juuri tätä aluetta. Omien esimerkiksi syömisten tarkkailu voi lähteä käsistä ja johtaa vakaviin mielenterveysongelmiin aina uupumuksesta itsetuhoisuuteen.

  Haitallisesti perfektionistinen ihminen pyrkii virheettömään suoritukseen, on joustamaton, kiinnittää huomionsa virheisiin onnistumisten sijaan, kuormittuu ja uupuu pyrkimyksissään, epäonnistuttuaan pettyy itseensä ankarasti, turhautuu itseensä, tuntee olevansa riittämätön ja kelvoton, aloittaa uudestaan saman epäonnistumaan tuomitun pyrkimyksensä... 

Pyrkimys on tuomittu epäonnistumaan, koska me ihmiset emme pysty virheettömyyteen. Näin ollen on traagista, että monet haitallisesti perfektionistiset ihmiset kytkevät oman arvonsa ihmisinä suorituksiinsa; epäonnistunut suoritus tarkoittaa arvottomuutta ihmisenä.

  Webinaarin pitäjä luetteli teitä ulos haitallisesta perfektionismista: virheettömän suorituksen mahdottomuuden hyväksyminen, se ettei vertaile itseään sosiaalisen median epärealistiseen kuvastoon, itsemyötätunnon harjoittelu... Itsemyötätunnon ohella hän puhui armollisuudesta itseä kohtaan.

Viisaita ajatuksia. Eräs webinaarin kuuntelija kuitenkin esitti mielenkiintoisen huomion: perfektionismista irti opetteleminen tuntuu siltä kuin pitäisi kitkeä itsestä pois hyvä ominaisuus.

Niin, täydellisyys ja virheettömyyshän on sinänsä hyvä tavoite, vaikka onkin epärealistinen. Perfektionistien lienee vaikeaa motivoitua opettelemaan siitä luopumista.

Tätä pohtiessani tajusin, miten loistava Raamatun opetus aiheesta on.

"Olkaa siis täydellisiä..."

  Raamatussa perfektionisteille annetaan lupa jatkaa täydellisyyden tavoittelua. Meitä kaikkia itse asiassa kehotetaan täydellisyyden tavoitteluun! Samanaikaisesti kuitenkin Raamatun opetus täydellisyydestä eliminoi jo lähtökohtaisesti täydellisyyden tavoittelun tuhoisat seuraukset.

Lähtökohtana nimittäin on täydellisyyden oikea määritelmä: mitä täydellisyys on? Ja vielä tarkemmin sanottuna: kuka on täydellisyyden esikuva? 

Jeesus sanoo vuorisaarnassaan:

"Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen." (Matt. 5:48)

Hän sanoi tämän kuvailtuaan juuri Jumalan armollisuutta (taivaallinen Isä antaa hyviä asioita niille jotka eivät ole tehneet mitään niiden ansaitsemiseksi). Toisin sanoen armollisuus sisältyy siihen täydellisyyteen, jota meidän tulee tavoitella! 

Jos olet täydellisyyden tavoittelussasi ajautunut mielentilaan, jossa virheitä tehtyäsi suhtaudut itseesi armottomasti, et ole alun perinkään tavoitellut täydellisyyttä, olet vain luullut tavoitelleesi. Langennut maailma jankuttaa meille että armollinen suhtautuminen epäonnistumiseen on periksi antamista ja luusereiden juttu, mutta se ei koskaan ole ollut totta.

Todellinen täydellisyys on sekä virheettömyyttä että armollisuutta. Me ihmiset emme pysty virheettömyyteen, mutta ainakin me voimme, ja meidän tulee, suhtautua virheisiimme armollisesti. Siten voimme tuntea epäonnistumisen hetkinä taivaallista alkuperää olevaa lohtua. Eikö tämä Raamatun opetukseen perustuva ajatus olekin sopusointuinen ja realistinen, sellainen, jota kohti voimme turvallisesti pyrkiä?

  Vain Jumala on täydellinen, koska Hän on sekä virheetön että armollinen (ja lisäksi kaikkivoipa ja kaikkitietävä jne.). Jumalan täydellisyys ilmenee armollisuutena epätäydellisiä kohtaan. Näin ollen mekin suhtaudumme armollisesti kohdatessamme epätäydellisyyttä itsessämme ja toisissamme, siis mikäli tavoittelemme todellista täydellisyyttä.

Epätäydellisen hyväksyminen ja rakastaminen

  Syntinen maailma vakuuttelee, että vain luuserit hyväksyvät epätäydellisen ja katsovat vajavaista lempeästi, mutta Raamattu kertoo, että armollisuus itse asiassa on Jumalan, ainoan oikeasti täydellisen olennon, ominaisuus.

Täydellisyydentavoittelu vs. Jumalan kaltaisuuden tavoittelu

  Kuulin sanonnan "täydellinen on hyvän pahin vihollinen". Jos on niin ehdoton, ettei hyväksy itseltään muuta kuin täydellisen lopputuloksen, ei välttämättä uskalla edes yrittää, koska tietää kokemuksesta, että jokaisesta suorituksesta löytyy kuitenkin aina jotain kritisoitavaa, ja taas joutuisi pettymään itseensä ja kykyihinsä. Ja niin jäävät syntymättä sellaisetkin aikaansaannokset, jotka olisivat ihan hyviä, kelvollisia, OK.

Allekirjoitan sanonnan. 

  Suhteessa Jumalaan se ei kuitenkaan päde: Jumala on täydellinen, ja Hän rakastaa epätäydellistä eli meitä ihmisiä. Yksi Jumalan, eli täydellisen olennon, ominaisuuksista on nimittäin juuri epätäydellisen hyväksyminen ja rakastaminen eli armollisuus. 

Tämä avaa uuden näkökulman meidän ihmistenkin täydellisyydentavoitteluun: jos pyrimmekin pelkän kliinisen ja persoonattoman täydellisyyden sijaan Jumalan kaltaisuuteen, meidän on syytä opetella hyväksymään epätäydellisyys itsessämme ja muissa, ja rakastaa itseämme ja toisiamme siitä huolimatta! Jos haluamme oikeasti olla täydellisiä, meidän on oltava armollisia.

Jeesus sanoi vuorisaarnassa: "Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen." (Matt. 5:48)

Emme me tietenkään pysty yhtä suureen armollisuuteen kuin Jumala, mutta mielestäni armollisuuden tavoite on hyvä aisapari parhaansa tekemisen tavoitteelle. Jokainen epätäydellinen suoritus antaa meille mahdollisuuden harjoittaa Jumalan kaltaisuutta siinä, että valitsemme katsoa itseämme armollisesti. Armollisuudessa voi kehittyä, mutta vain, jos sen ymmärtää olevan tavoittelemisen arvoista.

Armollisuus ylevänä tavoitteena

  Tässä ajattelutavassa armollinen suhtautuminen itseensä ja muihin on hieno ja ylevä tavoite. Se on Jumalan kaltaisuutta. 

Tämä syntinen maailmahan tyypillisesti vakuuttelee, että vain luuserit hyväksyvät epätäydellisen ja katsovat vajavaista lempeästi, mutta Raamattu kertoo, että armollisuus itse asiassa on Jumalan, ainoan oikeasti täydellisen olennon, ominaisuus.

Armollisuutta saatetaan pitää lepsuutena ja hentomielisyytenä. Jotkut ehkä pelkäävät sen johtavan tavoitteiden madaltumiseen, siihen että alkaa päästää itsensä liian helpolla?

Ainakaan minuun pelko ei päde. Esimerkiksi voin ottaa pyhityselämän kristittynä: vaikka tiedän, että Jumala rakastaa minua ja että pääsen Taivaaseen syntisyydestäni huolimatta, siis pelkästä armosta Jeesuksen täytetyn työn tähden, janoitsen silti vanhurskautta ja synnittömyyttä ja kilvoittelen sitä kohti. Motivaatiotani ei heikennä edes se, että tiedän, ettemme me ihmiset tule saavuttamaan täydellistä synnittömyyttä tämän elämän aikana, vaikka yrittäisimme kaikkemme joka hetki.

  Täydellisyydentavoittelu sinänsä on mielestäni hyvä asia – esim. sellaisissa asioissa kuin korkea moraali, pyhyys, sisäinen kauneus –, kunhan täydellisyyden esikuvana pitää Jumalaa, joka toisaalta on myös armollinen.

Ilman armollisuutta täydellisyydentavoittelijasta tulee kova, kylmäkiskoinen ja jatkuvasti pettynyt sekä itseensä että muihin.

  Armollisuus on ylevä tavoite, joka periaatteessa on mahdollinen kaikille. Kaikki eivät ole älykkäitä, vahvoja, luovia, käteviä käsistään, taiteellisesti tai liikunnallisesti lahjakkaita, mutta kaikki voivat harjoittaa armollisuutta ja kehittyä siinä paremmaksi. Jumalalta voi pyytää apua armollisemmaksi tulemiseen.

"Anteeksiantava ja laupias on Herra, hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä. Herra on hyvä kaikille, hän armahtaa kaikkia luotujaan. Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi, uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua!" (Ps. 145:8-10)