On hyvä että vaikeuksia tulee

  Huomaatko tarvitsevasi Jumalaa vain silloin, kun sinulla menee huonosti?

Kun menee hyvin

Kuva: Pixabay / StockSnap

  Olen huomannut kaavan: aina kun minulla menee huonosti, uskoni vahvistuu, kun taas elämäni rullatessa tavalliseen tapaan suhteeni Jumalaan on etäisempi. Olen uskossa koko ajan, luen Raamattua suht säännöllisesti ja rukoilen joka päivä, mutta hyvinä aikoina en ole yhtä syvästi ja kokonaisvaltaisesti ja tunteellisesti tietoinen siitä tosiasiasta, että elämäni on Jumalan varassa.

En ole tehnyt tästä syyllisyyden ja ahdistuksen aihetta itselleni, olen vain todennut että se on harmillista sekä pyytänyt Jumalalta johdatusta. Raamatun perusteella tiedän, että Jumala haluaisi meiltä kokonaisvaltaista omistautumista niin hyvinä kuin huonoina aikoina. 

Ehkä tämä on yleistä? Saatamme hyvinä aikoina unohtaa, tai ainakin olla vähemmän tietoisia siitä, että tarvitsemme jatkuvasti Jumalaa. Mielestäni Daavid mainitsee tämän ilmiön psalmissa 30:

"Minä sanoin menestyksen päivinä:

»Ikinä minä en horju.»

Hyvyydessäsi sinä, Herra,

olit auttanut minut vuorille turvaan.

Kun sitten käänsit pois kasvosi,

minä hätäännyin." (Ps. 30:7-8)

No, olen lukenut erilaisia tulkintoja noista jakeista, mutta minusta tuo kuulostaa siltä että Herra, ottamalla hetkeksi siunauksensa ja varjeluksensa pois Daavidin elämästä, antoi tämän havahtua omaan heikkouteensa ja tarvitsevuuteensa, riippuvuuteensa Hänestä.

  Luin joskus tutkimuksesta jonka mukaan ihmiset ovat taipuvaisia selittämään menestyksensä oman ahkeruutensa ja fiksujen valintojensa loogisena seurauksena (kun taas epäonnistuminen tavataan nähdä enemmänkin seurauksena huonosta tuurista ja muista itsestä riippumattomista tekijöistä). 

Todellisuudessa kaikki menestykseen tarvittava, kuten kognitiiviset kykymme, ruumiilliset voimamme ja lahjakkuutemme, on alun perin Jumalalta. Lisäksi Jumala on varjellut ja johdattanut meitä jokapäiväisessä elämässämme tavoilla joista emme koskaan tule tietämään. Meillä on syytä olla nöyrästi kiitollisia Hänelle jatkuvasti.

On hyvä että vaikeuksia tulee 

  Toisaalta saan olla kiitollinen Jumalalle, että Hän on ylläpitänyt minun ja Hänen välistä suhdetta jatkuvasti niin, että niinä aikoina kun minulla on mennyt huonosti, olen aina turvannut Häneen. Raamatussahan sanotaan, että Jumala on olemukseltaan uskollinen, joten Hän pysyy uskollisena meille uskovaisille vaikka me olisimme välillä uskottomia (2. Tim. 2:13).

  Huonosti menemisellä en tarkoita pelkästään vaikka terveydellisiä tai taloudellisia murheita, vaan myös erityisiä vaikeuksia taistelussa syntiä vastaan. 

Esimerkkinä jälkimmäisestä voin mainita erään jakson uskonelämäni alkutaipaleelta. Minulla oli vaikeuksia hyväksyä erästä Raamatussa olevaa opetusta tai periaatetta, ja – niin noloa kuin tämä onkin myöntää – itkin ja raivosin ja vastustin sitä viikkojen ajan aina kun aloin sitä ajatella. Mutta pyysin apua Jumalalta ja jatkoin asian tutkimista Raamatusta sekä pastorien ja raamatunopettajien aihetta käsittelevän opetuksen kuuntelemista. 

Tiesin että minun on löydettävä ratkaisu asiaan Raamatusta, koska mitään muuta luotettavaa lähdettä Jumalan tahtoon ja aivoituksiin meillä ei ole. Lopulta löysin suhtautumistavan, hyväksyin periaatteen ja sain rauhan. Tuona jaksona uskoni syveni ja vahvistui valtavasti, joten vaikka se oli rankkaa aikaa, olen siitä kiitollinen.

Tänä kesänä minulle tuli pitkästä aikaa terveydellisiä ongelmia, ei vakavia mutta kuitenkin huolta aiheuttavia, ja turvauduin hädissäni jo vuosia sitten hyväksi kokemaani keinoon: kuuntelin Psalmien kirjaa ääniraamatusta ja uppouduin tuntikausiksi rukoukseen niiden kautta. Kuningas Daavidista, monien psalmien kirjoittajasta ja siten ns. kertojaäänestä, on vuosien varrella tullut rukousystäväni.

  Ei kukaan halua vaikeuksia, en minäkään, mutta siitä lähtien kun olen havainnut niiden myönteisen vaikutuksen uskonelämääni, olen tavallaan alkanut pitää hyvänä sitä että vaikeuksia aina tulee. 

"Hyvä on kiittää Herraa,

laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein.

Hyvä on aamulla kertoa armostasi

ja illalla uskollisuudestasi

 harpun ja lyyran sävelin,

kymmenen kielen helkkyessä." (Ps. 92:2-4)

Jumalan kiivas rakkaus

  Raamatun mukaan Jumala suhtautuu meihin mustasukkaisesti...

Elämänhenkäys

Uuden Testamentin Jaakobin kirjeessä on pysäyttävä jae:

"Mustasukkaisen kiihkeästi hän halajaa henkeä, jonka on meihin pannut" (Jaak. 4:5) 

On parikin syytä miksi jae on minusta mielenkiintoinen. Ensimmäinen on tietenkin se että siinä kuvaillaan Jumalaa mustasukkaiseksi, mutta siitä tuonnempana. Minua kiinnostaa myös se että tämä jae viittaa ihanaan kohtaan Raamatun alussa, luomiskertomuksessa. Tykkään kohdasta niin paljon että olen useasti maininnut sen blogikirjoituksissani: "Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu" (1. Moos. 2:7)

Valtavan kaunis ja intiimi hetki Jumalan ja ensimmäisen ihmisen välillä!

Kuva: pixabay / Spencer Wing

Jaakobin kirjeen jakeessa mainittu henki jonka Jumala on meihin pannut tarkoittaa sitä elämänhenkäystä – elämää, sielua –, jonka Herra luomisessa pani ihmiseen. Jumalan elämänhenkäys on jokaisessa elävässä ihmisessä.

Usein Raamatussa sana h-/Henki viittaa Pyhään Henkeen, mutta koska tässä jakeessa sana on kirjoitettu pienellä alkukirjaimella, voimme päätellä että se viittaa tuohon kaikissa ihmisissä luomisen kautta olevaan henkeen, elämään. Pyhä Henkihän asuu Raamatun mukaan vain uskovaisissa.

  Myös eläimissä on sielu, mutta eläinten kohdalla luomiskertomuksessa ei ainakaan mainita että Jumala olisi samalla tavoin puhaltanut niihin elämän kuten ihmiseen. Itse ajattelen että luoduista vain ihminen, jonka Jumala loi omaksi kuvakseen, sai tällaisen intiimin kohtelun.

Jumala puhalsi elämänhenkäyksensä vain yhteen ihmiseen aikojen alussa, mutta me kaikki jälkipolvien ihmiset kannamme sitä samaa henkeä sieluissamme. Jumala puhalsi elämänhenkäyksensä ihmiseen ennen kuin irrotti luomastaan ihmisestä kylkiluun ja teki siitä naisen. Puhallus tapahtui siis siinä vaiheessa kun nainen ja mies vielä olivat yksi ruumis ja vain "ihminen". Sekä naisessa että miehessä on Jumalan puhaltama elämänhenkäys.

Kiivasta rakkautta

  Minua harmittaa että mustasukkaisuudesta puhutaan nykyään yleensä vain kielteisessä merkityksessä. Puhutaan vain sairaalloisesta mustasukkaisuudesta johtuvasta ongelmakäyttäytymisestä, kuten puolison menemisten valvomisesta ja hallitsemispyrkimyksistä sekä harhaluuloisesta epäluottamuksesta tätä kohtaan. On itsestään selvää että tuollainen käyttäytyminen on väärin ja tuhoisaa sekä syy hakea jopa ammattiapua.

Minulle mustasukkaisuus kuitenkin on isompi käsite. Se ei lähtökohtaisesti ole sairaalloista eikä se välttämättä edes näy käyttäytymisessä mitenkään. Mustasukkaisuus parhaimmillaan on puolisoiden väliseen omistautumiseen perustuvaa voimakasta rakkauden tunnetta. Puolisoni ei kuulu muille, vaan minulle enkä minä kuulu muille, vaan puolisolleni. Olisi peräti outoa, jos aviopuolisot eivät olisi ollenkaan mustasukkaisia toisistaan!

Jumalan mustasukkainen suhtautuminen meihin, josta Jaakobin kirjeen jakeessa puhutaan, on niin ikään rakkaudellista. Meissä ihmisissä on Jumalan elämänhenkäys, joten lähtökohtaisesti olemme aina kuuluneet Hänelle, vaikka syntiinlankeemuksen myötä ihmiskunta joutui eroon Jumalasta. Syntiset ihmiset eivät välitä Jumalasta, mutta Jumala silti on kaiken aikaa välittänyt ihmisistä, aina mustasukkaisuuteen asti!

Minusta on mielenkiintoista että ihmisen luomisesta kertovassa Raamatun kohdassa kerrotaan perusteet sekä aviopuolisoiden mustasukkaiseen rakkauteen toisiaan kohtaan että Jumalan mustasukkaiseen rakkauteen ihmisiä kohtaan: mies ja vaimo ovat yhdessä yksi liha ja kuuluvat toisilleen, ja Jumala halajaa sitä henkeä jonka on ihmisen sieraimiin puhaltanut.

  Miten suuren rakkauden ja armon kohteina me ihmiset olemmekaan! Me emme piitanneet Jumalasta, Luojastamme, vaan seurasimme syntisen sydämemme haluja ja oikkuja, mutta kaiken aikaa Jumala on rakastanut meitä... On aika vastata rakkauteen, ja se tapahtuu uskomalla Jeesukseen. Vain Hänen kauttaan pääsemme takaisin Jumalan yhteyteen.